Pysäyttäkää tämä nyt

Anonyymi-ap

Meillä on 10 000 asukasta ja jotkut koittaa kehittää tänne samanlaista meininkiä ja pelkoa kuin 500 000 asukkaan Helsingissä. Ensinnäkin ette tule onnistumaan, mutta toiseksi me tulemme vastustamaan sitä todella ponnekkaasti, koska se ei kuulu tänne.

Minä en ole varma mikä on oikea keino, mutta toivon kaikkien ottavan osaa ideoimiseen ja toteuttamiseen.

Huittisen nuorista edelleen yli 90& toivoo, että täällä on rauhallista ja ainakin turvallista. Mutta nyt on viime aikoina kehitys mennyt siihen suuntaan, että siitä nuorisosta koko ajan lipeää lapsia siihen huonoon porukkaan tai sen liepeille. Siellä on alkoholia, siellä on huumeita, siellä on velkoja.

Pysäytetään tämä kehitys!

Kunta voisi heti laittaa jokusen tonnin määrärahoja siihen, että perjantai- ja lauantai-iltoihin keskustaan tulee järjestettyä ohjelmaa. Esiintyjiä, syömistä jne. Enkä tarkoita mitään klo18-21, jonka jälkeen nuoriso jää ajelehtimaan ja tekemään pahojaan vaan ennemminkin klo21-24.

Vaikka ihmisiä varmasti olisi tuossa varhemmassa ajassa enemmän liikkeellä ja rahoille saisi parempaa "vastinetta", niin nyt tavoite on niin tärkeä, että tuo jälkimmäinen aika on siksi parempi.

Totta kai pahoittelut kaikille vanhemmille, joiden lapset tuon takia ovat sitten myöhempään, mutta minä näen, että mitä enemmän meillä on hyviksiä liikkeellä, niin sen parempi. Jopa silloin, jos pahiksia on vähän enemmän kuin muuten.

Vai kumpaa pidätte turvallisempana tilanteena päästää vaikka oma lapsi kylille:

Liikkeellä 10 hyvistä ja 5 pahista.

Liikkeellä 100 hyvistä ja 10 pahista.

Tosi ikävältä kuulostavia esimerkkejä molemmat, mutta todellisuus alkaa olemaan kohta tuo.

Yksi ja todennäköisen vaihtoehto on, että ihmiset alkavat kieltämään teinien lähtemisen mihinkään. No sitten me tehdään niin.

Toinen vaihtoehto on, että "koko" Huittinen jalkautuu ulos ja tehdään tilasta taas turvallinen. Otetaan Huittinen takaisin meille rauhallisille, kilteille ja "tavallisille" ihmisille.

Uskon, että se on meidän käsissä. Me voimme joko luovuttaa ja antaa keskusta huligaaneille tai sitten voimme olla antamatta.

Anteeksi tuo oma huono ehdotukseni noista myöhäisistä ohjelman järjestämisistä, mutta sen perään on hyvä keksiä parempia keinoja.

Tämä on yhteinen ja tärkeä asia!

22

1514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko riehujat tummemman bigmentin omaavia kullannuppuja? Ns. Allahin lapsia

      • Anonyymi

        Ihan sama, mutta Huittinen on Suomen pelottavin pikkukunta tällä hetkellä.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        💋 ­­N­­­y­m­f­­­o­­­m­­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#180435579

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Nyt haluan kyllä puolustaa huittislaisia nuoria. Varmasti heidän joukossaan on myös häiriköitä, mutta nykyajan nuoriso todellakin on liikkuvaista. Autoletkoissa ajella paikkakunnalta toiselle, kuten esim ABC: lläkin on nähty.
      Kyse ei siis aina ole siitä tapahtumapaikasta ja se nuorista, vaan jostain ihan muusta "nuorisokulttuurista".

      • Anonyymi

        Aloittaja sanoikin, että yli yheksäkyt prossaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja sanoikin, että yli yheksäkyt prossaa.

        Ja ehkä juuri siks tarvittas jalkautumaan kaikki kunnolliset nuoret ja muut ihmiset.


    • Anonyymi

      Ampukaa ensimmäistä Naganilla ohtaan. Kysykää sitten vieläkö joku haluaa lisää. Menkää kotiinne jos ette osaa olla!!

      • Anonyymi

        Häh? Miksi pitäisi ampua? Miksi pitää lyödä?

        Voisimmeko kaikki ottaa toisiamme kädestä kiinni. Riittävän moni, kun ottaa kädestä toista kiinni, niin ehkä se viimeinenkin lopulta ottaa tai jos jättää ottamatta, niin ei hänestä kovin isoa vaaraa ole isolle joukolle, joka on yhdessä.


    • Anonyymi

      En nyt mitenkään kehoita ketään väkivaltaan, mutta minä lopetin yhden nulikka lauman jatkuvat vahingon teot minun omaisuudelle vetäsemällä turpaan.
      Tein ilmoituksia vanhemmille, ei tapahtunut mitään. Tein ilmoituksia viranomaisille, ei tapahtunut mitään.
      Odotin paikanpäällä, vetäsin turpaan paria nulikkaa, ei ole käyty vahingoittamassa omaisuuttani enään.
      Jokainen tietenkin hoitaa ongelmansa omalla tavallaan.

    • Anonyymi

      Mukavaa puuhastelua lapsukaisille olisi ohjattu lietevaunujen korjaus ja ehostuspiiri!
      Ohjaajana tulisi toimia kokenut lietealan henkilö.Mieluiten lietemies.
      Piirisä tutustuttaisiin lietevaunun huoltokohteisiin perinpohjin, sekä toimintaperiaatteisiin syvällisesti! Toiminta olisi lisäksi hyödyllistä, sillä olemme suamen sikaisin pitäjä!

      • Anonyymi

        Kokenut alaa tunteva lietemies geggo, on kursseja käynyt ja myös itse oppinut kaikki lietealasta


      • Anonyymi

        Ja paras juttu siinä lietevaunun korjauksessa olisi se, että isoin lapsukainen päästää lietteet tuon pölön lietemiehen päälle. Samalla otetaan aivokäyrä ja huomataan että lietemiehen aivot jäivät äidin kohtuun!!!!!


    • Anonyymi

      Pakko sanoa, että jo tämä lyhyt keskustelun pätkä kertoo, että kiusaamisen ilmapiiri vallitsee täällä.

      Miksi me ei vaan voitaisi tunnustaa tosiasiat, että nuoriso imee somesta vaikutteita näkemällä väkivaltavideoita ja kuulemalla mitä Helsingissä tapahtuu ja sitten ahdistuneimmat, epätoivoisimmat ja ehkä jollakin tapaa rohkeimmat (vaikka yhtään en kehu) alkavat toteuttaan sitä täällä pikkupaikassa.

      Sitten ongelmaa kasvattaa se, että vaikka meidän nuorisosta melkein kaikki ovat kunnollisia, niin heissä on yllättävän ja pelottavan monta, jotka toivoo, että jotain tapahtuisi täällä pikkupaikassa.

      Eli nuoret kyllä puhuvat keskenään, että mitähän seuraavaksi ja sitten vanhojen juoruämmien tapaan - he siis elivät siitä, että oli juoruttavaa, vähän toivotaankin, että tulispa taas joku mellakka.

      Siitä syntyy se, että mellakoitisijat saavat lisätilaa verrattuna siihen, että Huittisissa olisi täysin tuomitseva suhtautuminen. Eli että jokainen, joka ei pahiksiin kuulu, tuomitsisi sekä sanoillaan että teoillaan. Pääsettekö yhtään kärryille?

      • Anonyymi

        Te, jotka nyt luulette, että Huittisissa 9 980 ihmistä toivoo, että tilanne rauhoittuisi eikä mitään väkivaltaisuuksia ja omaisuuden rikkomisia enää tapahtuisi, olette väärässä.

        Valitettavasti moni (lähinnä nuori) toivoo, että niitä tapahtuisi lisää vaikka itse ei tosiaankaan aio osallistua kuin korkeintaan nettivideoita katsellen ja kaverin kanssa hämmästellen/naureskellen.

        Moni ei tarkoita tuhatta, eikä välttämättä edes yli sataa, mutta kymmeniä se tarkoittaa.


    • Anonyymi

      Vanhemmat saisivat pitää kusipäiset kakaransa kurissa. Kotoa se kaikki kasvatus lähtee.

      • Anonyymi

        Niin tai sitten on liikaa sitä, että "Pidä huoli ettei kukaan kiusaa sinua!" Kun oikea ohje olisi, että "Älä sitten kiusaa ketään"


    • Anonyymi

      Onneksi nyt oli vähän rauhallisempi yö.

    • Anonyymi

      Olisiko nyt jokaisen vanhemman syytä laittaa oma kännykkänsä ja lapsen kännykkä hetkeksi sivuun ja käydä rauhallista keskustelua selvittääkseen sen mitä hänen lapsensa pitää ihmisen toiminnassa oikeana ja vääränä. Tämä tosin edellyttää sitä, että vanhemman omat käsitykset oikeasta ja väärästä ovat moraalisesti hyväksyttäviä. Olisi hyvä keskustella lapsen kanssa siitä mikä ero on oman hyödyn tavoittelulla ja oikein tekemisellä. Menneet sukupolvet ovat kasvattaneet vaikeissa oloissa suuret ikäluokat elämään ihmisiksi. Nyt ikäluokat ovat puolta pienemmät, niin on se kummallista, ettei nuorisoa pystytä kasvattamaan ihmismäisen elämän alkuun. Kasvatusvastuu pitää ottaa somelta aikuisten ja vanhempien haltuun. Se vaatii vanhemmilta asioiden priorisointia nyt, mutta se palkitsee myöhemmin.

      • Anonyymi

        Tuo ei kosketa juuri ketään. Olematon osa nuorista tekee typeryyksiä. Jos joku keskustelu on syytä käydä, niin se, että millaisena lähiympäristön kukin näkee ja millaiseksi sen haluaa muuttuvan ja siten valitsee oikeat porukat, joissa liikkuu ja koittaa vaikka myöhemmin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.


    • Anonyymi

      Eipä sille paljoo voi, jos paikkakunnalla osuu väkivaltaisia toopeja. Tavallista viranomaistoimintaa vaan kehiin. Ja toivotaan parasta.

      • Anonyymi

        Voidaan kerätä kolehti ja sanoa, että saat noi ku muutat hesaan kaltaistesi joukkoon.


    • Anonyymi

      Olisi erittäin tärkeää perustaa käyttöhuoneita ja pillerien jakamisen voisi sallia myös. Lautturimarketissa vaimon kanssa käydään sisupastillit ostamassa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2432
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2004
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1806
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1595
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1328
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1275
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1171
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe