Onko kukaan vielä ehtinyt tutustua tähän
hotelliin. Onko se todellakin remontoitu.
Apua....
Neptun Majestic Jupiter
6
850
Vastaukset
- joo
Joo, tultiin just juhannusaattona pois. Oltiin viikko ko. hotellissa.
Yleisvaikutelma hotellista hyvä ja siisti. Hotellihuoneet remontoitu, uudet jääkaapit ja ilmastointilaitteet huoneissa. Osasta huoneita näkymä merelle ja Tsauseskun teettämille lammikoille. Palvelu oli hyvää ja henkilökuntaa ainakin riittävästi.
Ainoa iso miinus oli se, että uima altaassa oli vielä remontti kesken, joten piti käydä naapurihotellin altaalla uimassa jonne matkaa n. 400 m. Tojnen miinus oli se, että Finnmatkojen esitteen mukaan altaasta osa on erotettu lasten altaaksi. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan ihan pienille oli 2 kpl n. 1,5 m halkaisijaltaan koveraa kahluukuppia, jotka näyttivät melko syviltä ja joista todennäköisesti aika hankala päästä pienen yksinään pois. Iso allas oli sen verran syvä että sinne ei sitten uimataidottomilla lapsilla ole asiaa.
Nämä epäkohdat ei tietenkään meitä haitanneet kun ei ollut vettäkään, mutta itse valitsimme hotellin sillä perusteella että mukanamme olleet lapset pääsevät kahlailemaan ja uiskentelemaan. Tästä Finnmatkoille pitkä miinus.
Sitten vielä nuo Tsauseskun lammikot, elikkä merestä erotetut kohtuullisen suuret tekojärvet saattavat haiskahtaa aika pahalle loppukesästä. Siellä kellui jo nyt sellaisia epämääräisiä levälauttoja ja opas kertoili ettei kannata mennä siihen veteen edes pikkusormeaan kastelemaan.- hotellista
Kiitos tiedoista. Mekin olemme menossa sinne lasten kanssa, joten todella paljon jurppii tuo uima-allas. Tosi ikävästi tehty Finnmatkoilta. Kommentoiko oppaat tätä jotenkin? Minkä hotellin altaalla kävitte uimassa? Oisin kysynyt vielä lisävuodeasioista, koska teilläkin lienee niitä tarvittu. Eli millaisia lisävuoteet olivat ja oliko niitä mahdollista saada huoneeseen vain yksi? Millaiset aamupalat hotellissa olivat? Oliko teillä matkarattaita mukana? Mikäli oli, niin miten niiden kanssa liikkuminen onnistui?
- joo
hotellista kirjoitti:
Kiitos tiedoista. Mekin olemme menossa sinne lasten kanssa, joten todella paljon jurppii tuo uima-allas. Tosi ikävästi tehty Finnmatkoilta. Kommentoiko oppaat tätä jotenkin? Minkä hotellin altaalla kävitte uimassa? Oisin kysynyt vielä lisävuodeasioista, koska teilläkin lienee niitä tarvittu. Eli millaisia lisävuoteet olivat ja oliko niitä mahdollista saada huoneeseen vain yksi? Millaiset aamupalat hotellissa olivat? Oliko teillä matkarattaita mukana? Mikäli oli, niin miten niiden kanssa liikkuminen onnistui?
Heippa,
Hotelli, johon uintimahdollisuus oli järjestetty on nimeltään Tismana, n. seuraava hotelli Jupiterista etelään päin. Se on hyvätasoinen ilmeisesti pääosin Saksalaisturisteille tarkoitettu All- Inclusive paikka. Altaat oli hyvät, mutta allasbaaria ei ollut erikseen rahalla maksaville asiakkaille ( ainoastaan all inclusive tarjoilua Tismanan asiakkaille), vaan juomat ja syömiset täytyi käytännössä tuoda tullessaan.
Oppaat eivät tätä sen kummemmin kommentoineet muuta kuin että on kuulemma paremmat altaat kuin Jupiterin omat olisivat olleet. Näin varmaan olikin, ainakin lasten kannalta. Hotelli järjesti kyyllä meille viimeisenä iltana illallisen korvauksena siitä että allas oli keskeneräinen. Tästä plussat hotellille. Finnmatkoille tullaan tekemään reklamaatio, sillä mielestämme esitteessä on virheellistä tietoa Jupiterin lasten altaan osalta se että olisi ollut korrektia ilmoittaa tuosta altaan keskeneräisyydestä etukäteen.
Meillä oli lisävuoteina käsin raakalaudasta väsätty kerrossänky, jossa ei ollut mitään kaiteita. Hiukan arvelutti laittaa tyttöä yläpetille nukkumaan, mutta onneksi ei mitään sattunut. Varmaan ne värkkää yksöisvuoteenkin samalla periaatteella, jos kerrossänkyä ei tarvita. Osalla ryhmämme lapsiperheistä ei ollut lisävuodetta heti, vaan saivat vasta parin päivän päästä.
Meillä oli pienipyöräiset sateenvarjorattaat mukana, onneksi. Helpotti merkittävästi liikkumistamme. Kaduilla asfaltti vaihtelevassa kunnossa ja osittain myös laatoitettuja. Jonkun verran portaita. Kokonaisuutena ihan OK kunnossa rattaiden kanssa liikkumiseen. Myös meren rannan tuntumassa kulkee asfalttikaistale, jossa rattaiden kanssa voi kulkea.
- Cocor
Näyttää olevan outoa tuo Finnmatkojen menettely. Edellisillä viikoilla Majestic Jupiteriin menijät siirrettiin hotelli Cocoriin. Toiset olivat saaneet korvaukseksi illallisia hotellissa, sekä alennusta matkan hinnasta - toisille ei korvattu mitään???? Hotelli Cocor on alueella ainoa mahdollinen vaihtoehto Jupiterille, mutta yhdenkin lisävuoteen kanssa huone on liiankin täynnä. Miten muilla....
- jee
jep jep...on näköjään Finnmatkojen palvelupuoli huonontunut ja muillekin sattunut tällasia ihmeellisyyksiä...tämän takia valitsen nykyään aurinkomatojen matkoja.
- ...
jee kirjoitti:
jep jep...on näköjään Finnmatkojen palvelupuoli huonontunut ja muillekin sattunut tällasia ihmeellisyyksiä...tämän takia valitsen nykyään aurinkomatojen matkoja.
he he...aurinkomatojen...hee heee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje392949- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753