Täällä on kyselty kristillisyydessä esiintyvistä säännöistä ja kielloista.
Me olemme uskomassa ja pääsemme kerran taivaan kotiin yksin armosta, ilman yhdenkään säännön noudattamisen ansiota. Pelastusta ei ole tekojen kautta.
Muita tekoja ei meiltä Jumala odota kuin rakkauden tekoja suhteessa kaikkiin niihin ihmisiin, joita kohtaamme ja joiden kanssa maapallolla elämme. Uskomisen hedelmät eivät suinkaan ilmene siinä että emme hanki televisiota, vaan siinä että osoitamme laupeutta ja rakkautta kanssaihmisille, lähimmäisillemme lähellä ja kaukana.
Uskomisen puhtauden valvominen sääntöjen ja kieltojen kautta on Jumalalle kauhistus.
Kristillisyyden historiassa on ennenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa on harhauduttu suuntaamaan huomio uskomisessa vääriin asioihin. Uskonpuhdistuksen alkuvaiheessa 1500-luvulla Augsburgin tunnustuksessa varoitetaan vakavasti siitä, että "saarnoissa on täysin vaiettu uskonvanhurskaudesta ja sen sijaan oppia teoista on runsaasti käsitelty". Uskovaisella hänen uskomisensa kohdistuu ja tulee kohdistaa sielun autuuden ydinasiaan: armoon Kristuksen lunastustyön kautta. Ja uskomiseen liittyy vain yksi sääntö, joka kattaa lain eli Mooseksen kautta ilmoitetut käskyt.
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef 2: 8 – 9.)
Tätä uskomisen perusasiaa meille kirkastaa Raamatun kuvaus siitä, miten Jeesus kohtasi juutalaisten pyhiä tekstejä ja sääntöjä hyvin tuntevan lainopettajan, joka halusi panna Jeesuksen tiedot ja näkemyksen koetukselle.
Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta."
Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk 10:25-37.)
Meille, rakkaat uskovaiset, ei ole annettu muuta sääntöä kuin tämä, lähimmäisenrakkauden sääntö.
Lähimmäisenrakkaudesta Jeesus opettaa Vuorisaarnassa:
”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?” (Matt.5:46 – 47)
Tämä Jeesuksen sana panee meidät vakavasti tutkiskelemaan Siionin käytäntöjä. Ei samalla tavoin uskoviin kohdistettu rakkaus vielä paljoa ihmiseltä eikä herätysliikkeeltäkään vaadi.
Me olemme uskomassa ja pääsemme kerran taivaan kotiin yksin armosta, ilman yhdenkään säännön noudattamisen ansiota. Pelastusta ei ole tekojen kautta.
Muita tekoja ei meiltä Jumala odota kuin rakkauden tekoja suhteessa kaikkiin niihin ihmisiin, joita kohtaamme ja joiden kanssa maapallolla elämme. Uskomisen hedelmät eivät suinkaan ilmene siinä että emme hanki televisiota, vaan siinä että osoitamme laupeutta ja rakkautta kanssaihmisille, lähimmäisillemme lähellä ja kaukana.
Uskomisen puhtauden valvominen sääntöjen ja kieltojen kautta on Jumalalle kauhistus.
Kristillisyyden historiassa on ennenkin ajauduttu tilanteeseen, jossa on harhauduttu suuntaamaan huomio uskomisessa vääriin asioihin. Uskonpuhdistuksen alkuvaiheessa 1500-luvulla Augsburgin tunnustuksessa varoitetaan vakavasti siitä, että "saarnoissa on täysin vaiettu uskonvanhurskaudesta ja sen sijaan oppia teoista on runsaasti käsitelty". Uskovaisella hänen uskomisensa kohdistuu ja tulee kohdistaa sielun autuuden ydinasiaan: armoon Kristuksen lunastustyön kautta. Ja uskomiseen liittyy vain yksi sääntö, joka kattaa lain eli Mooseksen kautta ilmoitetut käskyt.
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Ef 2: 8 – 9.)
Tätä uskomisen perusasiaa meille kirkastaa Raamatun kuvaus siitä, miten Jeesus kohtasi juutalaisten pyhiä tekstejä ja sääntöjä hyvin tuntevan lainopettajan, joka halusi panna Jeesuksen tiedot ja näkemyksen koetukselle.
Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi hänelle näin: "Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?" Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta."
Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk 10:25-37.)
Meille, rakkaat uskovaiset, ei ole annettu muuta sääntöä kuin tämä, lähimmäisenrakkauden sääntö.
Lähimmäisenrakkaudesta Jeesus opettaa Vuorisaarnassa:
”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?” (Matt.5:46 – 47)
Tämä Jeesuksen sana panee meidät vakavasti tutkiskelemaan Siionin käytäntöjä. Ei samalla tavoin uskoviin kohdistettu rakkaus vielä paljoa ihmiseltä eikä herätysliikkeeltäkään vaadi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tottakai mielestäni tervehtiä voi toisuskoisia/epäuskoisia, muttei samalla hengellisellä tervehdyksellä. Samoinkuin toisuskoisia ja epäuskoisia tulee rakastaa ja kunnioittaa heidän vakaumuksissaan, muttei hyväksyä heidän vääriä oppejaan, eikä tapojaan.
Samoin meidän tulee olla Raamatun mukaan kuuliaiset seurakunnan paimenten opetukselle (en ole kuuliainen kansankirkon paimenten opetukselle). Näin meidän ei tule hajottaa seurakuntaa, vaan rakkaudessa totella sen (seurakunta äidin) neuvoja ja opetuksia. Niillä ei pelastu, mutta ne ovat uskon seurausta.
Miksi käytät typerää otsikkoa "???" viesteissäsi?
Juuri Larssin kaltaisten ihmisten vuoksi ollaa siinä missä nyt ollaan. Kukin tiukasti omissa korkea aitaisissa karsinoissaan johtajien himoja ja valtapyrkimyksiä tukien, tuntematta yläsnoussutta kuoleman vallan voittajaa Jeesusta Kristusta.
Enkö esittänyt sulle Raamattua? Ennenmin on toteltava Jumalaa kuin ihmisiä...
"Vulgata" sen sijaan toi edes pettämättömän Jumalan sanan.
olette lähteneet tuossa sääntöelämässä väärälle tielle. Rakkaus ja laupeus ovat uskon hedelmiä, ei se käytkö urheilukilpailussa (vl:t), ei se noudatatko pukeutumissääntöjä (muistaakseni esikoiset), ei se otatko käyttöösi kaasulampun (katolilaiset 1800-luvulla) jne. Ne saattavat olla hyviä neuvoja, mutta eivät uskon hedelmiä tai osoituksia uskosta. Tuo on ihmisoppia ja omavanhurskautta, jossa vaaditaan tekoja. Ettehän te teoriassa kiellä mitään, mutta käytännössä et ole oikeassa uskossa, jos teet jotain "kiellettyä". Se ei ole oikeaa opetusta! Jeesuskin oli sitä vastaan. Hänen mielestään oikea usko ei tule esille teoissa (kuten pesetkö kädet ennen ateriaa, syötkö kiellettyjä ruokia jne.), eikä niitä vaadita! Minusta on kummallista, että olette tuon ohittaneet Raamatusta. Miksi?
Katolinen kirkko kielsi 1800-luvulla kaasulamput, koska niiden alla tapahtui kaikkea pahaa. Todellinen uskovainen ei siis niitä voinut hyväksyä. Eikö tuo kuulosta sinusta ihmissäänöiltä? Jos hyväksyt kaasulamput = et ole uskovainen. Se on hulluutta ja ohittaa Raamatun sanan!
Moni on samaa mieltä, ei oikea kristillisyys ole televisiottomuutta eikä muutoinkaan itsensä toisten yläpuolelle asettamista. itselläni ei ole televisiota enkä kaipaa viihdettä, seuraan sen sijaan klassita musiikkia ja nautin siitä. Mistä lopulta kumpuaa vl-ihmisten hengellinen ja ajallinenkin omahyväisyys joka niin usein viesteistäkin nousee esiin? Luulisi että kun on itse saanut paljon anteeksi, olisi valmis armahtamaan myös lähimmäisiään.