Väsymystä

Olen jo useamman lapsen äiti. Aikaisempien raskauksien kohdalla en oikeastaan tuntenut varsinaista väsymystä alkuraskaudessa, mutta nyt (vkoja 17) tuntuu että edelleen väsyttää. Olen aina ollut kova touhuamaan ja saanut kyllä nytkin aikaiseksi jonkun verran, mutta kun tiedän että en läheskään niin paljoa kuin "normaalisti" niin ottaa kyllä pattiin. Välillä tuntuu että ukkokin kattoo vähän pitkään kun ennen niin touhukas emäntä haluaisi nukkumaan jo klo 19 illalla. Tiedän että omien korvien välissähän tämä on ja väsymys normaalia mutta jo saisi tulla reippaampi olo. Väsyttääkö muualla?
5574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tätä kolmatta odottaessani tuntui että olisin voinut nukkua 24h vuorokaudessa, olin jatkuvasti rättiväsynyt enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Onneksi nuo kaksi vanhempaa lasta ovat jo niin isoja että ei tarvinnut passata koko ajan ja isukkikin auttoi kovasti kotitöissä. Vauvan synnyttyä akut ovat olleet taas latingissa niinkuin ennen vanhaan ja taas jaksaa! Lepää niin paljon kuin suinkin pystyt! kyllä ehdit vielä touhuta myöhemminkin.

Äänestä

odotus on huomattavasti väsyttävämpi kuin edelliset kaksi. En tiedä, onko sitten syynä lisääntynyt ikä, vai mikä, mutta tällaista totaaliuupumusta en todellakaan muista aikaisemmista raskauksista.

Tuntuu, että jokaisen pikku askareen suorittamiseen menee ikuisuus ja jos pyykit saa kuivumaan, tarvitsee jo mennä sänkyyn lepäilemään sen jälkeen... Mulla raskausviikkoja taitaa olla jotain 20 ja olo on ollut tällainen oikeastaan koko raskauden.

Äänestä

on ollut paljon raskaampi väsymyksestä, mutta syykin löytyi todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. lääkityksen saatua on ollut hiukan pirteämpi jaksan valvoa jopa 10.. :) ennen kun saattoi jo 7 illalla mennä nukkumaan ja ottaa 2-3 tunnin päiväunet..

Äänestä

Juu..
Täällä kanssa kovaa väsymystä iltaisin ja välillä aamuisinkin, kun arkisin herätys 6 aamulla :(
Ja työssä tulee paljon kävelyä paikasta toiseen.

Leffoista jää nykyisin aina loppu näkemättä, kun sammun sohvalle.

Raskaana oleville suunniteltuja multitabseja oon nyt syönyt, jos niistä ois vaikka apua.
Luin jostain, että raudan puute aiheuttaa juuri väsymystä raskaana.

Nyt 3 lapsi tulossa ja itselläni ikää 29.
Aiemmat lapset 10 ja 8 v.

Äänestä

Mua väsyttä koko ajan joskus enemmän ja joskus vähemmän.. Mut joskus tuntu siltä et jos en pääse lepämään niin nukahdan pysty. Mua ainakin auttaa kylpy ja suhku et kokeile sen.. Ja kyllä se mene ohi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmassa kirjoitti:

Olen jo useamman lapsen äiti. Aikaisempien raskauksien kohdalla en oikeastaan tuntenut varsinaista väsymystä alkuraskaudessa, mutta nyt (vkoja 17) tuntuu että edelleen väsyttää. Olen aina ollut kova touhuamaan ja saanut kyllä nytkin aikaiseksi jonkun verran, mutta kun tiedän että en läheskään niin paljoa kuin "normaalisti" niin ottaa kyllä pattiin. Välillä tuntuu että ukkokin kattoo vähän pitkään kun ennen niin touhukas emäntä haluaisi nukkumaan jo klo 19 illalla. Tiedän että omien korvien välissähän tämä on ja väsymys normaalia mutta jo saisi tulla reippaampi olo. Väsyttääkö muualla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu