Suomalaistutkijat löysivät hoidon parantumattomaan lihassairauteen

Anonyymi-ap

– voi auttaa myös Alzheimeriin

Akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran tutkimusryhmä havaitsi, että suuret annokset B3-vitamiinia auttoivat lihassairauteen, johon ennen ei ollut hoitoa. –Aineenvaihdunta on seuraavan vuosikymmenen kuumin aihe, sanoo Wartiovaara.

Nyt ollaan suuren äärellä.

Isoista annoksista B3-vitamiinia voi olla apua monissa ikään liittyvissä sairauksissa.

Suomalaistutkijat osoittivat jo, että se pätee harvinaiseen lihassairauteen. Parhaassa tapauksessa ihminen, joka aiemmin pystyi kävelemään vain satoja metrejä, kulki vitamiinia saatuaan kilometrejä.

– Pystyimme korjaamaan aineenvaihduntaa. Se oli merkittävää, koska taudille ei ole ollut mitään hoitoa aikaisemmin, sanoo akatemiaprofessori Anu Wartiovaara.

Ihmisillä tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että hyötyä voidaan saada myös Parkinsonin taudissa. Eläintutkimusten pohjalta näyttää, että apua voidaan saada myös rappeutumatauteihin, joita ovat esimerkiksi Alzheimer, osa syövistä ja sydän- ja verisuonitaudit. Se voi auttaa myös pitkäikäisyyteen – siitäkin on paljon tutkimusta tekeillä.

Apu voi löytyä oikeasta määrästä B3-vitamiinia.

– Kutsun tätä usein metaboliseksi ohitusleikkaukseksi, aineenvaihdunnan ohitusleikkaukseksi. Että pystymme uudelleen ohjaamaan elämän virtaa, hän sanoo valoisassa työhuoneessaan Helsingin yliopiston Biomedicumissa.

– Toki jos sairaus on jo johtanut esimerkiksi solujen kuolemaan, ei mikään aineenvaihdunnan korjaus tuo niitä takaisin, hän lisää.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008842899.html

0

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        84
        5317
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        31
        3533
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        52
        2917
      4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        28
        2107
      5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        61
        1886
      6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        286
        1666
      7. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1596
      8. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1392
      9. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1366
      10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        7
        1185
      Aihe