Puhelimessa eilen

nainen kertoi toisista paikoista ja mainitsi sanan juna. Onko niin että siellä mihin ensiksi hain töihin olisi joku ikäiseni vastakkaisen sukupuolen edustaja esitettävänä minulle.
9307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos niin tahdot uskoa, niin usko. Minä kieltäydyn enää uskomaan johdatuksiin tai muutoinkaan "merkkeihin". Mitä siihen taasen tulee, että kohtaisit jonkun, niin ei nyt välttämätää tarvitse sillä perusteella hakeutua tiettyyn työpaikkaan. Jos uskot enteisiin, niin samalla voit myös uskoa siihen, että kohtaatte työpaikasta riippumatta.

Äänestä

Kun tuntuu aina siltä, että sitä kumppania minulle yritetään saada, mutta minä itse en sellaista halua. Hyvä että selvisi ettei sellaisesta todellakaan ollut kyse! Huh helpotti!

Äänestä
  • Itse päätät mihin uskoa, mutta kohtaat sinä kumppanin vaikket olisikaan samassa työpaikassa hänen kanssaan. Lähinnä se ettei tarvitse erikseen lukea ja nähdä merkkejä ja vielä vähämmän antaa kenenkään ohjailla valintojasi. Sillä, jos on tiedossa, että luotat johdatuksiin ja symkroniteettiin sekä annettuihin merkkeihin, on myös hyvin helppoa antaa harhauttavia ja valheellisia merkkejä kiusaamis tarkoituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Itse päätät mihin uskoa, mutta kohtaat sinä kumppanin vaikket olisikaan samassa työpaikassa hänen kanssaan. Lähinnä se ettei tarvitse erikseen lukea ja nähdä merkkejä ja vielä vähämmän antaa kenenkään ohjailla valintojasi. Sillä, jos on tiedossa, että luotat johdatuksiin ja symkroniteettiin sekä annettuihin merkkeihin, on myös hyvin helppoa antaa harhauttavia ja valheellisia merkkejä kiusaamis tarkoituksessa.

    En minä lue merkkejä. mutta kun asia oli epäselvä siksi aloin miettiä mitä kaikella tarkoitettiin. Täällä on vain sanoja joita ei aina hahmota oikein ja siksi varmistin että olin käsittänyt koko tilanteen oikein. Se juuri on aiheuttanut paljon ahdistusta muissakin paikoissa, koska minun on vaikea hahmottaa mitä miilloinkin minulle kerrotaan, eli pyyhkii yli hilseen ja siksi se väsyttää todella paljon. Ihan kuin olisi maassa jonka kieltä ei ymmärrä. Ymmärtäisin ehkä paremmin, jos kerrontaa olisi ollut ja olisi yli puolet vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tilanne on sillä tavalla huono etten siedä minkäänlaista kerrontaa enää missään. Eli ykköstoive on pysyvä hiljaisuus. Ehkä olisi parempi selvittää mahdollisimman nopeasti kasvotusten puhumalla mikä kaiken tarkoitus on, vaikka ehkä kaiken sen jo ymmärrän. Minun pitäisi lopettaa työnteko kokonaan, mutta miten sitten pärjäisin taloudellisesti? Se ahdistaa jo nyt, jos sitä esitystö olisi taas uudessa paikassa. Se repii minut rikki yhä uudestaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuka on sitä mieltä, että sinun pitäisi lopettää töiden tekeminen kokonaan? En suosittele kenellekään työstä pois jättäytymistä, mutta sitä suosittelen ettet kuuntele keneltäkään merkkejä tai vihjeitä siitä mitä sinun tulisi tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kunpa se olisikin niin helppoa, mutta ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sitä kuinka paljon ahdistusta ja stressiä se kaikki on aiheuttanut. Se rikkoo lisää niin kauan kuin se jatkuu!!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuka on sitä mieltä, että sinun pitäisi lopettää töiden tekeminen kokonaan? En suosittele kenellekään työstä pois jättäytymistä, mutta sitä suosittelen ettet kuuntele keneltäkään merkkejä tai vihjeitä siitä mitä sinun tulisi tehdä.

    Minä itse olen sitä mieltä. Liian monta vuotta se on jatkunut, eikä se ole saanut mitään hyvää aikaan. Alan voida niin huonosti etten kohta pysty menemään töihin!

    Äänestä

Luultavasti, varmaan parempi kun menet sinne minne junalla niin voit sanoa olevasi matkan jäljiltä kovin pölyinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

nainen kertoi toisista paikoista ja mainitsi sanan juna. Onko niin että siellä mihin ensiksi hain töihin olisi joku ikäiseni vastakkaisen sukupuolen edustaja esitettävänä minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu