Yksi vuosi on vähemmän, kuin koko elämä. Tämä mietelause kannattaa muistaa. Jos nyt jollakulla ja taitaa aika monella olla palstalla se tilanne mitä tilastotkin osoittaa, että ei ole oikein rahaa muuttaa Thaimaahan tai Kambodzaan ja saatikka ulkomaille.
Äläkää jauhako paskaa ja valtiota sitä sun tätä. Katsokaa, kuinka monta vuotta ne on jauhaneet ja äänestäneet ties mitä ja milloin. Katsokaa niistä on moni jo mullan alla ja ne ei päässyt mihinkään ja ei saavuttanut yhtään mitään. Kaavi pois se lippu siitä päänahasta ja anna tukan kasvaa ha älä pilaa elämääsi minkään valtio paskan kanssa... Säästäkää ja koettakaa tehdä rahaa. Muista, että valtiolta ja kunnalta ei voi varastaa ja näin säilytät vielä hyvän sydämen ja siitä ei jää painolastia. Muista, että ne suu vaahdossa määkii, että se valtion ja kunnan omaisuus on teidän.
Yksi vuosi voi olla ratkaiseva monen velkojen suhteen ja tehkää toki parhaanne. Älä viserrä kaverista, joka nyt saa jotain ylimääräistä, sillä ota hänestä oppia ja pyri tekemään samoin. Pattayalla minäkin sain oppia, että miten pitää toimia. Hyviä neuvoja kannattaa aina kuunnella. Jätä se valtion rakentaminen sille porukalle mikä sitä tahtoo tehdä. . . He kyllä tekevät sitä elämänsä loppuun saakka. Muista, että Raamatussa valtio on peto ja on pedon merkki ajatuksissa ja kädessä ja on pedon luku millä manipuloidaan ihmisiä... Ei pedon merkkiä oteta lihaan eikä kaljuun nahkaan... Se otetaan sieluun ja teot on kädessä... ( ilmianto, pahuus, tappaminen, vihaaminen valtion nimissä ).
Valtio ei ole paratiisi, vaan luonnon kauneus ja ihmisten rakkaus ja anteeksi anto ja hyvyys. Nämä toki tulee Jeesuksen kautta.
Tavoitelkaa ja uskokaa tavoitteeseen ja säästäkää. Pattaya on Thaimaassa ja Kampot on Kambodzassa. Fuengirola on Espanjassa. Ei ne ole sen ihmeellisempiä... Aikoinaan minä matkustin Kiinaan ja sitä pidettiin ihmeellisenä ja sanoin, että se on vain 11 tuntia ja aika lailla 300 euroa. Sama raha mitä kannat ravintolaan.
Minä opin jo ajoissa, että miten säästetään ja rahalla tehdään rahaa. Ei sijoitus ole koskaan muuta, kuin rahan toinen muoto. . . Ei se raha siinä mihinkään katoa ei ainakaan pitäisi... Ostin antiikkia ja osakkeita.. avaat salkun netissä esim. NORDNETXXX.
300 EUROA RIITTI SILLOIN.
Toki jäi pari arvonlisäveroa maksamatta, mutta minä olen iloinen siitä. Minä olen voittanut sosialismin ja kommunismin ja se on asia mistä pitää olla ylpeä.
Tiedän, että moni raukka siellä hyvinvointi valtiossa elää pelossa ja nöyryytettynä. Eihän siellä enää edes voi myydä omia tavaroita jos saa sosiaalitukia. Ne vähennetään, kun näyttää pankkitiliä. Siihenkin on keino... Ulkomainen pankkitili ihan IBAN tili. Nämä asiat vaatii viisautta ja järkeä. Älä nyt ainakaan siirrä siltä rahaa suuntaan tai toiseen ulkomailla olevan tilin kautta... Kortti toimii.
Edelleen siellä ja Pattayalla ei ole niitä miljonäärejä kovinkaan montaa... Viime kerralla kysyin suomi-baareissa, että ketkä asuu siellä... Niitä oli hyvin hyvin vähän. Älä usko paskan jauhajia. Kyllä se on saavutus päästä sieltä hyvinvointi valtiosta pois ja siinä ei todellakaan häviä mitään, vaan voittaa joka kerta.
Kyllä minä olen nyt kolmessa kuukaudessa saanut säästöön entisten eläkkeiden lisäksi noin 1400 dollaria miinus vuoden viisumi 300 dollaria. Luultavasti ensikuun alussa jää lisää taas. . . Se on ihan haista paskaxx, että siellä joku säästää 4 kuukaudessa eläkkeestä 2000 euroa ... Tuskin jos asuu Helsingissä vuokralla. . . Jo pienikin summa on eteenpäin. . . Usko minua... Olen elävä todiste Kampot, Kambodza.
Yksi vuosi on vähemmän, kuin koko elämä
23
327
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoittajahan on kuin Päätalo! Sujuvaa ja kaunista tekstiä.
- Anonyymi
Ja yhtä hullu. 1400 säästetty, josta käytetty jo 300. Joka toisessa oksennuksessa euroja, joka toisessa dollareita. Samanlaista puppua generoitu kuin raamatussa konsanaan.
Eikä vieläkään kerro, mihin viiden vuoden aikana säästetyt 30000 on mennyt. Eikä sitä, miksi lähetyssaarnaaja riehuu Pattayapalstalla. - Anonyymi
Niin, 54 vuotiaana minä pääsin eläkkeelle ja saman tien Thaimaahan. Sieltä Kambodzaan. Se homma oli minun kohdallani siinä. Ihan OK eläke ja jonkin verran on varallisuutta joten mitä tässä.
Olen sanonut, että olen onnen poika. Harva kykenee samaan saatikka harvalla on ollut näin hyvä tuuri vai pitääkö sanoa siunaus.
Peloista tuli mieleen, kun olin autolla Kantalahdessa ja Muurmanskissa. Oli huvittavaa, kun palasin ja tankkasin autoa.. siihen tuli pieni Peugeot 205 ja siinä 4 suomalaista isoa jätkää... Siirryin vähän rekisterikilven eteen, että eivät näe FIN tarraa.. maksoin nopeasti laskun, sillä kyllä hävetti nähdä 4 isoa jätkää vanhassa 205 Peugeotissa.. ei ollut poijsta yksin matkalle.. säälittävää. Sama taitaa olla Pattayan matkojen kanssa. Minä olen ollut myös Venäjällä Pietarissa yksin monta kertaa... Aina sieltä seuraa löytyy baareista... Minä en tiedä mitä teidän pään sisällä liikkuu, kun puhutaan ulkomaista... Sen vuoksi juuri olisi mielenkiintoista tietää näistä nahkapäistä ja lipuista ja leijona riipuksista ja pakolaisista... Ne voi olla niin sairaita, että kukaan ei voi uskoa mitä niiden taustalla on.
Turussa syötiin Jodi tapetteja, kun Japanissa oli ydinvoimala turma. . . Joskus ne ostaa paska paperia, kuin hullut ja kaikkea muuta sekoa. .. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja yhtä hullu. 1400 säästetty, josta käytetty jo 300. Joka toisessa oksennuksessa euroja, joka toisessa dollareita. Samanlaista puppua generoitu kuin raamatussa konsanaan.
Eikä vieläkään kerro, mihin viiden vuoden aikana säästetyt 30000 on mennyt. Eikä sitä, miksi lähetyssaarnaaja riehuu Pattayapalstalla.Tästä on kävelymatkan Pattayalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on kävelymatkan Pattayalle.
Ja yksi hengenveto taivasten valtakuntaan, kun kerran siihen uskot. Mene sinne ristittyjen foorumille, vai eikö nekään jaksa sinua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja yhtä hullu. 1400 säästetty, josta käytetty jo 300. Joka toisessa oksennuksessa euroja, joka toisessa dollareita. Samanlaista puppua generoitu kuin raamatussa konsanaan.
Eikä vieläkään kerro, mihin viiden vuoden aikana säästetyt 30000 on mennyt. Eikä sitä, miksi lähetyssaarnaaja riehuu Pattayapalstalla.Sattunut tässä elämässä matkan varrella tapaamaan ja tutustumaan ihmisiin, jotka kärsivät tuon tyylisistä mielenterveysongelmista kuin Tapsa / Numeroballi. Olen opiskellut myös psykologiaa ja ollut siitä aina kiinnostunut.
Näihin liittyy aina suuruudenkuvitelmia itsestään. Ollaan niin merkittäviä henkilöitä, että oikein valtion taholta vainotaan suurta ajattelijaa. Jokin salaperäinen viranomaistaho näkee heidän paranormaalit kykynsä ja yliälykkyyden, jonka he haluavat nujertaa ettei supersankari pääse levittämään vaarallisia oivalluksiaan.
Nämä sankarit muokkaavat oman historiansa tukemaan tarinaa omasta nerokkuudestaan ja esiintyvät sitten saarnasmiehinä ja erikoisasiantuntijoina asiassa kuin asiassa. Heillä on aina vastaus kaikkeen ja se poikkeaa aina valtateoriasta, koska he näkevät paremmin yliaisteillaan. He eivät hyväksy muita auktoriteettaja kuin itsensä, koska ovat kaiken yläpuolella ja laittavat tieteellisetkin teoriat aivan uusiksi.
Heitä seurataan ja he näkevät ja kuulevat tästä merkkejä kaikkialla. Puhelin naksahtelee, outo auto hidastaa heidän kohdalla, esineet on kotona eri asennossa kuin mihin ne oli jätetty, jopa vaimo saattaa yrittää myrkyttää heitä ja kaupan myyjä katsoo oudosti kuin tietäisi jotakin. Taikavoimillaan he selviävää voittajina ja saavuttavat kuolemattomuuden.
Heidät on valittu istumaan Jumalan viereen neuvonantajaksi maallisen elämän jälkeen.
Äärettömän narsistisina he ovat itsensä suurimpia ihailijoita ja perustavat itselleen fanikerhoja, joissa jäseninä on heidän itsensä sivupersoonia.
Mikään realimaailman fakta ei saa rikkoa heidän illuusiotaan ja siksi he sivuuttavat täysin kysymykset, jotka sen voisi musertaa.
Menee kuin uskovaiselta kysyttäessä että miksi hyvä Jumala sallii kaiken pahan, kauhun, kärsimyksen, sairaudet sodat ja kaikki, jos hän on meidän kaikkivoipainen Taivaan Isä?
Uskovainen vastaa: "Tutkimattomat ovat Herran tiet".
Sillä vastauksella voidaan pestä kädet kaikesta ja jatkaa vanhurskas ilme kasvoilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattunut tässä elämässä matkan varrella tapaamaan ja tutustumaan ihmisiin, jotka kärsivät tuon tyylisistä mielenterveysongelmista kuin Tapsa / Numeroballi. Olen opiskellut myös psykologiaa ja ollut siitä aina kiinnostunut.
Näihin liittyy aina suuruudenkuvitelmia itsestään. Ollaan niin merkittäviä henkilöitä, että oikein valtion taholta vainotaan suurta ajattelijaa. Jokin salaperäinen viranomaistaho näkee heidän paranormaalit kykynsä ja yliälykkyyden, jonka he haluavat nujertaa ettei supersankari pääse levittämään vaarallisia oivalluksiaan.
Nämä sankarit muokkaavat oman historiansa tukemaan tarinaa omasta nerokkuudestaan ja esiintyvät sitten saarnasmiehinä ja erikoisasiantuntijoina asiassa kuin asiassa. Heillä on aina vastaus kaikkeen ja se poikkeaa aina valtateoriasta, koska he näkevät paremmin yliaisteillaan. He eivät hyväksy muita auktoriteettaja kuin itsensä, koska ovat kaiken yläpuolella ja laittavat tieteellisetkin teoriat aivan uusiksi.
Heitä seurataan ja he näkevät ja kuulevat tästä merkkejä kaikkialla. Puhelin naksahtelee, outo auto hidastaa heidän kohdalla, esineet on kotona eri asennossa kuin mihin ne oli jätetty, jopa vaimo saattaa yrittää myrkyttää heitä ja kaupan myyjä katsoo oudosti kuin tietäisi jotakin. Taikavoimillaan he selviävää voittajina ja saavuttavat kuolemattomuuden.
Heidät on valittu istumaan Jumalan viereen neuvonantajaksi maallisen elämän jälkeen.
Äärettömän narsistisina he ovat itsensä suurimpia ihailijoita ja perustavat itselleen fanikerhoja, joissa jäseninä on heidän itsensä sivupersoonia.
Mikään realimaailman fakta ei saa rikkoa heidän illuusiotaan ja siksi he sivuuttavat täysin kysymykset, jotka sen voisi musertaa.
Menee kuin uskovaiselta kysyttäessä että miksi hyvä Jumala sallii kaiken pahan, kauhun, kärsimyksen, sairaudet sodat ja kaikki, jos hän on meidän kaikkivoipainen Taivaan Isä?
Uskovainen vastaa: "Tutkimattomat ovat Herran tiet".
Sillä vastauksella voidaan pestä kädet kaikesta ja jatkaa vanhurskas ilme kasvoilla.Yksinkertaisesti siksi, että maailma on pahan ja saatanan vallassa sanotaan Raamatussa jos et tiennyt. Miksi sitten on näin... Siihen vastaan, että eihän muuten voida erottaa vuohia lampaista. . . Oliko yllätys, että kaikki ei pääse taivaaseen. Vanhurskaat perii maan.
Etkö muista, että saatanalle on annettu määrä-aika. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisesti siksi, että maailma on pahan ja saatanan vallassa sanotaan Raamatussa jos et tiennyt. Miksi sitten on näin... Siihen vastaan, että eihän muuten voida erottaa vuohia lampaista. . . Oliko yllätys, että kaikki ei pääse taivaaseen. Vanhurskaat perii maan.
Etkö muista, että saatanalle on annettu määrä-aika.Saatanalla määräaika, mutta jessen tumputus uudelleentulemiseen kestänyt jo pari tuhatta vuotta?
- Anonyymi
"Niin, 54 vuotiaana minä pääsin eläkkeelle"
Pikemminkin jouduit, ja syykin ilmenee kirjoituksistasi.- Anonyymi
Harmittaako... Täällä sitä vain lerputellaan. Kyllä se oli kallis projekti. Saitko turpiin ja sakot, kun matkustit pummilla... Nyt sitten nokka tupossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmittaako... Täällä sitä vain lerputellaan. Kyllä se oli kallis projekti. Saitko turpiin ja sakot, kun matkustit pummilla... Nyt sitten nokka tupossa.
Kampotin supersäästömiestä ei näköjään ole arpaonni suosinut, vaikka jo monta olutlaatikkoa on tarkasteltu juomineen päivineen. Siihen anisviinaa päälle niin tuska laimenee. Loppukuu sitten silkkaa säästöä niin taas jää säästöön säästöjä ja voi periaatteessa vaikka sitten mennä milloin vaan Pattayalle, kunhan vaan on säästetty.
Toistaiseksi ne säästöt on jääneet puheen tasolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmittaako... Täällä sitä vain lerputellaan. Kyllä se oli kallis projekti. Saitko turpiin ja sakot, kun matkustit pummilla... Nyt sitten nokka tupossa.
"Harmittaako... "
Häh? Arvelet siis, että kaipaisin itselleni samanlaista psyykkistä syytä jäädä aikaistetulle eläkkeelle? 😂
En matkustele pummilla. Vietin nuoruudessani parikymmentä vuotta töissä Keski- ja Etelä-Amerikassa Sveitsissä päämajaansa pitävän yhtiön palkkalistoilla. Julkisia kulkuneuvoja ei juuri tullut käytettyä, koska ei ollut tarvetta.
Nyt olen Suomessa, ja suunnitelmissa on tehdä pieni kierros Aasian maihin, koska en ole koskaan käynyt kaukoidässä. Siksi silmäilen näitä palstoja, mutta näemmä turhaan. Ei täällä ainakaan matkailusta juuri kirjoiteta.
- Anonyymi
"Nämä sankarit muokkaavat oman historiansa tukemaan tarinaa omasta nerokkuudestaan ja esiintyvät sitten saarnasmiehinä ja erikoisasiantuntijoina asiassa kuin asiassa. Heillä on aina vastaus kaikkeen ja se poikkeaa aina valtateoriasta, koska he näkevät paremmin yliaisteillaan. He eivät hyväksy muita auktoriteettaja kuin itsensä, koska ovat kaiken yläpuolella ja laittavat tieteellisetkin teoriat aivan uusiksi."
Nyt on asiaa!
2010 ON paras auktoriteetti mielenterveys asioihin - sen myönnän.
Kun itsellä ei pala valot vintin joka ikkunassa sellainen ymmärtää toista samanlaista hyvin ja 2010 osaa selvästi selostaa missä mennään.
Ihan mielenkiintoista 2010 ja Tapsan kommunikointi palstalla.
Lisää syvällisiä ja asiallisia diagnooseja!- Anonyymi
Viskilasin äärestä moi! Tuo ei kuitenkaan ollut minun kirjoittama, mutta asiallinen kirjoitus.
Vakavasti mielisairas narsisti on tuo Saaripöterö. Rehellisesti kerron että en ole hullumpaa ja epärehellisempää koskaan nähnyt ja multipersooniinsa vaikuttaa aidosti itse uskovan.
Itse en toki väitä olevani mikään kirkkain tähti taivaalla, vaan kaukana siitä. Olen kuitenkin sen verran fiksu, että olen pärjännyt hyvin sekä töissä että ihmisten kanssa. Ollut aina tykätty pomo tai yhteistyökumppani.
Naisetkin ovat kiinnostuneet minusta keskimääräistä reilusti enemmän. Nuorempana kävi usein niin että tytöt ihastui komeisiin kavereihini ensin, mutta sitten kiinnostuivat minusta enemmän.
Maine turvallisena kilttinä herrasmiehenä mutta tarvittaessa tappelupukarina, toi tuntemattomiakin tyttöjä kylkeen kiinni ja sitten mentiin. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt sanoa useimmille ei, eikä antaa viedä mukanaan.
Mutta nuoruus on nuoruus. Minkäs sitä hormoneilleen voi. Kun tyttö hinkkasi lantiotaan reittä vasten ja huulet hipaisi kaulaa, niin silloin lähti jenkkirassi osoitteeseen X.
Kovimmat vuodet vei veronsa. Laskin joskus että että tein viiden vuoden ajan viiden ihmisen duunit. Siihen päälle oli vielä perhe, kaverit, harrastukset ja jossakin välissä olisi pitänyt vielä palautuakin.
En ollut ainoa joka koki jonkinlaiset burnoutin siinä kolmevitosena. Meitä oli muutamia lapsuudenkaveruksia jotka kaikki pyrki kasvattamaan nopeasti yritykset vakavaraisiksi ja jäämään eläkkeelle nelikymppisinä.
Mutta se kasvu meni hallitsemattomaksi ja toi sellaiset lisäkulut että sai unohtaa eläkkeelle jäännin suunnitelmat joksikin aikaa. Joka ukko heitti yhdet tai kahdet konkurssit. Itselleni jäi burnout ja muutama satatonnia jaettavaa exän kanssa.
Se ei tuntunut oikealta, että olet pyöritellyt kymmeniä miljoonia euroja, maksanut kaikki verot ja laskut viimeisen päälle ja sitten lopuksi itselle jää vain ropoja suhteutettuna liikevaihtoon ja veronkantoon,
Viitisen vuotta myöhemmin kun nousin ystävän auttamana takaisin isoihin rahoihin, ymmärsin että olin vaan yksinkertaisesti ollut liian sinisilmäinen, kiltti, lojaali verottajalle ja kaikille ja otin kaikki toisillekin kuuluvat harmit ja kulut itselleni.
Nyt kun mietin kokonaisuutta, niin en kuitenkaan menettänyt kuin ehkä miljoonan ja se burnout olisi voinut tulla silti myöhemminkin ja huonommalla lopputuloksella.
Nelikymppisenä sitä jaksoi vielä aloittaa uudelleen, eikä jäänyt tuleen makaamaan ja voivottelemaan. Pistettiin uuden naisen kanssa oikein kunnolla haisemaan ja vietettiin erittäin laadukasta laatuaikaa vuosia, lapset messissä useimmiten.
On itketty ilosta ja surusta monet kerrat, juteltu kavereiden kanssa paljon näistä elämän koukeroista, saavutuksista ja menetyksistä. Ei tarinani sen kummempi ole kuin heidänkään.
Se pisti prioriteetteja uuteen järjestykseen, kun sain sairaskohtauksen ja meni tunto koko kropasta. Sairaalassa vaimo tunnusti erinäisiä asioita samalla minulle, koska luulin olevani kuolinvuoteella.
Sanoin vaimolle että olen vaan niin iloinen kun tiedän että te pärjäätte tästä eteenpäin ja että nyt ymmärrän että millään työkiireillä tai raha-asioilla ei ole mitään merkitystä elämässä oikeasti tärkeiden asioiden rinnalla, kuten terveys ja rakkaiden hyvinvointi.
Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa työasiat tai mikään arkeen liittyvä. Vain se oli tärkeää että oli tilit selvillä läheisten kanssa ja että he tiesivät miten tärkeitä he ovat. Suurin toive oli että ehtisi vielä nähdä kaikki ja toivottaa hyvää elämää.
Toinen toive oli että tulisi kroppaan sen verran tuntoa että voisi pitää hetken kädestä kiinni.
Vaikka en ole mikään uskovainen vaikka ev lut kirkkoon kuulunkin, pyytelin korkeammilta voimilta sitä tuntoaistin palautumista edes hetkeksi, niin jotakin siinä tapahtui.
Menetin tajuntani ja kun heräsin tarkkailussa muutamaa tuntia myöhemmin, olin aivan kunnossa. Tänä päivänäkään kukaan ei tiedä mikä se oli. Lämpöhalvaus, stressireaktio, aivoverenkierron häiriö vai mikä.
Kallo magneettikuvattiin kahdesti, eikä syytä löydetty.
Sen jälkeen aina kun on meinannut vauhti kiihtyä liikaa ja olen kuormittanut itseäni liikaa, laitan jarrut päälle ja otan aivan iisisti. Ne hoituu ne asiat ihan ilman höntyilyäkin.
Olen hitaampi kuin ennen, mutta eipä tule niitä virkavirheitäkään enää kun harkitsee tekonsa kahdesti ja tekee vain kerran.
2010 - Anonyymi

2010Narsismista mainitseminen tälle oliolle on ottanut todella kipeetä aiheuttaen näitä puolimetrisiä vollotuksia arviolta sata julkaisua.
Mikäli hän olisi se mitä yrittää feikkeillä, hän ei joka ikinen päivä laatisi kirjoituksia joita julkaisee. - Anonyymi

2010Nuori "mies" kalju ja miehisyys purkista on siinä miljonäärin elämää eletty usean brenkkupullon voimalla, vuosi kymmeniä.

2010Katsopas olet täällä valitellut maksamisiasi veroja, kuulepas kun verotuksella sivistysmaissa pyritään tietoisesti keräämään suurituloisilta enemmän veroa kuin pienituloisilta, sinusta poiketen maksan veroni mukisematta, suomessa on hallitus menossa väärään suuntaan, jo huonoimmassa tilassa olevien tulotasoa supistetaan edelleenkin, tämä on vaarallista, suomalainen kestää talouspaineita paljonkin, mutta kun mitta tulee täyteen syntyy isoja ongelmia, siksi vähempiosaisille pitää tarjota riittävä toimeentulo...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopas olet täällä valitellut maksamisiasi veroja, kuulepas kun verotuksella sivistysmaissa pyritään tietoisesti keräämään suurituloisilta enemmän veroa kuin pienituloisilta, sinusta poiketen maksan veroni mukisematta, suomessa on hallitus menossa väärään suuntaan, jo huonoimmassa tilassa olevien tulotasoa supistetaan edelleenkin, tämä on vaarallista, suomalainen kestää talouspaineita paljonkin, mutta kun mitta tulee täyteen syntyy isoja ongelmia, siksi vähempiosaisille pitää tarjota riittävä toimeentulo...
Katsoppas poika sinä olet thaimaa uskovainen, mikään negatiivinen asia thaimaasta ei mene läpi, vaikka olen kertonut totuuden, liioittelematta,.. mikä sinut erottaa Tapsasta joka fanaattisesti uskoo jessensä pelastavaan voimaan, mutta luulenpa että Tapsalla on hiukset päässä, sinulla taas ei ole, joutuuhan Tapsa käymään parturissa, sinulla sitä riesaa ei taida olla.

Kyllä Jeesukseen kannattaa uskoa. Ei vain ole mitään muuta vaihtoehtoa. Raamatussa on kaikki totuus ja sitä nyt ei vain ole pystynyt kukaan kiistämään. Älä usko paskan puhujaa.. ota itse selvää.
Näin se vain meni sekin, että satoi 40 päivää ja 40 yötä. Näin sekin vain oli. Ihan turha vinkua muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Jeesukseen kannattaa uskoa. Ei vain ole mitään muuta vaihtoehtoa. Raamatussa on kaikki totuus ja sitä nyt ei vain ole pystynyt kukaan kiistämään. Älä usko paskan puhujaa.. ota itse selvää.
Näin se vain meni sekin, että satoi 40 päivää ja 40 yötä. Näin sekin vain oli. Ihan turha vinkua muuta.Jokainen ihminen rakentaa oma arvomaailmansa omasta lähtökohdastaan, minulla ei ole tarvetta rakentaa uskontopohjaisten uskomusten varaan, aivoni eivät edes ymmärrä moisia käsitteitä, ne on minulle täyttä hepreaa, mutta en tuomitse ketään joka niihin uskoo... hänen ja tässä tapauksessa sinun ihan henkilökohtainen asiasi...
- Anonyymi
Outo on ollut sairauskohtauksesi, viitaa masennukseen ja jokin tasoiseen romahdukseen, tia kohtaus tuo ei ole, laaja-alaisena se ei vaikuta tialle, psyykkisen puolen ongelma veikkaa, ainoa mikä tuollaiseen lähellä liippaa, on hyperventilaatio typpinen kohtaus, joka voi olla todella pelottava, tuosta lähtisin hakemaan diagnoosia,
mutta todennäköisempää on psyykkinen häiriö... Olen nähnyt pari vakavaa hyperventilaatio kohtausta ja niistä oli leikki kaukana, lääkärin pitää mitata hapetus aina kun menee sairaalaan, se on silloin 97 tai jopa 100%
By Numball HHN 62v. - Anonyymi
2010 selvisi ja on OK. Turha murehtia ja vaivata aivojaan menneillä.
Itsellä ollut monta diagnoosia useista asiosta mutta olen oppinut luotttamaan itseeni eniten ja sopeutumaan ongelmieni kanssa.
Nytkin olen oma-hoito linjalla Jompalla jossa pääosaa näyttelee 20v nuorempi hoitaja ja kaikki on kaunista, kuumaa ja niin helvetin kivaa ;-)
"Uhriutuminen" ja säälin haku näyttää olevan ajan ilmiö. Ei sovi meikäläiselle. Kun voimat loppuu on aika poistua "Ilmavoimiin".- Anonyymi
Se lieneekin ainoa oikea tapa, minua vaan kiinnostaa varsinkin harvinaiset sairaudet, masennus on siitä paskamainen että se ei häviä itsestään mihinkään ilman hoitoa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949