Mikään ei auttanut, ja hän oli valmis tappamaan itsensä, kunnes hän pääsi kesällä ketamiinihoitoon.
Emilia Meling tervehtii iloisesti ja poseeraa hymyillen kuvaajalle. Hän näyttää 25--vuotiaalta naiselta, joka nauttii nuoruutensa parhaista vuosista.
Se on kaukana totuudesta. Päällepäin ei näy, että keväällä Meling oli valmis tappamaan itsensä.
Hänet pelasti ketamiinihoito, jota hän on saanut nyt 16 kertaa.
– Ilman sitä olisin joko maan alla tai suljetulla osastolla, Meling sanoo.
Ahdistus alkoi jo alakoulussa. Oppilaita oli pienessä koulussa 36, ja heistä neljä kiusasi Melingiä. Sitä jatkui lukioon saakka.
– En saanut silloin apua, sillä olen aina ollut tosi hyvä piilottamaan pahan olon. Kukaan ei tiennyt, kuinka pahassa jamassa olen.
Eräänä päivänä Meling kaivoi vanhempiensa pillerit lääkekaapista ja oli valmis nielaisemaan ne. Sitten hän kuuli pikkuveljensä tulevan kotiin.
https://www.is.fi/terveys/art-2000009873119.html
Emilia Meling sai diagnoosin vaikeasta masennuksesta neljä vuotta sitten.
Anonyymi-ap
1
479
Vastaukset
- Anonyymi
Ketamiinia käytetään huumeena myös laittomasti. En tiedä kannattaako kokeilla...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452914Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362892Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061684Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611448
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222