Historiaa: Tyrvään karkkulaisen Hannes Ryömän poika oli maanpetturi!

Riistäjä-artsi on äijänkiven kuninkas.

Ryömä valittiin SNS:n puheenjohtajaksi, mutta hän ei saanut yksimielistä tukea. Raoul Palmgren ja Ahti Myrsky eivät pitäneet Ryömää sopivana, koska heidän mielestään johtoon piti saada talvisodan rintamamies. SNS:stä muodostui ”puolue”, jonka perustamista oli suunniteltu jo 1938. Jälkeenpäin Ryömä kuitenkin piti virheenä, ettei järjestöä perustettu puolueeksi vaan ystävyysseuraksi.[22] Kesäkuussa Neuvostoliiton miehitettyä Viron, Ryömä kutsuttiin puhumaan parlamenttivaalien alla järjestettyihin kommunistien vaalitilaisuuksiin, mutta Suomen viranomaiset estivät matkan.[27] Heinäkuun lopussa Helsingissä tapahtui SNS:n Kallion osaston ja poliisin välinen yhteenotto, jonka seurauksena Ryömä pidätettiin. Hän oli vielä illalla käynyt antamassa selonteon sisäministeri Ernst von Bornille, mutta järjestön johdon pidätykset alkoivat aamulla. Heti pidätyksensä jälkeen Ryömä vaati oikeuskansleri Oiva Huttusta asettamaan Tannerin ja von Bornin syytteeseen sisä- ja ulkopoliittisesti provokatiivisina pitämistään toimista. Seuraavan viikon aikana Helsingissä ja Turussa nähtiin vielä kaksi mellakkaa, joissa vaadittiin muun muassa Ryömän vapauttamista.[28] Myöhemmin elokuussa Ryömä ja SNS:n varapuheenjohtaja Lauri Vilenius lähettivät seuran nimissä eduskunnan puhemies Väinö Hakkilalle kirjeen, jossa vaadittiin myönteisemmin Neuvostoliittoon suhtautuvan hallituksen perustamista. Seurauksena oli syyte ”salahankkeista valtion turvallisuutta vastaan”,[29] ja molemmat saivat 9 kuukautta vankeutta.[30] Syksyllä 1940 vankilassa istuneesta Ryömästä tehtiin seuran kunniapuheenjohtaja ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Allen Järvenpää.[22]

”En minä nyt sentään Hannes Ryömän poikaa anna ampua!”
—Presidentti Risto Ryti hänelle esitetystä Mauri Ryömän kuolemantuomiosta.[5]
Turun hovioikeus antoi Ryömälle lopullisen tuomionsa heinäkuussa 1941.[31] Sen kokonaispituudeksi tuli 15 vuotta. Hän sai SNS:n johtamisesta 7 vuotta vankeutta valtiopetoksen valmistelusta, mihin lisättiin Tannerille osoitetusta kirjeestä annettu tuomio valtiopetoksesta.[4] Samassa yhteydessä Ryömän puoliso Elvi Sinervo sai 3 vuotta vankeutta toiminnastaan SN-seurassa.[11] Ryömälle ajettiin jopa kuolemantuomiota, minkä kerrotaan kaatuneen ainoastaan presidentti Risto Rytin vastustukseen.[26] Kesän kuluessa vankilaan laitettiin yli 450 kommunistia tai muuta SNS:n jäsentä, ja Ryti ilmoittikin hallituksen ”likvidoineen ryömäläiset”. Tuomion julistamisen jälkeen Ryömä siirrettiin Sörnäisten vankilasta Turun Kakolaan. Hän suoritti tuomiotaan eristettynä muista vangeista ja joutui vartijoiden pahoinpitelemäksi.[15][32] Toukokuussa 1942 mielenterveysongelmista kärsinyt Ryömä murtui henkisesti ja yritti Riihimäen vankilassa itsemurhaa.[9] Myöhemmin häntä pidettiin Vaasan lääninvankilassa sekä Tammisaaren pakkotyölaitoksessa, josta Ryömä pääsi vapaaksi jatkosodan päätyttyä.[4][33] Vapauduttuaan Ryömä sai paljon kirjeitä tukijoiltaan. Niissä muun muassa kerrottiin hänen puolestaan rukoillun, ja ilmoitettiin, kuinka vankilaan oli yritetty lähettää paketteja.[15] Vankeusaikanaan Ryömä suomensi Karl Marxin Pääoman toisen osan, johon hän jälkikäteen sai Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvarojen valtuuskunnan rahoituksen.[34]

Sotavuosien jälkeen
”Kyllä voi olla radikaali, mutta ei tuolla tavalla.”
—SDP:n vasemmisto-oppositioon kuulunut Cay Sundström Ryömän talvisodan aikaisesta toiminnasta.
Heti vapautumisensa jälkeen lokakuussa 1944 Ryömä oli perustamassa uutta Suomi–Neuvostoliitto-Seuraa. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Johan Helo, kun osa perustajajäsenistä ei hyväksynyt Ryömää.[35] Jo vanhan SNS:n aikana SKP:n aktiivit olivat suhtautuneet Ryömään kielteisesti, kun taas Moskovassa toiminut puoluejohto kannatti häntä.[22] Seuran perustaminen vauhditti samaan aikaan laillista toimintaansa käynnistäneen SKP:n järjestäytymistä, sillä sen pelättiin muodostuvan uudeksi radikaaliksi vasemmistopuolueeksi.[36] Vielä samana syksynä Ryömä ajautui riitoihin SKP:n johdon kanssa.[37] Olle Leinon mukaan erimielisyydet syntyivät, kun Ryömä katsoi SKDL:n johtotehtäviä jaettaessa tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.[5] Etsivän keskuspoliisin tiedustelun mukaan SKP:n ja SNS:n välille syntyi valtaistelu, kun Ryömä ja Aimo Rikka yrittivät savustaa Yrjö Leinon pois puolueen johdosta.[38] Tammikuussa 1945 Ryömä kuitenkin liittyi SKP:n jäseneksi Hertta Kuusisen ja Ville Pessin pyynnöstä, kun puoluejohtoon piti saada henkilöitä, joita ei sodanaikaisen toimintansa vuoksi voitu syyttää neuvostovastaisuudesta tai nationalismista. Ryömän jäsenkirjaan merkittiin liittymisvuodeksi 1944, ja myöhemmin ajankohdaksi muutettiin 1940.[22] Tämä johtui NKP:lta omaksutusta tavasta, jonka mukaan liittymisvuodeksi tuli käytännön puoluetyön alkaminen.[39] Ryömä valittiin myös SKP:n keskuskomiteaan, jonka jäsen hän oli kuolemaansa saakka.[4] Talven 1945 aikana Ryömä ryhtyi uudelleen perustamassaan Soihdussa värväämään vapaaehtoisjoukkoja Norjan vapauttamiseksi natsi-Saksan miehityksestä.

Ryömä pyysi valvontakomission puheenjohtajalta Andrei Ždanovilta lupaa liittoutuneiden rinnalla taistelevien joukkojen lähettämiseen, mutta vastaus oli kielteinen.[40]

Hieman myöhemmin Ryömä irtisanottiin SNS-lehden päätoimittajan tehtävästä, koska hän oli tehnyt lehdestä yleispoliittisen, vaikka SKP:n johto ja valvontakomissio halusivat sen keskittyvän Neuvostoliiton asioihin.[4] Valvontakomissiota salakuunnelleen suomalaisen tiedustelumiehen U. A. Käkösen mukaan venäläiset harkitsivat jopa Ryömän toimittamista Moskovaan ”koulittavaksi”.[40] Maaliskuussa 1945 Ryömä valittiin SKDL:n kansanedustajaksi vaalien ylivoimaisesti suosituimpana kommunistina. Kansansuosio perustui Ryömän tunnettavuuteen äänestäjien keskuudessa ja häntä pidettiin myös helposti lähestyttävänä persoonana.[41] Hallitusta muodostettaessa SKDL sai sisäministerin salkun, jonka haltijaksi Ryömä oli koulutukseltaan pätevin. Pääministeri J. K. Paasikivi kuitenkin syrjäytti hänet ja valitsi sopivimpana pitäneensä Yrjö Leinon, joka kelpasi myös valvontakomissiolle.[42] Ryömällä puolestaan oli läheiset suhteet vasemmistolaiseksi miellettyyn Otto Brusiiniin, jonka Leino nimitti Valpon päälliköksi osin Ryömän suosituksesta.[43] Ihailemansa Otto Wille Kuusisen Ryömä tapasi vihdoin Moskovassa syyskuussa 1945,[44] osallistuessaan oikeusministeri Urho Kekkosen johtaman SNS:n kulttuuridelegaation matkalle.[45] Vuonna 1946 Ryömä valittiin SKP:n puoluelehden Työkansan Sanomien päätoimittajaksi.[4]

Kevään 1948 vallankaappaushuhujen ja sitä seuranneen SKP:n valtataistelun aikana Ryömää pidettiin kumousta suunnitelleiden radikaalien ”barrikadikommunistien” johtohahmona.[2] Vuosikymmenen vaihteessa syntyneet riidat johtivat siihen, että Ryömä uhkasi erota Työkansan Sanomien päätoimittajan tehtävästä, mutta lopulta hän jatkoi vuoteen 1957 saakka, jolloin Vapaa Sana ja Työkansan Sanomat yhdistyivät Kansan Uutisiksi.[46] Ryömä ajautui 1940–1950-lukujen vaihteessa välirikkoon myös Raoul Palmgrenin kanssa, mikä katkaisi Palmgrenin välit puoluejohtoon. Kostonhaluinen Palmgren kertoi Ryömää koskevia huhuja pääministeri Kekkoselle, joka välitti ne presidentti Paasikivelle. Tämä teki päiväkirjaansa merkintöjä vallankumousta hautovasta ”Ryömän piiristä”, ja epäili hänen tavoittelevan Neuvosto-Suomen presidentiksi.[47] Vuonna 1953 Palmgren julkaisi salanimellä R. Palomeri romaanin 30-luvun kuvat, jossa Ryömä esiintyy Kullervo Jyrä -nimisenä hahmona.[9]

”Maurin kuoleman jälkeen tapoin itsessäni kirjailijan. Kirjoittaakseen on tarpeen, että rinnalla on sellainen tuki.”
—Elvi Sinervo virolaisen Sirp ja vasar -lehden haastattelussa vuonna 1986.[32]
Ryömä valittiin uudelleen eduskuntaan vuosina 1948, 1951, 1954 ja 1958. Presidentin valitsijamiehenä hän oli 1950 ja 1956.[1] Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Ryömä, Hertta Kuusinen ja Yrjö Murto vastasivat Urho Kekkosen valintaan tähdänneestä SKDL:n vaalistrategiasta.[48] 1950-luvun kuluessa Ryömä ryhtyi syyttämään SKP:n johtoa byrokraattisuudesta ja henkilöpalvonnasta.[49] Helmikuussa 1956 pidetyn Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokouksen jälkeen Ryömä aloitti Työkansan Sanomissa keskustelun suomalaisten kommunistien tekemistä virheistä, minkä johdosta häntä syytettiin puoluevastaisesta toiminnasta.[32] Ryömällä oli talvisodasta lähtien ollut Otto Wille Kuusisen silmissä erityisasema, mutta esittämänsa kritiikin vuoksi hän joutui epäsuosioon ja päätti jättäytyä puoluejohdosta marraskuussa 1957. Ryömä otti joksikin aikaa etäisyyttä puolueeseen ilmoittaen keskittyvänsä väitöskirjansa laatimiseen. Hän aloitti myös oman lääkärinpraktiikan ja sai viran Nikkilän sairaalasta. Tästä huolimatta Ryömä palasi SKP:n johtoon jo maaliskuussa 1958. Puoluejohto suostui Ryömän jatkoon, koska hän oli SKP:lle arvokas toimija. Ainoaksi ehdoksi asetettiin, ettei Ryömä esittäisi kritiikkiä puoluejohtoa kohtaan, ja Ryömä ilmoittikin alistuvansa sen linjaan.[49] Kevään 1958 eduskuntavaaleissa Ryömä asettui ehdolle Satakunnassa, josta hänen isänsä oli kotoisin.[1]

Ryömä kuoli auto-onnettomuudessa 47-vuotiaana marraskuussa 1958. Ryömä oli illalla matkalla työpaikalleen Nikkilän sairaalaan, kun hänen ohjaamansa henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi kuorma-auton nokkaan Vanhalla Porvoontiellä Sipoon Myrasissa.[50] Ryömä kuoli vammoihinsa seuraavana yönä Punaisen Ristin sairaalassa.[51] Hänet on haudattu perhehautaan Hietaniemen hautausmaalle.[52] Ryömän kuolema herätti villejä huhuja poliittisesta murhasta, sillä esimerkiksi Elvi Sinervon sisar Sylvi-Kyllikki Kilpi pohti mahdollista likvidointia, jota myös Jarno Pennanen oli aikaisemmin pelännyt.[49] Sinervo puolestaan lopetti miehensä kuoleman seurauksena kirjoittamisen ja keskittyi jatkossa suomentamiseen.[32] Ryömän tilalle eduskuntaan nousi Juho Mäkelä.[53]

Kaksisuuntainen ? Muista ottaa ne lääkkeet..

>>Maanpetturin isälle on kiinnitetty muistolaatta synnyintalonsa seinään. >>

Hyvä juttu, että joku on jaksanut nähdä vaivaa, ja on tuollaisen laatan sinne laittanut. Kun oma poika tulee teloitetuksi, on se kova paikka isälle aina, olipa pojan poliittinen näkemys millainen tahansa.

>>Ehdotan, että maanpetturin isän muistolaatta poistetaan välittömästi, koska maanpetturin isää ei pidä kenenkään muistaa. Komukkoja olivat molemmat.>>

Länsimaisen lainkäytön mukaan isät ei ole koskaan ollut tilivelvollisia aikuisten poikiensa ja pojanpoikiensa tekemisistä.

Voihan joku pienimunainen käydä yön pimeinä tunteina ruuvaamassa sen laatan pois sieltä. Pienimunaisen ja hänen läheistensä oleminen ja eläminen ei siitä parane yhtään. Mutta tietenkään kukaan ei mitään rikollista, yöllistä tekemistä pysty estämäänkään.

Yli 100 vuoden takaisista asioista joku Kaheli jaksaa nähdä vaivaa..

Juu hakisi itte vain laatan ja heittäisi sen kosken sillalta alas! Ja hyppäisi itte perässä. Eikös tuollainen laatta seinässä ole historiaa? Miksi muuttaa historiaa muuksi kuin se on, kuten naapuri valtion diktaattori tosin myös yrittää tahollaan tehdä? Kaikki mitä tapahtui eilen, on tänään jo historiaa. Niin myös nämä edellä olevat kirjoittelut ko. aiheesta. Suunnatkaamme katseemme tulevaisuuteen!

Mukavaa se on joskus lukea jotain asiaakin täällä keskustelupalstalla, tosin aika laajasti. Lisäksi huomautan, ettei perheellisyys ole millään tavalla normaalin ja järkevän ihmisen mitta.

>>Ei poikaa teloitettu - Suomessa teloitettiin vain sodasta kieltäytyneitä asevelvollisia,>>

No kyllä teloitettiin ihan naispuolisiakin. Tämä Martta Koskinen teloitettiin 1943, ja syynö oli vakoilu Neuvostoliiton hyväksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006546078.html

Kaikkiaan 785 desanttia teloitettiin. Suuri osa Neuvostoliiton lentokoneista vakoojiksi pudottamia desantteja olivat ainakin puoliksi suomalaisia, suomenkielisistä rajaseudun kylistä.

Sastamalasta tuntuu pettureita riittävän. Uusimpana Miko Bergbom, joka mm suolti valheita bensan hinnan alentamisesta. Nyt peruu juttujaan Hesarin haastattelussa.. Järkyttövä hörökorva. Täyain kouluttamaton ja sivistymätön huijari.
Pistetäänpä hörökorvan tekemiset julkisiksi.