Empä olisi koskaan uskonut, kun 7 vuotta sitte lähdin hakemaan apua jännitysoireisiini, että hoito sai minut paljon sairaammaksi kuin alunperin olin. Ennen kun hain apua pystyin sentään hoitamaan omia asioitani, käymään koulussa ja töissä, kavereitakin oli vielä jonkinverran. Nyt 7 vuotta myöhemmin olen syvästi masentunut, eristäytynyt ja syrjäytynyt. Psykiatriset lääkkeet joita kerkesin käyttää noin 6 vuotta laukaisi minulle jonkinlaisen kroonisen ahdistus helvetin ettei tästä taida enää terveidenkirjoihin päästä. Vieroitus tuki lääkkeistä oli surkeaa ja suurinpiirtein suututtiin, kun ne halusin lopettaa.
Mielenterveyshoito
Anonyymi-ap
1169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Terveiden kirjoihin on lähes aina mahdollista päästä.
Se vaatii aikaa, sitkeyttä, jaksamista, myöskin pettymysten kohtaamista tulee ajoittain, epätoivoisia hetkiä, jne.
Kova työ antaa kyllä tulosta.
Itselleni kävi vähän saman tyylisesti kuin sinullakin.
Nuorena aloin kärsiä paniikkihäiriöstä, johon sain rauhoittavia lääkitykseksi.
Käytin runsaasti päihteitä siihen aikaan. Tuli käytettyä lääkkeitä ja päihteitä samaan aikaan, eli sekakäyttöä.
Kyllä siinä ajan saatossa alkoi pää pehmetä ( jos nyt noin voi sanoa ), ja tuli kaikenlaista muutakin psyykkistä ongelmaa.
Tuli tietysti lisää lääkkeitäkin, monia erilaisia. Ja päihteiden käyttö jatkui samanaikaisesti.
Meni monet vuodet sekoillessa ja tuntui, ettei siitä tule ikinä loppua. Oli pelkkää epätoivoa ja voimattomuutta, koin itseni täysin arvottomaksi.
Onnekseni tuli tilaisuus hoitaa, ja hoidattaa itseni parempaan kuntoon, eikä se käynyt ihan hetkessä. Pitkä ja raskas taival, mutta kyllä se hyödytti.
Täysin parhaaseen kuntoon en tule koskaan, mutta asian kanssa pystyy elämään.
Itsekään en olisi uskonut aikoinaan, mitä edessä tulee olemaan ( siis aikana ennen paniikkihäiriötä ja kaikkea muuta ), ja pahimpina aikoina en uskonut selviytyväni, mutta nyt jälkeenpäin on uskottava, että siitä on selvinnyt.
Itse uskon ainakin siihen, kun sanotaan, että tulevasta ei voi tietää oikeastaan mitään. Toki synkimpinä hetkinä siihen on tosi vaikeaa uskoa.
Mutta näin se elämä heittelee meistä jokaista, joitain enemmän ja joitain vähemmän.