On järkyttävää kuinka poliisi ei edes yritä tehdä mitään palkkansa eteen. Poliisit on tilattu paimentamaan mopo ja mp-häiriköitä, jotka häiritsevät usean tunnin ajan vuoden jokaisena päivänä. Noin yhdellä kerralla kymmenestä poliisi saapui paikalle. Kymmenkunta viritettyä mopoa ja kevaria pyörii poliisiauton ympärillä suttauttaen, huudattaen, keulien, kaahaten. Poliisien perseet ei nouse penkistä ja pari minuuttia myöhemmin poliisit lähtevät pois.
Mistä näille L-S vätyksille maksetaan?
Poliisi on haluton ja välinpitämätön puuttumaan häiriöihin
11
317
Vastaukset
- Anonyymi
Poliisin ammatti on sellainen, että teki poliisi niin, tai näin, niin aina meni väärin päin.
Jos esimerkkitapauksessa poliisi oli puuttunut ja jopa sakottanut, niin kymmenet kansalaiset olisivat huutaneet suureen ääneen, eikö teillä ole parempaa tekemistä ??- Anonyymi
Ei se nyt ihan niinkään ole. Autoilijoita ja asukkaita terrorisoivat pärinäpojat tekevät väärin ja ovat ohjauksen tarpeessa. Mopopojat ilkkuivat ja perseilivät poliisille ja tuskin se poliisin kunnioitus tästä moposukupolvesta ainakaan paranee.
Itse kun olin mopoiässä niin kyllä poliisi silloin puuttui mopopoikiin, minuunkin. Minun synti oli kun kyyditin kaveria, vaikka ei olisi siihen aikaan saanut ja siitä sakot 30 mk.
- Anonyymi
Ai oikein tilasit? Wau....
- Anonyymi
Jep. Olisi kiva tietää mistä aloittaja tilaa käyttöönsä poliisin palveluja, ja millä perusteella hän olettaa tilauksensa vaikka nyt eilen perjantaina menevän listan kärkeen.
Noh, tllailevathan ihmiset ambulanssejakin kuulemma jostain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep. Olisi kiva tietää mistä aloittaja tilaa käyttöönsä poliisin palveluja, ja millä perusteella hän olettaa tilauksensa vaikka nyt eilen perjantaina menevän listan kärkeen.
Noh, tllailevathan ihmiset ambulanssejakin kuulemma jostain.Vaikeuksia ymmärtää kokonaiskuvaa? Olet väärällä palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikeuksia ymmärtää kokonaiskuvaa? Olet väärällä palstalla.
Väitän olevani siinä asiassa huomattavasti sinua parempi.
Jos aloittaja ihmettelee (ja sitten syyttää vääriä asioita siitä) miksi poliisi ei tule vaikka "tilataan", niin iso osa kokonaiskuvaa on se, että aloittaja luulee, että poliisi on hänen "tilattavissaan".
Aiva kuin ihmiset luulevat ambulanssien olevan tilatattavissa ja sitten ihmettelevät, kun hätäkeskus eo lähetäkään tai jos lähettikin, se ei kuljetakaan. - Anonyymi
Ja uusi tilaus...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja uusi tilaus...
Mistä tilataan poliisi paikalle kun tarve on? Siinäpä vasta visainen kysymys. Kertoo ihmettelijän älykkyydestä kaiken olennaisen jos ei tiedä vastausta.
- Anonyymi
Oman kokemuksen mukaan tuo poliisin "tilaaminen" ja saapuessa tapahtuva toiminta riippuu kovasti paikkakunnasta ja tilaajan / tilattavan kohteen sukupuolesta.
Jossain päin suomea poliisi suojaa myös miehiä ja lapsia naisten lisäksi.
Suomessa on kulttuurieroja ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2314148Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1141394- 481169
- 771075
- 59943
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911