Kerro toki se syy X miksi täällä kirjoittelet? Taidat vaan puijata itteäs, oikeasti kaipaat edelleen minua.
Wow, tuntuu muuten voimaannuttavalta kirjottaa näin itsevarmasti.
Wow, tuntuu muuten voimaannuttavalta kirjottaa näin itsevarmasti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En jaksa suihkuun mennä jumitan tässä eikä tuu hyvää ohjelmaan.
Minulla on tylsää. Se on se syy.
Enpä sitten tiedä mitä ajatella, että kun tiedät minun tunteistani ja ihan vaan tylsyyttäsi mulle vastailet, että eikö se ole vähän niin kuin turhan toivon antamista ja leikkimistä tunteilla. Niin ja harhaanjohtamista.
Oikeastaan aika törkeää ja itsekästä toimintaa. Et välitä yhtään mitä tuo voi aiheuttaa minussa. Mutta eipä oikeastaan yllätä tuollanen toiminta sinulta. Muutenkaan et ole välittänyt ristiriitaisuuksista mitä aiheutat minun mieleen. Kiellät asian, ja kuitenkin teet niin koko ajan ja minä vaan pidän itseäni turhaan harhaisena. Ihme hedonisti. Ja joo ihan sama jos et ole hän tällä kertaa, hän kuitenkin käy täällä ja näkee tämän. Ansaitsee kuulla vähän palautetta toiminnastaan.
En tiedä miesten tunteista irl mitään joten en ole hän. :)
En ole mies. Siis oletko sinä nyt mies vai nainen? No, ole vaikka apina, ihan sama.
En kirjoittele usein mutta kaipaan kyllä erästä naista. Hän valitettavasti ei kaipaa minua.
VY
Ikävä-palstalla ikävöimässä inkkaria.
No ei vaan en oikeasti ole i:tä kaivannut. Kyllä ei kukaan minun tunteitani määrää, ne kuolee sitten, kun minä sanon niin. Ei kai se haittaa, ku ei häiritse toista. :)
Tää on taas joku hehku juttu
kunpa, joku kaipaisi minua,
N
No ei