Elegiaani lausun kuin runoa harkitusti.
Kukaan ei vastaa, kovennan ääntä:
"Elegiaani!" hihkun jo vähemmän harkitusti.
Ohikulkevat vilkaisevat, kääntävät päänsä, en ole tuttu heille.
"ELEGIAANI!" karjaisen kalsareitteni pohjalta asti.
Vartija tulee, pistävin katsein, siniset ensteksit päällä,
niskasta tarttuu, taluttaa ulos, osoittaa sormella: Pysy poissa!
Kuljen kalseaa katua, uutta ja outoa latua, ikäväloppuista satua.
Kurjasti alkoi se, jatkunee niin, potkuina potevan persemuksiin.
Mikä on tarkoitus tarpomiseni, ilottomuuteni, joutavuuteni?
Elämä murenee matkojen päähän, kangistaa kylmällä sielua jäähän.
Laulu on loppu, loppu on viina, päähän käy ilkeä syksyn viima,
tappion tietä on raskasta kulkea, lopussa portit joita vois sulkea.
Katsokoot hyväkkäät noituriakat lorujen lopuksi loppuvat pakat.
Ravata tässä nyt itkujen polut, kun viina ei viehätä, maistu ei olut.
Kukaan ei vastaa, kovennan ääntä:
"Elegiaani!" hihkun jo vähemmän harkitusti.
Ohikulkevat vilkaisevat, kääntävät päänsä, en ole tuttu heille.
"ELEGIAANI!" karjaisen kalsareitteni pohjalta asti.
Vartija tulee, pistävin katsein, siniset ensteksit päällä,
niskasta tarttuu, taluttaa ulos, osoittaa sormella: Pysy poissa!
Kuljen kalseaa katua, uutta ja outoa latua, ikäväloppuista satua.
Kurjasti alkoi se, jatkunee niin, potkuina potevan persemuksiin.
Mikä on tarkoitus tarpomiseni, ilottomuuteni, joutavuuteni?
Elämä murenee matkojen päähän, kangistaa kylmällä sielua jäähän.
Laulu on loppu, loppu on viina, päähän käy ilkeä syksyn viima,
tappion tietä on raskasta kulkea, lopussa portit joita vois sulkea.
Katsokoot hyväkkäät noituriakat lorujen lopuksi loppuvat pakat.
Ravata tässä nyt itkujen polut, kun viina ei viehätä, maistu ei olut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.