Savonlinnan ympäristövirkamiehet

Anonyymi-ap

Täällä ei näköjään saa keskustella jostakin kumman syystä kaupungin johtavista virkamiehistä jotka tekevät virkavirheitä yksi toisensa jälkeen. Siinä mielessä ylittämättömiä etten koskaan ole kenenkään kuullut kehuvan heitä mistään. Määräyksiä määräysten jälkeen, neuvoja ei saa kysymälläkään ja vastuuta väistellään viimeiseen saakka.

10

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esimerikin valossa kirjoituksesi voisi kertoa enemmän.

      • Anonyymi

        En tiedä aloittajan aihetta mutta pistäydyin moikkaamassa tuttua Nätkillä ja hän kertoi viemäri- ja vesijohtotöiden vaiheista omalla kadullaan, lähinnä kuitenkin siitä sekoilusta jonka uusi hulevesiviemäri aiheutti. Savonlinnan Vesi oli luvannut jo alkukatselmuksessa ja tiedotustilaisuudessa että ne talot joissa hulevedet on jo johdettu esimerkiksi ns. kivitaskuihin maan alle saavat heiltä puoltavan lausunnon hakea vapautusta hulevesiverkostoon liittymisestä. Sen jälkeen ei kuulunut koko kesänä mitään. Nyt syksyllä putkien vaihto eteni heidänkin kadulle ja vesi- ja viemäriputket kytkettiin ilman ongelmia. Joitakin viikkoja tämän jälkeen Ympäristöviranomaisilta tuli hylkäävä päätös sillä perusteella että talon edessä oleva kahden auton asfaltoidun parkkipaikan vedet tulisi johtaa uuteen hulevesiviemäriin vaikka ne ovat viimeiset vuosikymmenet imeytyneet kadun ja piha-alueen välissä olevalle viherkaistalle. Tuttavani oli ilmoittanut kieltäytyvänsä maksamasta hankalaa ja todennäköisesti kallista kaivannon uudelleen aukaisemista ja esittänyt että hän johtaa asfaltille satavan sadeveden samalla lailla sadevesikaivoon tai kivitaskuun imeytymään maahan kuten katolle satavan vedenkin. Tähän ympäristöinsinööri Hanne oli vastannut vaatimalla "pätevöityneen henkilön" laatiman kirjallisen suunnitelman järjestelmän mitoituksineen, maaperätutkimuksineen ja selostuksen maaperäolosuhteista, asemakuvat sekä tarvittavat poikkileikkauskuvat. Eikö tämä kerro omaa kieltään vaatijan ammatillisesta tasosta tai oikeastaan maalaisjärjen puutteesta. Samaan aikaan kaupungissa on kohteita joissa reilumpi sade saa kadut tulvimaan kesä toisensa jälkeen. Ai niin, vääristä päätöksistä saa kuulemma valittaa Kuopion Hallinto-oikeuteen.
        Tällaisen toiminnan takia koko Savonlinnan ympäristötoimi on saanut legendaarisen maineen mutta valitettavasti se maine on vaan kovin negatiivinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaista sekoilua ja kiusaamista olivat vesi- ja viemärityöt toisaallakin. Lähettivät lisäksi perusteettomia laskuja, joita ymmärtämättömät jopa kiltisti maksoivat.
        En "uskalla" tarkemmin kirjoitella, mutta jäihän paska maku naisinsinöörin toiminnasta.

        On se kumma juttu että työnantajana kaupunki ylipäätään valitsee vastuulliseen hommaan ihmisiä joilla ei ole koko alusta mitään oikeaa ja omakohtaista kokemusta kentältä. Tämähän se on kaikille AMK-insinööreille yhteinen ongelma että lähdetään opiskelemaan ylioppilaspohjalta insinööriksi ymmärtämättä koko alasta mitään. Tämä koskee myös miehiä.
        Ehkä tämän insinöörin tapauksessa kysymys on myös heikosta itsetunnosta ja pätemisen tarpeesta.

        Niinpä. Heikko itsetunto, ilkeily ja nimenomaan pätemisen tarve jäi vaikutelmaksi. Mausteena selkeä ammattitaidottomuus. Voi luoja, mitä puuhastelua.
        Kaupungin hommiin pääsee papereiden perusteella, ammattitaito on sivuseikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kumma juttu että työnantajana kaupunki ylipäätään valitsee vastuulliseen hommaan ihmisiä joilla ei ole koko alusta mitään oikeaa ja omakohtaista kokemusta kentältä. Tämähän se on kaikille AMK-insinööreille yhteinen ongelma että lähdetään opiskelemaan ylioppilaspohjalta insinööriksi ymmärtämättä koko alasta mitään. Tämä koskee myös miehiä.
        Ehkä tämän insinöörin tapauksessa kysymys on myös heikosta itsetunnosta ja pätemisen tarpeesta.

        Insinööritkin tarvitsevat kokemusta jota eivät koulusta enää saa. Ongelma on minusta enemmänkin siinä että miksi sitä kokemusta hankkimaan palkataan työhön luonteeltaan täysin sopimattomia ihmisiä joilla ei ole kentältä mitään kokemusta vaan kova into "parantaa" maailma kiiluvin silmin aloittaen tavallisista ihmisistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä aloittajan aihetta mutta pistäydyin moikkaamassa tuttua Nätkillä ja hän kertoi viemäri- ja vesijohtotöiden vaiheista omalla kadullaan, lähinnä kuitenkin siitä sekoilusta jonka uusi hulevesiviemäri aiheutti. Savonlinnan Vesi oli luvannut jo alkukatselmuksessa ja tiedotustilaisuudessa että ne talot joissa hulevedet on jo johdettu esimerkiksi ns. kivitaskuihin maan alle saavat heiltä puoltavan lausunnon hakea vapautusta hulevesiverkostoon liittymisestä. Sen jälkeen ei kuulunut koko kesänä mitään. Nyt syksyllä putkien vaihto eteni heidänkin kadulle ja vesi- ja viemäriputket kytkettiin ilman ongelmia. Joitakin viikkoja tämän jälkeen Ympäristöviranomaisilta tuli hylkäävä päätös sillä perusteella että talon edessä oleva kahden auton asfaltoidun parkkipaikan vedet tulisi johtaa uuteen hulevesiviemäriin vaikka ne ovat viimeiset vuosikymmenet imeytyneet kadun ja piha-alueen välissä olevalle viherkaistalle. Tuttavani oli ilmoittanut kieltäytyvänsä maksamasta hankalaa ja todennäköisesti kallista kaivannon uudelleen aukaisemista ja esittänyt että hän johtaa asfaltille satavan sadeveden samalla lailla sadevesikaivoon tai kivitaskuun imeytymään maahan kuten katolle satavan vedenkin. Tähän ympäristöinsinööri Hanne oli vastannut vaatimalla "pätevöityneen henkilön" laatiman kirjallisen suunnitelman järjestelmän mitoituksineen, maaperätutkimuksineen ja selostuksen maaperäolosuhteista, asemakuvat sekä tarvittavat poikkileikkauskuvat. Eikö tämä kerro omaa kieltään vaatijan ammatillisesta tasosta tai oikeastaan maalaisjärjen puutteesta. Samaan aikaan kaupungissa on kohteita joissa reilumpi sade saa kadut tulvimaan kesä toisensa jälkeen. Ai niin, vääristä päätöksistä saa kuulemma valittaa Kuopion Hallinto-oikeuteen.
        Tällaisen toiminnan takia koko Savonlinnan ympäristötoimi on saanut legendaarisen maineen mutta valitettavasti se maine on vaan kovin negatiivinen.

        Savonlinnan Veden toiminta muutenkin on aika hupaisaa!
        -23 helmikuussa lähetin omasta talosta ensimmäisen vesimittarin lukeman kulutusvebbiin! Kulutusweb valitti että minun vedenkulutus on normaalia vähemmän kuin aikaisemmin ja että pitäisi olla vesilaitokseen yhteydessä!
        Minun veden kulutus 28 päivältä oli vähän päälle 300L joka on minun mielestä paljon, kotona kun en vettä käytä koska olen työssäkäyvä ihminen joka hoitaa vain nukkumisen kotona!
        Vesilaitoksella olivat sitä mieltä että tuollainen ei voi pitää paikkaansa mitenkään!
        Ja kaikkein huvittavinta hommassa oli se että perustelu tuolle aiheelle oli seuraavan lainen!

        " 300L kuukausikulutus ei voi olla mahdollinen koska kaupunki laskuttaa vain täysistä kuutioista"

        Minä olin saman tien että mitä vi*tua ja kysyin että miten muka minun itse kuluttamani vesimäärä ei kaupungin laskutuksen takia voi pitää paikkaansa!

        Loppujen lopuksi homma meni siihen että kävivät vaihtamassa vesimittarin uuteen siksi koska ei kerry kuutioita ollenkaan, vaikka ei niitä kuutioita kerry vieläkään vaikka uusi mittari on vaihdettu!

        No ihmetyttää kyllä minuakin tuo sinun lähes kuluttamattomuus. Taidat käyttää oman kaivon vettä?

    • Anonyymi

      Rak toimistossa oli (on nytkin?) wanha nainen tiskillä.

      15v sitten ensi kosketus meni näin.
      Minä; "Suunnittelen Sln muuttamista. Saanko infoa rak säännöistä ja rajoituksista rannalle?"
      Nainen otti prosyyrin kasasta ja löi sen eteen ja sanoi; "Opettele tuosta ennenkun tulet meitä vaivaamaan!"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2493
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      180
      1728
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1598
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1543
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      955
    6. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      938
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      871
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      61
      846
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      188
      834
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      808
    Aihe