Kävimme tänään avomieheni kanssa hieman vakavampaa keskustelua kihlauksesta ja sitoutumisesta. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, ja itse olisin ollut valmis vastaamaan "kyllä" jo aikoja sitten.
Mies sanoi, että ei ole epävarma mistään. Hän ei vain tunne tarvetta kiirehtiä (??). Hän ei ole oletettavasti lähdössä karkuun, etsimme tälläkin hetkelle uutta asuntoa itsellemme. Mistä sitten tuollainen "en halua kiirehtiä"? Eihän kihlautuminen viiden yhdessäolovuoden jälkeen ole millään muotoa kiirehtimistä.
Selitin hänelle kauniisti ja painostamatta, että tietenkään tuollaisten asioiden kanssa ei hoppuilla. Tuollaisia lupauksia ei anneta ennen kuin ollaan varmoja! Mutta sen jälkeen en näe mitään syytä lykätä asiaa huvin vuoksi, näettekö te? Mies ei osannut tarkalleen nimetä, mitä hän kiirehtimisellä tarkoittaa. Hän sanoi, että tietääkin jo nyt, että haluaa viettää lopun elämänsä kanssani, mutta että kyllä se sellainen "tunne" sitten tulee kun on aika kihlautua. Mie taas en usko mihinkään taivaan merkkeihin tms., kyllä tuollainen päätös on aivan itse harkittavan ja päätettävä. Olenko väärässä?
Miten tähän pitäisi suhtautua? En aio usuttaa häntä tekemään päätöksiä, ennen kuin hän on varma päätettävästä asiasta, mutta hän väittää olevansa... ei vain "näe mitään syytä kiirehtiä".
Tottahan se on, ettei se periaatteessa ole tarpeellista. En minä mihinkään juokse, oli sormusta tai ei. Mutta jotenkin tuo hänen suhtautumisensa kihlaukseen saa minut tuntemaan itseni hieman epävarmaksi ja haikeaksi.
Mies sanoi, että ei ole epävarma mistään. Hän ei vain tunne tarvetta kiirehtiä (??). Hän ei ole oletettavasti lähdössä karkuun, etsimme tälläkin hetkelle uutta asuntoa itsellemme. Mistä sitten tuollainen "en halua kiirehtiä"? Eihän kihlautuminen viiden yhdessäolovuoden jälkeen ole millään muotoa kiirehtimistä.
Selitin hänelle kauniisti ja painostamatta, että tietenkään tuollaisten asioiden kanssa ei hoppuilla. Tuollaisia lupauksia ei anneta ennen kuin ollaan varmoja! Mutta sen jälkeen en näe mitään syytä lykätä asiaa huvin vuoksi, näettekö te? Mies ei osannut tarkalleen nimetä, mitä hän kiirehtimisellä tarkoittaa. Hän sanoi, että tietääkin jo nyt, että haluaa viettää lopun elämänsä kanssani, mutta että kyllä se sellainen "tunne" sitten tulee kun on aika kihlautua. Mie taas en usko mihinkään taivaan merkkeihin tms., kyllä tuollainen päätös on aivan itse harkittavan ja päätettävä. Olenko väärässä?
Miten tähän pitäisi suhtautua? En aio usuttaa häntä tekemään päätöksiä, ennen kuin hän on varma päätettävästä asiasta, mutta hän väittää olevansa... ei vain "näe mitään syytä kiirehtiä".
Tottahan se on, ettei se periaatteessa ole tarpeellista. En minä mihinkään juokse, oli sormusta tai ei. Mutta jotenkin tuo hänen suhtautumisensa kihlaukseen saa minut tuntemaan itseni hieman epävarmaksi ja haikeaksi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Et kertonut minkä ikäisiä olette. Tilanne voi olla oleellisesti erilainen riippuen siitä oletteko hieman päälle parikymmisiä vai jo lähempänä tai peräti yli "maagisen" kolmenkympin.
Minulle kihlaus on lupaus avioliitosta, joten en osaa ajatella, että kihloihin meno olisi jonkinlainen välietappi, jonka jälkeen katsotaa mitä seuraavaksi. Jospa sinä ajattelet kihloihin menoa vain sormusten vaihtamisena mutta miehesi aviolliittolupauksena? Erilaiset odotusarvot saattavat olla syynä siihen, miksi kihloja ei ole näköpiirissä.
Omasta mielestäni viisi vuotta seurustelua on kuitenkin jo sen verran pitkä aika, että on aika ottaa seuravaa askel. Mikäli se yleensä halutaan ottaa. Elättekö nyt avoliitossa kahdestaan vai onko teillä jo lapsia? Jos ei ole, kuuluvatko lapset sinut tai avomiehesi tulevaisuuden suunnitelmiin? Oletko ajatellut naimisiinmenoa ennen lasten saamista? Onko naimisiinmeno sinulle yleensä tärkeää? Suosittelen uutta keskustelua kaikista näistä aiheista, ei vain kihlautumisesta. Mielestäni oikeutesi on tietää, kannattaako vielä odotella, viekö odottaminen vielä toiset 5 vuotta, tapahtuuko senkään jälkeen mitään, vai onko parempi miettiä muita vaihtoehtoja...
Itselläni on ikää siellä kahdenkympin korvilla, miehellä kymmenen vuotta enemmän. Meille molemmille kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta, jos jommalle kummalle enemmän, niin minulle. Aiempien keskustelujen pohjalta tiedän, että avioliitto "kuuluu suunnitelmiin" miehenikin osalta.
Välietappi kihlaus ei ole, mutta koska molemmat (!) haaveilemme hieman suuremmista häistä ja olen itse vielä opiskelija, ainakaan vielä ensi kesänä ei häitä tanssita. Mutta luulin, että se olisi sopinut suunnitelmiin ehkä lähivuosina? Ei kai sitten.
Meillä ei ole vielä lapsia. Itse olen sitä mieltä että jos vain luoja suo, saamme lapset avioliittoon. Miehelleni tuollaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta ei hän ole erimieltäkään ollut.
Eli periaatteessa mies on sanonut: haluavansa kanssani naimisiin jokupäivä (hän lisää tuohon aika "kai", ettei se olisi vielä kihlaus), sekä haluavansa tulevaisuudessa lapsia... minun kanssani, oletan? Jos hän haluisi lapsilleen toisen äidin, niin eikö olisi aika alkaa etsiä? =) Kysymys on vain siitä milloin... näin olen ymmärtänyt. Tai sitten hän on vedättänyt minua pahan kerran =)
Me olemme jo vanhempia, mutta sillä tavalla samassa tilanteessa, että meille molemmille kihlaus on lupaus mennä naimisiin. Jos ei olisi niin kai olisimme voineet sormukset hankkia jo ajat sitten. En minäkään mikään kiirehtiä ole ja otan tuon lupauksen vakavasti.
Olen miettinyt myös tuota, että jos ei ole rahaa tai muuten mahdollisuutta vielä häihin niin eikö voisi kuitenkin mennä kihloihin? Jotta voisi alkaa valmistautua jollain tavalla asiaan.
Ja mun avomies olis valmis saamaan lapsia. Joten senkin takia on kummallista miksi ei halua vielä naimisiin.
Olet kahdenkympin korvilla joten tavallaan miehelläsi on aikaa etsiä uutta äitiä lapsilleen. Jos hänellä ei ole kiirettä saada lapsia. Vaikka kyllä siinä kiire tulee, jos seuraavallakin kerralla ottaa niin kauan...
Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen.
Ymmärrän, jos on esim. nuori ja ei halua kiirehtiä, mutta silloinkin voisi kertoa toiselle, että se johtuu siitä.
Niin mies on jo kolmenkymmenen. Ei pitäisi enää olla nuoruuden epävarmuutta?
Niin, jos ei sitten epäile että sinä olet liian nuori ja hätiköit.(joskus itse seurustelin 20 vuotiaana 28 vuotiaan miehen kanssa ja hän piti minua liian nuorena)
Mutta ei se varmaan siitä johdu.
Toivotaan, että asia selviää. On ikävää olla epätietoinen!
Tuokin on ymmärrettävä selitys yleisesti ajatellen. Mutta tuskin meidän tapauksessamme.
Oikein hyvää jatkoa sinne päin ja kiitoksia lohdutuksesta =)
Eikö ihminen itse tajua puhuvansa ihan ristiriitaisesti? Eikö hän edes itselleen myönnä sitä miksi ei halua mennä kihloihin ja naimisiin.
Ei tunne tarvetta kiirehtiä? Miksi? Ei ole kuitenkaan epävarma? Ja ei osaa tarkalleen nimetä... No miten vaikeata se voi olla? Ja jos yhdessä ollaan oltu 5 vuotta niin ei kai se nyt ole kiirehtimistä?
Itse en ole myöskään saanut järkevää vastausta miehen suusta ja ei, minun ei ole pakko päästä naimisiin. Mutta... kun saisi edes rehellisin ja ymmärrettävän vastauksen miksi mies ei halua vielä mennä kihloihin! Kai se mies sitten pelkää kuitenkin, että lähden meneen jos kertoo totuuden. En tiedä...
Samat kysymykset pyörivät minunkin päässäni... Pitäisiköhän asian antaa olla, kun kuitenkin minulla on hyvä mies ja onnellinen suhde tuota yhtä outoa seikkaa lukuun ottamatta? Vai laittaako mies seinää vasten, sietäisi ainakin olla rehellinen? Mutta minkäs sille tekee, jos toinen vuositolkulla jauhaa vain "en tiedä". Olen kyllä sanonut että mieti, mieti, kyllä sinä tiedät. Ja vastaus on silti ettei tiedä. Plääh.
Mainitsit että haluaisitte isot hääjuhlat. Voi hyvinkin olla että miehesi jarruttelu liittyy isojen juhlien järjestelyyn, eikä niinkään avioliittoon kanssasi. Tuollaisten isojen prinsessähäiden järjestely on iso ja kallis urakka, vaikka siitä olisikin aina haaveillut.
En tiedä alkuperäisestä kirjoittajasta, mutta meillä ei ole kyse juhlista. En halua isoja häitä. Mies taitaa haluta isommat... Ainakin sen perusteella mitä on joskus puhunut (että "jos me joskus mennään naimisiin"...). Ja se voisi olla syy häiden siirtämiseen, mutta miksi ei voisi mennä kihloihin...?
Ja jos haluaisinkin "prinsessahäät" olisin valmis niistä tinkimään, jos mies sen takia jarruttelisi. Luulisi, että se ei kovin monelle ole tärkein asia. Jollekkin tietysti on niin tärkeä, ettei tule vastaan yhtään...
Olen kyllä miettinyt tuotakin selitystä, mutta jos mies on itse ilmaissut haluavansa ihan mukavan määrän vieraita, niin siitä on hänen sitten turha tekosyytä kehittää. Minulle käy hyvin kyllä vähempikin, jos se on hänen toiveensa. "Prinsessahäitä" ei oikeastaan ole tulossa, meillä vain sattuu olemaan suuret suvut ja tapana että serkutkin kutsutaan, omat ja vanhempien =)
Kyllä tuosta sitten tulee väistämättä mieleen että mies ei haluakaan häitä Sinun kanssasi...
Sanot että olet tyytyväinen liittoonne, etkä ole mihinkään lähdössä vaikka häitä ei tulisikaan. Ehkä kannattaa ruveta asennoitumaan että vain kuljette hetken matkaa yhdessä, miehellä on jotain alitajuista estoa naimisiinmenolle.
Miehesi tulee jossain tilanteessa löytäneeksi sen Oikean, jonka kanssa uskaltautuu naimisiinkin. Se et ehkä kuitenkaan ole sinä. Hän pitää kyllä sinustakin ja varmasti ihmettelee itsekin miksi ei halua naimisiin kanssasi. Alitajunta tietää paremmin.
Mahdollista, mutta toisaalta taas jotkut menevät pidemmänkin ajan kuluttua naimisiin (eräs ystäväni meni, kun olivat olleet n. 11 vuotta yhdessä).
Eivätkö he löytäneet sitä "Oikeaa" tai parempaa ja tyytvät sitten menemään naimisiin epäsopivan kanssa? Ainakin osa tuntuu olevan ihan onnellisia avioliitossaan.
Outoa olla 5 vuotta tai enemmän jonkun kanssa, mistä vain pitää. Mutta ehkä sitä ei sitten itse edes tiedosta, että tämä ei ole sitä rakkautta tai mitä haen.
tulee väistämättä mieleeni eräät henkilöt, jotka tunnen hyvin.
He seurustelivat parisen vuotta, aikoivat kihloihin ja naimisiin. Toinen osapuoli vain pitkitti ja pitkitti päätöksen tekoa, kertoi olevansa varma ja haluavansa vihille juuri seurustelemansa kumppanin kanssa, mutta ei vielä. Ja uskoi sen vielä joskus tapahtuvankin. Aika kuitenkin kului, ja mitään ei puheista huolimatta tapahtunut. Vähän myöhemmin, kaikkien erinäisten yhdessäolojen jälkeen, parisuhde loppui. Kyseistä paria ei ollut toisilleen tarkoitettu. Toinen osapuoli ei osannut tehdä päätöstä, jokin koko ajan laittoi vastaan. Jälkeenpäin on tullut mieleen, että hänen alitajuntansa sanoi: "tämä ei ole oikea.", vaikka hän kuinka olisi halunnut naimisiin ja välittänyt kumppanistaan.
Tarkoitukseni ei ole pelotella, mutta tuli mieleen. Kertomus ei ole fiktiota.
Jotkut eivät halua sitoutua koskaan vakavasti, mutta haluavat olla suhteessa. Ihmetyttää vähän, että mitä tilannetta hän odottaa, että hänellä olisi "tarve" sitoutua? Rakastaako hän tarpeeksi?! Tiedän yhden parin, jotka ovat seurustelleet suunnilleen yhtä kauan kuin te ja monet arvelevat etteivät he koskaan tule menevään kihloihin/naimisiin asti..niin väkinäiseltä näyttää. Mutta, eri miehet ovat niin erilaisia, että toivottavasti sinulla onnistaa. Näytä hänelle miten paljon se merkitsisi ja tekisi sinut enstistä onnellisemmaksi! :)
Olen ollut miehen kanssa yhdessä nyt 6 vuotta (avoliitossa 3 v.), eikä vieläkään kihloissa. Meillä ei kummallakaan ole ollut mitään kiirettä kihloihin ja oikeastaan se, että kaverit/sukulaiset painostavat on tehnyt kihlautumisesta vielä "epämieluisempaa". On tuntunut, että mitä se sormus muuttaa kun molemmat tiedämme, että rakastamme toisiamme ja tulemme elämään loppuelämämme yhdessä. Ja ehkä meillä molemmilla on ollut myös "kapinaa" ympäristön odotuksia kohtaan.
Nyt tämän vuoden aikana meille molemmille on vahvistunut tunne, että haluttaisiin kihloihin varsinkin, kun avioitumisvuosikin on jo päätetty. Tää tunne on ihana. Silti ei vielä olla kihlauduttu ja siihenkin on ihan typerä syy, joka ei periaatteessa sais vaikuttaa mein päätöksiin... (mieheni lähtee 4 kk ulkomaille ja jos nyt kihlauduttaisiin, niin ihmiset eivät ymmärtäisi onneamme vaan miettisivät miksi juuri nyt).
Älä siis huoli varsinkin, kun miehesi ei ole epävarma suhteestanne ja haluaa elää kanssasi. Ehkä hän ei vaan ole tullut ajatelleeksi asiaa (miehet ovat sellaisia :) ja sen takia kihlautuminen nyt tuntuisi kiirehtimiseltä. Vuoden päästä asia voi olla jo toisin.