Yllättävän vähän kuulee tarinoita, miten isännöitsijätyöntekijä on tienannut kivasti, kun isännöintitoimisto on myyty. Miksi alalla on niin hankala päästä osakkaaksi?
Kysymys kumpuaa päivän uutisesta: Iltasanomat kertoo 17.10.2023 uutisessaan 35-vuotiaasta miljonääristä, jonka mielestä rikastuminen tuntuu jopa vähän väärältä. Hän päätti avata osakeannin yrityksen työntekijöille. Viime vuonna, kun yritys myytiin, omistajia oli 29. Tynin mukaan heistä monet kymmenkertaistivat sijoituksensa arvon. – "Moni tavallisessa työsuhteessa oleva on tehnyt mojovan potin rahaa".
"Viime keväänä uutisoitiin isosta yrityskaupasta. Freska Group osti Koti Puhtaaksi Oy:n koko osakekannan. Kun yritysjärjestelystä sovittiin vuonna 2022, Tynin perustamassa yrityksessä oli noin 420 työntekijää. Sen liikevaihto oli 12,2 miljoonaa euroa. Tynistä tuli miljonääri."
Miksi isännöintialalla isännöintitoimisto kasvaa niin harvoin orgaanisesti ilman yritysostoja nollasta 12,2 miljoonan euron liikevaihtoon 10 vuodessa? Miksi työntekijöitä ei haluta osakkaiksi isännöintialalla? Eikö ole ihan reilua, että työntekijäkin tienaa, jos isännöintitoimisto myydään isommalle ketjulle?
Työntekijät osakkaaksi?
Anonyymi-ap
2
455
Vastaukset 2
- Anonyymi
Pörssiyhtiöissä pääsee osakkaaksi kun ostaa osakkeita. Siitä nettoaa vain vähän mutta onhan 'rehvakasta' olla yksi sadastatuhannesta osakkaasta.
- Anonyymi
On tosiaan rehvakasta. Minä olen mm. 3M:n, General Motorsin, Paramountin, Warner Bros. Discoveryn, United States Steelin ja Ralp Laurenin osakkeenomistaja. Niin joo ja norjalaisen Equinorin osakkeenomistaja myös sekä muutaman jenkkiläisen pörssilistatun pikkufirman osakas.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1451125Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1171017En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213758Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25706- 63705
- 135696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38588
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss57541