että sait kaikki käännytettyä minua vastaan ? Oot ilkee ja paha pohjimmiltasi näköjään.
Kerro miten sen teit
Anonyymi-ap
13264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Varmasti noin on käynyt monelle muullekin. Kyllä sen helpostikin huomaa toisten käytöksestä että jotakin taas on puhuttu. Onneksi voi suurimman osan ajasta olla itsekseen, niin pysyy sitten kaukana ettei häiritse toisia olemassaolollaan. Siihen tottuu kun on eristetty kaikesta.
Tsemppiä sinulle.
Huomaa todellakin että on puhuttu ja leikitty kustannuksella ja lopuksi naurettu päälle ja mitä lie valehdeltu tai vääristelty asioita oman edun mukaisiksi jotta muutkin seuraavat manipuloijaa. Ironista on että tuollaiset sitten eristävät sinut kaikista jottei uhri pystyisi puolustautumaan. Valehtelijat yleensä valehtelee koska pelkäävät.
Niin se on omiasi höpisevä mies totta, että maineen tuhoamisen päämäärä on ns eristää muista ja sellaisille demonien riivaamille raunioille on täyttä myrkkyä jos joku tai jotkut sattuukin omaamaan tästä yksilöstä eri näkemyksen. Kukaan ei saisi nähdä mitään hyvää
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18074637v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Mistä tuo käsitys, että joku olisi käännyttänyt sua vastaan kaikki? Tuo näköjään-sana kertoo kuin et olisi aivan varma asiasta.
Olen melko varma.
Minusta vaikuttaa siltä, ettet oikein kykene erottelemaaneri keskustelujen nyansseja ja yrität etsiä jotain falsea argumenttia esim juurikin tämän provosoivan miehen joutavista höpinästä, eli pelaat jotain oman elämäsi populismipeliä
Toisin sanoen- kommentissa on juurikin sellaisen vastaankäännyttämisen vivahde
Ei taas tää sekotrolli hyökkäs. Aika poistua taas hetkeks.... kohta alkaa pedarisyytökset kaikkia kohtaan... epäilen että tuo saattaa olla joku ihmisten vainoaja.
Joo. Nää tulee joka päivä. Kele!
Haist* home! Saan kai mä kysyä. Tämän siksi, että ottaa huomioon varmat seikat eikä oleta palstakirjoitusten perusteella.
En ole se sama joka tästä mainitsemastasi toisesta tosiasiasta kirjoittaa, mutta hyvä kaiketi ku tuli puheeksi 😉
Ihmiset jotka kääntyy vastaan ei ole silloin arvoisisia! Joillakin on taitoa tai tyhmyyttä saada muut käännytettyä toisia vastaan. Onneksi mun kohdalla tuo ei onnistu.