Minun ukki kertoi kun oli ollut Jatkosodan aikana Lieksassa,

Anonyymi-ap

että siellä korpikylillä syötiin perunat kuorineen. Kauppalan alueella ja sen ympäristössä oli jo jonniin verran sivistystä että kuorittiin.

Mites on vieläkö siellä kylillä on tämä sama tapa vai joko sivistys on korpeenkin levinny?

49

735

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta helevetissä perunat syödään kuorineen, tai ainakin ne ihmiset syö ketkä jotain asiasta ymmärtää! Suurin osa kuidusta, kasvifenoleista ja kivennäisaineista on kuorissa.
      "Perunan positiivisia puolia listaa Ylen haastattelussa myös Lappeenrannassa Kaukaan kerholla keittiömestarina toimiva Kimmo Käck, joka on aiemmin työskenellyt muun muassa ovensa jo sulkeneessa Michelin-ravintola Chef & Sommelierissa. Käckin mukaan peruna taipuu moneen ja on peruskivi suomalaisessa ruoanlaitossa. Keittiömestari nimeää omiksi perunasuosikeiksiin muun muassa gnocchit, uudet perunat ja imelletyn perunalaatikon. Yhdestä asiasta Käck ei tingi: hän syö perunat aina mieluiten kuorineen.
      – Mielestäni kuoriminen ylipäätänsä on virhe. Perunan kuoren alapuolella on kaikki oleellinen. En kuori juuri mitään vihanneksia keittiössäni, jos ei ole ihan välttämätön pakko. Maku, vitamiinit ja hivenaineet ovat siinä kuoressa ja heti sen alla, keittiömestari Käck sanoo Ylen haastattelussa."

      • Anonyymi

        Meillä Jamalissa perunat syyään kuorineen, varsineen ja multineen. Röh....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä Jamalissa perunat syyään kuorineen, varsineen ja multineen. Röh....

        Ja meillä nielastaan ne kokonaisena varsineen päivineen multineen,

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        🔞 ­­­N­y­­­m­­­f­­­o­m­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18054682O

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Kuorin aina perunat, huuhtelen ja limppuan aivan pieneksi, ennen keittämistä, kaadan keitinveden kokonaan pois, että tärkkelys saa mennä menojaan. Kas kas kuumat höyryävät perunat on valmiit.

    • Anonyymi

      Sipuliteemakkarasta saa hyviäporilaisia tehtyä.

      • Anonyymi

        Hyvät lieksalaiset siitä ei varmasti onnistuisikaan! ;-)
        Ei kyllä mistään muustakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät lieksalaiset siitä ei varmasti onnistuisikaan! ;-)
        Ei kyllä mistään muustakaan.

        Minun ukkini oli ollut ekan maailmansodan aikaan Lieksassa kiertokankena.

      • Anonyymi

        Oli pinppikaupasta juostu pirkkaolutta kimuli kikatti kun inpi poksahti paljaalla

    • Anonyymi

      Pari sentin paksuista palaa sipuliteemakkaraa käristää pannulla. Ja sitten keittää siihen hötäkkään vielä perunat. A wot, kyllä vie nälän mennessään.

    • Anonyymi

      Meillä kotona kuorittiin perunat. Nyt itsenäisenä syön perunat kuorineen, sehän on terveellistä.

    • Anonyymi

      Meillä syötiin perunoista vain kuoret, sisus keitettiin pontikaksi.

      • Anonyymi

        Tarkkaa taloudenpitoa!🏋🏼‍♂️

    • Anonyymi

      Silloin kun kaikki on loppu, ei ole mitään syötävää. Niin jos on perunoita, niin niitä voi keittää suolavedessä. Suolavedenkin voi säästää seuraavaa päivää varten.
      Ei siinä paljon per#eet pauku, mutta henki sentäs säilyy.

      • Anonyymi

        Kyse ei ole mistään ongelmasta, vaan asia todistaa kirjoittajan olevan aito ja puhdasverinen lieksalainen, eli sukujuuret osittain Savossa ja osittain itäisen rajan takana.
        Sitäpaitsi herra ei ole syytellyt jokaista kirjoittajaa, vaan enintään joka kolmatta.
        Siinä on huomattavan suuri ero.
        Sitä en sitten tiedä onko kaikki hänen kirjoittamansa pelkästään pientä piruilua, sillä voihan kirjoituksien sisältö mahdollisuus olla osittain tottakin. ;-)

        Korjaan
        ..sillä voihan kirjoituksien sisältö mahdollisesti olla osittain tottakin. ;-)

      • Anonyymi

        Onkos tuo ihmekkään, kun kaiken maailman vajakki aloituksia tehtaillaan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Ei pidä loukkaantua, jos saa paskaa takaisinkin päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos tuo ihmekkään, kun kaiken maailman vajakki aloituksia tehtaillaan, jossa ei ole päätä eikä häntää. Ei pidä loukkaantua, jos saa paskaa takaisinkin päin.

        Haukut näköjään kaikkia, niitäkin jotka ei ole sinua haukkuneet.
        Pitäisi ymmärtää mitä lukee ennen kuin vastailee.
        Voidaan kyllä täältäkin päin liittyä rintamaan jos oikeasti sitä haluat, mutta silloin teksti kyllä kovenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haukut näköjään kaikkia, niitäkin jotka ei ole sinua haukkuneet.
        Pitäisi ymmärtää mitä lukee ennen kuin vastailee.
        Voidaan kyllä täältäkin päin liittyä rintamaan jos oikeasti sitä haluat, mutta silloin teksti kyllä kovenee.

        Eikö teitä mukamas vituta nuo joutavat aloitukset, joissa jo alunperin on tarkoitus loukata toisia? Sitten ei saisi niitä arvostella ja vastata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö teitä mukamas vituta nuo joutavat aloitukset, joissa jo alunperin on tarkoitus loukata toisia? Sitten ei saisi niitä arvostella ja vastata.

        Millä lailla sinua on sitten henkilökohtaisesti loukattu?
        Olisi ihan kiinnostavaa tietää kun täällä ei ole kenestäkään oikeilla nimillä puhuttu.
        Minusta täällä ollut kirjoittelu on ihan viatonta läppää ja jollekin varmaan ihan hyvää ajan kuluakin.
        Tämä palstahan ei ole mikään vakavasti otettava keskustelufoorumi, vaan suurin osa tänne tulevista kirjoituksista on ns. joutavaa paskaa.
        Jos hupikirjoituksista ottaa itseensä, niin kannattaa miettiä onko tämä sopiva palsta vierailla.

        Oikeilla nimillä? Kaupunginjohtajaa, valtuuston jäseniä ja paikallispäättäjiä on haukuttu nimeltä kuin viimeistä päivää, joten älkää viitsikö puhua paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeilla nimillä? Kaupunginjohtajaa, valtuuston jäseniä ja paikallispäättäjiä on haukuttu nimeltä kuin viimeistä päivää, joten älkää viitsikö puhua paskaa.

        Onko tuo jatkuvasyyttely sitten joku heistä? Onko jatkuvasyyttely tai kuperkeikkahullu jonkun oikea nimi? Niin että eipä puhuta tosiaankaan paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tuo jatkuvasyyttely sitten joku heistä? Onko jatkuvasyyttely tai kuperkeikkahullu jonkun oikea nimi? Niin että eipä puhuta tosiaankaan paskaa.

        Älä heittäydy tyhmäksi! Lieksassa ei ole ollut valtustossa mainitsemiasi keksittyjä nimiä, vaan kuten Määttänen kaupungin johtajana, ja valtuustossa Saatamoinen ja Porkka joita olette muistaneet haukkua ihan nimeltä. Samoi leipomoyrittäjää olette jaukkuneet ihan nimeltä, siis Timo Väänästä. Nytkö on muisti mennyt, ettei moista ole tapahtunut

        Jaa, no nyt ainakin sinä haukut väärää puuta. Itse olen mm. Porkan puheen kanssa 101% samaa mieltä, ei mitään haukuttavaa nykyisissä päättäjissä.
        Sitä vaan ihmettelen että joku loukkaantuu jostakin keksitystä jatkuvasyyttelystä tai kuperkeikkahullusta, sellainen ei ole normaalia.

        Ihan sama mitä nimityksiä on ja nimimerkkejä on, mutta turha on väittää etteikö palstalla ole haukuttu ihmisiä julkisesti heidän oikeilla nimillä, siitä on kysymys. Mulle on sama onko kuperkeikkahulluja, tai vaikka jatkuvasyyttely ym. minua ei haittaa, mutta tuo nimeltä syyttely on sairasta.

        Tässä ketjussa ei ole taidettu sellaista harrastaa, joten voisit avatua siellä missä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ketjussa ei ole taidettu sellaista harrastaa, joten voisit avatua siellä missä on.

        Huonopa on sulla muisti! Katselehan kirjoituksia viime vaalien alta Lieksan palstalta, niin jospa se muistisi palautuu. Ja hyvi näkyy Sihvonenkin saavan morkkausta ihen viime aikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huonopa on sulla muisti! Katselehan kirjoituksia viime vaalien alta Lieksan palstalta, niin jospa se muistisi palautuu. Ja hyvi näkyy Sihvonenkin saavan morkkausta ihen viime aikoina.

        Kyllä kyllä, lieksa-palstalla kyllä, mutta ei tässä ketjussa jonka otsikko on minun ukki jotakin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kyllä, lieksa-palstalla kyllä, mutta ei tässä ketjussa jonka otsikko on minun ukki jotakin...

        Jatkuvasyytely kylvää näemmä eripuraa tänne lieksan intelligentsijan keskuuteen, taitaa olla melkoinen riidankylväjä tuo jatkuvasyytely, vai johtuuko siitä että jonne on käynyt vieraissa?

    • Anonyymi

      Oli helsigissä jopa perunaviikko ravintolassa. Listalla oli perunankuoret.

    • Anonyymi

      Tapelkaa oikein kunnolla, saatte tupakkaa.

    • Anonyymi

      Ne vihreet perunan pampulat siellä latvassa vasta hyviä ovatkin. Vähän kiehauttoo suolaveissä niin jo on hyvää.

    • Anonyymi

      Miun mummoin kerto että jatkosovan aikana siellä korpikylillä syötiin puutkii kuorinee!
      Kauppalan alueella ja sen ympäristössä oli jo jonniin verran sivistystä että ne kuorittiin ja kuoret poltettii ettei köyhät niitä sais. Hiili tuli ponuksena ja sillehä löyty vaikka mitä käyttöö.
      Ihan oli mukavan makune ruoka ollu varsinki kevväiset lehtipuut kun mahla anto makkeutta. Pikusen tietysti oli sitkeen puoleista iliman keittämättä, mutta mitä sitä ei näläkäne söis. Oikee hyvä puuro kyllä tuli kun kirveellä pilikko pieniks ja maltto pehmennellä, eli panna muuripattaa vein kanssa ja tulen alle. Viikkoo se valamistu ja kylläpä oli herkkuva. Melekei kun mannaryynipuuroo ois syöny. Kerto mummo.
      Muutamat oli sitte keksiny että koivunmahlastaha tuli oikee hyvä kilju ja siitä se mehtien tuho alako. Hakkasivat kuulemma tuhansia hehtaaria koivikoita pelekästää sen kiljun valamistuksen takia.
      Mites on vieläkö siellä kylillä on tämä sama tapa vai joko sivistys on korpeenkin levinny?

    • Anonyymi

      Työ että oo pula aikoo nähneetkään. Minun pienenä olessa oli niin köyhee että jouluomenannii isä veisti puusta ja mualas siniseks kun muuta mualii ei ollu.

      • Anonyymi

        Minun ukki veistelii tekohampaattii koivupölökystä itellee,niillä ol hyvä jyrsiä potut kuorinee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ukki veistelii tekohampaattii koivupölökystä itellee,niillä ol hyvä jyrsiä potut kuorinee.

        Meijänki isoisä vuol haravaa piikit + ihtesä ja mummon suuhun hampaat koivupölökystä tai katajasta. Hyvin toimi ja heleposti sai uusittuu tarpeen tullen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meijänki isoisä vuol haravaa piikit ihtesä ja mummon suuhun hampaat koivupölökystä tai katajasta. Hyvin toimi ja heleposti sai uusittuu tarpeen tullen.

        Pihlajasta sai lujimmat piikit haravaan, se oli sikeetä puuta.

    • Anonyymi

      Peruna ja särkikala on Suomalaisten pula-ajan pelastus.

    • Anonyymi

      Makkarakalakeitto on parasta,hk plöössäkin kuoret niin kun potattiloissa.

    • Anonyymi

      Perunankuori sipsit on inn nykyisin,liekkö Lieksassa keksitty?

    • Anonyymi

      Tänäpäivänä Tukholmassakin syödään uudet perunat kuorineen, mutta vanhat multaiset kuoritaan.
      Jos ostat kaupasta perunalohkoja on nekin kuorimattomia.

    • Anonyymi

      Joo kehitys on menny etiäpäin nyt syödään vain kuoria.

      • Anonyymi

        Kaikkein parasta on makustella raamatunjakeita.Jeesus Kristus on totisesti elävä Jumala.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      72
      3136
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2895
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2135
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1595
    5. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      6
      1359
    6. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1359
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1314
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1311
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      14
      1287
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1242
    Aihe