vanha nainen

Näin viime yönä unen, tulkitsisiko joku sen:
Olin jossain kouluntapaisessa rakennuksessa ja olin lähdössä pois sieltä.
Eräästä huoneesta löysin vanhan naisen. Hän makasi vuoteessa poikittain. Menin kohentelemaan häntä, asettelin tyynyä naisen pään alle.
Kävin sanomassa jollekin, että älkää laittako sen huoneen ovea lukkoon, jossa on vanha nainen, ettei hän jäisi lukkojen taakse. Tiesin jotenkin, että nainen oli aiemmin jäänyt sinne yksin, eikä ollut päässyt pois vasta kuin yöllä. Kerroin jollekin naisen olevan virolaisen maahanmuuttajan, ja että hänestä ei kukaan huolehdi.
Lähdin rakennuksesta, ja meitä oli iso joukko muitakin lähtemässä. Mietin, millä bussilla menisin ja menisikö sieltä yleensä busseja. Näin silmissäni kartan tapaisen, mutta en tunnistanut seutua, maaseutua se oli.

- oikeasti en tunne yhtään virolaista maahanmuuttajaa, mutta naisen kasvot unessa jäivät selvästi mieleen.
21482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siipirikko:

Olen etsinyt tähän uneesi jo muutaman kerran symboleja opuksistani. Ainoa selkeä symboli on kartta, jonka sanotaan enteilevän matkasuunnitelmien toteutumista.
Rakennus on yleensä unennäkijä itse.
Näin ollen voisi ajatella, ettet halua sinussa olevan "vanhan viisaan" jäävän lukkojen taakse vaan pitää matkoillakin selväjärkisyytesi, jotta pärjäät reissuillasi.
Se, minkä maalaisena hän unessa oli, ei välttämättä tarkoita matkasi suuntautumista Viroon vaan ylipäätään ulkomaille.

Toivottavasti tästä oli mitään apua.

Äänestä
  • Elokuussa on aikomus lähteä käymään sukuseuran matkassa Karjalaan, suku on sieltä aikoinaan lähtenyt evakkoon sotaa pakoon.
    Alkukeväästä kävin Virossa.
    Muuten on elämäntilanne sellainen, että haluan säilyttää selväjärkisuuteni. Olen oikein korostanut sitä itselleni.
    Kiitos selityksestäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


emmiina kirjoitti:

Näin viime yönä unen, tulkitsisiko joku sen:
Olin jossain kouluntapaisessa rakennuksessa ja olin lähdössä pois sieltä.
Eräästä huoneesta löysin vanhan naisen. Hän makasi vuoteessa poikittain. Menin kohentelemaan häntä, asettelin tyynyä naisen pään alle.
Kävin sanomassa jollekin, että älkää laittako sen huoneen ovea lukkoon, jossa on vanha nainen, ettei hän jäisi lukkojen taakse. Tiesin jotenkin, että nainen oli aiemmin jäänyt sinne yksin, eikä ollut päässyt pois vasta kuin yöllä. Kerroin jollekin naisen olevan virolaisen maahanmuuttajan, ja että hänestä ei kukaan huolehdi.
Lähdin rakennuksesta, ja meitä oli iso joukko muitakin lähtemässä. Mietin, millä bussilla menisin ja menisikö sieltä yleensä busseja. Näin silmissäni kartan tapaisen, mutta en tunnistanut seutua, maaseutua se oli.

- oikeasti en tunne yhtään virolaista maahanmuuttajaa, mutta naisen kasvot unessa jäivät selvästi mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu