Tämä on vastaus Valille aiempaan viestiin, jonka hierarkia valitettavasti loppui jo kesken. Haluaisin tällä herättää keskustelua kommunikaatiosta ja sen puutteesta, sekä siitä missä olosuhteissa ja kuinka voidaan saavuttaa yhteisymmärryksen tunne, kun kyseessä ovat maagiset/mystiset/uskonnolliset kokemukset ja kysymykset.
>> sinun ja Nuuskun kanssa on kauhean vaikea keskustella >>
Pyydän anteeksi. Olen oikeastaan melko huono kirjoittaja, enkä useinkaan jaksa lukea kauhean huolellisesti viestejäsi. Se on sääli, mutta usein viestisi ovat liian pitkiä minun kärsivällisyydelleni, ja niissä on paljon toistoa, jonka takia koetan mielessäni tiivistää niistä jotakin pointtia josta ottaa kiinni.
Siksi joskus menen automaattitiivistysmoodiin ja vain katselen viestisi suurpiirteisesti, tartun johonkin joka sytyttää minut ja sanon siihen jotain. Mikäli en vastannut siihen mihin toivoit saavasi vastauksen, pyydän anteeksi puutteellisuuttani.
Silti kehotan myös olemaan avoin sille, että se kysymys johon vastasin saattoi olla tärkeämpi kuin jonka kysyit, tai asia johon kommentoin saattoi olla tärkeämpi kuin miksi sen itse katsoit. Joskus näinkin. Olkaamme valmiita huomaamaan kuinka toiset voivat opettaa meitä vaikka ihan vahingossakin.
Toivoisin että ymmärrät, kuinka puutteellista viestimistapaa täällä käytämme. Olisi voimien tuhlausta koettaa päästä täällä kovinkaan syvään yhteisymmärrykseen, emmekä siltikään pääsisi kovinkaan syvälle.
Minä olen aina ollut 100% tosissani silloin kun olen joskus heittänyt ilmaan mahdollisuuden tavata kasvotusten. Mietipä sitä, minkälaista olisi kaikkien näiden keskusteluiden jälkeen oikeasti nähdä se henkilö josta on luonut niin paljon ennakko-odotuksia, myönteisiä ja kielteisiä.
Minä vakuutan, että totuus on joka ainut kerta jotain muuta mitä odotamme!! :-)
Ja totuus, vaikka karukin, on aina moninverroin arvokkaampi koskettaa kuin hienoinkin fantasia.
Se on hassua. Ainakin minulla on tapana mielessäni antaa jopa kasvot kaikille keskustelijoille, vaikken ole koskaan nähnytkään heitä! Ja kokemuksesta tiedän, ettei sillä kuvitellulla naamalla välttämättä ole yhtään mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta jostain syystä on helpompi keskustella sellaisen kanssa jolla on kasvot, vaikka ne olisivat kuvitteellisetkin.
Sekin vain kertoo siitä, kuinka puutteellista viestintäkanavaa käytämme. Ymmärrä kuinka moni muukin asia kuin toistemme pärstävärkit ovat täysin oman mielikuvituksemme armoilla.
Minä edustan itse sellaista noituuden koulukuntaa, jossa tällaista internetissä pelleilyä ei kutsuttaisi edes initiaation esiasteeksi. Niin pinnallista tämä väistämättä on, puutteellisen välineen johdosta, riippumatta siitä kuinka suurin voimin sinä tai minä yrittäisimme täällä löytää yhteisymmärrystä. Minä otan nämä keskustelut aika kevyesti, koska tämä on minulle vain harrastus.
Miksi esimerkiksi emme juuri koskaan puhu mistään kehollisesta? Sen vuoksi, että tällainen kirjoittaminen virtuaalimaailmassa innoittaa vain filosofiseen puuhasteluun ja kaikenlaisiin älyllisiin ja verbaalisiin peleihin ja kilpailuihin.
Nuusk
>> sinun ja Nuuskun kanssa on kauhean vaikea keskustella >>
Pyydän anteeksi. Olen oikeastaan melko huono kirjoittaja, enkä useinkaan jaksa lukea kauhean huolellisesti viestejäsi. Se on sääli, mutta usein viestisi ovat liian pitkiä minun kärsivällisyydelleni, ja niissä on paljon toistoa, jonka takia koetan mielessäni tiivistää niistä jotakin pointtia josta ottaa kiinni.
Siksi joskus menen automaattitiivistysmoodiin ja vain katselen viestisi suurpiirteisesti, tartun johonkin joka sytyttää minut ja sanon siihen jotain. Mikäli en vastannut siihen mihin toivoit saavasi vastauksen, pyydän anteeksi puutteellisuuttani.
Silti kehotan myös olemaan avoin sille, että se kysymys johon vastasin saattoi olla tärkeämpi kuin jonka kysyit, tai asia johon kommentoin saattoi olla tärkeämpi kuin miksi sen itse katsoit. Joskus näinkin. Olkaamme valmiita huomaamaan kuinka toiset voivat opettaa meitä vaikka ihan vahingossakin.
Toivoisin että ymmärrät, kuinka puutteellista viestimistapaa täällä käytämme. Olisi voimien tuhlausta koettaa päästä täällä kovinkaan syvään yhteisymmärrykseen, emmekä siltikään pääsisi kovinkaan syvälle.
Minä olen aina ollut 100% tosissani silloin kun olen joskus heittänyt ilmaan mahdollisuuden tavata kasvotusten. Mietipä sitä, minkälaista olisi kaikkien näiden keskusteluiden jälkeen oikeasti nähdä se henkilö josta on luonut niin paljon ennakko-odotuksia, myönteisiä ja kielteisiä.
Minä vakuutan, että totuus on joka ainut kerta jotain muuta mitä odotamme!! :-)
Ja totuus, vaikka karukin, on aina moninverroin arvokkaampi koskettaa kuin hienoinkin fantasia.
Se on hassua. Ainakin minulla on tapana mielessäni antaa jopa kasvot kaikille keskustelijoille, vaikken ole koskaan nähnytkään heitä! Ja kokemuksesta tiedän, ettei sillä kuvitellulla naamalla välttämättä ole yhtään mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta jostain syystä on helpompi keskustella sellaisen kanssa jolla on kasvot, vaikka ne olisivat kuvitteellisetkin.
Sekin vain kertoo siitä, kuinka puutteellista viestintäkanavaa käytämme. Ymmärrä kuinka moni muukin asia kuin toistemme pärstävärkit ovat täysin oman mielikuvituksemme armoilla.
Minä edustan itse sellaista noituuden koulukuntaa, jossa tällaista internetissä pelleilyä ei kutsuttaisi edes initiaation esiasteeksi. Niin pinnallista tämä väistämättä on, puutteellisen välineen johdosta, riippumatta siitä kuinka suurin voimin sinä tai minä yrittäisimme täällä löytää yhteisymmärrystä. Minä otan nämä keskustelut aika kevyesti, koska tämä on minulle vain harrastus.
Miksi esimerkiksi emme juuri koskaan puhu mistään kehollisesta? Sen vuoksi, että tällainen kirjoittaminen virtuaalimaailmassa innoittaa vain filosofiseen puuhasteluun ja kaikenlaisiin älyllisiin ja verbaalisiin peleihin ja kilpailuihin.
Nuusk
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näinä viime päivinä olen kokenut tämän keskustelun varsin antoisaksi, eikä sen ole todellakaan niin väliä minne keskustelu lähtee polveilemaan. Kun vertaa otsikoita ja sitä minne on kulloinkin päädytty, niin onko keskusteltu aiheesta? Harvemmin. Mutta se ei tarkoita etteikö löytöjä olisi tehty.
Aivan varmasti omat juttuni ovat liian pitkiä. Se johtuu siitä että yritän änkeä viestiin kaiken mahdollisen. Itseriittoisena ihmisenä lisäksi olen herkästi saarna- ja julistus-viesteihin retkahtavainen, sensijaan että oikeasti keskustelisin. Olenkin yrittänyt ryhtyä kyselemään enemmän ja olettamaan vähemmän. Tiedä sitten miten toimii.
Suuret odotukset eivät oikein sovi tänne. Mitä rajallisemmaksi tämän viestintämuodon muistaa mieltää, sitä satumaisemmalta tuntuu toisinaan bongata jokin oiva oivallus.
Erityisen antoisaa tämä viime päivinä on ollut nimenomaan sen vuoksi, että ei ole ollut sellaista sivumakua että yksikään meistä täällä yrittäisi pelailla yhtään mitään. Valeminien kehittäminen ei erityisemmin minua jaksaisi kiinnostaakaan, kun haluaisin löytää aidoista aidoimman oman Itseni. Onko "siellä" mitään tai ketään, en tiedä. Ehkä jokin läsnäolo, se mikä niissä toismaailmallisissa kokemuksissa tulee esille.
Aika ihmeellinen addiktio tällainen että pitäisi päästä pintaminästään löytääkseen syvimmän olemuksensa. :) Kenties jotain suurempaakin.
Minä kai kuulun koulukuntaan että ei olla missään koulukunnassa, heh heh. Siksi sitä kai välillä tulee mieleen että taidanpa olla pelkkä tsoukki vaan. Toiset käy koulua ja toiset kouluttautuvat kotonaan. Oppia ikä kaikki kumminkin.
Kehollisesta... Itse en kai puhu kun se on vähän vieraampi juttu minulle. Koko kehoa ravisuttavia mystisiä kokemuksia en äkkiseltään muista, enempi ovat olleet tuota sydän- ja pää-kamaa. Paitsi mitä nyt sellainen raivon energiapallon kohoaminen muistaakseni jostain vatsan tasolta.
Ja toisaalta sitten taas jos heittäydyn seksilinjalle tai märehtimään kuukkerikiertoni merkillistä korrelointia energian tms. kanssa, niin tulee vähän niljakas olo että tässä se rääväsuinen ämmä taas mouruaa.
Vaikka eihän minulle mikään asia taida olla niin "pyhä" ettenkö siitä puhua aina voisi. Vaikka ei sitä kyllä pärstäkertoimesta uskoisi.
>> Erityisen antoisaa tämä viime päivinä on ollut nimenomaan sen vuoksi, että ei ole ollut sellaista sivumakua että yksikään meistä täällä yrittäisi pelailla yhtään mitään. >>
Niin. Täällä on vielä helpompi juksata kuin kasvotusten, joten kiusaus siihen on suuri.
>> Suuret odotukset eivät oikein sovi tänne. >>
Tämä on ennemminkin kuin ilmoitustaulu, ei niinkään keskustelupaikka. Se kannattaa pitää mielessä kun haikailee kunnon keskustelun perään.
Tehokkainta on silti aina keskustella kasvotusten. Se vaan on niin. Netissä helposti hämärtyy suhteellisuudentaju, ja muukin.
>> Minä kai kuulun koulukuntaan että ei olla missään koulukunnassa, heh heh. >>
Niin. Ymmärrän, että tämä sitoutumisen pelkosi ja valinnan vaikeutesi syntyy mitä luultavimmin vapauden kaipuustasi. Valitettavasti tuuliajolla kelluminen ei sekään yleensä tunnu vapaudelta.
>> Kehollisesta... Itse en kai puhu kun se on vähän vieraampi juttu minulle. >>
Minulla alkaa jo olla toisin. Työni on vähemmän pähkäilyä ja jahkailua vaativaa. Viimeisin mielihaluni joka pongahti eilen olisi oppia ihan oikeaa dervissipyörintää.
>> Ja toisaalta sitten taas jos heittäydyn seksilinjalle tai märehtimään kuukkerikiertoni merkillistä korrelointia energian tms. kanssa, niin tulee vähän niljakas olo että tässä se rääväsuinen ämmä taas mouruaa. >>
No mikäs siinä jos kirjoitat hieman henkilökohtaisempaa asiaa, asiallisesti, ja mietit ennenkuin kirjoitat, mistä kannattaa kirjoittaa ja mikä ehkä kannattaa jättää mainitsematta, noinniinkuin tiivistämisestä puheenollen. Minusta sinulla on vain hieman tapana jaaritella. Rönsyilehän pois, mutta ehkä se olisi paras tehdä tietoisesti, ei automaatilla?
Kuukautiskierto ja energiakokemukset on esimerkki erittäin mielenkiintoisesta aiheesta, joka on enemmän kuin sopiva juuri tämän palstan aihealueeseen. Ainahan joku pilkkaa heitä jotka kirjoittavat jotakin oikeasti mielenkiintoista ja laittavat itseäänkin peliin vähän enemmän.
On joskus vaikea erottaa koska vain märehdin itseäni potenssiin sata, ja koska käytän itseäni surutta hyväkseni saavuttaakseni jotain mitä en edes osaa määritellä. Vapautta?
Mitä ON vapaus? Onko se vain sitä että nousee automaattisuutensa yläpuolelle? Voisiko se olla niin yksinkertaista? Ja mikä maailmassa voisikaan olla vaikeampaa kuin olla automaatioista vapaa. Jos yksi ratas pysähtyisikin, kohta pyörii vinhasti jokin toinen ratas.
Märehdin:
Kaiken kaikkiaan minä kai hinkkaan kantapäilläni kynnyslautaa menemättä oikein kumpaankaan suuntaan. Jos yrittäisin elää "tavallista elämää" roikkuisin kuitenkin kynsilläni kiinni siinä kynnyksessä. Eteenpäinkään en mene, sillä olen epäluuloa väärälläni. En tiedä miksi, mutta olen suorastaan vainoharhaisen pelokas ihmisten kanssa työskentelyä kohtaan. Ei nyt viitsisi aina niistä inkarnaatioistakaan alkaa jauhaa... Ei menneisyyteenkään voi aina loputtomiin viitata.
Joten tässä sitä sitten oleskellaan netin kädenlämpöisessä sylissä (muut ajat mietiskelen miten saisin loputkin ihmiset eliminoitua elämästäni). Päätön, kehoton, lämmötön, veretön, lihaton minä jokaa mieluiten operoi mielten tasolla. Ei mikään ihme että mielelläni irtoaisin kehostani. Tiedostan että tilani ei ole erityisen hedelmällinen, mutta tällä erää en muuhunkaan ole valmis.
Ihmisenhän pitäisi olla sosiaalinen eläin. Mutta eikö sitten voi edes kokeilla mitään muuta? Se "pitäisi" tökkii niin häijysti.
Niin että kaikki joita kiinnostaa: siitä vain kokeilemaan kuinka vähällä sosiaalisella kanssakäymisellä tulette toimeen ilman että nupissa nirskahtaa. Voi olla aika vinha kokemus, voin vakuuttaa.
>> On joskus vaikea erottaa koska vain märehdin >>
Minkähän takia se on niin vaikeaa?
>> ja koska [taas] käytän itseäni surutta hyväkseni >>
Mitä tarkoitat ylläolevalla, "hyväksi käyttämisellä"?
>> saavuttaakseni jotain mitä en edes osaa määritellä. >>
Etkö voisi tyytyä vain johonkin määritelmään niin pitkäksi aikaa, että saat jotakin konkreettista tehtyä? Määritelmiä voi kyllä aina muuttaa tai parannella sitten myöhemmin.
>> Vapautta? Mitä ON vapaus? >>
Kenties emme voi tietää, ennenkuin olemme vapaita. Itseasiassa olen aikalailla juurikin sitä mieltä. Emme voi tietää mitä on vapaus sen enempää kuin sellainen joka on syntynyt vankeudessa. Myös sen takia meidän ei tulisi liiaksi koettaa määritellä mitä se vapaus on johon pyrimme.
Minä pyrin myös vapauteen. Olen nähnyt auringon nousevan ja laskevan siellä missä sieluni on vapaa kadotuksesta, noin runollisesti ilmaistuna. Olen ottanut pari askelta vapaudessa ja palannut takaisin kertomaan siitä. Siispä osaan määritellä vapauden tällä tai tuolla tavalla. Ja siltikin sen määrittely on kankeaa ja usein hyödytöntä. Olen toteuttanut Platonin luolavertauksen lukuunottamatta viimeistä vaihetta, paluuta takaisin aurinkoon. Ja niin onkin tullut aika jättää takertuminen ja kääntää selkäni niille jotka katsovat maailman varjoja pimeydessä.
Koukut on monet, sanoi egojen kiinnipitelijä. Mutta minä käyn yhä sotaa koko maailmaa ja sen koukkuja vastaan.
Mutta koukuista voi irrottautua vain se joka suin päin heittäytyy niihin ja oivaltaa olla rimpuilematta. On oltava maltillinen ja tarkkaavainen, eikä niinkuin maassa piehtaroiva aasi, jonka takamuksessa oleva piikki tunkeutuu yhä syvemmälle.
>> tässä sitä sitten oleskellaan netin kädenlämpöisessä sylissä >> Märehdin >>
Melkoinen dilemma. Vaikea välivaihe, outo umpikuja. Luulen, että sinun pitäisi rikkoa kaikki. Olet ehkä todellakin tullut matkallasi sellaisen railon eteen josta et pääse yli, muttet ympärikään. Ja siksi luulen, ett sinun pitää nyt hajottaa kaikki. En tiedä ymmärrätkö mitä se tarkoittaa. Mieti asiaa. Kysy vaikka siltä astraalitason mestariltasi. Kyllä joku tässä universumissa tietää mitä sinun pitää tehdä. Uskon niin vakaasti.
Vai mitä sanot? Saako tuommoista palaa koskaan märehdittyä loppuun? Sano rehellisesti miltä tuntuu.
>> olen suorastaan vainoharhaisen pelokas ihmisten kanssa työskentelyä kohtaan. >>
Bingo. Tässä on todella iso asia, joka on este sinun vapaudellesi, sellainen joka työntää sinua yhä syvemmälle pimeään luolaan, jossa ilma ei vaihdu ja jossa ajatuksetkin homehtuvat.
Olet myöntänyt tuon asian. Minusta sinun pitäisi vain käydä härkää sarvista. Ei tähän juttuun ole mitään oikotietä. En tiedä mitään syytä mikset voisi tehdä niin. Jos se on lopulta vain pelkuruudesta kiinni, sinun täytyy ensin turvautua raivoisan luonteesi antamaan voimaan. Sen turvin pääset liikkeelle.
Liikkeelle pääsy on tärkeintä. Sen jälkeen paljon entistä useampi ovi onkin sinulle avoin.
>> Se "pitäisi" tökkii niin häijysti. >>
Mutta eihän ole mitään "pitäisiä". Sosiaalinen kyvykkyys ei tarkoita sitä, että haluaisit olla osa lammaslaumaa. Se on sitä, ettet pelkää ihmisiä, ja pystyt toimimaan heidän kanssaan, piditpä heistä tai et. Eihän sillä ole väliä vaikket olisi sellainen seurallinen luonne. Mutta erakkona on tuskallista olla vääristä syistä: sen takia että pelkää tai vihaa ihmisiä.
>> Onko se [vapaus] vain sitä että nousee automaattisuutensa yläpuolelle? >>
Ainakin se on yksi tapa kertoa mistä vapaudessa on kysymys. Ja se on aika hyväkin tapa. Mutta on muitakin hyviä tapoja kuvailla vapautta. Mutta mikäli otat työksesi tulla vähemmän mekaaniseksi ja automaattiseksi, olen varma että koet edistymistä tavoitteessasi, ja että pääset siten lähemmäksi vapautta.
>Mitä tarkoitat ylläolevalla, "hyväksi käyttämisellä"?
Sitä että mikään henkilökohtainen ei enää ole henkilökohtaista. Että kaikki tuodaan julki, jos siitä vain suinkin voi oppia jotain tai se muuten toimii materiaalina itse-kehitykselle (jollei omalle itselle niin jonkun toisen itselle).
En todellakaan tiedä olenko aina onnistunut minuuteeni kohdistuvassa häikäilemättömyydessä. Saattaa olla että olen pari vuotta höpöttänyt vain lämpimikseni, vaikka on minusta aidosti muutaman kerran tuntunutkin että olen saanut jotain aikaan asettumalla alttiiksi.
Ajatellaan nyt vaikkapa foorumeita ja sättejä noin yleensä; siellähän tapaa olla ihmisiä jotka alkavat oikein tosissaan vihata toisiaan ja räkyttävät päivästä toiseen keskenään. Onhan se näppärää päästä määkymään ja pilkkaamaan ihmisiä... kai... mutta paljon enemmän saa irti siitä että tulee niitä oivalluksia. Että sen rasittavan opponentinkin takana onkin ihka-aito ihminen, jota voi jopa ymmärtää. Että itse on rasittava tomppeli, jonka piti vain tajuta jotain tiettyä, taas kerran.
Kuinka moni voi mieltää että netissä ollaan tekemisissä aitojen ihmisten kanssa, mitä hyvänsä roolia he yrittävätkin pyörittää? Jestas, kun oikein ajattelenkaan - me ihmiset yritämme pettää toisiamme minkä ehdimme, antaa kaikenlaisia vaikutelmia ja silviisii, ja minkä tähden? Koska haluamme pettää itseämme. Haluamme kuvitella olevamme sitä tai tätä, semmoinen ja tämmöinen. Ja kuvittelemme että jollekulle paljastuu totuus meistä, joka totuus on vain "totuus", yksi kuvitelma jota hellimme.
Entäs jos ei suostu välittämään siitä ilveilystä? Jos katsoisi sen kaiken älämölön ja barbileikin ohi suoraan Ihmiseen.
(Niin, olen vähän väsynyt puhumaan itsestän, joten siirryin koko ihmiskunnan kimppuun.)