Virallisen kristityn kautta synnit anteeksi

Anonyymi-ap

Eikö tällaisia avauksia kirjoitteleva henkilö tajua missä harhassa hän elää?

- Ihmisoppeihin takertuneena.
- Toisiin ihmisiin takertuneena.
- Toisten ihmisten todistuksiin takertuneena.
- Kristinuskossa ei tunneta virallista kristittyä ollenkaan.
- Kristinusko ei tunne ihmistä välimiehenä.

Mikä siinä onkin, ettei Kristus kelpaa näille vapahtajaksi, USKON JA KASTEEN kautta, kuten Raamattu opettaa, vaan tarvitaan saattomiehiä, sertifioituja omahyväisiä "ainoita oikeassa olevia yhdistyksiä" ja muita virallisia tahoja?

Kristinusko on niin yksinkertainen, ettei siltä tieltä eksy tyhmäkään, eivät hullutkaan, kuten profeetta Jesaja todistaa jo 700 vuotta ennen Kristuksen lihaksi inkarnoitumista.

Yksi on kuollut kaikkien muiden tähden, että he saisivat USKOMALLA HÄNEEN iankaikkisen elämän. Ei vain käy monillekaan! Tarvitaan kaiken maailman kouriin tuntuvat ja silmillä nähtävät kevätjuhlaliikkeet ja lisäsiivekkeet, - Jeesuksen Kristuksen lisäksi.

Jeesus riittää, piste.

Hän on kertonut Raamatussa miten häneen uskotaan ja miten häntä seurataan. 👍 Ei ole mitään epäselvää siinäkään. Oma syntiturmelus, kyvyttömyys elää Jumalan tahdon mukaan on tunnistettava, - ja tunnustettava. Häneltä saa synnit anteeksi joka hetki, häneltä saa avun USKOSSA kilvoitteluun.

Kristukseen uskova elää kokonaan Jumalan ARMON varassa.
Tästä armosta, jonka jokainen Kristukseen uskova saa lahjaksi, meille todistaa koko Raamattu, kannesta kanteen.

Haluttomuus tulla niin syntiseksi, ettei yhtäkään tekoa pysty pelastamisekseen tekemään, ei vai tahdo käydä millään ihmispoloisille. Kaikenlaisia syynvieritystemppuja keksitään jotta ylpeä liha näyttäisi paremmalta ihmisten ja Jumalan silmissä. Tyhjäksi tuleminen on erittäin vaikea asia, mutta Kristuksen vanhurskaus on sellainen ettei se sekoitu ihmisten itse tekemään vanhurskauteen yhtään. Kristuksen vanhurskauden puku on otettava vastaan KOKONAAN ja LAHJAKSI. ✝️❤️

10

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taidan olla epävirallinen kristitty. Tulin uskoon yksin kotona. Huusin Jeesusta avukseni ja Hän kuuli minua. Vain minä ja Herrani Jeesus.

      • Anonyymi

        Tuo ei ole mahdollista!

      • Anonyymi

        Kiinnostaa millä tavoin olet kuullut Jumalan sanaa, joka sinut synnytti uskoon?
        Onko seurakuntayhteyttä? Onko sinut kastettu Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen?

        Mitään virallisia kristittyjä ei olekaan, avaus liittyi harhaoppiin jota eräs henkilö täällä julistaa avauksissaan. Ja kyllä, jos/kun olet kuullut Jumalan sanan, ja uskossa ottanut sen vastaan, se todellakin voi syntyä eläväksi vaikka kuusimetsässä. Välimies ja saattomies ihmiset ja Jumalan lastenlapset on harhaoppeja, ihmisoppeja. ✝️❤️

        Mutta kyllähän Jumalan lapsi tarvitsee ravintoa ja hoitoa, kuten luonnollisetkin lapset. Seurakunnassa on Jumalan sanan julistus ja HPE, joilla Jumala meitä ruokkii vaatettaa ja palvelee. Ja ellet ole kastettu, niin seurakunnassa myös kastetaan Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei ole mahdollista!

        Tuolle tuomiolle pitäisi löytyä perustelua, muuten tyhjä heitto! Meidän on syytä ottaa huomioon, että Jumala on Kaikkivaltias eikä ole meidän määrättävissämme miten Hän saa ottaa ihmisen omakseen. Nyt on ratkaisevaa se, mitä hedelmää kokemus kantaa? Jos tuo ihmisen kristilliseen seurakuntaan saamaan opetusta ja ravintoa ja kasvun merkit tulevat esille.

      • Anonyymi
        lauri.lahtinen kirjoitti:

        Usko tule kuulosta, mutta kuulo Kristuksen sanan kautta.

        Kuinka he usklvat ellei heille saarnata.

        Kuinka voi saarnata ellei lähetetä.

        Lähettiläät saarnavat Krisuksen nimessä. Tätä tarkoittaa "hänen nimensä kautta"

        Missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään siellä hän on itse pelastamassa, ei kammiossa koska rukoile Isää kammiossa ja hän julkisesti sinulle maksaa. Ei Raamattu tunne sellaista että koku kammiossa saisi pyhän hengen lahjan, ei ei, yhtä mahdotonta kuin on antaa kaste itselleen. Ilman Jumalan valtakunnan läsnäoloa ei tulla uskoon.

        Avauksessa puhutaan vain omasta uskosta, koko sajan vain miten oikein uskotaan ja ymmärretään asiat. Pelastettu taas osaa sanoa mitä Jumala on hänelle tehnyt mutta ei niille jotka eivät ole samassa uskossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuolaista sokeutta vielä olemassa josta joutuu lukemaan yhtenään näillä keskiaikaisilla osastoilla oppeineen ja päätelmineen.

        joka kert atulee iso kiitos kuinka voikin olla niin varjeltunut ettei omassa suvussa ole ainuttakaan näihin hoperoihin oppeihin sotkeutunutta..!

        mailmassa on lukematon määrä yksinään esm hotellihuoneissa olevan gideonraamatun kautta uskoontulleita ja menevät Isän kotiin ilman teidän naurettavia omatekoisia jumalanvaltakuntianne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usko tule kuulosta, mutta kuulo Kristuksen sanan kautta.

        Kuinka he usklvat ellei heille saarnata.

        Kuinka voi saarnata ellei lähetetä.

        Lähettiläät saarnavat Krisuksen nimessä. Tätä tarkoittaa "hänen nimensä kautta"

        Missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään siellä hän on itse pelastamassa, ei kammiossa koska rukoile Isää kammiossa ja hän julkisesti sinulle maksaa. Ei Raamattu tunne sellaista että koku kammiossa saisi pyhän hengen lahjan, ei ei, yhtä mahdotonta kuin on antaa kaste itselleen. Ilman Jumalan valtakunnan läsnäoloa ei tulla uskoon.

        Avauksessa puhutaan vain omasta uskosta, koko sajan vain miten oikein uskotaan ja ymmärretään asiat. Pelastettu taas osaa sanoa mitä Jumala on hänelle tehnyt mutta ei niille jotka eivät ole samassa uskossa.

        Siteeraamasi raamatun kohta on kyllä hieman toisin. Kirkkoraamattu 1933/38.

        Mistä sait tuon väittämäsi " Isää kammiossa ja hän julkisesti sinulle maksaa. "

        Matteus 6:6 FB38

        Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

        Ihan muistista latelin tulemaan noita jakeita.
        Näin se on bibliassa

        6. Vaan kuin sinä rukoilet, niin mene kammioos, ja sulje oves, ja rukoile Isääs, joka on salaisuudessa: ja Isäs, joka salaisuudessa näkee, maksaa sinulle julkisesti.

    • Anonyymi

      Ihan hyvin Jumalan Henki voi herättää ihmisfn hotellihuoneessa ja jopa suunannolla lämmittää kylmää sydäntä mutta se ei jää siihen vasn Jumala antaa halun palata Isänkotiin saamasn paras vaate (lahjavanhurskaus) ja sormus (pyhän hengen kihlapantti) ja sitä myötä kengät julistamaan evankeliumia. Tämä pitäis olla ihan basic juttu jokaiselle joka jotaki on kuullut Jumalan valtakunnasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      44
      7776
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      73
      4819
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3849
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      74
      3737
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3549
    6. 55
      3183
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      72
      3156
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      34
      2568
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      211
      2192
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1668
    Aihe