Olen lähdössä tänään kaverini yökyläsynttäreille, mutta olen kärsinyt uniongelmista jo kaksi vuotta. ongelmani ei millään lähde pois. Nykyään nukun hyvin omassa kotona, mutta kavereideni luona unen kiinni ottaminen tuntuu mahdottomalta. Itken ja ahdistun silloin, kun olen yökyläilemässä kavereillani. Se on vain se yksi kohta, joka on nukkuminen. Ahdistun asiasta, että olisin viimeinen talossa hereillä. En tiedä mistä se johtuu. Kaverini ihmettelevät, että miksi itken ja mun on vaikea selittää asia heille. Itken kavereillani tunteja jollain patjalla lattialla ahdistuksen takia. Olen yrittänyt monia tapoja millä sen saisi pois. Olen laskenut lampaita, olen tehnyt hengitysharjoituksia ja vaikka mitä muuta, mutta silti ne kaikki auttaa vain pari yötä ja sitten se taas alkaa. Jooko, voisiko joku auttaa mua saamaan tän pois? Mitä mun pitäis vielä kokeilla?
En saa unta kavereillani
3
296
Vastaukset
- Anonyymi
Minullamoli nuorempana myös tuollaista etten oikein osannut nukkua ystävien luona joten kerroin aina toisille että menen kotiin kun illanistujaiset ovat ohitse. Äse on jonkinlaista hermostuneisuutta. Mene lääkäriin ja kerro siellä tilanteesi niin saat avun jota tarvitset . Kun tulin aikuiseksi niin nämä jutut hävisivät ihan itsestään . Ainulla on jotain paineita miksi et pysty rentoutumaan muualla , se sinun pitäisi ehkä selvittää lääkärin kanssa. Mutta varma on että tuokin menee ohitse aikanaan
- Anonyymi
Minä olen jo yli viisikymppinen, ja minulla on edelleen vaikeuksia nukkua vieraassa paikassa.
Taitaa olla monillekin aika yleistä, että nukkuu parhaiten kotona omassa sängyssä.
Eikä sillä ole väliä, jos on porukassa ja itse nukahtaa viimeisenä, aina on joku, joka niin tekee. Harvoin kaikki nukahtaa samaan aikaan.
Kannattaisi myös kokeilla silloin alkaessaan nukkumaan, ettei mieti kauhulla sitä, tuleeko uni vai eikö tule. Mitä enemmän ajattelee, että on vaikeaa nukahtaa, tai tuleekohan se uni nyt, jne. niin sen vaikeammaksi se muuttuu.
Eikä se loppujen lopuksi kai niin vaarallista ole, jos yhden yön kaverin luona nukkuu huonosti, nukkuu sitten univelat pois seuraavana päivänä ja yönä.
Sinulle aloittaja: Olet ihan normaali ihminen, sinussa ei ole mitään vikaa, vaikka et osaa kylässä nukkua. Se ei vaan kaikilta onnistu, et ole ainoa.
Sen voi myös ajan myötä oppia, että pystyykin nukkumaan muuallakin kuin kotonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621575- 121559
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211431Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91213Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit451005Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 171875
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747