En halua pelotella ketään. Vanhempani sai munuaisen siirron. Hänellä taisi olla munuaissyöpä ennen sitä ja siksi jouduttiin poistamaan munuainen ja toinen taisi olla jotenkin vajaatoimintainen.
Ennen siirtoa hänellä on ollut yksi sydänkohtaus josta hänet elvytettiin. Hänelle oli asetettu tahdistin. Munuaissiirron jälkeen muutamien kuukausien jälkeen hän alkoi oksennella paljon eikä pystynyt syömään juurikaan. En tiedä johtuiko se hylkimislääkkeistä vai siitä että oli saanut siirron. Hänet vietiin sairaalaan ensin siksi koska oli jokin tulehdus. Myöhemmin meille ilmoitettiin että hän on kuollut sairaalaan. Jollain tavalla ehkä voisi sanoa että tämä munuaissiirto aiheutti kuoleman. Kuitenkin terveys on ollut jollain tavalla vähän huonoa jo ennen siirtoa.
Hän on ollut noin 69-vuotias kun on kuollut eli aika nuorena omasta mielestä.
Vanhempani kokemus munuaissiirrosta
Anonyymi-ap
3
127
Vastaukset
- Anonyymi
Jos munuaissiirtoa ei olisi tehty, hän olisi kuollut munuaisen syöpään.
- Anonyymi
En maininnut tuossa mutta hän kävi dialyysissa, taisi olla vuosia, ennen munuaisensiirtoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Au Pairit Maltalla - Keskustelua !!
Keskustelua uudesta kaudesta. Täällä kaikki jaksot katsottu kun verot pakko maksaa.. Myyn ulkopuolelle jättäminen oli su2542755Suomalaisia valmistautuneena pakenemaan
https://yle.fi/a/74-20084635 “Auto on aina tankattuna ja pari laukkua valmiiksi pakattuna, jos tulee äkkilähtö.”3791807Mitä ajattelen sinusta
Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu661719Yritin nainen
Kaikkeni ettei meidän välille syntyisi mitään. Tiesin jo hyvin alussa että sinä olet minun heikko kohta. Lopulta kuitenk881509- 1131266
Ei kiinnosta idän humpuuki
Onko kukaan ihminen koskaan hyötynyt idän opeista pätkääkään? Ei ole, uskallan väittää!2721057Ikävöin sinua nainen
Vaikka lopetin yhteydenpidon kokonaan. Ehkä joskus ymmärrät, et se oli ainoa järkevä vaihtoehto. Ei rakkaus lopu siihe43958Ristinryövärin kastamattomuus?
KASTAMATON RISTINRYÖVÄRI Ristinryövärin pelastumista ilman kastetta on joskus käytetty perusteena sille, ettei kasteell276952Iso ikävä sinua nainen
Aina vain, ei helpota millään. Ainoa varma helpotus olisi se et oltais yhdessä. Mutta se ei sinulle sovi.31815Käärijä jättäytyy pois illan viisufinaalista
https://www.is.fi/viihde/art-2000010420075.html Voi voi sentään! Kuka nyt Suomen pisteet jakaa. Tosi pölvästiä käytöstä97800