Olen lähdössä ensimmäistä kertaa Kreikkaan ja Skiathoksen saarelle. Haluaisin kuulla kaikenlaista sieltä. Erityisesti minua kiinostaa hintataso, suositeltavat nähtävyydet ja aktiviteetit sekä ravintolat. Haluaisin myös kuulla oletteko ottaneet a-hepatiittirokotteen siellä käydessänne. Voiko syödä vapaasti salaatteja ilman sitä rokotetta.
Skiatho
6
754
Vastaukset
Skiathos on varsin mukava ja vehreä saari. Hintataso on samanlainen kuin muillakin Kreikan saarilla, marketeissa ja tavernoissa pärjäät vähemmällä rahalla kuin Suomessa. Hanavesi on suolaista, joten vesipulloja joudut ostamaan. Kaikkea voit syödä ihan vapaasti ilman pelkoa sairastumisesta, kunhan pidät huolta normaalista hygieniatasosta käsienpesuineen jne. Rokotuksia et välttämättä tarvitse Euroopassa reissatessa lainkaan.
Skiathos on kuuluisa rannoistaan, joita kaikki niemennokat mukaan laskien on n.60. Suosituimmille rannoille pääsee hyvin bussilla. Skiathoksen kaupunki on viehättävä ja "elävä", asuvathan paikalliset siellä. Fillaroidessa jalat joutuvat koetukselle, sillä korkeuseroja on kiitettävästi.
Mikäli aika pienellä saarella käy pitkäksi, yhteydet lähisaarille Skopelokselle ja Alonissokselle ovat hyvät, samoin mantereelle on mahdollisuus tehdä retkiä.
Jos reissupäiväkirja Skiathokselta (05/2004) kiinnostaa, otahan yhteyttä!
[email protected]- a-hepatiitti
Kiitos tiedoista!
Useita ketjuja seuranneina ihmiset kertovat käyneensä Kreikassa useita kertoja ja syövänsä kaikkea ilman ongelmia. Harva muistaa kuitenkaan mainita onko tullut otettua a-hepatiittirokotetta ennen reissuja tai aikoinaan (voimassa yli 10 vuotta). Virallinen suositus on että jos aikoo syödä kaikenlaista, kannattaa ottaa vaikka Kreikka ei kuulu ktl:n a-hepatiittirokotettavien listalle. Asiantuntijoilta saa hyvin ristiriitaista tietoa ja sen takia haluaisin tietää onko kreikanmatkaajia, jotka ovat matkustaneet ilman rokotetta ongelmitta. a-hepatiitti kirjoitti:
Kiitos tiedoista!
Useita ketjuja seuranneina ihmiset kertovat käyneensä Kreikassa useita kertoja ja syövänsä kaikkea ilman ongelmia. Harva muistaa kuitenkaan mainita onko tullut otettua a-hepatiittirokotetta ennen reissuja tai aikoinaan (voimassa yli 10 vuotta). Virallinen suositus on että jos aikoo syödä kaikenlaista, kannattaa ottaa vaikka Kreikka ei kuulu ktl:n a-hepatiittirokotettavien listalle. Asiantuntijoilta saa hyvin ristiriitaista tietoa ja sen takia haluaisin tietää onko kreikanmatkaajia, jotka ovat matkustaneet ilman rokotetta ongelmitta.Itselleni otin havrix-rokotteen vasta, kun matkustin ensimmäisen kerran Intiaan v. 2000. Sitä ennen olin käynyt kymmeniä kertoja Kreikassa sairastumatta koskaan mihinkään vatsatautiin.
- lisärokotteita
a-hepatiitti kirjoitti:
Kiitos tiedoista!
Useita ketjuja seuranneina ihmiset kertovat käyneensä Kreikassa useita kertoja ja syövänsä kaikkea ilman ongelmia. Harva muistaa kuitenkaan mainita onko tullut otettua a-hepatiittirokotetta ennen reissuja tai aikoinaan (voimassa yli 10 vuotta). Virallinen suositus on että jos aikoo syödä kaikenlaista, kannattaa ottaa vaikka Kreikka ei kuulu ktl:n a-hepatiittirokotettavien listalle. Asiantuntijoilta saa hyvin ristiriitaista tietoa ja sen takia haluaisin tietää onko kreikanmatkaajia, jotka ovat matkustaneet ilman rokotetta ongelmitta.Vuodesta 1987, lähes parikymmentä matkaa. Usein omatoimisia ja majoittuminen milloin minkäkinlaisissa luukuissa (no useimmiten kuitenkin kunnollisissa) ja massaturismikohteiden ulkopuolella. Kraanavettä aina käyttänyt (paitsi Karpathoksella, siellä vesi juomakelvotonta jo maultaankin). Paikallisissa tavernoissa ruokailen vähintään joka toinen päivä ja koetan nimenomaan etsiä ei_turisti_ruokapaikkaa. Matkojen pituudet vaihdelleet 1vk ... 1kk.
Ei koskaan mitään vatsaongelmia, ei mitään sairastumista. A-hepatiittirokotteen otin vasta Bulgarian reissulle jokunen vuosi sitten. Ja siellä sitten iski vatsatauti rannalla ostetusta kebapista ...
Kreikka on hyvin turvallinen maa matkustaa eikä sinne oikeasti tarvita ylimääräisiä rokotteita. Kulkukoiria- ja kissojahan siellä edelleenkin on, niiden purema on minusta suurin riski. Jos purevat, siitäkin voi uuseimmiten syyttää itseään. - silja
a-hepatiitti kirjoitti:
Kiitos tiedoista!
Useita ketjuja seuranneina ihmiset kertovat käyneensä Kreikassa useita kertoja ja syövänsä kaikkea ilman ongelmia. Harva muistaa kuitenkaan mainita onko tullut otettua a-hepatiittirokotetta ennen reissuja tai aikoinaan (voimassa yli 10 vuotta). Virallinen suositus on että jos aikoo syödä kaikenlaista, kannattaa ottaa vaikka Kreikka ei kuulu ktl:n a-hepatiittirokotettavien listalle. Asiantuntijoilta saa hyvin ristiriitaista tietoa ja sen takia haluaisin tietää onko kreikanmatkaajia, jotka ovat matkustaneet ilman rokotetta ongelmitta.Totta kaikki mitä on kerrottu.
Silti "virallinen totuus" on, että A:n voi saada mistä tahansa, Havrix sellainen rokotus, joka kannattaa joka tapauksessa olla.
- mira
Havrix on aikuisilla tehosteen jälkeen voimassa n. 20 vuotta, kannattaa ottaa kun ei koskaan tiedä mihin elämä vie...Mulla on tuttuja joilla on hepatiitti, tarkoittaa käytännössä lääkekuuria lopun elämää. Mahdollisuus sairastua on pieni mutta aina se johonkin iskee. Ja jäykkäkourista ei saa unohtaa, sehän nyt pitää olla kotimaaassakin voimassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311912Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069030Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1144938- 1014148
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka364145Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti63914Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei703700Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden363580Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293551