Mitä te Pattayan rakkaani puuhastelette siellä junttilassa perjantai-iltaisin hieman ennen puoltayötä?
Ohessa minun mielenkiintoni.
----------------------------------------------------------------
Samaa lässytystä kahdeksan vuotta yötä päivää, eikä mitään muuta elämässä kuin "Pattayan rakkaiden" miettimistä.
Pyhinä ja juhlapyhinä tahti vain kiihtyy, vaikka silloin luulisi normaalin parisuhteen miehen keskittyvän siihen normaaliin parisuhteeseensa ja perheeseensä. Syynä yksinäisyys ja kaipuu.
Menetykset kalvaa sairastunutta mieltä ja häpeän tunne tappiosta. Mitä ne ajattelee Suomessa? Minkä valheen keksii paikkaamaan stooria?
Pelko on Saaripöpöllä siitä miten pärjää Suomessa niin vähillä rahoilla nyt kun tukiakin leikataan, eikä Sanna vienytkään häntä äänestänyttä ladamiestä paratiisiin?
Unelmien Thaimaa jäi Saarikallolla unelmaksi ja yksinäisyys vaan paheni. Todella ikäväksi tilanne meni kun Saarisick alkoi epäillä asumuserossa olevaa vaimoaan myrkyttämisestä.
Se mitä tulee "Pattayan rakkaisiin", sellaista määritelmää ei ole olemassakaan. Keski-ikäisistä miehistä käytännössä kaikki on eronneet ja heillä on takanaan pitkä liitto taikka kaksi.
Oman ryhmänsä muodostaa harrastematkailijat kuten golfarit, sukeltajat, kalastajat, reppureissaajat jne. Nämä tulee usein ryhmissä.
Nainen kyllä löytyy Pattayalta, vaimokin jos sellaista hakee. Nykyään kun ei ole enää tabu seurustella erimaalaisten ja eriväristen kanssa, niin nuoremmatkin on tämän hoksanneet.
Kuten Saksassakin, myös Thaimaassa maksullisten aktiivisimmat käyttäjät ovat useimmiten viriilissä iässä olevia tavallisia miehiä.
Kuten aiemmin olen omiin gallupeihin vedoten maininnut, niin varsinaisia seksituristeja on todella vähän kokonaisvolyymiin nähden. Pari hassua prosenttia.
Itse täytin seksituristin määritelmän ekoilla Pattayan lomamatkoilla. Se oli jonkin uuden löytämisen huumaa ja hiipui ajan myötä nolliin, muuttuen joidenkin kanssa ystävyydeksi.
Saaripotenssi ei ole kyennyt naistaan tyydyttämään varmaankaan 20 vuoteen, jos koskaan. Ei sellaiset punkerot ketään pane, libido on hiipunut kokonaan pois ja muuttunut naisvihaksi.
Terve heteromies kuitenkin tarvitsee naista, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Useimmat ei halua olla yksin eikä viihdy yksin. Kuulun siihen joukkoon itsekin 30 vuotta parisuhteissa eläneenä.
Kausiluontoista ne on nuo riennot miehen elämänkaaressa ja riippuu ihmisestä itsestään ja elämäntilanteesta.
Jos naisen puutteessa oleva mies ei tykkää kaunokaisten seurasta tilaisuuden tullen, niin jotakinhan hänessä on pielessä. Kenties hän on kellohamemiehiä ja siinä porukassa ei naista tarvita.
2010
Minä, minä, minääÄÄ vaihteen vuoksi 24/7.
Anonyymi-ap
2
110
Vastaukset
- Anonyymi
Moi Pohjoisen Mies! Onko mikä ilta Chiang Main kuppilassa kellohameilta seuraavaksi? Vai onko tarjoilijat edelleen purkamassa jalopuutaloja? Maistuisi sellainen vaikkapa Manhattan tai Mojito. Alekokki käy kans.
Hametta mulla ei oo mutta jos sisään pääsee hapsumokkahousuissa niin laitetaan tube soimaan ja jalalla koreasti!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949