Olen masentunut, enkä jaksa huusholli hommia tehdä. Kaikki on sekaisin. Onko kokemusta siitä, että alkaa siivoamaan ja heittämään turhat tavarat pois. Millään en jaksaisi. Olen kuullut, että täytyy itkeä ja siivota.
auttaako?
onko kokemusta
4375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
monesti olen itkenyt ja siivonnut. Vaatekaappi on yksi niitä pahimpia, siihen menee niin jumalattomasti aikaa ja täytyy miettiä mitä tarvitsee ja mitä ei.. Usein olenkin heittänyt pois tavaraa, jota sitten haen seuraavana päivänä kaupasta lisää, koska se on tarpeellista.
Tuttua on myös koulutöiden tekeminen ja itkeminen samanaikaisesti. Ja sitä kestää juuri niin kauan kunnes viskaan kirjat seinään.
Kannattaa aloittaa niin, että teet pieniä asioita kerralla. Tällöin kaikki ei tunnu kaatuvan samana päivänä niskaan. Eikä minkään tarvitse koskaan tapahtua hetkessä.
Jaksamista ja voimia!
pikkuhiljaa huushollia pala palalta ja vein paljon tavaraa kirppikselle ja roskikseen. Tuntui hyvältä, kun urakka oli tehty. Otin pienen tavoitteen joka päiväksi ja pidin kyllä lepopäiviäkin siivouksesta. Tämän jälkeen olen tarkkaan harkinnut, mitä kannattaa ostaa ja mitä ei, ettei alkaisi kertyä taas turhaa. Kirppis oli sellainen, joka toimittaa apua kaikkein köyhimpiin maihin, joten lisäksi sain hyvän mielen, että sain luopumalla turhasta autettua kaukana olevia puutteenalaisia. Nyt on helpompi siivota jatkossa, kun koti on kunnolla käyty läpi.
itken ja siivoan. Perheessä on kaksi astmaatikkoa ja yksi allerginen. On siis pakko siivota. En jaksa, en pysty, en halua... On vain pakko, sillä muuten menee yöt valvoessa vinkuvien ja röhivien kakaroiden kanssa. Ei ole siis valinnan varaa, ikävä kyllä. Ei tässä järkeä ole, mutten ole keksinyt muutakaan tapaa toimia.
Tuliko olosi paremmaksi, pää selvemmäksi ja vanhat ikävät asiat käsitellyiksi? Tajuan itsekkin,että sotkunen huusholli niin sotkunen on pääkin. Olisi vaan saatava inspiraartio.