Suomen yrittäjät ovat tehneet kyselyn,jonka mukaan työntekijät ovat todistaneet että puolet työssäkäyvistä työntekijöistä on turhaan sairaslomalla.
Siis Suomen yrittäjät ovat laittaneet kyselyssään toisen työntekijän arvioimaan,sairauslomalla olevan työntekijän sairasloman todellista tarvetta.
Minusta tälläisen kyselyt Suomen yrittäjiltä on alhaista ja halpamaista toimintaa ja antaa huonon kuvan yritysten työilmapiiristä,mikäli siellä toiset työntekijät arvioivat toisten työntekijöiden sairaus poissaolojen tarvetta.
Ehkä hallituksen työllisyyttä parantaakseen olisi hyvä ottaa tästä Suomen yrittäjien perseilystä koppi ja puuttua yritysten toimintaan ja huonoon työilmapiiriin tehokkaammin, mieluummin kun hyökätä työntekijöitä vastaan.
Kenties suuret työttömyysluvut johtuvat siitä että meillä on liikaa paska yrityksiä?
Minusta tämä Suomen yrittäjien tekemä kysely kertoo juuri siitä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös se olekaan hyvä, jos kyselyllä todistetaan epäilijöiden olevan väärässä?
Työilmapiiriin olisi kuulunut työrauha, mutta ei. Arvatkaa kaupunki Suomessa, jossa sähkö on kaikkein parasta?
Ei kaikki halua kaikkien tietävät mitä sairauksia sairasta Siksi työ kysely Ei pidä paikkansa Voihan sitä työkaverille heittää läppää ja tokasta mitä huvittaa ja esiintyä muuta.
Yrittäjiltä aivan oikeaa toimintaa