Hirvikoira hukkui

Oikein

HYVÄ. HYVÄ👍👍👍

Järvet pitää tyhjentää vesistä jottei metsästyskoirat vaan huku sinne.

Elekkeähän nyt vallan suuttuko, kyllä niitä hirvvie vielä soahhaan.

Luolajahti supikoiran näkökulmasta;

>Ilta hiipii metsään ikäänkuin joku laskisi kasteesta tehdyn, ilmankeveän peiton kaiken ylle. Touhukas pää nousee kuuntelemaan rahinaa, joka paitsi kuuluu korviin, myös heijastaa maaperästä pieniin, pehmoisiin anturoihin. Mustikan sotkema kirsu värisee ja toteaa tomerasti itseään puunrunkoon hierovan karhun olevan harmiton. Ellei sitten lasketa sitä, että samoilla mustikka-apajilla ollaan. Vaan metsään mahtuu.

>Kirsusta lähtee silkkisiä karvoja kohti hiilenvärisiä, uteliaita silmiä. Silmissä on kirkas ja avoin katse. Vaikka varovainen sielu onkin, ei maailma ole pahaa näyttänyt. Muutaman mustikan vielä maistelee, aika mauttomia jo ovat ja taapertaa sitten kotikoloonsa. Pyörii muutaman kerran, maiskuttelee ja pyörii sitten vielä kerran. Korvan takaakin rapsuttaa, sitten käpertyy. Asettautuu hyvin, huokaisee. Hyvä päivä tänään, tuumii, sellainen itsensä näköinen. Sulkee sitten silmänsä ja nukahtaa. Vain hetki, niin jo matkaa unissaan mättäille, joilla mustikat ovat tuoreita kuin vastaleivotut.

>Silmäni rävähtävät auki. Mitä tapahtuu, mihin katosivat mustikat. “JUOKSE PAKOON!”, huutaa luonto, mutta vastassa on luolan takaseinä. Silmien kirkkaus on yhtäkkiä kauhua täynnä. Älä pure, se sattuu, älä kiltti pure. Päästä irti, en minä pahaa, päästä. Hirveä kipu. “JUOKSE PAKOON, JUOKSE NYT!”. Miten valtavasti sattuu, voi miten sattuu. Ole kiltti, älä revi kodistani. Kirkas valo. Keitä nuo ovat, jotka hurraavat. Kuolinko minä. Ei, vielä sattuu, vielä pelottaa. Minä vain halusin nukkua ja nähdä unta mustikoista, en minä pahalla. Verta on niin paljon, onko se minusta. Mustikoita, ajattelen, mustikoita. Ei se vie kipua pois.

>Sitten tulee hiljaisuus. Minä kuolen. Silmiini tulee tyhjyys, katse sammuu. Kasteesta tehty peitto metsän yllä on painava. Metsän on vaikea hengittää, karhu on hereillä, muttei uskalla liikkua. Valo kaikkoaa, hurraavat äänet sen mukana. Minä kun niin halusin vain nukkua luolassani ja syödä mustikoita. En tiedä miksi, mutta minä kuolin."

>Metsä jää pelkäämään, koska valo ja hurraajat saapuvat taas.

Näinhän siinä käy.