Roikutko helposti

Taidan vähän riippua

En yleensä. En koskaan ennen. Nyt en tiiä mikä on.

Jotain tunnetta on aina, jos tuntuu, että riippuisi kiinni jossakin, jota ei tunne. Ihmiset aliarvioivat omat tunteensa. Juuri niillä on väliä, ja ne ovat ne rikkaus mitä on. Mitä tekisi lopulta ilman omia, vaikka saisi toisen tunteista kaiken, joka hetki. Itse, joka kykenee rakkauteen, joka kykenee siihen tunteeseen, on terve itse. Kaikella tuntuu olevan kummallisesti syynsä, ja mitään tuskin tapahtuu jostain luonnon oikusta tai sattumasta.

En ikinä. Tai siis en roiku, mutta tähän mennessä ei ole tapahtunut sellaista. Nyt on jotain tosin ilmassa, mutta en vielä osaa sanoa, mistä on kyse. Outo mutta kuitenkin niin tutunoloinen tilanne.

Niin, no mitä on roikkuminen? Miten se eroaa vaan tuntemisesta jotakin kohti? Ja miten se edes määritellään? En edes ole takertuvaista tai omistushaluista, saati mustasukkaista tyyppiä perus luonteeltani, mutta tämä onkin isompi asia, miten sitä katson. Eli, kuka tai mikä tahansa, joka resonoi puoleeni, ja josta ei ole kokemusta, muun kuin "mutun", sen mitä minussa herättää, siitä tuntumasta, voisi vastata käsitteellisesti siihen, mitä tarkoitan. Mistä ihmeestä sen tietää mikä ja miksi itselle mitenkin resonoi? Yksinkertaistettuna, miksi pidän musiikista, mistä pidän? Miksi taiteesta, josta pidän? En minä tiedä tai tunne niiden tekijöitä. Mikä minussa on se, joka sanoo ja valitsee, ja miksi, että tätä ihmistä kohtaan resonoin itse näin. Tai jopa niinkin, että mikä, tai miksi se jokin minussa valitsee edes sen, mistä ruosta milloinkin pidän, ja mistä taas en. Ja kumma juttu on se, että vaikka olisin tuntenut toisen kymmeniä vuosia, niin jokin kertoo sen todellisuuden, että en tunne, ja siksi haluan tuntea hänet paremmin. Enkä oleta tuntevani, tai tietäväni.

En enkä tutuissakaan.

Vain poikkeustapauksissa en helposti.

En ikinä. En edes muista tuntemattomia, tai sellaisia joita näen satunnaisesti harvoin.