Lamoherukka..

Terve!

Tarvitsen jyrkähköön rinteeseen maanpeittokasvia, koska leikkaaminen on liian työlästä. Rinteessä kasvaa sekaheinikkoa: voikukkaa, heinää, sammaltakin... Ollaan ajeltu rinne 4-5- kertaa kesässä, mutta nyt halutaan tästä tavasta eroon.
Marssin puutarhalle ja sain ohjeeksi istuttaa siihen lamoherukkaa. Kasvin idea on se, että se tukee ikäänkuin rönsyjä, jotka sitten juurtuu maahan ja uusi pensas alkaa kasvaa siihen.

Kuinka voimakaskasvuinen tämä eläjä on? Rinnettä ei nimittäin uskalla kaivaa ihan auki ja poistaa rikkakasveja, sillä sadekesän sattuessa voisi tulla pikku "maansiirtymät". Peittääkö siis lamoherukka tehokkaasti muita alleen? Puutarhuri arveli, että muuta kasvustoa ei tarvitse juurineen hävittää. Ajattelin kuitenkin käyttää ensin RoundUpia - tosin maltilla, sillä alue on aivan rannan tuntumassa.

Onko siis kokemuksia lamoherukasta?
417545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lamoherukka
Nopeakasvuinen maanpeittopensas aurinkoisille / puolivarjoisille paikoille. Kukkii runsaasti vaaleanpunaisilla herukkamaisilla kukinnoilla keväällä. Marjoo vähän, mutta aurinkoisella paikalla kasvaessaan syysväri on sitäkin upeampi! Erinomainen maanpeitekasvi esimerkiksi rinteisiin ja luiskiin, koska versot juurtuvat helposti maahan, ja siten sitovat maata. Lamoherukka on myös mainio aluskasvi metsänreunoille yhdistämään pihan ympäröivään luontoon.Erittäin helppohoitoinen ja talvenkestävä. Menestyy vyöhykkeillä I-VII. Kasvukorkeus 30-50 cm, versojen pituus jopa 1 m.

Äänestä
  • Haluaisin tietää millainen istutustiheys on lamoherukalla?

    Äänestä

kyllä ne kakkaruohot sieltä komiasti rehottaa ainakin parin ensimmäisen vuoden aikana

Äänestä

muutama vuosi sitten ostin itse yhden taimen lamoherukkaa jyrkkään rinteeseen.rinne on aika savinen ja tuntui,että mukään muu ei siellä kasvanut niin voimakkaasti kuin kaikki maailman rikkakasvit.yritin vävätä siihen hienoa perennapenkkiä,mutta se oli turhaa,kun rikat täyttivät sen ,varsinkin paljaisiin paikkoihin.No,lamoherunnani on levinnyt valtaisaksi lamoavaksi pensaaksi,aikaisin keväällä lehdet puhkeavat ja ovat koko kasvukauden kauniit.Rikkaruohoista niiden alla en tiedä,kun en versojen tiheyden vuoksi pääse alle edes kurkistamaan,mutta tuskimpa niitä on pensaan tiheyden vuoksi.Ajattelin kokeilla myös mökilleni kyseistä herukkaa,siellä rinne on tosin kuiva ja hiekkainen,mutta sittenhän sen näkee.Voin suositella lamoherukkaa kaikille,varsinkin ongelmarinteisiin.Se menestyy taatusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...peittokasvina? kirjoitti:

Terve!

Tarvitsen jyrkähköön rinteeseen maanpeittokasvia, koska leikkaaminen on liian työlästä. Rinteessä kasvaa sekaheinikkoa: voikukkaa, heinää, sammaltakin... Ollaan ajeltu rinne 4-5- kertaa kesässä, mutta nyt halutaan tästä tavasta eroon.
Marssin puutarhalle ja sain ohjeeksi istuttaa siihen lamoherukkaa. Kasvin idea on se, että se tukee ikäänkuin rönsyjä, jotka sitten juurtuu maahan ja uusi pensas alkaa kasvaa siihen.

Kuinka voimakaskasvuinen tämä eläjä on? Rinnettä ei nimittäin uskalla kaivaa ihan auki ja poistaa rikkakasveja, sillä sadekesän sattuessa voisi tulla pikku "maansiirtymät". Peittääkö siis lamoherukka tehokkaasti muita alleen? Puutarhuri arveli, että muuta kasvustoa ei tarvitse juurineen hävittää. Ajattelin kuitenkin käyttää ensin RoundUpia - tosin maltilla, sillä alue on aivan rannan tuntumassa.

Onko siis kokemuksia lamoherukasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu