Haminan ja Kotkan satamien lakot ovat naurettavia ja vastuuttomia. Ei vaikuta kotiuttamiseen. Vasemmistopolitiikkaa. Politiikka ei kuulu työelämään.
Eloranta väittää, että hallitus ei ole kuunnellut ammattiliittoja riittävästi. On kuunneltu, mutta asiat pitää hoitaa, eikä jahkailla. Viime vaalikaudella liittojen työryhmä sai aikaa miettiä työllisyyden parannuskeinoja. Ei tullut, Sitten annettiin lisäaikaa. Ei tullut. Sitten annettiin lisäaikaa. Ei tullut. Tyhjä paperi.
Ei ole kuulunut tällä vaalikaudellakaan muuta kuin koulutuksen lisääminen ja työvoimatoimiston, "sisäilman" henkilökunnan lisääminen. On kuultu. Esitettyjä toimia tehdään kohdennetusti, mutta kumpikaan ei lisää työllisyyttä 100 000 hengellä. Sen takia lisätoimet ovat tarpeen. SAK:n antama tyhjä paperi ei siinä auta.
SAK:n toimet ovat läpinäkyvästi sdp:n masinoimaa poliittista potaskaa. Marinin hallitus poisti eläkeputken, lanseerasi työttömille keppiohjelma kakkosen. Ei ollut mitään mielenilmauksia. Nyt on pienempiä asioita, ei mitään radikaalia. Jo ollaan suu vaahdossa barrikadeilla. Demareiden oppositiopolitiikkaa. Työelämä ei kaipaa politiikkaa ollenkaan.
Lakko-oikeutta ei olla poistamassa. Senkin toitottaminen on potaskaa. Poliittisia lakkoja ollaan rajoittamassa vuorokauteen ja ollaan rajoittamassa tukilakkojen suuruutta. Joku raja yhteiskuntaterrorillakin ja isänmaan vahingoittamisella pitää olla. Laittomat lakot ovat laittomia. Kun TES on voimassa, niin työrauhavelvollisuutta pitää kunnioittaa. Mielenosoittaminen on aivan eri asia kuin lakkoilu.
Nyt ei ole aika lakkoilla. SAK:lla ei ole veto-oikeutta. Eduskunta säätää lait. Lakeja pitää kunnioittaa, eikä rähistä demokratiaa vastaan. Voimankäyttö on osoitus tyhmyydestä. Kyllä kuka vaan voi murhata tai raiskata, mutta ollapa kaidalla tiellä!
Lakot satamissa ovat naurettavia ja vastuuttomia. Työrauhavelvollisuus on voimassa.
Anonyymi-ap
2
71
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi018043524pp
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18043524g
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 826205
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t293733törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/253075Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3631664- 331368
- 261292
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11916Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi42873Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11860- 42819