Tämä resupekka saanut itsensä kuntoon lääkkeilläkään, on aikamoista HIRNUNTAA välillä ja KARJAHTELUAKIN, puut homehtuneita pressu kääröissään, voisiko nuo homehtuneet puut aiheuttaa piä kopassa liika sähköisyyttä sillä tavalla että MT: ongelmat tulevat rajulla tavalla esiin. 🧐
Miten on, onko
Anonyymi-ap
1201762
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 120
Vanhimmat
Kyllä hoo hoon tapauksessa näin on.
En tiedä mitä sairauksia aiheuttavat mutta vaikka miehellä polttopuiden tekemiseen ja vellomiseen on koneita ja laitteita kuin Sariolan tivolissa niin lopputuote jonka tuvanlattialle sylissään kantaa on pölyävää toukanpaskaa.
Kenestä on kyse?
Polttopuiden vellojasta.
Taitaa vaan aloittajan omakehu haista ja huomion haku.
Nimi on muutettu intiimisyistä.
Kyllä valtio nauraa ja laittaa kätensä kyynärpäitä myöten ristiin, kun O-ton ja Kosulan pers'jalkasen mehtätontun perinnöt tulee valtion kassaan.
Varallisuutta on hyvä olla kovasti.
Etenkin tyhmiä pers'jalkaisiä pölkkypäitä on hyvä olla, jotka uhraavat koko elämänsä kerätäkseen varoja valtion pohjattomaan kaivoon... Hoh, hoo...
Kun on pers'jalkasella turvetta kuonon päällä, ei haudalla käy kuin korkeintaan joku kulkukoira kuseksimassa... Hoh, hoo...
Voehan ne testamentata ne pirrelle taikka keslalle.
Ei käy katteeksi MIELENTERVEYS ONGELMAISTA MIES LASTA. 😁😂😂🤣🤣👍
ookko se sinä täällä vanhojenpuolella osastolla me saatiin taas hoitajilta läppärikun ei sotkettu iltapuuron kanssa mitä sullekuuluu ootko luvannu sinäki ollu sotkemata pöytää ???
Onko sinulla talakkunaa pöksyissä,,,,, minulla ei ole. 😂😂😂🤣🤣🤣🐵💩Kasa. 😂
No kukas se nyt itselleen kateellinen olisi.
Ei itselleen tartte kateellinen ollakkaan.
Näyttää nauttivan.
Kuminaama lataukseen... Hoh, hoo...
Katellaan ja nautitaan
Hulluakin hullumpaa videota pukkaa haisevalta RESUPEKALTA, nyt jos koskaan apina saatava PAKKOHOITOON, lähentelee jo 60 on jo vaaraksi itselleen muista puhumattakaan. Tuntuu että puiden home tehnyt tehtävänsä vuosien saatossa lehmän potkuakaan unohtamatta. 😁😆😆
Myrkytetyn lehmän maidon aiheuttamat komplikaatiot?
Haha, kuulostaa aika villiltä! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pysyt turvassa! 😄🙌
Vanhana ja vakiintuneena sienien syöjänä olet varmasti todennut itselläsi homeenkin vaikutuksen.
Joo, totta puhut! Homeiset sienet voi aiheuttaa ikäviä oireita, joten on tärkeää valita aina tuoreet ja hyväkuntoiset sienet syötäväksi.
Sääennustekin Kosulan meteoriitiltä tulee jälkikäteen kuin vastapoikineelta lehmältä jälkeiset.
Haha, totta! Sääennusteet voivat joskus olla vähän epätarkkoja. Onneksi voimme nauttia yllätyksistä! 😄🌦️
Se että jos on ns lehmän potkima eli ns yksinkertainen ei sitä kantsi koko ajan tuoda esille, kuten jul tomte hö hö höö.
Naamansa voisi kyllä siistiä, melko karseaa katsottavaa perheen pienimmille oli julkkis meteoriitin lumisateen taivastelu video.
Persoona kiinnostaa.
Onneksi resupekalta alkaa olla kulkuholtti finaalissa, kun kädet levällään käveleskentelee tasaisella maallakin, mummojen iloksi. Niin, eipä ole lämpöä ukossa, kun jääpuraat roikkuu nokastakin. Tämä taitaa taipua ennen, kuin o.
Kuka muu on aloittajan lisäksi resupekka ?
Kannattaa kadehtia,sillä on pirusti mammonaa.😂
Tupposukoille on kateellisia vain toiset tupposukot.
Onko kyseessä ihan aikuisten oikeasti jokin koomikko ukko vai onko oikeasti nuin sika, esittelee päärs aukkoaan lähes jokaisessa videossa mitä katselin, enään en katsele, tää reppana on saatava hoitoon.
Ymmärrän, että et pidä siitä koomikosta. Jokaisella on erilaisia huumorintajua. Onneksi on paljon muita viihdyttäviä vaihtoehtoja katsottavaksi! 😄🎭
Kyllä se oikeesti on vielä pahempi.
Mistä johtunee, että ihmiset jotka eivät ole syntymässään saaneet minkäänlaisia lahjoja pitävät itsestään Youtubessa kovinta ääntä?
Luulisi maatilan aikuisella pojalla sen verran kirvesmiehen geenejä olevan, että pystyisi pienen varastokatoksen päätyyn toimivan pressuoven tekemään ilman kylän ukkojen apua.
Teatteriahan tuo on ,tienaa sillä.
Ennen vanhaan pohdittiin voiko Suomi vaurastua toistemme paitoja pesemällä.
Tänään peräkamari vötkylä makaa sohvalla ja seuraa älylaitteen näytöltä toisen peräkamari vötkylän "paidan" pesua.
Suomi vaurastuu ja kylät kukoistavat!
Ja ukot hankkii.😎
Tupposukko oli pannut pirren-, lue kissankarvan sokotan rattiin näytille. Alakaa jatkuva alakomahollissa olo ja kyläläisten pelko näkymään. Pää pyörii päivälläkin joka äänelle, kuin pössihaukalla, sati sitten miten yöt kuluu. Kuuluu olevan joka toinen yö huonosti nukuttu. Kosto se kourii, usko jo hyvällä, paskakyläläisiltä.
Blondi karva oli kyllä näyttävästi pantu esille ! 🤣😁😂
Kyllä Manilla pienikin kävely pistää puuskuttamaan raskaasti.
Eihän siinä, luipakkoo ja steiksiä lissää ja suklaata päkitsistä.
Joo, kävely voi olla haastavaa, mutta muista levätä ja nauttia herkuista! 😄🚶♀️🍫
Kaikkea hyvää.
Namskis. Nami nami.
Ei pysty valehtelemaan tuota keuhkotautia. Vuosia on jo huokunut, nyt hirveesti kuuluu. KEUHKOPÖHÖ.
Piti alakaa laittaamaan pirrevaloja, siinäkin piti sössiä, kun perspäästä aukaistiin, NO, katotaan huomenna.
Hyvä siitä tullee.
Päärsreikkä on ulkona kaikista hommista kuin KATUHARJA. 😁😂😂😂🤣🤣🤣🎶
Erittäin hyvin argumentoitu.
Jouluvalot ois hyvä.
Joku sano ettei saa jööti-petterin kommentoinnista tolkkua. Saikku-timppa vois suomennella?
Karvanen erhe on itte, karvanen hellu on pirre, ylkä on john holmes eli simppa. Perreikä on marski jne.....
Okei. Nyt bonjaan.
...kräänströpöt..pöt... sitten seuraa kaikki tunnetut savolaiset kirosanat seassa muutama suomalainenkin sana....nytkö siitä meni tartti...le le le tana.. !
ja tästä tuotteesta joku maksaakin vielä !
On se kova luu.
On se.. Jotkut luulee vissiin oikeesti että raha ja ihmisten kusetus tekee onnelliseksi. Ja mitä enemmän veetuilet ja valehtelet katsojille onnellisuuskäyrä vaan kasvaa. No aika näyttää mihin se riittää.
Kyllä rahakkuus auttaa kaikkeen.
Auttaako? En ole kyllä huomannut että auttaisi. Terveys meni ja takaisin ei ole rahalla saanut. Puoliso muutti ulkomaille eikä ole takaisin tulossa. Ja ystävät ovat lähinnä rahasta kiinnostuneita, eivät minusta. Voisitko kertoa miten asiat hoidetaan rahalla?
Kuuluisuus tekee hyvää. Ei tarvi enää baariin mennessä kysyy ilmasten kahvien toivossa jotta tiijjättekö ketä ollaan.
Ei tarvitse, koska erakkona ei uskalla baareihin mennä.
Saakohan Pirjo Hannele kaupasta ilmaiseksi? Ryobista saa varmaan alennusta kun kehuu niitä romppeita.
No eikai se muuten kehus kaikkee pskaa.
Mettäman tuo ylimääräiset romupakitsit pirrelle. Käy karviossa vähintään 2 krt/vk.
Resupekka on MIELENTERVEYS ONGELMAINEN MIES LAPSI.
Hirrrrrveeeeet tulot massilla.
Sama se tuloille, mutta ne mätkyt, siis tulevat.
Opettele jäsentämään lauseesi jotta muutkin ymmärtävät mitä haluat sanoa. Kiitos.
Eipä palio tuu. Polttoainetta sen verran kuluu ponsesa että voi saaja alvin palautustaki kupätonnin.
Tekee viteoita ameriikaksi, näyttää oikein mitä on olla SUOMALAINEN MIELENTERVEYS ONGELMAINEN MIES LAPSI, erittäin arveluttavaa, onkohan kaukoparantaja vinkannut. 😂🎶👏👏👏
Hienoa toimintaa,näin tienataan.
Olisiko RESUPEKKA soittanna tälle KAUKOPARANTAJALLE kuitenkin. 😁
Mutta missä on RESUPEKAN kihlattu KATJUCHKA. 🧐
Kohta on kihlauksen vuosipäivä. Muistakaa onnitella nuorta paria.
❤️👍❤️
Tyhjänä kumisoo piä, kui polttoaine säiliötkin, sati killuttimet.
Niin se teillä onnettomilla on. Mites kateus, eikö sekin ole vielä vaivanasi?
Ei ole elämä helppoa sulla..
No, tulot oli n. 280 000 viime vuonna. Osingot ja myyntitulot yhteensä. Pittää jatkoo lorvailua, paitsi osakeseurannassa.
Tässähän resupekalle totuutta, joka tulee kohta eteen siulla. https://www.youtube.com/watch?v=Flt-61GkiC8
Mikä on kun KATJUCHKAMME esiinny videoissa.
Oisko sensuroitu.
Jos se on salarakas. Ni ei tarvihe tehhä avioehtoakaan.
Mielikuvitusrakas se on. Vanhan höppänän toiveajattelua ja unta.
No eihän sitä kihlausta kukaan ole uskonut,mutta leikitään kaikki että oli oli..
Onkos toi RESUPEKKA viel kihloissa,,,, 🧐🙈
Onhan se katjuskan kanssa, mutta julkisuudelta piilossa. Asuvat rempatussa enolassa.
Eiköhän siellä enolassa ole ihan toinen pariskunta.
Terve, elävätkö RESUPEKKA MIELENTERVEYS ONGELMAINEN MIES LAPSI ja KATJUCHKA onnellista elämää.
Karjahteluvideot villitsee katsojia.
Oltiinpas Anjan ja Jannen häissä Otto papparaisen kanssa videoimassa. Ainoat körttiläiset, joilla ravvaattipuvut päällä. Älys pitää turpajouhensa enimmäkseen kiinni, ei ollut kovinkaan paljon kuuntelemassa hoono soomi pappia. No, Onnea pariskolle.
Tubemassia tulee, ettei polttopuita tarvitsisi edes tehdä, vaan ne voisi ostaa, mutta polttopuiden teostahan osa tubemasseista on tullut ja on jotain puuhastelua.
Vanhojen ihmisten tubetus on jotenkin raskasta katella,kun eivät hallitse some kulttuuria.
Niin on. Vanhukset haluaa poimia vaan rusinat pullista. Kaikki hyvät asiat tubesta halutaan mutta kaikki varjopuolet on kiusaamista tai vainoamista. Mitähän tapahtuisi jos muissa ammateissa ajateltaisiin samalla tavalla. Esim vanginvartijan hommissa, ensiapu työntekijän hommissa, sossun/kelan työntekijän hommissa.
Sote alalla ja vankeinhoidossa ovat koulutettuja ammattilaisia. Tube alalla ei. Ei voi silloin odottaa ammattimaista suhtautumista mihinkään.
Kaikki kallistelu kiinnostaa katsojia.
Tube alalla on kun vilkkilässä kissoja.
Näin kerran mielisairaalassa nuoren naisen joka kusi housuunsa. Hoh hoo.
Näin kerran kadulla 6 kymppisen miehen jolta valui ripuli alas lahkeen kautta.
Miksi tämä MIELENTERVEYS ONGELMAINEN RESUPEKKA hirnahtelee ja karjahtelee aina silloin tällöin.
Kuuluu autismiin.
Tuusniemen valtias välillä karjahtelee tiluksilla.
Tarkoittanet te MIELENTERVEYS POTILASTA.
Ihmetyttää tuo marskin persreiän hyväily. Sekaantuukos tuo pieneläimiinkin, läpisairas psykopaatti on ukkeli. Varokaa lähellä.
Otas vaari lääkkeesi
Täällä taas peräkammarin rakkauden hedelmät piripäissään haukkuvat veronmaksajia
olokaahan jätkät suu soukemmalla ..tässä teidänkin elantoa kuitenkin yhteisistä varoista maksellaan
vastailette myöskin IP osoitteen perusteella omiin kysymyksiinne / kommentteihin ...huomaatteko ees itte tuota ?
menkää ulos kävelemään tai jotain ..josko tuo helpottas...no en tiedä
😂😂😂😂😂😂😂
Missäs tällä TURJAKKEELLA ON KIHLATTU.
Enolassa kuulemma asustelee.
Johtajat joskus karjahtelevat laumalleen,murrrr.
Mitähän päivi sanos tästä saikun persläpiaddiktiosta? Onkohan siitä raamatussa varoteltu?
Voisko pirre osata jotain eheyttämismetodeja?
Patruuna välillä karjahteleekin.
Mihin hävisi kihlattu KATJUCHKA. 🧐
Jos se lähti Igorin matkaan..
Olivat kyllä hyvä ja näyttävä kihlapari. 😂😂😂🤣🤣🤣🎶🎶🎶🐵💩Kasa.
Olet asian ytimessä, hyvää argumentointia.
Tarzanin karjahteleekin viidakossa.
"Vanhojen ihmisten tubetus on jotenkin raskasta katella,kun eivät hallitse some kulttuuria."
Totta kai kuolevien kyllien tubettajien videot ovat raskasta katseltavaa koska vanhojen perheettömien ukkojen touhuista on jo nuorena puuttunut elämän maku.
Onko kone tai metsäman koskaan kertonut videoillaan lapsuuden haaveista mitä isona halusivat olla, tuskin kuitenkaan renki, maatalouslomittaja tai rakennusapumies?
Koneman on hyvinkin saattanut haaveilla olevansa elvis mutta mikä mies metsäman on halunnut olla?