Minkä ikäisenä elämä ollut/on parasta sinulla

Nuorena ei tiedä elämästä mitään ja vanhana se jää kesken.... D>>>

Olen huomannut että itselläni on joka vuosikymmen edustanut jotain tiettyä teemaa, eli asiaa tai aihetta jossa tuo tietty teema on ollut vahvasti esillä. Joka vuosikymmenellä on ollut hyviä asioita, mutta myös monenlaista surua.

- 70-luku oli oman elämän aloittamista, kouluttautumista, työn tekoa, seikkailuja maailmalla.
- 80-luku oli kaamea, painajainen, helvetti. Siitä luopuisin jos voisin, vetäisin viivan päälle.

- 2010-luvulla aloin taas enemmän matkustella ja tämä on jatkunut tälle 20-luvulle asti.

1970- (20 v.) ja -90-luvut (40v.) sekä 2010-20-luku (60-70 v.) olleet ehkä parhaita. Sinne 1970-luvulle ehkä vielä palaisin, alkaisin alusta...

Naisella 17v

miehellä 71v

Älä varasta parasta

Sama minulla 50-60 oli sitä,parasta aikaa minullakin .

Etelän matkat ei mielestäni mikään mittapuu ainakaan turistikohteissa.

Aika ennen EU:n liittymistä -70, ja -80 luku. -90 luku osittain. Aika ennen internetin kaappaamaa valtakautta ja Suomen lopulta hukuttanutta EU:ta.
70 ja-80 luku oli vahvaa aikaa Suomessa taloudellisesti noin yleisesti vaikka joitain pientä notkahdusta välillä, mutta ne meni nopeasti ohi.
Väkeä tietysti valui etelän kasvukeskuksiin mutta perusteollisuus pyöritti Suomea laajasti.
Kulttuurikin oli monisäikeistä verrattuna nykyiseen, ei ollut liian kaupallista, muusiikistakin sen huomaa kun kuuntelee tuon ajan biisejä.
Mutta mutta, "life must go on" vai miten se sanottiin. D>>>

Kyllä lapsuus oli elämän parasta aikaa. Ei tarvinnut kantaa huolta mistään, aikuiset huolehtivat asioista, toki oli pieniä vastuita kotona, mutta elämä oli pääasiassa onnellista. Aikuisena olen ymmärtänyt että lapsuudenkotini oli hyvin köyhä, mutta lapsena se ei haitannut, ei minulta mitään puuttunut kun oli rakastavat vanhemmat ja sisarukset, ruokaa pöydässä ja kodissa lämmintä.

Kaikkina vuosikymmeninä on ollut paljon hyvää.
40 vuoden tietämillä alkoi olla enemmän sinut itsensä kanssa.
On toki ollut vastoinkäymisiä, menetyksiä, surua.
40 vuoden iässä olin voimissani ja nokka osoitti eteenpäin. 30 vuotta sitä lajia.
70 + on osoittanut, että sairausjutskat voivat tulla puun takaa yhtenä ketjuna; ensin tuo, shit siitä seuraa tuo, no tuokin tuli podettua ja viimeisin kökkö asia on tuore, mihin pitää mukautua, kestää ja sietää. Että näin.
Mut en kait periks anna.
Pärjään.
Inhoan ajattelua, että huonomminkin voisi olla....ja totta onkin, että voisi.
Vertailu on halpamaista. Ei sitä.
Nyt tekee terveyden puolesta, miten ohjeistetaan.
Täytyy hyräillä Gloria Gaynorssia, et "I Will survive"!!!
Joku vois sen laittaa voimalauluksi tänne.
Beng

Mielenkiintoinen aloitus.
Tulee mieleen Bruce Springsteenin kipale "Glory days" elikkä loistopäivät.
Minulle henkilökohtaisesti ehä 70-luku nuorena aikuisena ja nyt nämä eläkepäivät, kun sain käyntiin vanhan haaveeni kirjoittaa kirjoja. Molempiin aikakausiin liittyy olennaisena hyvä elämänkumppani rinnallani.

Jaahas, sen voin suoralta kädeltä sanoa, mikä on ollut tympein jakso eli se sijoittuu teini-ikään mutta miellyttävin....niitä on useampi

Antoisin elämänvaihe oli silloin kun olin kotiäitinä eli 26 - 36 vuotiaana ja vähän vielä sen jälkeenkin. Sen jälkeen aloitin tosissani opiskelut ja se aika taas oli todella mielenkiintoista ja oli ihan hauskaa viettää opiskeluelämää hieman varttuuneempana.

Lapset kun lähtivät maailmalle, alkoi meillä mieheni kanssa aivan uusi elämä ja sekin on tullut hyvin miellyttväksi eli elämme kuin uutta nuoruutta hänen kanssaan. Olemme molemmat eläkkeellä mutta teemme keikkatyötä harvakseltaan; muutoin on kivasti vapaata ulkoiluun, illanistujaisiin, kulttuurin harrastamiseen ja kaikkeen kivaan kotona.

Häivyttyäni myrkkyä tihkuvasta vanhempieni kodista 20v ikäisenä on kaikilla sen jälkeisillä vaiheilla omat hyvät puolensa.
Haasteita, onnistumisista iloitsemista, epäonnistumisista selviytymisiä.
Omalla tavallaan ikävin oli vaihe hieman alle 50v iästä 57v vaiheeseen jolloin varmistelin pohjan loppuelämämme perustukselle. Nuokin vuodet antoivat tyydytyksen siinä muodossa, että koin onnistuneeni.

Vaimoni terveyden heikkeneminen on estänyt erään yhteisen harrastuksemme 67v- 80v välin, eli tähän saakka ja tilanne jatkuu.

Painoni on pysynyt aivan samoissa mitä se oli vuonna 1991.

naisena plus 70 v.yksin elävänä.En elämä vertaaenää taaksepäin. Kaipaisin tanssi paikkaa itä helsinki johon voisi mennä tansii pop musikkia .En ole tangon perään sehän olisi mahdolista Helsingin vantaan puolele Pavi.Kesällä olin sentään ilmaiskonsertin Malmin puisto Helsinki 70.Saa moni kaipaa Itä Helsinki.Ei tarkoita on vanha olisi vaan virsiä ja tangoa.Omaa autoa kun ei ole ,ei ajokrttia ja iän myötä korona aika moni ystävä tutava sukulainen kuoli sydis ja syöpä.Menyt vaan ei saa takaisin on tämä heti 1 päivä kerralla.Sillä huominen ei tullut viellä.

Tyydyttävä miten elämänsä järjestänyt, eläkkeelle jäätyään on mahdollisuus tehdä muutoksia jos asuinympäristö mielyttää mitä sitä muuttamaan. käperrytään lähiöihin.
Maatalousyhteiskunta jossa vanhukset eli saattoi elää monta sukupolvea yhdessä. nyky muodossaan yksin eläjiä joka neljännes väestöstä. Yksin eläjäksi tullaan monesta syystä, jäätyäni yksin toisen osapuolen poistuttua oli siinä totuttelua liikaakin, tottuu kun pakko.
Tunnen joitakin pareja jotka asuu erillään, osan ajastaan yhdessä huolehtien toisistaan, toimiva tapa välttää yksinäisyys.

Parasta aikaa 40-50 vuotiaana, heti eläkkeelle jäätyä hyvää aikaa niin kauan kunnes sairaudet tuli kuvaan kuvittelin eläväni 80 vuotiaaksi asti täyspainoista elämää mökkeillen veneillen luonnon läheisesti. Kaupunki elämä helpompaa ja turvallisempaa, kerrostalossa yksin, kuitenkin seinän takana naapuri.

Elämä on ollu parasta LAPSENA aina nuoreen aikuisuuteen asti
0 - 18 vuotiaaksi asti,
maailma oli edessä ja k a i k i oli mahdollista,,,
mä valloitan maailman ja teen maailmasta paratiisin läheisilleni ym muilla
heh, tämä on tosi,,,,

sen jälkeen totuus paljastui raadollisesta maailmasta,
maailma on o paha
maailmassa pitää oppia pitämään puoliansa
paras elämä muodostuu kun itse elää koko elämänsä TOTUUDEN POHJALLE, silloin voi luoda myös ympäristöönsä hyvää elämää ,,,

On muistot kuin kukkia varrelta tien .........

https://youtu.be/ZFph0ABWmus

Gubbe 74

Kaikki ikäkaudet ovat olleet aika hyviä. Vastoinkäymisten jälkeinen aika on palkitseva, kiitollisuus että selvisi täyspäisenä.
Parasta on ollut vaiva ja vastuu. Kun lapset olivat pieniä, heidän tukeminen ja kanssaeläminen, aikuisopiskelu, työpaikkojen haku ja saanti, kun oli toteutettavia suunniltelmia, haasteita, parisuhde toimi. Se ehdottomasti parasta on ollut.
Helpointa on ollut tämä aika. Suurimpia huolia on kuinka vanhaa huijataan kaupoissa, muistaako kaikki asiat, osaako riittävästi atk:ta, mitä on tarjouksessa, minnehän lähtis matkalle, joutavaa ja tarpeetonta. On siinäkin hyviä hetkiä, että on vielä terve ja pääsee menemään.

Joka vuosikymmenellä on ollut joitain hyviä muistoja, kaikkineen parasta ehkä 90-luvulla.

Paitsi tuo kasari olisi saanut jäädä kokonaan elämättä. Sekä itseasiassa tuo 2000-vuosikymmenkin.

Kauheaa aikaa kun ukolle tuli -50villitys, siinä meni talot ja muukin kun aloitti uuden elämän eri kulttuurista olevan naisen kanssa, vaikka itse on ihan keskisuomalainen syntyjään.