Mihin eläkeläisjärjestöön Oulussa?

Anonyymi-ap

Olen jäänyt eläkkeelle neljä vuotta sitten. Katsoin Oulussa toimivien eläkeläisjärjestöjen sivuja. Oulussa on paljon eläkeläisyhdistyksiä: Eläkeliito ry. Oulun eläkeläiset ry. Oulun eläkkeensaajat ry, Pro eläkeläiset ry, Ruskayhdostys, Oulun työväeneläkeläiset ym....Olen aivan ymmällä näitä selaillessa. Haluaisin liittyä eläkeläisyhdistykseen joka olisi samanhenkinen kuin minä ja tuntisin kuuluvani porukkaan. Puolisoni voisi ehkä myös lähteä mukaan. Järjestöjen sivut ovat kuitenkin kutakuinkin samanlaisia. Voisitteko ystävällisesti kertoa tarkemmin yhdistyksistä ja yhdistyksen jäsenistä joihin kuulutte. Kiitos etukäteen.

23

1888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Katselin minäkin joskus pian parikymmentä vuotta sitten näitä, mutta enpä osannut samaistua mihinkään. En oikeastaan saanut niistä selville yhtään mitään ja siksi en ottanut yhteyttä yhteenkään. Jäsenmaksujen maksaminen ja johtajien palkkiot lienee kaikissa ne kaksi tärkeintä ja sitten ei tulekaan mitään.
      Kertoilee eläkeukko 80 v.

      • Anonyymi

        Voisi muutkin kertoa esim. kun on ollut jossain näistä järjestöistä eikä ole enää. Tai ei ole koskaan ollutkaan
        Sen verran tiedän että jäsenmaksut ovat edullisia ja kaikki tehdään talkoilla.


    • Anonyymi

      Ilmeisesti ovat avoimia kaikille ammatista riippumatta. Eikös nuo ammattiin perustuvat eläkeläisjutut ole sitten erikseen? Eivät ilmeisesti ole myöskään poliittisesti sitoutuneita mitkään näistä. Minäkin olen tässä pari vuotta näitä selaillut, enpä oikein tiedä näistä.....

      • Anonyymi

        Ei näistä kukaan selvää ota.


      • Anonyymi

        Eläkeläisjärjestöjen esitteissä täytyy olla lause poliittisesti sitoutumaton. Se johtuu siitä että muuten järjestö ei saa valtion eläkeläisjärjestöille myöntämää tukea.


    • Anonyymi

      Luin minäkin näitä. Oulun työväen eläkeläisillä on selvä nimi ,niin tiedän minkä henkistä väkeä järjestöön kuuluu. Ystäväni liittyi tähän järjestöön ja viihtyy siellä samanhenkisten kanssa. Itse vielä tässä etsin ja mietin minulle sopivaa järjestöä. On kyllä vaikeaa näiden kanssa kun missään näissä ei ole edes tuttuja joilta kysyä niistä.

      • Anonyymi

        Kaveri liittyi myös työväen eläkeläisiin. Minulla on siihen aikaan muu meno, niin en voinut mennä siihen aikaan sinne. Olisi ollut kaverikin. Vaikea lähteä näihin muihin, kun ei tunne ketään eikä tiedä näiden toiminnasta.


    • Anonyymi

      kauppahallin huru-ukot on aika radikaali järjestö joka varmasti tonkii yksityiselämäsi ihan viimeistä piirtoa myören.

      • Anonyymi

        Ei minun yksityiselämässä ainakaan mitään salaamista ole. Mukavaa että on seuraa, mukavaahan se on tietää kaverien asioita. Ei kukaan voi yksin olla vain omia asioita päässään yksin pyöritellä. Hyvä huru-ukot!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun yksityiselämässä ainakaan mitään salaamista ole. Mukavaa että on seuraa, mukavaahan se on tietää kaverien asioita. Ei kukaan voi yksin olla vain omia asioita päässään yksin pyöritellä. Hyvä huru-ukot!

        "Ei kukaan voi yksin olla..."
        On tässä vain voitu yksin olla, työeläkkeelläkin jo pian 22 vuotta, joten äläpä yleistä omia luulojasi!


    • Anonyymi

      Huru-ukko ja -akkaseuroja. Ei tulisi mieleenikään liittyä niihin.

      • Anonyymi

        Tyypillistä sisäänpäin kääntyvää oululaisuutta. On se kumma täällä Oulussa että jos ihminen on seurallinen ja viihtyy seurassa niin heti siihen liitetään negatiivisuuden leima. Kyllä siellä mistä me tänne Ouluun muutimme työn perässä meno oli hyvin paljon sosiaalisempaa kuin Oulussa. Jos saisimme molemmat töitä muualta niin heti lähtisimme täältä. On täällää näiden kanssa kyllä ankeaa. Täällä nämä umpimieliset ihmiset katsovat kieroon seurallisia
        ihmisten parissa viihtyviä ihmisiä. Perin omituista menoa. Huh huh...


    • Anonyymi

      Ei ole tullut asiallisia kommentteja oulussa olevista eläkeläisten yhdistyksistä. Menee nämä kirjoitukset väärälle raiteille täällä.

      • Anonyymi

        Suosittelen Eläkeliiton Oulun yhdistystä, ei ole leimautunut minkään aatesuunnan edustajaksi, vaan yksi omaan edustaa eläkeläisiä. Itsestä riippuu, miten sinut vastaanotetaan. Täällä jahkailevat jotkut Joonaat vuosikausia, että mitähän tekisisivät, mutta viihtyvät näköjään enemmän vain neljän seinä sisällä. No, sieltä ei tule kukaan hakemaan, itse täytyy lähteä liikkeelle. On hyvä muistaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

        Lähde vain ennakkoluutottomasti liikkeelle, niin näet sen itsekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen Eläkeliiton Oulun yhdistystä, ei ole leimautunut minkään aatesuunnan edustajaksi, vaan yksi omaan edustaa eläkeläisiä. Itsestä riippuu, miten sinut vastaanotetaan. Täällä jahkailevat jotkut Joonaat vuosikausia, että mitähän tekisisivät, mutta viihtyvät näköjään enemmän vain neljän seinä sisällä. No, sieltä ei tule kukaan hakemaan, itse täytyy lähteä liikkeelle. On hyvä muistaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

        Lähde vain ennakkoluutottomasti liikkeelle, niin näet sen itsekin.

        Monikin on varmaan katsellut eri eläkeläisjärjestöjen sivuja. Ei kait mikään näistä edusta mitään aatesuuntaa. Esitteissä ei näin mainita. Mistähän ammattikunnista näissä järjestöissä käy ja minkä ikäistä väkeä. Onko useat 75-80- vuotiaita ja vanhempia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monikin on varmaan katsellut eri eläkeläisjärjestöjen sivuja. Ei kait mikään näistä edusta mitään aatesuuntaa. Esitteissä ei näin mainita. Mistähän ammattikunnista näissä järjestöissä käy ja minkä ikäistä väkeä. Onko useat 75-80- vuotiaita ja vanhempia.

        En muuten tiedä näistä eläkeisjärjestöistä. On myös useita ammattiin perustuvia yhdistyksiä esim. opettajien, seniorisairaanhoitajien , rantatiellä toimivien... Näissä tilaisuuksissa käy kyseisessä ammatissa toimineita. Tosiaankin muista eläkeläisyhdistyksistä en tiedä,
        lieneekö nuoremmat eläkeläiset 65-70-vuotiaat ovat niistä kiinnostuneita ja niissä käy....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monikin on varmaan katsellut eri eläkeläisjärjestöjen sivuja. Ei kait mikään näistä edusta mitään aatesuuntaa. Esitteissä ei näin mainita. Mistähän ammattikunnista näissä järjestöissä käy ja minkä ikäistä väkeä. Onko useat 75-80- vuotiaita ja vanhempia.

        On kyllä eläkeläisjärjestöjä joiden jäsenistö on tietyn poliittisen toiminnan kannattajia hyvin selvästi. Tietääkseni kaikilla on jonkinlainen poliittinen aatesuunta taustalla. Olen lukenut eläkeläisjärjestöjen taustaa ja nykypäivää. Paljon pitää tehdä töitä että näistä selvää saa, voisi olla helpompaakin, mutta järjestöt piilottelevat taustojansa ja aatesuuntaansa. Joillakin on ihan selvästi tietty aatesuunta. Mikähän näissä järjestöissä lienee ikärakenne.


    • Anonyymi

      Ole vähän aikaa paikan päällä. Kuka sitä nyt sikaa pussissa ostaa.

    • Anonyymi

      Sitähän voidaan kehittää. Miksi kaikki toimii omissa oloissaan vois olla yhteisiä juttuja kuten talvipäivät. Kesällä kesä juhlat. Syksyllä näin saadaan kunkin kerhon parhaat puolet esiin...syksyllä voisi olla syys retki jne..

      • Anonyymi

        On kyllä yhteisiäkin juttuja. Mutta enemmänkin voisi olla yhteistä.


    • Anonyymi

      Muidenkin järjestöjen kanssa voisi olla yhteisiä juttuja. Pois jämähtäminen.

      • Anonyymi

        Moni on on kahdessakin eläkeläisjärjestössä mukana.


    • Anonyymi

      Olen ollut kahdessa eläkeläisyhdistyksessä Oulussa,eläkeliitossa joka on isoin ja työväen yhdistyksessä.
      Eläkeliitto on oikeistolainen,siksi en tuntenut omaksi..nokka nyököllään omassa kuppikunnassa olevaa porukkaa.
      Työväen yhdistyksessä helposti lähestyttävää porukkaa,tietysti pienenä yhdistyksenä toimintakin pienempää mutta jos energiaa piisaa niin uuttakin toimintaa voi esittää.esim.valokuvaus kerho nyt tauolla,oletan että ei vetäjää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe