Olen miettinyt jo kauan kissaa ja tietäisin mistä sen voisi saadakkin todella hyvästä kodista. Mutta sitten kun menin ehottamaan asiaa äitille vastaus oli: EI!! :( Äitin ja isän mielestä kissa on paha... Vaikka se ei oikesti ole... :s Nyt siis kysyn että onko kukaan ollu vastaavassa tilanteessa?? Ja osaako kukaan neuvoa ;P Aikaa on kyllä ihan heinäkuun loppuun asti, mutta haluan "valmista" kodin kuntoon kun vauvveli saapuisi :) Eli mitä teen?? :s
Vanhempien käännytys... :/
...
10496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eipä kai siinä auta muu, kuin odottaa että olet täysi-ikäinen ja muutat pois kotoa, jolloin voit hankkia kissasi..
Odota kärsivällisesti siihen asti kun muutat omaan kotiin. Muite vaihtoehtoja ei oikeastaan ole, koska vanhempiesi kodissa he saavat päättää ketä siellä katon alla asuu, ja kissa oli myös heidän eikä vain sinun. Kissakuume voi mennä ja tulla, kehottaisin vaan kärsivällisesti odottanaan ainakin sitä 18 ikävuotta ja omaa kotia. :)
Eipä se vanhempien väkisin käännytys välttämättä ole eläinten kohdalla ainakaan se paras vaihtoehto. Lopputulos voi olla se, että eläimen saat ja sitten tuleekin ongelmia yhteisistä pelisäännöistä. Onko kissa sisä-/vai ulkokissa, mitä se syö ja miten jos kissa sairastuu (rokotukset, leikkaukset?)? Muusta puhumattakaan.
Vanhempasi kun kuitenkin tälläiset asiat päättävät niinkauan kuin olet alaikäinen ja useimmiten myös niin kauan kuin kotona asut heidän elätettävänään. Ikävää, mutta totta.
Onhan näitä nähty täälläkin muistaakseni, kun alaikäinen kissan halunnut sitten täälläkin itkee kun siskot ja/tai vanhemmat eivät ymmärrä kissan kunnollisen hoidon päälle jne.
Kyllä sitä omaa lemmikkiä voi odottaa sen verran, että on omat tulot ja oma koti. Silloin voit ottaa sellaisen kissan kuin haluat ja pitää sen hyvin ilman muiden sekaantumista asiaan.
Vaikeaa tuon ymmärtäminen varmasti on, mutta totuus on ettei niitä vanhempia niin vain käännytetä ainakaan ilman vaaraa siitä, että hyväksyvät vaateesi mutta eivät sitten omistaudukaan lemmikin hoitoon ollenkaan. Lemmikki on kuitenkin tavallaan koko perheen harrastus ja vaatii panostamista kaikilta. Vanhemmilta ihan rahallisestikin.
Jos vanhemmat kauhean parun jälkeen luvan antaisikin, voi tosiaan noista kustannuksista tulla erimielisyyttä joka sitten helposti johtaa siihen ettei eläin saakaan tarvittavaa hoitoa. Kun kissanpentu tulee taloon, siihen uppoaa alussa helposti parisataa euroa: madotukset, kaksi rokotusta, leikkaus, tarvikkeet...
Jos vanhempien luona asuva alaikäinen todella haluaa eläimen vanhempien vastusteluista huolimatta, on hänen mentävä töihin ja oltava valmis itse maksamaan lääkärikulut, joita voi tulla yllätyksenä paljonkin. On liikaa niitä vanhempia, jotka antavat lapsensa ottaa lemmikin, mutta eivät osallistu sen hoitoon edes taloudellisesti, ja eläin jää lapsen vastuulle. Usein näkee täälläkin puhuttavan niistä vanhemmista jotka eivät sairasta eläintä vie lääkäriin, koska se on turhaa.
Oikeastaan on ehkä parempi, että niitäkin vanhempia löytyy, jotka eivät lupaa anna.
Niimpä. Parempi niin, että jos eivät ole lemmikin tulosta kiinnostuneita eivät myöskään sitä lupaa anna.
On lapsellekin/nuorellekin kasvunpaikka tajuta, että eläimenhankinnassa on muutakin mukana kuin se, että itse jotakin vain HA-LU-AA! Kyseessä on pienen elävän olennon hyvinvointi, sen koko elämä. Vastuu on suuri, eikä eläimen kunnolliseen hoitoon riitä se, että lupaa aina ruokkia eläimen tms. Kyse on myös taloudellisesta menoerästä ja ihan siitäkin, että eläimellä ei ole hyvä olla kodissa jossan muut perheenjäsenet eivät siitä pidä ja ole sen hoitoon sitoutuneita.
Hyvää kannattaa odottaa. Kun sitä sitten on itse aikuinen - voi kyllä se aika jokaiselle aivan varmasti jossain vaiheessa koittaa, voi itse ottaa omaan kotiinsa mitä eläimiä haluaa ja taata lemmikkille kunnon hoidon. Alaikäisenä sitä vielä on vanhempien tahdon alainen, niin ikävältä kun se tuntuukin.
Niin ja.. Onhan se niinkin, että nuorena muutamassa vuodessa asiat voivat muuttua paljonkin. Ykskaks sitä ollaan opiskelemassa muualla ja kissa jää vanhemmille jotka eivät koko eläintä alunperinkään halunneet. Viimeistään silloin voi hoito alkaa heikentymään ja eläin tuntumaan ilon sijasta taakalta.
Vanhempasi saattavat ajatella sinun jättävän hiekkalaatikon siivoukset ja kissan hoidon heidän harteilleen. Näinhän se yleensä menee nuoremmilla ihmisillä. Minullakin aikoinaan. Minulle on kuitenkin tullut jo ikää, asun vanhempian luona vielä ja minulla on kaksi kissaa. Osallistun niiden hoitoon, vaikka kakka-astian siivous ei ole kaikkein ihaninta puuhaa.
Vanhempasi saattavat ajatella myös esimerkiksi, että minne kissa jos lähdette ulkomaille tai muualle reissuun?
Samoin kissan pito ja hoito maksavat. Kaikki on otettava huomioon kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen. Kissasta pitää hankkia tietoa yms.
Kissan ulkoilu täytyy miettiä. Tarha, valjaat, vapaana vai sisällä?
Koita keskustella vanhempien kanssa. Mieti vielä uudestaan oletko valmis hoitamaan myös hiekka-astian siivoukset yms? Jos olet niin vakuuta vanhempasi ja lupaa hoitaa kissaa. Jos vanhempasi eivät pidä kissoista niin olisiko kissan hyvä teillä? Ei siinä muuta auta kuin puhua vanhemmille :) Jos saat kissan niin ehkä he kiintyvät ja oppivat pitämään siitä ajan myötä.
Puhukaa :) Älä kuitenkaan painosta liikaa.
Aivan niin, keskustele vanhempiesi kanssa ja kysy hyvä perustelu sille, miksi ei. Itsekin silloin nuorempana halusin kissaa, mutta vanhempani eivät sen takia, koska luulivat että ne vain pissaavat joka paikkaan, mouruavat ja tuhoavat kaikki huonekalut. Jos siis vanhemmillasi on joku tuon tapainen syy, kumoa heidän väitteet, esim. itsekin sanoin että kissa ei pissaa eikä mourua jos se on leikattu yms. Loppujen lopuksi vanhemmillani ei ollut enää mitään vastaan väitettävää ja suostuivat asiaan ja kaikki perheessä ihastuivatkin tähän tulokkaaseen ja pitihän sille sitten kaverikin hommata ja onnellisia ovat olleet. Mutta jos olet sellainen "pikkutyttö" joka haluaa vain kissan hetken mielijohteesta, unohda koko asia. Kissaa pitää sitoutua hoitamaan hyvällä tuurilla jopa kaksikymmentä vuotta, eikä sitä saa ottaa vain sen takia että sattuu juuri sillä hetkellä haluamaan sellaisen söpön kissanpennun!
eivät ole yhtä eläinrakkaita ja innostuneita kantamaan vastuuta eläimestä. Silloin se on vain hyväksyttävä. =( On tietysti mahdollista, että vanhemmat muuttamat mieltään. Kannattaisi ehkä kuitenkin odottaa muutama vuosi ja kerätä rahaa, ja kun on valmis muuttamaan omaan asuntoon, on myös valmis kantamaan itse vastuun ihan omasta lemmikistä. Nyt vastuu ja päätösvalta olisi kuitenkin vielä vanhemmillasi.
Itselleni kävi niin, että vanhemmat antoivat luvan hankkia kissan. Vastuu oli alusta alkaen yksin minulla (eikä se haitannut), mutta päätösvalta kuitenkin vanhemmillani. Joitakin vuosia kiistelimme kaikkia rajoittavasta asiasta, eli ovien ja ikkunoiden valvomisesta, koska en tahtonut kissojen joutuvan ulkokissoiksi. Pikkuhiljaa vanhempien asenteen ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja rakennettiin ulkotarha. :) Nyt kuitenkin asun jo muualla yksin kissoineni. Silti välillä vieraillaan äidillä ja päästään vielä ulkotarhaan vilvoittelemaan. He ovat innostuneet rakentamaan mökillekin ulkoaitauksen, mikä on mielestäni edelleen hieno ajatus. :)
Täytyyhän tossa vaan odottaa, mutta voit yrittää kertoa kuinka ihanaa olisi saada oma kissa ja että olet valmis siihen vastuuseen.. (?) Kannattaa yrittää monta kertaa sanoa, että tosissasi haluaisit kissan. Jos et saa, niin voit ainakin kerätä tietoa kissoista sitä varten kun muutat kotoa pois ja pystyt saamaan oman kissan. Silloin on ainakin tarpeeksi tietoa. Mieti silti vielä oletko valmis kissaan. Kissat eivät myöskään ole yhtä seurallisia kuin koirat, eli niiden kanssa ei voi olla usein leikkimässä ja kissna päätä ei käännetä jos se on toisin päättänyt. Jokainen on silti yksilö.. Yritäs vielä kertaalleen tai mainita ain välillä, että vanhemmillesi ei tulisi siitä haittaa, jos itse sen hoitaiist.
Minulla oli juuri sama tilanne vähän aikaa sitten. Vanhemmat sanoivat tosi jyrkän ei:n, mutta olin itsepäinen, ja puhuin lähes joka ilta vaivihkaa heille kaikkea hyvää kissoista. Ja sitten ehdotin kissan omistajalle, että saisimmeko kissan "koeajalle" kuukaudeksi (että ehtii kunnolla nähdä onko se hyvä), ja vanhemmatkin sitten suostuivat siihen. Kissa tuli, ja opetimme sille sisäsiisteyden ja kaiken, ja kun kuukausi oli ohi, siitä oli tullut erittäin ihana ja viisas kissa. Kysyin sitten vanhemmiltani että onko se PAKKO antaa pois, ja eivät he enää siitä raskineet luopua. Nyt se sitten on meillä, ja kun ahkerasti huolehtii siitä niin ei tule kinoja hoitoasioista. Siispä, ehdota koeaikaa!! :)