Kokeilin miltä tuntuu antaa pillua maksusta

Anonyymi-ap

Toivottavasti mies ei huomaa kuinka olen kiimassa, ajattelin mutta kun se alkoi riisumaan pikkuhousujani paljastuihan se heti, kun nuori pilluni suorastaan tulvi ja kirkas kiimaliemi venyi housujani riisuttaessa.
Olin vielä alaikäinen ja erittäim kehittynyt seksuaalisesti ikäiseksekseni, mutta pojat olivat kiinnostuneet vain mopoista eikä tytöistä.
Asuin kuitenkin jo omillani yksiössä jonka vanhempani kustansivat opiskeluni vuoksi ja kerran taas illalla katselin netistä pornoa jossa nuori tyttö antaa vanhemmalle miehelle pillua rahaa vastaan ja se kiihoitti mua hemmetisti, pilluni oli aivan märkänä kun kuvittelin itseni siihen.
Kunnes sitten päädyin alkamaan toteuttamaan salaista haavettani ja huomasin käveleväni Kallion kapeilla kaduilla seksikkäästi pukeutuneena ja eikä mennyt kun vartti, kun jo auto hidasti kohdallani ja noin nelikymppinen mies avasi ikunan ja röyhkeästi huusi paljonko maksaa.
Tilanne tietysti jännitti kovasti ja en ensin oikein osannut vastata mitään, mutta sain ujosti hiljaa sanottua 200e, katsellen sivulleni ettei kukaan huomaa, ylläyin miehen heti suostuttua.
Astuin autoon ja se sanoi asuvansa aivan lähistöllä jonne voisimme mennä, jännitti tietysti pirusti, mutta jotenkin tilanne alkoi kiihoittamaan mua ja tunsin kuinka pimppini jotenkin kihelmöi.
Jo vanhassa natisevassa hississä mies kaappasi mut takaapäin rajusti otteeseen ja tunsin kuinka miehen kulli oli kovana peppuani vasten, vapisin tuntiessani miehen kiiman ja alkoi jo hiukan peloittaamaan.
Heti sisään astuttuamme, mies riisui jo eteisessä vaatteensa ja jätti vain bokserit päälle jotka peloittavasti pullottivat, mies mittaili mua ja kysyi että olenko varmasti jo täysi-ikäinen ja vastattuani myöntävästi alkoi riisumaan mua kiimaisena.
Rintsikat riisuttuaan ihaili pieniä vielä kehittymisvaiheessa olevia tissejäni jonka nännit olivat melkoisen kovana ja koveni edelleen miehen alkaessa niitä vuorotellen imemään ja kourimaan.
Riisuin itse farkut ja olin pikkuhousuillani, mies alkoi niitä vetämään alas, sanoen mitäs täältä löytyykään, olin niin kiimassa ja nolotti kun olin aivan märkänä. Ei voi olla totta, sanoi kun avasi varovasti nuorta teinipilluani josta valahti kirkasta kiimalientäkin hieman, kehui nuorta pilluani ja kuinka se oli pelkkää viivaa. Komensi riisumaan boxserit ja vapisevin käsin aloin niitä vetämään alas, mutta en millään saanut kun seisova kulli panttasi niiden sisällä ja lopulta sain kiskottua ne alas.
Suonikas kulli sieltä ponnahti täysvalmiudessa kuumana kuin kekäle suonet pinnalla sykkien, otin varovasti sen käteeni ja vaistomaisesti sanoin kauhea kuinka suuri se onkaan, alkoi peloittamaan sen koko.
Tattiosa kiilteli tulipunaisena ja varovasti etusormella hivelin sen päätä josta valui kirkasta kiimalientä jonka levitin kokonaan. pelkäsin että se laukeaa pelkästä kosketuksesta. En ollut koskaan ottanut miehen kullia suuhuni, mutta nyt olin niin kiimainen ja haukkasin sen heti suuhuni ja imin vimmoissani sitä, mies hämmästyi tästä ja vähän perääntyi, kun pelkäsi sen välittömästi laukavan väärään osoitteeseen, he.
Menin selälleni ja aukaisin jalkani äärimmilleen, mies syöksyi välittömästi pilluani nuolemaan, voi hemmetti kun teki tosi hyvää, klittani koveni entisestään ja aloin saamaan jo orkkuakin.
Huomautin kumista, mutta sanoi maksavansa satkun lisää jos saa paljaalla iskeä pilluni kimppuun, suostuin ja kohtahan pilluni alkoi antamaan perisi kuuman tattiosan alkaessa hitaasti työntymään sisääni. MIes puuskutti kiimaisena ja työntyikin vauhdilla heti pohjaan asti, parahdin kun vähän sattuikin moinen, mutta rauhoituin tahdin alkaessa hitaasti nopeutumaan, aloin saada välittömästi orkkua.
Pilluni oli aivan litimärkänä ja melkoinen äänihän siitä tulikin pussien alkaessa hakkaamaan peppuvakoani, mutta olin vähän pettynyt kun jo alkuvaiheessa tunsin kuinka miehen elin alkaa sykkimään sperman tullessa voimalla ssääni, kulli oli pysähtynyt sisääni ja tunsin kuinka turvonnut siemenputki sykki sperman voimasta, se tuntui melkoisen kiihottavalta. Kiihoitukseni vain lisääntyi ajatellessani että tälläiseltä tuntui kun antaa rahaa vasten miehen naida.
Hemmetti kun oli tiukkaa, mies kehui vetäessään vihdoin kullinsa ulos terskan kaapatessa paksua spermaa mukanansa, pilluni maiskahti ja mies ihaili kun se välittömästi sulkeutui, availi sitä ihaillen edelleen sperman valuseea sykäyksittäin ulos.
Olin vähän pettynyt ja olisin halunnut pidemmän nainnin, mutta pyytäessä uusintaa suostuin heti ja aloin välittömästi imuttamaan märkää kullia joka maistui pillulleni ja spermalle, pikkuhiljaahan se alkoi taas kovenemaan ja menin toivekkaana kontalleni sängyn päätyyn.
Nyt meni vauhdilla sisälleni ja miehen otettua pepustani tukevan otteen, alkoi paukuttamaan takaapäin, nyt pääsin minäkin mukaan kunnolla, kun ainakin puolituntia paukutti, koin mahtavimman orkun aikoihin. Tämä kokeilu jäi viimeiseksi, mutta nyt haaveilen miltä tuntuu kun antaa useammalle miehelle vuorotellen - ostin muuten niillä rahoilla Stokalta uuden talvitakin.

2

9159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miellyttävä kertomus. Sinulla on taitoa kertoa. Kiitos! 🌹👀

    • Anonyymi

      Paljonko maksaa viikon pidetyt sukkahousut tai stayupit? Minkä värisiä sukkahousuja ja stayupeja sinulla on? Moni denieriset sukkahousut tai stayupit ovat? Tuoksuuko sukkahousut pillulta haaroista ja sukkahousujen kärjistä hielle ja stayupit kärjistä hielle? Laita sähköposti osoite niin tehdään kauppaa?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe