Erosekoiluissaan viimeviikot vellonut Karita Tykkä E I E R O A K A A N ! ! !

Anonyymi-ap

NYT OLLAAN SITTEN NIIN RAKASTUNEITA, NIIN RAKASTUNEITA

Karita Tykkä lähti lomalle kauniisiin rantamaisemiin. HENRI KARKKAINEN
Hyvinvointivalmentaja Karita Tykän ja yrittäjä Petri Tykän avioero peruttiin yllättäen. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta vahvistettiin Iltalehdelle, että 22. syyskuuta avioerohakemuksen yksin jättänyt Petri Tykkä perui hakemuksensa alle viikon päästä. Tykkä perui avioeron käsin kirjoittamallaan lapulla, jonka hän toimitti 28. syyskuuta käräjäoikeuden tiskille.

Erokohun ollessa käynnissä Karita Tykkä kommentoi asiaa niukasti julkisesti. Nyt hän kertoo olevansa lomalla – ja mukaan on lähtenyt myös perhe.

– Uutta energiaa, tauko kaikesta, aikaa itselle ja perheelle, hyvää ruokaa, auringonnousuja meren ääressä, yhteyden kokemusta suuremman kanssa, maadoittumista – ravintoa keholle ja sielulle, aikaa pysähtyä ja leijailla hetkissä, hän kuvailee tuntemuksiaan Instagram-päivityksessä.

Tykkä ei kerro päivityksessään lomakohdettaan. Hän on julkaissut Instagramin tarinoissa upeita videopätkiä kauniista rantamaisemista, sekä ruoka-annoksista lämpimässä lomakohteessa.

– Elämä on lyhyt. Voin hävittää sen ajatuksien tulvaan – murehtien mennyttä tai tulevaa, mitä olisi pitänyt tai pitäisi olla – tai valita olla läsnä hetkissä, jotka minulle avautuvat, hän sanailee somessa lomatunnelmissa.


Tykkä kertoi aikaisemmin Rakkaudella Karita -podcastissaan, miten kriisi toi koko perheelle vaikeita tunteita käsiteltäväksi. Hän kertoi tuolloin reagoineensa kriisitilanteeseen rajoja vetämällä – ja sen tuoneen apua tilanteeseen.

12

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hienoa 🤗 lapsi tyytyväinen ja vanhemmat onnelisia 💕💕.

      • Anonyymi

        Pitkän liiton salaisuus oon aina avoinliitto ja silloin ei tarvitse kummankaan syyttää toista pettämisestä. Ja tää on totuus ja muuksi ei muutu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkän liiton salaisuus oon aina avoinliitto ja silloin ei tarvitse kummankaan syyttää toista pettämisestä. Ja tää on totuus ja muuksi ei muutu.

        Hyi paska mitä sontasakkia olet. Ei mene noin.
        Luulen että Petri asennutti Karitan alakertaan siveysvyön. Vain Petrillä on avain. Nyt on helppo kiristää kakkostakin.


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🔞 ­N­­­y­m­­f­­o­m­­­a­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Lomalle lähti ja lomapäivityksessään tietenkin minä ihan ite ekana mielessä. Julkkikset höpäjää joulunaikaan etenkin akkujen lataamisesta. Karita maadottaa itsensä. Aikaa itselle ja perheelle, perhe siis tulee minäitsen jälkeen. Eteeristä huttu-huuhaata koko eukon some. Omatekoinen hyvinvointivalmentaja, varmasti auttaa erokriiseissä kamppailevia duu-daalla.

      • Anonyymi

        Juoruakkoja vaan ottaa niin kovasti päähän, he eivät eroneet ja he rakastavat toisiaan elämänsä loppuun asti 💓.


    • Anonyymi

      Karita on maailman pahin gold digger. Hänelle oisi ollu kauheaa menettää miljoona talon kulissit. Hän varmaan yrittää imeä Petrin kuiviin ja sitten hilpasta. Salapanot varmaan jatkuu. Nyt tietty vähän vaikeampaa kun jäi kiinni. Ulkomaille lähti oksentamaan.

      • Anonyymi

        Karitako siitä erosta on vellonut?
        Minä kun ymmärsin petrin ne eropaperit kirjoittaneen!
        Mutta ainahan ne miehet kääntävät syyt naisen niskoille.
        Niin kuin aatamit ovat tehneet luomisestaan asti!


    • Anonyymi

      Temekin samassa lomakohteessa. Voi helvata mitä shittiä.

    • Anonyymi

      Eiköhän perhe mennyt selvittämään kriisitilannetta
      omaan rauhaansa säädyllisesti kasvotusten?
      Ei kaikkien lehtien sivuilla yksipuolisesti solvaten.
      Katsotaan, miten edetään niin että kaikilla on hyvin.
      Kun sanat on sanottu, ei niitä enää takaisin saa!
      petriltä olisi odottanut sen verran älyä, että olisi
      tehnyt sen perheen yhteisen matkan ennen raivareitaan!
      Miehet kannustivat tämän nerokkaan liikemiehen eroon.
      Arvostavat varmasti sankaria jatkossa selkään lyöden!

    • Anonyymi

      Todellakin komppaan Petriä. Hyvinvointivalmentajalla todella paljon häntä hoitavia kollegoita. Hyvin hoitavia. Näky jo töllössä smoothie tätinä. Rahat loppu?

      • Anonyymi

        Kun käy vieraissa niin omakin maistuu vieraalle ja omankin muijan kanssa jaksaa taas jonkun aikaa olla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3773
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3120
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1686
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      936
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      929
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe