Mazda 3 2.0 Sedan Elegance

Kovasti vähän on Mazda 3:sta tarinaa tällä palstalla?

Eihän tuota kyllä paljon ole myytykään. Enpä ole Tampereenseudulla montaa Sedania nähnytkään.

No, sellainen tuli hankittua, enkä ainakaan vielä kadu hankintaani, päinvastoin.

Paketti on mielestäni varsin oiva, ja mitä IS kirjoitti GT:stä, on mielestäni aikalailla paikallaan.

Se on hyvä ajaa, leveät renkaat ovat joissain olosuhteissa äänekkäät ja hakevat urissa hieman, joka ei käsittääkseni ole auton vika.

Hyvällä alustalla ei äänihaittaa mielestäni ole.

Kojelauta ei ääntele, ja muutenkin auto tuntuu laadukkaalta kaikin puolin.

Jarrut ovat hyvät. Pientä rahinaa kuuluu, jarrutuksen loppuvaiheessa. Tästähän on aiemmin kirjoitettu.

Ainut mikä oikeastaan tulee mieleen, on pakoputken resonointi, nyt yhä useammin.

Johtuuneeko siitä, että ajaja käyttää esim. liikkeellelähdettäessä entistä pienempiä kierroksia, koska kone antaa siihen mahdollisuuden?

Onko tästä kokemuksia? Putki on aika liikkuvainen edestakaiseen suuntaan, kun kengänkärjellä työntää.

Vaihteistoa on kehuttu, eikä syyttä. Tosin, kun lähtee "kylmänä" liikkeelle, kakkonen on hieman tiukka, laatikon lämmettyä menee "kuin kuuma veitsi voihin." Uutuudenkankeutta? Autolla ajettu n. 1500km.

Nimim. -Tytskä- kirjoitteli aiemmin, kuten -M 3 GT-.

Kertoilkaahan tekin kun kerkiätte, jotain, kuten myös -nysse on-.

ps. autom. ilmastointia en ole juurikaan käyttänyt. Onkohan niin että kun manuaaliin on tottunut, sen sitten mielellään valitsee?
Kun kesä oikein kunnolla iskee, ja matka pidempi, varmaan automaatti-vaihtoehto on ykkönen.

Mukavaa kesää kaikille Mazda-autoilijoille, tietty muillekin.
71270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuota malliahan ei ole enään saatavana hinnaston mukaan. Itsekin kyselin sitä noin kuukausi sitten ja vielä silloin se kyllä oli hinnastossa mutta ainoastaan tehdastilauksena (n. 4kk toimitusajalla). En jaksanut odotella joten päädyin Sedan GT Aero malliin. Toimitus tuntuu nyt viivästyvän vielä muutaman päivän jonkun lisälaite asennuksen vuoksi.

Eihän ne renkaat kyllä nykykäytännön mukaan mitkään leveät ole (205). Urissa oli tosiaan koeajoautossa pientä hakemista. Jarruissa ei tuntunut mitään erikoista ääntelyä. Ainoastaan jäi mieleen se, että ne oli järkyttävän tehokkaat.

Eikä tosiaan voinut olla huomaamatta sitä upeasti toimivaa laatikkoa. Oliskohan koeajoauto ollut valmiiksi "lämmin", sillä vaihteet tosiaan liukui paikalleen kuin itsestään.

Millaisia kulutuslukemia muuten olet saanut?

Äänestä
  • Haluamanivärinen sattui olemaan valmiina myyntiin.
    Lähes kaupunkiajoa, 9,5l/100km.
    Ajotietokoneen mukaan tienpäällä varsin pieniä lukemia.

    Äänestä

on tosiaan vähän. Eli viittaisi siihen ettei kolmosta ole kovin paljon myyty. Onhan noita kyllä vastaan tullut.. Itsellä myös hankintaongelmia, tavallista mallia olisi joutunut odottamaan n. 4 kk, mutta nykyisen GT mallin sedanina (aero paketilla) sain kahdessa viikossa.

Olen samaa mieltä tuosta IS:n testistä. Ainoastaan se takaluukun aukaisua koskeva kommentti ei oikein kolahtanut, koska vaikka siinä olisi kahva niin kädet kuitenkin likaantuisivat. Pissapojan "jälkiruiskaus" on arvioitu väärin siinä testissä, se ruiskaus tulee tuulilasiin asti ajovalopesimiltä tietyin välein.

Omassa kolmosessa kesärenkaat toista kesää alla (bridgestone potenza 205/50/17). Alussa hieman hakivat, mutta nyt ei ollenkaan. Äänekkyyttä jonkin verran karhealla kevätasfaltilla, mutta kun kokeilee ajaa aivan oikeassa reunassa niin äänet häviävät. Eli nastojen karhentamasta pinnasta johtuvaa rengasääntä, jonka bridgestonet herkästi ottavat esille. Muutoin todella hyvät ajaa vesikelillä urissa. Muuten, kukaan ei ole haukkunut mazda kolmosta äänekkääksi nastarenkailla, mistäkähän se johtuu?

Jarrujen rahinan ovat kuulemma (huollossa kuultua) saaneet loppumaan joko käsittelemällä jarrusatulaa taikka vaihtamalla uudet (paremmat?) jarrupalat.

Pakoputkessa en ole huomannut tuota mainittua ominaisuutta.

Vaihteet ja jarrut pelanneet todella erinomaisesti ja moitteettomasti. Ilmastointi on itsellä välillä manuaalilla, välillä "säästelen" automaatilla.

Olisi tosiaan mukava lukea muidenkin mazda kolmosta käyttävien kommentteja. Onhan tuolla olemassa mazdago.net mutta siellä on melko vähän kolmos-keskustelua.

Äänestä
  • käytän automaatti ilmaistointia koko ajan 21 astetta säädettynä on kiva.hiljainen on ja erittäin tehokkaalta tuntuu.matalilla kierroksilla tosiaan murisee mutta kyllä se koneesta tulee ei putkesta resonaationa.bensaa menee 10 verran sataselle.sisusta on laadukas ja materiaalit kivoja ja tuntuu hyvälle myös uuden tuoksu miellyttää.
    takalunkka hieman hankala avata mutta menee.

    Äänestä

  • Nyt on ekat 200km takana. Erikoista oli kun hain auton ja ajelin normaali maantienopeutta 90-100km/h niin ihmettelin, että missä se rengasmelu joka oli koeajoautossa.

    Oli ihan pakko pysähtyä huoltikselle ja tarkistaa ilmanpaineet/renkaat. Siinä vasta huomasin että alla olikin Bridgestone Potenza RE 040 89V renkaat. Eli näyttäisi rengas vaihtuneen eri tyyppiseksi ja pienemmän nopeusluokan renkaaksi (olin katsovinani, että malli oli koeajoautossa joku toinen ja nopeusluokka W.).
    Täytyy kyllä todeta, että melu on pienentynyt ihan selvästi. Voisi jopa sanoa, että ero on jopa dramaattinen ja rengasmelu on nyt lähes normaali kuten aikaisemmassa uudehkossa isossa eurooppalaisessa.

    Pakoputki tuntuu tosiaan hieman resonoivan kiihdyttäessä reippaammin. Ihan kuin ääni kuitenkin tulisi edestä. Ennemminkin pidän sitä auton luonteeseen sopivana kuin häiritsevänä.
    Auto on myös aivan loistava ajettava ja sen verran täytyi jo koittaa, että kapealla roudan murjomalla asfaltilla jämäkkä alusta suorastaan kaipasi lisää vauhtia.

    Parina päivänä on sadellut ja huomiot sadetunnistimen toimintaan on hyvät. Jostain olin lukevinani, että pyyhkimet pitäisi ääntä muttei ainakaan näillä kilsoilla ole mitään ielä ilmaantunut.

    Yhtäkään vastaavaa Sedania ei ole vielä reilun kuukauden aikana liikenteessä näkynyt joten mukava ajella massasta poikkeavalla autolla.

    Äänestä

on mazda 3 elegance 1,6 touringpackilla ja ollaan oltu tyytyväisiä.Vikojakin on ollut.
Törmäystunistin vaihdettu,ajotietokone rempattu,takajarrut rahisee ja myös meidän autossa pakoputkesta tulee outoa resononti ääntä tietyllä kierroksilla.Että silleensä.

Äänestä

1.6 sedan classig ja ainoa mikä "häiritsee" pikkuisen on pakoputken resonointi tosin omaakin vikaa kun se resonoi vain silloin kun kierrokset ovat todella alhaiset, mutku kone vääntää niin perk"#sti. Yhdyn sinun mielipiteisiisi autosta. Mittarissa 4500km Isot plussat koneelle,vaihteistolle,jarruille,ulkonäölle & mazdojen pirteille ja hienoille väreille:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autoilijaM kirjoitti:

Kovasti vähän on Mazda 3:sta tarinaa tällä palstalla?

Eihän tuota kyllä paljon ole myytykään. Enpä ole Tampereenseudulla montaa Sedania nähnytkään.

No, sellainen tuli hankittua, enkä ainakaan vielä kadu hankintaani, päinvastoin.

Paketti on mielestäni varsin oiva, ja mitä IS kirjoitti GT:stä, on mielestäni aikalailla paikallaan.

Se on hyvä ajaa, leveät renkaat ovat joissain olosuhteissa äänekkäät ja hakevat urissa hieman, joka ei käsittääkseni ole auton vika.

Hyvällä alustalla ei äänihaittaa mielestäni ole.

Kojelauta ei ääntele, ja muutenkin auto tuntuu laadukkaalta kaikin puolin.

Jarrut ovat hyvät. Pientä rahinaa kuuluu, jarrutuksen loppuvaiheessa. Tästähän on aiemmin kirjoitettu.

Ainut mikä oikeastaan tulee mieleen, on pakoputken resonointi, nyt yhä useammin.

Johtuuneeko siitä, että ajaja käyttää esim. liikkeellelähdettäessä entistä pienempiä kierroksia, koska kone antaa siihen mahdollisuuden?

Onko tästä kokemuksia? Putki on aika liikkuvainen edestakaiseen suuntaan, kun kengänkärjellä työntää.

Vaihteistoa on kehuttu, eikä syyttä. Tosin, kun lähtee "kylmänä" liikkeelle, kakkonen on hieman tiukka, laatikon lämmettyä menee "kuin kuuma veitsi voihin." Uutuudenkankeutta? Autolla ajettu n. 1500km.

Nimim. -Tytskä- kirjoitteli aiemmin, kuten -M 3 GT-.

Kertoilkaahan tekin kun kerkiätte, jotain, kuten myös -nysse on-.

ps. autom. ilmastointia en ole juurikaan käyttänyt. Onkohan niin että kun manuaaliin on tottunut, sen sitten mielellään valitsee?
Kun kesä oikein kunnolla iskee, ja matka pidempi, varmaan automaatti-vaihtoehto on ykkönen.

Mukavaa kesää kaikille Mazda-autoilijoille, tietty muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu