Epänormaali käynti

Olin käyttämässä varsinaisesti ensimmäistä kertaa uutta venepakettiani vesillä. 20hv Johnson ja kyllähän nuo moottorit tuntuvat imevän menovettä kohtuullisen paljon. Noh, sitä kai se veneily on...

Mutta asiaan :-)
Vajaat pari tuntia tuli ajeltua veneellä normaalisti. Välillä ajeltiin tyhjäkäyntiä ja välillä mentiin hanat kaakossa. Tuntui toimivan ihan kohtuullisesti.
Takaisin satamaa kohti tullessa halusin vähän koittaa veneen ja moottorin ominaisuuksia. Tein voimakkaita ohjausliikkeitä puolelta toiselle. Sen seurauksena moottori alkoi pitää hirveää meteliä ja tärisikin ehkä normaalia enemmän. Vaikutti sille, kuin kone olisi lyönyt tyhjää. Jos tuossa olisi kytkin, niin olisin epäillyt että kytkin luistaa. Kaasun pienentäminen auttoi tilanteeseen, mutta kun sitä lisäsi uudestaan, sama ongelma uusiutui.
Koitin tehdä uudelleen voimakkaita ohjausliikkeitä ja sen jälkeen moottorin toiminta tuntui palautuvan normaaliksi. En ole varma, mutta minusta tuntuu että tehot eivät ainakaan merkittävästi vähentyneet tuon ongelman aikana.

Osaisiko joku sanoa mistä voi johtua?
71419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koneesi propeli hävitti pitonsa kurveissa. Normaali ilmiö. Jos haittaa, niin pudota konetta, trimmikulma pienemmäksi ja loivempi potkuri. Oikeasti älä tee mitään.

Äänestä
  • En ole kuullutkaan tuollaisesta ilmiöstä.

    Voisi olla mahdollista, mutta miten selität sen, että ongelma jatkui suoraan ajettaessa, vaikka lisäsin ja vähensin kaasua? Ja palautui vasta kun uudelleen ajoin mutkia.

    Äänestä

  • Lyökö tyhjää? kirjoitti:

    En ole kuullutkaan tuollaisesta ilmiöstä.

    aallokossa pinnan tuntumassa paljon ilmakuplia joita potkuri yrittää työntää samalla kuin pelkkää vettäkin, siitä aiheutuu pieni nykiminen jne. ja mutkitellessa potkuri ei pysy täysin optimaalisessa asennossa veneeseen nähden veneen kallistuessa reilusti ja perän hieman noustessa se haukkaa ilmaa ja se auheuttaa kierrosten äkillisen nousun sekä "hyppyyttämistä". kavitointilevyn/ohjurin väärä asento saattaa myös aiheuttaa sivuääniä satunnaisesti.

    Kyseessä voi olla kavitointi, tai paremminkin ventilointi, mutta jos ilmiö ei poistu pudottamalla kaasua pois reilusti, niin viittaa siihen että olit saanut mukaasi jotain paskaa, joka lähti sitten pois kun vähän kurvailit. Kokeilitko temppua uudestaan?

    Äänestä

  • Ykä kirjoitti:

    En kokeillut vielä, kun oltiin rantautumassa. Mutta pitää koittaa heti kun seuraavan kerran menee veneelle.
    Toivottavasti oli jotain ylimääräistä mukaan lähtenyttä skeidaa koneessa.

    Kun ei ole kokemusta veneilystä kovinkaan paljoa, niin kaikki uudet asiat mitä tulee eteen pistää ihmettelemään ja arvailemaan laitteiden toimintaa.

    Äänestä

  • pnieminen kirjoitti:

    aallokossa pinnan tuntumassa paljon ilmakuplia joita potkuri yrittää työntää samalla kuin pelkkää vettäkin, siitä aiheutuu pieni nykiminen jne. ja mutkitellessa potkuri ei pysy täysin optimaalisessa asennossa veneeseen nähden veneen kallistuessa reilusti ja perän hieman noustessa se haukkaa ilmaa ja se auheuttaa kierrosten äkillisen nousun sekä "hyppyyttämistä". kavitointilevyn/ohjurin väärä asento saattaa myös aiheuttaa sivuääniä satunnaisesti.

    Lueskelin tuossa noita uudempia viestejä. Siellä tuli eteen seuraava keskustelu, josta linkki alla. Voisiko olla syy myös tuollainen? Jostain syystä tiukoissa käännöksissä alkaa potkuri pyöriä tyhjää. Vai onko kaikissa potkureissa edes tuollaista erillistä keskiötä?
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=1500000000000132&posting=22000000008692369

    Äänestä

  • Lyökö tyhjää? kirjoitti:

    En kokeillut vielä, kun oltiin rantautumassa. Mutta pitää koittaa heti kun seuraavan kerran menee veneelle.
    Toivottavasti oli jotain ylimääräistä mukaan lähtenyttä skeidaa koneessa.

    Kun ei ole kokemusta veneilystä kovinkaan paljoa, niin kaikki uudet asiat mitä tulee eteen pistää ihmettelemään ja arvailemaan laitteiden toimintaa.

    normaali kavitointijuttu.Jos sama toistuu loivassa täyden kaasun kaarteessa, on joko(useimmiten)konetta laskettava alemmaksi tai trimmiä pystymmäksi.alkuperäinen alumiinipotkuri on aika herkkä ilmakuplille.Pahimmillaan koko vene pysähtyy kavitoinnin seurauksena.Kannattaa odotella hetki ja sitten kaasua uudelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lyökö tyhjää? kirjoitti:

Olin käyttämässä varsinaisesti ensimmäistä kertaa uutta venepakettiani vesillä. 20hv Johnson ja kyllähän nuo moottorit tuntuvat imevän menovettä kohtuullisen paljon. Noh, sitä kai se veneily on...

Mutta asiaan :-)
Vajaat pari tuntia tuli ajeltua veneellä normaalisti. Välillä ajeltiin tyhjäkäyntiä ja välillä mentiin hanat kaakossa. Tuntui toimivan ihan kohtuullisesti.
Takaisin satamaa kohti tullessa halusin vähän koittaa veneen ja moottorin ominaisuuksia. Tein voimakkaita ohjausliikkeitä puolelta toiselle. Sen seurauksena moottori alkoi pitää hirveää meteliä ja tärisikin ehkä normaalia enemmän. Vaikutti sille, kuin kone olisi lyönyt tyhjää. Jos tuossa olisi kytkin, niin olisin epäillyt että kytkin luistaa. Kaasun pienentäminen auttoi tilanteeseen, mutta kun sitä lisäsi uudestaan, sama ongelma uusiutui.
Koitin tehdä uudelleen voimakkaita ohjausliikkeitä ja sen jälkeen moottorin toiminta tuntui palautuvan normaaliksi. En ole varma, mutta minusta tuntuu että tehot eivät ainakaan merkittävästi vähentyneet tuon ongelman aikana.

Osaisiko joku sanoa mistä voi johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu