On se törkeää miten Helena Koivua haukutaan suomalaisilla palstoilla. Lähti Mikko Koivun perään jenkkeihin. Uskoi ikuiseen avioliittoon ja teki toki typerästi avioehdon rakastuneena. Kuitenkin uhrasi elämänsä perheelle. Koivua tuskin näkyi kotona lapsiaansa huolehtimassa. Suomessa kuvitellaan, että jenkeissä asutaan kuten täällä. Lapsiahan ei yksin voi juuri päästää kotipihalta. Kouluun kuskata Äiti tai lapsenhoitaja. Lounaalta hakee ja vie takaisin kouluun. Samoin kaikki harrastukset. Koulut eivät ole ilmaisia, eivätkä harrastukset. Ei mikään muukaan. Täällä Suomessa palvotaan vain Koivua, kuin Jumalaa. Vaimonsa pettäjä on.! Ja haukutaan Helenaa. Hävetkää, jos osaatte. Teillä ei ole mitään käsitystä millaista jenkeissä kotiäidin elämä on!
Menkää Itse kokeilemaan. Suomessa kaikki on lähes ilmaista, ei Jenkeissä!
Helena Koivu
725
11764
Vastaukset
- Anonyymi
Moi Helena!
- Anonyymi
Aloittaja kirjoittaa ihan aiheesta ja vieläpä totta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa ihan aiheesta ja vieläpä totta!
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakasta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakastaEntä puoliso hellu.Oliko rehellinen raha-asiossa.Pettämisiin on vaikea puuttua kun on toisen mielipiteet ja miksi pettämisiä eroja somessa käydään eikö oiketta saa ilman somea.Tämän naisen mielipiteitä ei pidä uskoa.Someen kirjoittaa moni jolla on jotain Mikko Koivua vastaan.Hellu saa heidät puolelleen saakoon.Uskon vielä Mikko löytää aikanaan rehellisen suomalaisen naisen.Nyt nauttii lasten ja ystävien kanssa rauhaisaa eloa.Asian ajajat taistelee Hellun kanssa Helena hehkuttaa jenkki tuomareita ovat hyviä jos tuomarin valan vannoneet ovat Mikolla on pitkä pinna Helena uuvuttaa.No suomen naiset mihin päätökseen olette päätyneet.Tarviiko nainen lasten ja Mikon rahat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa ihan aiheesta ja vieläpä totta!
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakastaKaikki miehet sanoi espanjalainen lastenhoitaja ja synnyttyä perheen isännälle lapsen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa ihan aiheesta ja vieläpä totta!
Tottakai vanhat urheilijat voi opettaa nuoria ja lapsia mukaan liikkumaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakastaEikö nää kaikki ole synnyttänyt jo ennen naimisiin menoa et HUORAAMASSA kaikki on turhaa syytellä ketään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakastaKai tää äijä on aikamoinen häntäheikki. Mitä nyt pikkulinnut laulaneet....
Sääliksi käy lapsia. Ja onhan tää show mennyt ihan liian pitkälle. Koivulla olisi mahdollisuus sopia ja tehdä elämästä helpompaa itselleenkin. Mutta taitaa tykätä draamasta vaikka esittää kovanaamaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai tää äijä on aikamoinen häntäheikki. Mitä nyt pikkulinnut laulaneet....
Sääliksi käy lapsia. Ja onhan tää show mennyt ihan liian pitkälle. Koivulla olisi mahdollisuus sopia ja tehdä elämästä helpompaa itselleenkin. Mutta taitaa tykätä draamasta vaikka esittää kovanaamaa.Mitäs isot linnut laulelee Mitä äityli teki sitä me emme saa tietää.Mikko isän rahoista niistä me saamme tietoa jos haluamme mihin niitä kului.Lapset isä huoltaa maksaako äiti elareita isälle niinkuin kunnon äidin kuuluu.Nyt on kuvat pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai tää äijä on aikamoinen häntäheikki. Mitä nyt pikkulinnut laulaneet....
Sääliksi käy lapsia. Ja onhan tää show mennyt ihan liian pitkälle. Koivulla olisi mahdollisuus sopia ja tehdä elämästä helpompaa itselleenkin. Mutta taitaa tykätä draamasta vaikka esittää kovanaamaa.Koivulla ei ole mitään sopimista tuon naikkosen kanssa. Persaukinen hotellin sekatyöläinen pääsi rahan makuun ja punoi lapsia, mutta itse ei ole niitä hoitanut päivääkään. Koivulta lypsi miljoonia ja lapset olisi pitänyt jättää tuollaisen tollon luokse, että olisi saanut elää ruhtinaallisesti huumeukkonsa kanssa. Jos vähänkään välittäisi lapsista niin olisi tullut Suomeen ja ostanut asunnon sillä miljoonalla minkä Koivu hänelle antoi, mutta roikkuu usassa nuoren miehen perässä, jolla on huumetuomio. Oikeus näki, että tuollaisesta räksyttäjästä ei ole lasten huoltajaksi ja nyt on lapset turvassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Onhan se noin.Mikko maksoi kaiken Helena ei maksanut sujuvasti unohtaa Ettei itseään tarvinnut elättää.Mikko huolehti lapset heidän elatuksen ja henkilökunnan.Vieläkään ei ole selvinnyt Miksi isä haki lapset äkkiä.Ehkä se ei meille kuulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Onneksi isä ei varmaan lue näitä julkaisuja.Lapsista en tiedä Ehkä isä on käy näitä keskusteluja heidän kanssa.Jos lapset kysyy.Voi isäMikko pyytää ammattitaitoisen henkilön keskustelemaan netti solvauksiin perehtyneen henkilön kanssa.Solvaukset aika epätoivoisen henkilön näkemyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Olipa tieto isku.Minä koen asian erilailla.Jenkkeihin ei lähde jos siellä ei ole työpakkaa asuntoa.Jos nämä asiat on kunnossa pärjää tosi hyvin.Suomessakin pärjää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai tää äijä on aikamoinen häntäheikki. Mitä nyt pikkulinnut laulaneet....
Sääliksi käy lapsia. Ja onhan tää show mennyt ihan liian pitkälle. Koivulla olisi mahdollisuus sopia ja tehdä elämästä helpompaa itselleenkin. Mutta taitaa tykätä draamasta vaikka esittää kovanaamaa.En sääli oliko ihan varmasti puhtoinen kun meni lastesi isän kanssa yhteen.Onneksi isä huoltaa lapset.Äiti varmaan osallistuu kun jaksaa.Ei Mikko kiellä lapsia tapaamasta äitiä.Nämä asiat ei oikeastaan kuulu someen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Oli pitkä selostus.En oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit.Suomessa kun asutaan mennään suomenlain mukaan .Jenkeissä jenkkien lain mukaan.Ei tartte mennä jenkkeihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Oli tietoa oliko totta esitit tosi hatarasti Sen tiedän Mikko maksaa runsaat elarit oli lapset kenen kanssa tahansa.Muu tieto voi tosiaan olla mutu tuntumaa.Siis rahaa sai ja kunnolla.Mikko isänä maksaa edelleen kenen luona lapset on.Huolehtii hoitajat lapsille kun ovat äidillä.Onko hellu jo muuttanut minnesotaan.Mikolla varmaan asunto ja työpaikka siellä.Mikko varmaan voi tehdä etätöitä missä vaan.asua voi vaikka hotelissa.Siis hellu voi asua missä vaan.Lasten on hyvä olla myös isän lähellä.Helena olet äiti.Riepotako lapsia oman mielesi mukaan.Vaihdat asuinpaikkaa.Tiedät lastesi isä on myös muutakin kuin elareitten maksaja.Jos joskus lapsesi isompina tajuaa käytöksesi itse he sen tajuavat.pohdi joskus tältä kannalta olette molemmat lapsille arvokkaita vanhempia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Asiaton mielipide mutta kaikkien mielipiteitä saa arvostella ja kirjoittaa mitä mieltä on.On Mikko isällä asioitten järjestämistä Miettikää miten äityli pärjää.Mikko asuu vuokralla tai hotelissa on myös lapsia lähellä.Äiti elättää puoliksi yhteishuoltajuus.Mikko isänä elättää lapsensa ehkä vielä hellun.Näin toimii herrasmies.Yksinkertaista.Varmaan lapset luette näitä Some ei kerro totuutta.Osaatte itsekin päättellä asioita.Minä osasin 10-vuotiaana.Nyt olen yli 70-vuotias.Vanhempien ei kuulu eroja käydä somessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Oli tieto isku.Ei taida päteä Mikko nyt kumminkin on elättänyt hellun.Lapsilla kunnon elatus.Ei jenkkeihin pidä mennä ei hellunkaan paitsi jos on työpaikka asunto.Pystyy itse elättään itsensä onhan hän työtäpelkäämätön.Aina tehnyt kovasti töitä.Ehkä pärjää.

Kannanottosi oli erikoinen.Oli pitkä selostus.Asian vierestä.

Ymmärsitkö mitä kirjoitit.Oli pitkä selostus mutta ei asiaa juuri ollenkaan.

Mitä tahdoit viestiä.En oikein ymmärtänyt.Vai tahdoitko piilo viestiä.No ei kuulu minulle.Jollekin varmaan.

Oli kirjoituksesi mielipiteesi mitä tarkoit sillä. En ymmärtänyt.Olen suomalainen teen töitä niin tekee muutkin.Pärjään Olen yrittänyt olla rehellinen.Niin on suomalaiset.En ole työtäpelkäämätön.Teen kolmea työtä pärjään.

Haluat varmaan että asian vierestä puhutaan.Se sopii sinulle ja sinunlaisille. Oikeudessa päätetään tämäkin ero ja exsä toivoo isot elarit.On varmaan päätetty.Uskon näin saat olla erimieltä.Mikko olisi maksanut kunnon elarit ilman riitelyä ja some kansan ohjeilla.Olen miettinyt isänä Mikko ei ole somessa tuonut rakkaitaan eikä muutenkaan julkisuuteen.Isän on pidettävä lapsista huolta ja pois julkisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Olipa pitkä selostus.Mitä halusit tuoda esille.Jenkkeihin ei tartte mennä.Suomessakin pärjää.Suomen naiset pystyy töissä käymään.Elättää miehensä kanssa tai yksin lapsensa.Ei valita eikä lehtien palstoilla rieku.Pärjäävät.Olette vahvoja suomen yh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
En ole huomannut Koivuja riekkumassa Julkisuudessa.Eivät mollaa Mikon exsää.Ymmärtävät kolme lasta on hyvä pitää julkisuudesta pois.Lapsilla ei tienata eikä lehdstölle tietoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
En osaa sanoa mitä tarkoitat kommenteissa.Suomessa mennään suomen lain mukaan jenkeissä oman maan mukaan.Suomalaiset pärjää myös jenkeissä.Tekevät töitä ei sinne mennä jos ei ole töitä asuntoa.Pärjäillään.

Pitkä sepustus tarkoitus oli varmaan ettei edelliseen otettasi kantaa.Halusit sekoittaa pakan.

Pakan sekoitit.

Kun osaa lukea juorulehdet oikein.Sieltä totuus paljastuu.

No en usko Koivut ei rieku lehtien palstoilla.Ne riekkuu jotka on rahan puutteessa.Koivut sanoo asiansa jos on tarpeen.Asianajajien ohjeilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Ei lueta juorulehtiä. Lasten elatus toimii.Vanhemmat kun vielä joskus ovat puheväleissä.Ei voi pakottaa.Mutta on välittäjät joten homma toimii.Jos asiaa tulee asianajat kehiin.Se maksaa jolla on asiaa oli joku mielipide näin voi toimia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää nyt ihmiset lukee juorulehtiä jotka saa rahaa näistä jutuista myös nämä koivut saa rahaa lehtijutuista toimittajat saa. Jenkit on jo han sama kuin Suomessa että kansalaiset saa palveluja koska on vakuutettu veronmaksaja mutta turistit ja tilapäis oleskelijat maksaa itse erikseen vakuutukset ja vuosi maksut.Koulubussit kuljettaa kansalaiset kouluun bussilla mutta ei kansalaiset vie itse.Siellä myös kulkee tavalliset bussit.Se ei ole niin suuri maa mutta väkeä on paljon siksi outoja liikkuu.Vihamielistäkin ja krokotiilejä.Kyllä pyörätiet on.Kansalaiset maksaa veronsa siellä ja sen päälle monet pitää lisävakuutuksia.Ameriikkassa on työkkärikorvaukset ja avustukset sekä talkoot.Te vaan haluatte olla negatiivisia.Vain 4 litran mehu ja maito kannut meiltä puuttuu.Ei muuta eroa.On meilläkin petokalat ja linnut.Torilla on halpaa kaikissa maissa ja kierrätyskamaa sekä kirppiksiä käytetyille.Näyttää hienolta käytetty merkkivaate kassit varastetut mutta totuus on surkea. Suurin osa ihmisistä elää kirppiskamoissa ja hakee avustusruokia.Velat painaa päällä.Vanha suomalainen sananlasku ei kaikki ole kultaa mikä kiiltää pitää paikkansa.Velat ei ole tuloja varastettu ei ole sun eikä kierrätetty ole uutta.
Juorulehtiä ei lueta.Totuus tulee ilmi muuten.Eikä nää asiat nettiin kuulu eikä meille.Ollaan ehkä hiukan uteliaita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai vanhat urheilijat voi opettaa nuoria ja lapsia mukaan liikkumaan
Jospa elää koroilla ja tuotoilla. Ei tarvii tehä työtä, tehköön työt ne jotka tarvii rahaa elämiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli tieto isku.Ei taida päteä Mikko nyt kumminkin on elättänyt hellun.Lapsilla kunnon elatus.Ei jenkkeihin pidä mennä ei hellunkaan paitsi jos on työpaikka asunto.Pystyy itse elättään itsensä onhan hän työtäpelkäämätön.Aina tehnyt kovasti töitä.Ehkä pärjää.
Elenan pitäisi mennä Venäjälle siellä hänen suku on. Mitä ihmettä raukka USA:ssa tekee, kukaan ei häntä siellä elätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kirjoituksesi mielipiteesi mitä tarkoit sillä. En ymmärtänyt.Olen suomalainen teen töitä niin tekee muutkin.Pärjään Olen yrittänyt olla rehellinen.Niin on suomalaiset.En ole työtäpelkäämätön.Teen kolmea työtä pärjään.
Älä valehtele. Et ole suomalainen, olet joko Virosta tai Venäjältä, samaa kastia Elenan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa ihan aiheesta ja vieläpä totta!
Niin on. Mikko on näyttänyt kuin läpimätä on suomalainen ”oikeusjärjestelmä”. Kun on ex-jääkiekkoilija ja sukunimi Koivu niin olet lain yläpuolella. Ainakin Turussa. Suomen villi länsi. Siirtykää kaikki sinne, jotka haluatte rahalla ja maineella voidella oikeuksiasi.
Mikko kohtelee Helenaa niin törkeästi. Yhteisesti omistamaansa kotiin vaihattanut lukot ja numerokoodit.
Helena saa asua vierastalossa lasten kanssa. Helenan hoitoviikoilla sabotoi Helenan vanhemmuutta jatkuvilla vierailuilla ”talolla” ”uskovaisen” uuden naisystävänsä kanssa. Natalie on koko ajan osallinen Mikon Helenaan kohdistamassa kiusanteossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En osaa sanoa mitä tarkoitat kommenteissa.Suomessa mennään suomen lain mukaan jenkeissä oman maan mukaan.Suomalaiset pärjää myös jenkeissä.Tekevät töitä ei sinne mennä jos ei ole töitä asuntoa.Pärjäillään.
Sama kirjoittaja useimmissa kommenteissa. Ettei olis Mikko itse?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo mies pettänyt häntä ennen naimisiin menoa ?
Silloinhan pitää myös tajuta ettei pettäjä rakastaPettäjä rakastaa aidosti kun löytää luotettavan kumppanin.
- Anonyymi
Uhrasi? En ymmärrä näitä ihmisiä, jotka uhraavat elämänsä.
- Anonyymi
Mikä uhraus toi nyt sit oli , älytön sana , kertoo katkeruudesta
- Anonyymi
Ei kai omien lasten hoitaminen mikään uhraus ole? Käyttää ehkäisyä niin ei tarvi hoitaa.
- Anonyymi
Mietippä mitkä summat Mikko on jo Jelenaan tuhlannut, eronkin jälkeen vuosia elätti sitä. Avioehdossa sovitun summan on moninkertaisesti saanut mutta rahan käyttö taidottomana on törsännyt kaiken.
Menis töihin ja lopettaa vinkumisen.- Anonyymi
ootko itse jelena vai etkö osaa lukea?
- Anonyymi
Virossa Vapaakirkon seurakunta ihan mafiarikollisia ja huumeita varastettua tavaraa kaikki EI VOI USKOA IHMISIÄ KAIKKI HUIJAA PETTÄÄ pitää hoitaa itseään ja suojella.
- Anonyymi
Löytyy yksi järkevä aloitus . Raskausajan, imetykset ja kaikki unohdetaan. Mies pettää ja on sankari. Olisi voinut arvostaa lasten äitiä ja kun on rahaa niin antaa enemmän.
- Anonyymi
Antaa enemmän? Helenahan sai enemmän rahaa käyttöönsä kuin täällä yritysjohtajat tai kansanedustajat! Ja lisäksi oli lastenhoitajat ja puutarhurit yms. Helenalla oli yllin kyllin vapaa-aikaa.
Oli pettänyt tai ei, Helenalla oli luottokortti käytössään eikä mahdollinen pettäminenkään häirinnyt kunnes äijä tahtoikin eron! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa enemmän? Helenahan sai enemmän rahaa käyttöönsä kuin täällä yritysjohtajat tai kansanedustajat! Ja lisäksi oli lastenhoitajat ja puutarhurit yms. Helenalla oli yllin kyllin vapaa-aikaa.
Oli pettänyt tai ei, Helenalla oli luottokortti käytössään eikä mahdollinen pettäminenkään häirinnyt kunnes äijä tahtoikin eron!Aika moni Suomessakin käyttää esim siivouspalvelua, pihanhoitoon apua,ruoan kotiinkuljetuspalvelua jne,heitäkään ei syyllistetä
- Anonyymi
Samalla tavalla mekin ollaan lapset saatu. Miksi meni naimisiin. Oma vika. Me ei ole saatu miljoonaa lasten tekemisistä. Ollaan käyty töissä hoidettu koti ja lapset ilman , mitään apulaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni Suomessakin käyttää esim siivouspalvelua, pihanhoitoon apua,ruoan kotiinkuljetuspalvelua jne,heitäkään ei syyllistetä
Saa käyttääkin, mutta loppuu miljoonatkin, jos rouva huiskii menemään 3 vuodessa 1M. Miksi olisi pitänyt "antaa enemmän" ?
Ymmärtäisin, että MK haluaa sijoittaa tapaturma-alttiissa työssään tienaamansa rahat niin, että niistä hyötyy lastenlasten lapsetkin eikä siksi anna rouvan huiskia enempää menemään. Onhan tuo jo saanut kuluttaa riittävästi ja elää luxusrouvan elämää 10v. - Anonyymi
Raskausajan, imetykset ja kaikki unohdetaan? Haloo, ne ovat ihan luonnollisia asioita, joita äidit tekevät, eikä mies niihin pysty edes. Äidit tekevät kaiken rakkaudesta lapseen. ei siitä mitään palkintoja jaeta, eikä tarvitse jakaa. Jos puoliso on varakas, hän saattaa tietenkin antaa kumppanilleen lahjoja yhteisen onnen hurmassa, ja sehän on ihan ok.
- Anonyymi
Mä nähnyt imetyksessä mitään sellasta että oisin väsynyt ?
Ihana asia joillekkin tarvii siittä maksaa palkka näköjään
Jotkut tekee sillon töitäkin
Ei kai kukaan täysjärkinen pidä pettäjiä sankarina
Eiköhän Hellu ole elämästään saanut nauttia miehensä rahoilla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla mekin ollaan lapset saatu. Miksi meni naimisiin. Oma vika. Me ei ole saatu miljoonaa lasten tekemisistä. Ollaan käyty töissä hoidettu koti ja lapset ilman , mitään apulaisia.
Ei rakkaus ole syynä siihen miten Avioehdon tekee
Turhaa höpöttääkkään sellasta
Eihän ois avioon päässyt jollei noita ehtoja ois suostunut allekirjoittaa
Sitäpaitsi tuo mies jo jäi pettämisestä kiinni
Se kertoo naisen valinnoista jo paljon - Anonyymi
Entä äidit ovatko rehellisiä miehen rahoista.Tämä äiti on saanut enenmmän kun meistä harva saanut.Totta rahaa on mutta tämä äiti tuhlaisi palvelus kuntaa joka lähtöön Onneksi Mikkoisä huoltaa lapset Rahaa ei tuhlata turhuuteen tämä nainen osaa tuhlata ja mustiin pukeutuneena esittää kohtalokasta naista.Onneksi lapsilla on järkevä isä Ainoa harmi tämä n ainen osaa viedä rahat ei lapsita välitä itse laittaisin turvamiehen kun lapset äitilyllä.Tai välittää lapsista silloin kun itselle sopii tai meedia on paikalla.Tämä äiti ymmärtää Kun ei pärjää lasten isä auttaa häntä.Vaikka Mikosta tehdää hirviö Mikko huolehtii lapsista ja exsän että exsällä on asunto ja apuja siellä.Ja nyt annetaan Mikolle some rauha,saa keskittyä lapsiin ja toivon,ettäMikko löyttää mukavan kaverin rinalle ei lapsille puolikasta naista vaan kokonaisen.Tämä on yksi vaihe elämäsi korkeakoulussa.Pari on vielä edessäpäin ne on helpompia ja niissä siintää hyvyys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni Suomessakin käyttää esim siivouspalvelua, pihanhoitoon apua,ruoan kotiinkuljetuspalvelua jne,heitäkään ei syyllistetä
Ei tietenkään he maksavatpalvelut.Uskon Mikko maksoi ilmoittiko äityli kaikki menot.Vai tuliko jostain yllätyksiä.Tässä ei ole kyse suomalaisista Vaan lokista virolaisesta naisesta.Suomalainen nainen on vielä rehellinen onko meidän veronmaksajien huolehdittava lokista.Ja aika moni joka saa apuaa kuljetuspalvalut ja muuta apua .Tämän lokin huolehtii kumminkin entinen puoliso.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei rakkaus ole syynä siihen miten Avioehdon tekee
Turhaa höpöttääkkään sellasta
Eihän ois avioon päässyt jollei noita ehtoja ois suostunut allekirjoittaa
Sitäpaitsi tuo mies jo jäi pettämisestä kiinni
Se kertoo naisen valinnoista jo paljonPettämistä miksei huomata äiti oli lokki Mikko isä huolehti kaikista myös lokista.Sanoisin puhutte mitä puhutte haukutte mitä haukutte Mikkoa on isä joka huolehtii lapset ja voimien mukaan exän.Ja pettämiset ei ole somen asia se on kahden ihmisenasia.Nyt kysyn some kansa vastatkaa rehellisesti nautitteko näistä pettämis jutuista.Itse toivoisin jotain kaunista joskus.Minun kauneinpia hetkiä elämässämme oli rankkoja vaiheita.Mies toi valkovuokkoja kimpun ja lauloi sua yli kaiken rakastan.Tuo jurikka suomalainen mies ymmärsi että en jaksa tämän jälkeen pikku hiljaa selvisin ja usein tämä jurikka hyräilee romanssia.Miten sydämmeni heltyy ja rakastan tätä jurrikkaa.Valkovuokot on äitienpäivän pöydässa ja mieheni poimii ne .Joka vuosi ei ne kuki oikeaan aikaan.
- Anonyymi
Mikko isä arvostikin rahaa meni taivaan tuuliin äiti vaan ei hallinut rahan käyttöä.Kun sitä rahaa kumminkin on. Tuumasi jossain tilanteessa.Mikko teki isänä viisaasti.Ra hanat kiinnin. Kyllä lapsille pitää jotain jäädä.Helulla on asiat hyvin
- Anonyymi
Arvosti täällä tulee esille kun rahaa on.Ei kauaa riitä rahat kun katkerat exät elättäisi.Joku raja sentään Mikon rahoille.Kiinnostus lapset täytyy elättää exsät voi käydä välillä töissä.Mikko huolehtii lapsensa aikuinen nainen voisi elättää itsensä.Siis Mikko on isä ei jätä lapsia ja viime metreillä exsälle elatus.Siis isä joka ei elä some kansan ohjeilla.Vaan on lapsia rakastava isä.kirjoitti entinen yh.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei rakkaus ole syynä siihen miten Avioehdon tekee
Turhaa höpöttääkkään sellasta
Eihän ois avioon päässyt jollei noita ehtoja ois suostunut allekirjoittaa
Sitäpaitsi tuo mies jo jäi pettämisestä kiinni
Se kertoo naisen valinnoista jo paljonEntä Hellu miten paljon petti rahallisesti.Ja oliko uskollinen.Jätetäänkö Molemmat rauhaan.Kuuluko meille heidän pettämiset.Uskon jenkki tuomarin selvittävän nämäkin asiat.
- Anonyymi
Raskausajan, imetykset ja kaikki unohdetaan.
Mitä ihmettä? Se on synnyttäneelle naiselle, äidille, ihan luonnollinen tapahtuma. Ei se niin ylen rasittava asia ole. Siinä luodaan suhdetta omaan lapseen, syntymän ihmeeseen. Se on huolenpitoa ja rakkautta. - En voisi kuvitella, että siitä pitäisi erikseen m a k s a a?! Ihan sairasta. - Anonyymi
EHKÄISYPILLERIT KONDOMIT KIERUKKA STERILOINTI ei ole pakko synnyttää eikä siirtää mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa enemmän? Helenahan sai enemmän rahaa käyttöönsä kuin täällä yritysjohtajat tai kansanedustajat! Ja lisäksi oli lastenhoitajat ja puutarhurit yms. Helenalla oli yllin kyllin vapaa-aikaa.
Oli pettänyt tai ei, Helenalla oli luottokortti käytössään eikä mahdollinen pettäminenkään häirinnyt kunnes äijä tahtoikin eron!Onhan tietysti selvää ettei tarvi asua 500 000 € talossa kun voi asua 200 000€ talossa niin vuosi tulot on puolet pienemmät tietysti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa käyttääkin, mutta loppuu miljoonatkin, jos rouva huiskii menemään 3 vuodessa 1M. Miksi olisi pitänyt "antaa enemmän" ?
Ymmärtäisin, että MK haluaa sijoittaa tapaturma-alttiissa työssään tienaamansa rahat niin, että niistä hyötyy lastenlasten lapsetkin eikä siksi anna rouvan huiskia enempää menemään. Onhan tuo jo saanut kuluttaa riittävästi ja elää luxusrouvan elämää 10v.Viron itäpuolelta saa kaksioita slaavilaisen tyyliin 20 000€ sisävessa jos puutetta on. Rahasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raskausajan, imetykset ja kaikki unohdetaan? Haloo, ne ovat ihan luonnollisia asioita, joita äidit tekevät, eikä mies niihin pysty edes. Äidit tekevät kaiken rakkaudesta lapseen. ei siitä mitään palkintoja jaeta, eikä tarvitse jakaa. Jos puoliso on varakas, hän saattaa tietenkin antaa kumppanilleen lahjoja yhteisen onnen hurmassa, ja sehän on ihan ok.
Voi yksinhuoltaja parkoja kun nekin imettää eikä kukaan muista edes elatusmaksulla niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä Hellu miten paljon petti rahallisesti.Ja oliko uskollinen.Jätetäänkö Molemmat rauhaan.Kuuluko meille heidän pettämiset.Uskon jenkki tuomarin selvittävän nämäkin asiat.
Kyllä miehillä on työmatkoilla mukana nainen aina hotellihuoneessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä miehillä on työmatkoilla mukana nainen aina hotellihuoneessa
On ja veneretkillä ja mökeillä laivoilla on ja lähiössä joku jonka luona käy ei naiset mitään huomaa ukko viilettää saarella jonkun kanssa tai työmatkalla toisessa maassa.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Kyllä herrasmiehen tunnistaa siitäkin miten hoitaa eroasiat vaikka olis miten epäonnistunut liitto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni Suomessakin käyttää esim siivouspalvelua, pihanhoitoon apua,ruoan kotiinkuljetuspalvelua jne,heitäkään ei syyllistetä
Ei ne suomalaiset ole seiska lehdessä vinkumassa lisää rahaa eronneena. Eikä suomalaiset ole noin rumia ja kieroja, kuin Viron venäläiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raskausajan, imetykset ja kaikki unohdetaan? Haloo, ne ovat ihan luonnollisia asioita, joita äidit tekevät, eikä mies niihin pysty edes. Äidit tekevät kaiken rakkaudesta lapseen. ei siitä mitään palkintoja jaeta, eikä tarvitse jakaa. Jos puoliso on varakas, hän saattaa tietenkin antaa kumppanilleen lahjoja yhteisen onnen hurmassa, ja sehän on ihan ok.
Paskat tuo Viron nainen imettänyt, vasta laitettu silikonit. Eihän nykyään tarvitse imettää, kun äidin maitoa saa ostettua ja lasten hoitajat imettää. Ei niitä lapsia imetetä kouluikään asti. Mitä tuo muija valittaa, menisi Venäjälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samalla tavalla mekin ollaan lapset saatu. Miksi meni naimisiin. Oma vika. Me ei ole saatu miljoonaa lasten tekemisistä. Ollaan käyty töissä hoidettu koti ja lapset ilman , mitään apulaisia.
Täällä naiset käyvät töissä, Jenkeissä shoppailevat ja istuvat päivät kauneushoidoissa ukon rahoilla.
- Anonyymi
Ei ole saatu mitään lasten tekemisestä, eikä hoidosta. Onko tämä äiti imettänyt tai hoitanut itse lapsiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä. Kyllä herrasmiehen tunnistaa siitäkin miten hoitaa eroasiat vaikka olis miten epäonnistunut liitto.
Naisena erimieltä jos liitto on huono ei puhe auta Silloin tuomarit kehiin.Ihan turha somessa käydä eroja.
- Anonyymi
Onneksi jäi lapsillekin.Äiti tuhlasi,
- Anonyymi
Mikko uhrasi elämänsä Helenalle.
- Anonyymi
No eihän tuota "rakkautta" montaa vuotta kestänyt. Pääasia, että Mikko huolehtii lapsista. Helena yrittää pitkittää eroamista, vaikka Mikkoa (ja pikemminkin Mikon rahoja ei enää saa).
- Anonyymi
Kun kuolee joku niin perunkirjoitukseen ilmestyy sitten monta pientä kiharapäätä mistä kukaan ei tiennyt mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kuolee joku niin perunkirjoitukseen ilmestyy sitten monta pientä kiharapäätä mistä kukaan ei tiennyt mitään.
Kumpi kuolee.
- Anonyymi
Aina voi mennä Jenkkeihin kokeilemaan, niin selviää toinenkin totuus.
- Anonyymi
Totuus selviää.Rahaa tarvitaan Mikko elätti exä tuhlasi.Ei Mikon rahat montaa vuotta olisi riittänyt.Exä tuumii kun sitä rahaa on.Sitä huoletta tuhlaa.Onneksi Mikko pisti rahahanat kiinni jää lapsille jotain kuluu siihen elämiseenkin.Vielä kuulemme exsästä.Jenkkeihin ei tartte mennä.Että totuus selviää.Eikä se meille kuulu.
- Anonyymi
Taisi olla kolme kokopäiväistä lastenhoitajaa, ruuanlaittajat, siivoojat ulkotyöntekijät ym. Mikko maksoi kaiken. Hellu sai miljoonan. Tiesi että uran jälkeen palaavat suomeen.
- Anonyymi
Thait ottaa 40 vuotta vanhemman ukon rahastuksen ilmainen asunto takuuvarma perintö talo auto ukko kuolee on maksanut kaiken ukot maksaa niiden yritykset kulut vuokrat lennot elatusmaksut piilossa muista lapsista ukko ei tiedä ei tiedä tilisiirroista Thaimaahan ei älyä mitään.
- Anonyymi
Mitenkäs aloittaja oma parisuhde jakselee?
- Anonyymi
Moro Helena. Miksei sinun vanhempasi muuttanut jenkkeihin, vaan muuttivat Suomeen? Tai miksi sinut revittiin kotimaastasi 8 vuotiaana? Täällä taisit käydä ilmaiset koulut sisariesi kanssa. Eroja tapahtuu, etkä ole poikkeus.
- Anonyymi
Voi hyvä tavaton, luleeko täällä joku et Helena kirjoittelee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hyvä tavaton, luleeko täällä joku et Helena kirjoittelee?
Juu, Helena kirjoittelee huonommin kuin sinä!
- Anonyymi
Hellu sanoo ettei ole rahan perässä. Koko ajan pitäisi saada lisää rahaa, menis töihin ja tienaisi itse rahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellu sanoo ettei ole rahan perässä. Koko ajan pitäisi saada lisää rahaa, menis töihin ja tienaisi itse rahansa.
Miten paljon Mikon pitää vielä maksaa exsälle.Onneksi Mikko isän ei petä lapsia elättää heitä edelleen.Exsä vonkuu lisää eihän hän lapsia huolla tai elätä.Onko näin oikein.Lapset isällä huolehtii heidät exsä tarvii rahaa mihin rahat menee.
- Anonyymi
Ihanaa Suomesta saa lypsää ilmaisen koulun ruuan saada ihanaa ahneus on ihanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten paljon Mikon pitää vielä maksaa exsälle.Onneksi Mikko isän ei petä lapsia elättää heitä edelleen.Exsä vonkuu lisää eihän hän lapsia huolla tai elätä.Onko näin oikein.Lapset isällä huolehtii heidät exsä tarvii rahaa mihin rahat menee.
Eikö sillä miehellä ole juorulehtien mukaan UUSI VENÄLÄINEN NAIS YSTÄVÄ kai ne tappelee kohta samoin !
- Anonyymi
Muutama vuosi sitten Sirpa Selänne -neljä lasta Teemun kanssa sanoi, että 60000 dollaria per vuosi, per lapsi menee lasten opintoihin. Dollari ei kaukana Eurosta. Ts. Vajaat 240 000 Eur. Per vuosi menee pelkästään lasten opintoihin. Sirpa on ollut etupäässä kotiäiti. Nyt jotai liiketoimintaa yrittää! Niin repäiskäähän te suomalaiset pelkästään lasten opintoihin moiset summat. Se yksi pieni meno muiden joukoissa. Kannattaa lähteä rikastumaan Jenkkeihin, jos kateus ei anna rauhaa!
Siellä ei mikään ole ilmaista. Suomessa mm. Koulutus on!- Anonyymi
Suomessa koulutus ja terveyden hoito maksetaan veroilla. Terveyden hoidosta joutuu maksamaan osan oma vastuuna. Jenkeissä NHL ja muut urheilija tienaa hyvin. Jos on perittyä omaisuutta, tehtaita, tuotantolaitoksia ym. Saa miljardien tulot. Ei ole Hellu saanu uutta maksajaa laskuja maksamaan ja antamaan miljoonien käyttörahaa.
- Anonyymi
KAI TE NYT JO TAJUATTE ETTÄ NAiset lypsää rahaa ette edes tiedä mitä naiset omistaa kun ne esittää köyhää.
- Anonyymi
Sirpa on Suomen kansalainen elikkä on saanut lapsilisät kokoajan ja kodinhoitotuet ajalta suomessa. Lehtijutuista saa rahaa ja kuvista TV ohjelmista.Mainoksista saa rahaa.
- Anonyymi
Kaikki voi valita joko yksityiset koulut tai kuntien omat samoin lääkärin voi valita yksityinen tai kunnan.
- Anonyymi
Tuskin Sirpa maksoi mitään, kotirouvalla ei ole tuloja. Turha valittaa, itse on Jenkkeihin menneet.
- Anonyymi
Kyllä voi mennä slummiin asumaan. Kunnalliset koulut ovat ilmaisia. Pakkoko sitä on työttömänä pitää hillitöntä elämäntasoa. Ihan tavallisten ihmisten lapsia ovat nuo. Sirpakin on Kannelmäestä.
- Anonyymi
Miksi Helenan olisi pitänyt mennä slummiin asumaan? Vai ketä tarkoitat? Mikko Koivulla ei ollut rahanpuutetta. Olisi voinut järjestää Helenalle asunnon niin, että lapset vuoroviikoin olisivat asunneet molempien vanhempien luona. Se olisi lasten etu. Ei kummaltakaan vanhemmalta poissa. Mikko on ajautunut pois perhe-elmästä ja mielestäni kyvytön ajattelemaan lasten etua. Rahaa hän vain ymmärtää. Katsohan miten Selänteen perhe elää. Sirpa oli yli 20 vuotta jenkeissä kotiäiti. Teemu hoiti hienosti vastuun isänä viedessään Sirpan Jenkkeihin. Ovat edelleen yhdessä. Oletko jotenkin katkeroitunut mies? Ikävää, jos kohdallesi on käynyt niin. Voisiko senkin jotenkin puhumalla pelastaa? Jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, jos se ei ole aivan mahdotonta, harvoin.

Miten se vuoroviikoin tapahtuva hoitaminen olisi ollut mahdollista, kun Helena halusi asua Jenkeissä ja Mikko on lasten kanssa Suomessa? Kyllä Helenakin oli tietoinen siitä, että uran jälkeen muutettaisiin Suomeen, mutta tilanne hänen osaltaan muuttui eron yhteydessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Helenan olisi pitänyt mennä slummiin asumaan? Vai ketä tarkoitat? Mikko Koivulla ei ollut rahanpuutetta. Olisi voinut järjestää Helenalle asunnon niin, että lapset vuoroviikoin olisivat asunneet molempien vanhempien luona. Se olisi lasten etu. Ei kummaltakaan vanhemmalta poissa. Mikko on ajautunut pois perhe-elmästä ja mielestäni kyvytön ajattelemaan lasten etua. Rahaa hän vain ymmärtää. Katsohan miten Selänteen perhe elää. Sirpa oli yli 20 vuotta jenkeissä kotiäiti. Teemu hoiti hienosti vastuun isänä viedessään Sirpan Jenkkeihin. Ovat edelleen yhdessä. Oletko jotenkin katkeroitunut mies? Ikävää, jos kohdallesi on käynyt niin. Voisiko senkin jotenkin puhumalla pelastaa? Jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, jos se ei ole aivan mahdotonta, harvoin.
Vaikea asua vuoroviikoin, kun toinen jenkeissä. Hellu olisi saanut miljoonalla asunnon ostettua. Menikö miljoona shoppailuun. Mikko maksoi koko ajan talon ja henkilökunnan kulut, ja kaikki elinkustannukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Helenan olisi pitänyt mennä slummiin asumaan? Vai ketä tarkoitat? Mikko Koivulla ei ollut rahanpuutetta. Olisi voinut järjestää Helenalle asunnon niin, että lapset vuoroviikoin olisivat asunneet molempien vanhempien luona. Se olisi lasten etu. Ei kummaltakaan vanhemmalta poissa. Mikko on ajautunut pois perhe-elmästä ja mielestäni kyvytön ajattelemaan lasten etua. Rahaa hän vain ymmärtää. Katsohan miten Selänteen perhe elää. Sirpa oli yli 20 vuotta jenkeissä kotiäiti. Teemu hoiti hienosti vastuun isänä viedessään Sirpan Jenkkeihin. Ovat edelleen yhdessä. Oletko jotenkin katkeroitunut mies? Ikävää, jos kohdallesi on käynyt niin. Voisiko senkin jotenkin puhumalla pelastaa? Jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, jos se ei ole aivan mahdotonta, harvoin.
Suomalaiset osaa etsiä asunnon itse.Virolainen on avuton paitsi rahan käytössä,Ja siivellä eläen.Jos ero on ei Mikon tarvitse asuntoa hälle etsiä.Aikuinen nainen hoitaa etsii asunnon ja työpaikan itse.On isä jokaa pärjää ilman lehti juttuja ja niistä saatuja korvauksia.Ei Mikon tartte exän kanssa puhua sitä varten on asianajajat.Naisena sanon asianajat tuomarit puhukaa niitten välityksellä.Turha Hellua on etsiä sääliä.Ja jos ei sovi kirjoittaa voi tuomarin välityksellä.Tämä lokki kääntää asiat siksi Mikko ota aina joku mukaan ja hän nauhoittaa niitä on pieniä nauhureita Nauhota niin että lokki näkee.Ja Mikko loppu peleissä on ainoa joka on Hellun turvana.Hellu tietää tän siksi mustaa toisen,tietää Mikko auttaa häntä loppu metreillä

Mikon lapsilla on asiat hyvin.Exä on niitä ihmisiä jonka kanssa puhutaan kun on muita paikalla.Lapset voi hakea sovitusta paikasta.Isommat lapset kulkee itsenäisesti.Ja helsinkiin kulkee luotijuna..Mikko pärjää.Ja Mikolla on kokonainen nainen ei puolikasta.Ja kohteliaat nuoret.Voimia lapsille ja Mikolle lapset olette isällenne rakkaita.

Joskus puhuminen ei onnistu.Aina ei syy ole miehessä.
- Anonyymi
Venäläinen virosta niin menee miljoonat taalat sekaisin silmissä ahneus himo sekoaa
- Anonyymi
Onneksi uskalsi tehdä lapsen ennen avioliittoa sehän sitoo miestäkin ellei nyt ihan looseri ole. Mies maksaa elatusmaksut isyystestillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Helenan olisi pitänyt mennä slummiin asumaan? Vai ketä tarkoitat? Mikko Koivulla ei ollut rahanpuutetta. Olisi voinut järjestää Helenalle asunnon niin, että lapset vuoroviikoin olisivat asunneet molempien vanhempien luona. Se olisi lasten etu. Ei kummaltakaan vanhemmalta poissa. Mikko on ajautunut pois perhe-elmästä ja mielestäni kyvytön ajattelemaan lasten etua. Rahaa hän vain ymmärtää. Katsohan miten Selänteen perhe elää. Sirpa oli yli 20 vuotta jenkeissä kotiäiti. Teemu hoiti hienosti vastuun isänä viedessään Sirpan Jenkkeihin. Ovat edelleen yhdessä. Oletko jotenkin katkeroitunut mies? Ikävää, jos kohdallesi on käynyt niin. Voisiko senkin jotenkin puhumalla pelastaa? Jokaisella lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, jos se ei ole aivan mahdotonta, harvoin.
Kyllä nyt Espoo ja Kamppi Turku pelastuu kun on näin rahaa tienaavia yksilöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset osaa etsiä asunnon itse.Virolainen on avuton paitsi rahan käytössä,Ja siivellä eläen.Jos ero on ei Mikon tarvitse asuntoa hälle etsiä.Aikuinen nainen hoitaa etsii asunnon ja työpaikan itse.On isä jokaa pärjää ilman lehti juttuja ja niistä saatuja korvauksia.Ei Mikon tartte exän kanssa puhua sitä varten on asianajajat.Naisena sanon asianajat tuomarit puhukaa niitten välityksellä.Turha Hellua on etsiä sääliä.Ja jos ei sovi kirjoittaa voi tuomarin välityksellä.Tämä lokki kääntää asiat siksi Mikko ota aina joku mukaan ja hän nauhoittaa niitä on pieniä nauhureita Nauhota niin että lokki näkee.Ja Mikko loppu peleissä on ainoa joka on Hellun turvana.Hellu tietää tän siksi mustaa toisen,tietää Mikko auttaa häntä loppu metreillä
Virossa on nykyään viruhotellin vakoojakeskuksen lisäksi tullut uusia vuokrataloja ilman luteita.
- Anonyymi
Kai nää kaikki on jonkun perseestä syntynyt vai mistä ihmiset syntyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikon lapsilla on asiat hyvin.Exä on niitä ihmisiä jonka kanssa puhutaan kun on muita paikalla.Lapset voi hakea sovitusta paikasta.Isommat lapset kulkee itsenäisesti.Ja helsinkiin kulkee luotijuna..Mikko pärjää.Ja Mikolla on kokonainen nainen ei puolikasta.Ja kohteliaat nuoret.Voimia lapsille ja Mikolle lapset olette isällenne rakkaita.
ISYYSTESTIT on melko luotettavia
- Anonyymi
Mies voi oikeasti luulla neitsyeksi 3 lasta synnyttänyttä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi uskalsi tehdä lapsen ennen avioliittoa sehän sitoo miestäkin ellei nyt ihan looseri ole. Mies maksaa elatusmaksut isyystestillä.
Mikko maksaa vaikka olisi käenpoikanen pesässä.Älkää rienatko kuka lapsista ei olisi Mikon.Kaikki lapset on Mikolle rakkaita ei tee erotusta Siis Mikolle lapset on arvokkaita hoiti vauva-aikana ja kun ei pelaamassa ollut lapset huolsi.Side lapsii tulee vauva-aikana hoidettu.Lapset isä Mikon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi uskalsi tehdä lapsen ennen avioliittoa sehän sitoo miestäkin ellei nyt ihan looseri ole. Mies maksaa elatusmaksut isyystestillä.
Miksi isyystesti kolme lasta on Mikon isyystestejä ei tarvita.Hellu tietää lapset on isäälle rakkaita.Kuka testejä haluaa.Vai onko ärsytys mukavaa.Eihän muidenkaan eroja käydä eikä isyystestejä tehdä.
- Anonyymi
Mut hei.... mahtavaa... tämä Turkkusen änäriäijän Ameriikasta tuoma äitipuoli onkin uskovainen. Se onkin hyvä juttu, änäriäijä pääsee yökerhoihin ja viihdereissuihin ihan yssinään. WAUUUUUUU.
- Anonyymi
Niin pääsee myös exvaimo.Tiedetäänkö ihan oikeasti Kuka pettää ketä.Ja onko oikeasti pettämisiä ollut.Ihmisillä kun ei omassa elämässä tapahdu mitään.Kehitellään erillaisia versioita.Niitä some kansa lukee ja vielä uskoo kaiken.
- Anonyymi
Vähän kitkerä kommentti.
- Anonyymi
Täällä nyt valitetaan, että kun Amerikassa kaikki on niin kallista, olisi voinut antaa enemmän ...- En käsitä: Mikkohan kaiken maksoi, ja antoi vielä miljoonan. .. Ei Mikko ole enää vastuussa siitä, missä Helena haluaa viettää elämänsä, ja miten sen järjestää. Ei Suomessakaan laki velvoita eronneita maksamaan toisen osapuolen elämää eron jälkeen. Lisäksi Mikko maksaa elatusta lapsista, kun he ovat äidin luona.
- Anonyymi
Eikä ex miehen tarvitse elättää ex muijan uutta nuorta jannua. Ex rouva voi mennä töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ex miehen tarvitse elättää ex muijan uutta nuorta jannua. Ex rouva voi mennä töihin.
Urheilumiehet on kovia heilumaan viinabaareissa naisissa ja hotelleissa vaimot ahkeroi työssä ja mökillä omiaan.
- Anonyymi
Vietti luxus elämää jenkeissä. Kolme lastenhoitajaa hoiti lapsia kuljettivat kouluun. Oli ruuanlaittajat ja siivoojat. Ulkotyöntekijät ym. Oli tiedossa, uran jälkeen palaavat Suomeen. Hellulla oli nuori jannu, lapset määrättiin isän hoitoon. Äidillä ei ole asuntoa eikä työtä.
- Anonyymi
Kun asuu miehen asunnossa ilmaiseksi siinä on orjan asemassa kun nainen asuu omassa asunnossa mies on se orja.
- Anonyymi
Aloituksesta tulee selville että Suomessa on lasten paljon parempi elää ja olla ja eläminen tulee paljon halvemmaksikin. Aivan saa yksinkin kulkea ja pyöräillä isompana ja kaikkea sellaista mitä amerikoissa ei voisi kuvitellakaan. Helena tekisi suuren palveluksen lapsilleen kun muuttaisi Suomeen. Joku häntä pidättää siellä amerikoissa, ilmeisesti se nuori poikaystävä, vaikka on kieltänytkin suhteen mutta siinä lehtijutussa selvästi valehteli ajankohdista. Sanoi että ei ollut kuin lyhyt suhde keväällä mutta Seiskassakin oli juttua että isäinpäivänä, joka siellä on kesäkuun loppupuolella, Helena oli laittanut lapsestaan ja miehestä kuvan ja tekstiä että lapsi rakastaa isiään.
- Anonyymi
Täytyy ottaa huomioon että nuo lapset ovat jo kesäisin olleet pitkiä aikoja Suomessa joten ei todellakaan ole mikään outo paikka lapsille. Voi olla jopa mieluisampi paikka koska on isovanhemmat ja sukulaisia ja saa olla ja elää vapaammin.
- Anonyymi
Pitää ottaa huomioon, jotta änäriäijä petti koko ajan, jopa toisen ollessa raskaana. Oman joukkueen työntekijän akan kanssa ja kunnon viihdelomat Turkkusessa perheen ollessa kotona Minnesotassa. Eipä kannata äijää kehua.
- Anonyymi
Hommautuiko Hellu raskaaksi kun suhde (rahapussi) oli katkolla? Sekin paljon mahdollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hommautuiko Hellu raskaaksi kun suhde (rahapussi) oli katkolla? Sekin paljon mahdollista.
Taisi hommautua "vahingossa" raskaaksi jo aika seurustelun alkuvaiheessa.
- Anonyymi
Olitko näkemässä nämä pettämiset. Onko pettänyt vai ei mitään todisteita ei ole, kukaan muija ei tehnyt lasta ukolle.
- Anonyymi
Eiköhän pettämiset ole menneen talven lumia.Jos pettää niin pettää pettää ne naisetkin.Mikko on kuuluisa moni varmaan haluaisi kulkea Mikon kanssa.Niin minäkin.Minulla vaan on suomalainen mies tuo jurikka keväällä tuo kimpun valkovuokkoja ja romanssin ei niin hienost i KunLeiff wager laulaa nimi varmaan on väärin kirjoitetuMutta upeasti.Kirjoittaakaa joskus d jotain romanttista.Keväällä käymme ojan pientareita rentukat kukkii.Emme kerää ne myrkyllisiä varsista.Mutt kauniin keltaisia.Lehdoissa on monenlaisia kasveja kukkia Hyvää alkavaa kevättä ja sylintäydeltä auringanpaistetta toivon some kansalle.
- Anonyymi
Pettämiset ei kuulu some kansalle.Minä entisenä yh kirjoitan.Isä joka huolehtii elatuksen On isä voin kyllä kehua.
- Anonyymi
Onko väitteessä perää entä pysytkö oikeudessa väitteessäsi.Muistakaa aina jää jälki.
- Anonyymi
Onko väitteis perää,Olen nähnyt pettämisiä livenä.Jos kertoisin kertoisin pettäjälle.Onko oikein mitä teet.Mitä hyötyä levitellä eteenpäin.
- Anonyymi
Onko väitteisäsi totta.vai heitätkö varjon.
- Anonyymi
Minä kehun.nainen sai elää rahakasta elämää.Ei puutetta pystyi pistään vähän rahaa jemmaan.Pettää kuka pettää.Jos tiesi pettämisistä odotti sopivaa hetkeä kun iskee ja kunnolla.Oliko nainen siveä uskollinen.Vai oliko ahne.halusi rahat Mikosta lapsista ei välitä kun vaan rahat saa.Jenkki tuomarit halusi on hienoa sanoa jenkki tuomarit.Minä luota suomen tuomareihin ovat oikeuden mukaisia rehellisen tuomarivalan vannoneet siksi halusi jenkki tuomarit kun ovat raha tuomarit ovatko tuomarin valan vannoneita kaikki jenkki tuomarit.Niin se vaan on Mikko rahaa sinä ehkä menetät sinulla on lapset.Kohta nainen alkaa vinkua heistä ei suo sinulle hetkiä lasten kanssa.Se mikä sinun eduksi luettava.Pysyt somesta lehdistöstä kaukana.Ole lapsille isä johon he luottavat.
- Anonyymi
Oletko totuudessa.Sitä niin äkkiä lipee mikä totta mikä tarua mikä kuulo puhetta.Jos petti tai ei.saaadaanko tietää totuutta.Ei meidän tartte titää.Annetaan jokaisen rakkausel elää.
- Anonyymi
No oliko totta Minä sanon naisilla on asiat hyvin kun elatus taattu.Pettämiset onko aina totta.Jos petti oman joukkueen pelaajan puolison kanssa.Naisilla on myös vastuu oliko pakko suostua en usko Mikkoa väkivaltaiseksi.Elä Mikko nauti elämästäsi seksi on hyvä ja kaunis asia se on kahden ihmisen asia.Kyllä sinulla on oikeus olla kenen kanssa haluat ei me somessa sitä päätä.Valoisaa tulevaisuutta sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän pettämiset ole menneen talven lumia.Jos pettää niin pettää pettää ne naisetkin.Mikko on kuuluisa moni varmaan haluaisi kulkea Mikon kanssa.Niin minäkin.Minulla vaan on suomalainen mies tuo jurikka keväällä tuo kimpun valkovuokkoja ja romanssin ei niin hienost i KunLeiff wager laulaa nimi varmaan on väärin kirjoitetuMutta upeasti.Kirjoittaakaa joskus d jotain romanttista.Keväällä käymme ojan pientareita rentukat kukkii.Emme kerää ne myrkyllisiä varsista.Mutt kauniin keltaisia.Lehdoissa on monenlaisia kasveja kukkia Hyvää alkavaa kevättä ja sylintäydeltä auringanpaistetta toivon some kansalle.
Kaikki eroaa ottaa uuden tekee uusia lapsia jos ehkäisy unohtui
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No oliko totta Minä sanon naisilla on asiat hyvin kun elatus taattu.Pettämiset onko aina totta.Jos petti oman joukkueen pelaajan puolison kanssa.Naisilla on myös vastuu oliko pakko suostua en usko Mikkoa väkivaltaiseksi.Elä Mikko nauti elämästäsi seksi on hyvä ja kaunis asia se on kahden ihmisen asia.Kyllä sinulla on oikeus olla kenen kanssa haluat ei me somessa sitä päätä.Valoisaa tulevaisuutta sinulle.
Seksi on kaunis asia haisevan ukon mielestä harvoin naisen ajatukset käy yksiin tuon kanssa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki eroaa ottaa uuden tekee uusia lapsia jos ehkäisy unohtui
Onpa hyvä jos joku vielä lapsia tekee, kun Suomessa on syntyvyys ennätysalhaisella tasolla.
- Anonyymi
Niin aloittajan kanssa jaan huolen Helenan haukkumisesta. Ja lapset tulevat kärsimään siitäkin aikanaan. Suomalaiset ovat käsittämättömiä, vai Mikonko omaiset täällä Helenaa haukkuvat. On mennyt poskettomaksi mielestäni. Tässä olisi käsittääkseni Suomi24:n paikka laittaa stoppi asiaan. Ihan jos Helena näitä viestejä lukisi, olisi käräjän paikka haukkujille! Älytöntä ihmisen syyttämistä taholta, jotka eivät ymmärrä asioista juurikaan mitään!
- Anonyymi
Saako Hellu itse haukkua lastensa isää. Lasten isä on ollut hiljaa eikä ole haukkunut eXää mitenkään. Eräässä kuvassa Mikon lapsi onnittelee Hellun uutta jannua isänpäivänä. Uusi jannu ei ole lasten isä., eikä ex miehen tarvitse elättää ex muijan uutta nuorta rakastajaa. Tais jannu häippästä kun rahan tulo loppui.
- Anonyymi
Mikon omaiset ei rieku lehtien palstoila eikä somessa.Jos jotain sitä varten on asianajajat.Helenaa ei haukuta viimeisenä Mikko.Lapsista ei some kansa tartte huolta kantaa Some kansa haluaa saada koivut ja Mikon someen mutta pysyvät pois .Tekevät viisaasti,Helena on lasten äiti.piste.
- Anonyymi
Missä Mikko naista haukkuu.Some kansalla on oikeus mielipiteeseensä.Mikko ymmärtää nainen on lastensa äiti. Ei kirjoita exsästä ei puhu ei anna haastatteluja lehtiin perheestään.Nainen toivoisi että Mikko ärsyyntyisi hänen lausunnoista.Mikko on kaiken yläpuolella.Mikolla on lapset haluaa pitää heidät somesta pois.Elä Mikko omanlaistasi elämää lastesi ystävien läheistesi kanssa.
- Anonyymi
Lisään tuohon edelliseen, että Suomi24 pitäisi saattaa vastuuseen myös siitä, mitä täällä yksittäisestä ihmisestä voidaan puhua. Ihan törkeyksiä ihmisestä, jonka elämästä ei kukaan haukkuja tiedä edes mitään. Edesvastuutonta sekä ihmisiltä, että Suomi24:ltä. Olisikohan tässä Suomen oikeuslaitoksella valtaa puuttua peliin. Näin luulen.
- Anonyymi
Eiköhän se olisi asianomaisen nostettava kanne. Oikeuslaitos ei tee asialle omatoimisesti mitään, ja eiköhän siellä ole muutenkin ihan tarpeeksi juttuja ruuhkaksi asti, että pitäisi kaikki juorut kuunnella ja syynätä, jos vaikka löytyisi jotain käsiteltävää. Työllistettäisiin asianajajia ja oikeuslaitosta aivan turhaan. Itsehän tuo on asiat julkisuuteen tuonut ja antanut haastatteluja.
- Anonyymi
Hi, this is Jenny from the Block.
- Anonyymi
"Suomessa on kaikki ilmaista, ei jenkeissä..:" Eihän Helena maksanut mistään, Mikko maksoi kaiken. Eikä kaikki ollut Helenan harteilla, kun hänellä oli kokonainen kaarti hoitamassa taloutta, lapsia, puutarhaa jne.
- Anonyymi
Millaisen sosiaaliturvan Viron valtio sai aikaan ainakin varkaita niin paljon
- Anonyymi
Ei mitään armoa Turkkusen PETTÄJÄ-änäriäijälle. TODELLAKIN ITSE AIHEUTTANUT KAIKEN KÄYTÖKSELLÄÄN JA DOLLAREILLAAN.
- Anonyymi
No mitä Mikko on valittanut? Onnellinen mies, kun pääsi syöjättärestä eroon.
- Anonyymi
Elätti perhettä dollareillaan. Niistä nautti myös ex muija hyvin dollarit kelpasi shoppailuun.
- Anonyymi
Onneksi Mikko on lasten isä.Huoltaa kannustaa auttaa heitä osaa taloustyöt. Lapsilla aina siistit vaatteet Harrastus välineet.Nainen osaa valittaa annetaan valittaa.Toivon sinulle Mikko ja lapsilesi aurinkoisia kevätpäiviä.
- Anonyymi
Kukaan turkulainen ei sano "Turkkusen"
- Anonyymi
Hellun mukaan hänellä ei ole Suomessa mitään , vaikka hänen lapset ovat Turussa! Täysääliö koko nainen, rahaa saanut millin ja ruikuttaa et on pa. Ei muuta kun töihin vaan, niin muittenkin täytyy mennä.
- Anonyymi
Mitäs hänellä sitten siellä Jenkeissä on? Onko työpaikka, asunto sekä oleskelulupa kunnossa?
- Anonyymi
Ääliö on pettäjä-änäri, supernanny Ameriikasta ja koko Turkkusen dynastia dollareineen.
- Anonyymi
Toi oli alarvoinen ilmaisu.Etkö parempaa osannut.Nyt jos koskaan rahaa tarvitaan.Nainen sai rahaa Lapset ylpeitä tästä naisesta,vai ovatko.Onko isä ainoa turva lapsille.Jos isä oli pettäjä.Huoltaa elättää lapset.Nainen hakee etsii missä vain häntä säälitään.Siis Mikko on isä jenkkituomarit ei niille pärjää rehellinen suomalainen.Säälikää vaan tätä naista.Minä yritän kannustaa Mikkoisää.Tiedätkö Mikko harva suomen nainen on exäsi kanssa tekemisissä.Ainakin ne naiset jotka ymmärtää missä mennään.Ole lastesi kanssa.meyh naiset toivomme sinulle valoisaa tulevaisuutta lastesi kanssa.
- Anonyymi
Hirveä haloo syntynyt muutosta isän kotimaahan, vaikka peli oli aivan alusta asti selvä. (Eihän se USA ole äidinkään kotimaa). Ihan samanlaisia ratkaisuja joutuvat muutkin tekemään. - Helenalla ei ole siellä mitään, mutta on niin "hienoa" asua USA:ssa. Lapset ovat niin nuoria, että sopeutuvat helposti uusiin oloihin, ja täällä heillä on sukua. - Laskeeko Helena sen varaan, että Mikko joutuisi hankkimaan lapsille myös asunnon siellä. Ajatteleeko äiti lasten parasta, kun he joutuisivat reissaamaan kahden maan väliä, koska yhteishuoltajuus? Miten koulunkäynti sujuisi kahden eri maan välillä? - Olisi vaan itse muuttanut Suomeen, se olisi ollut paras, ja helpoin ratkaisu kaikille osapuolille. - Aika näyttää, miten tämä julkisuuspyöritys lopulta ratkeaa.
- Anonyymi
On se kumma asia, kun tuo änäripettäjän supernanny/äitipuoli on Ameriikasta etteivät voi asua siellä, missä lapset varmasti viihtyvät. Tuossa näyttää sukudynastian haluavan kiusata lasten äitiä hamaan loppuun asti. Todella kummallista. Haloo änäripettäjä!?!?!?
- Anonyymi
😂😂😅🤣😅Hohhoohhoooo
Kylläpä nyt katkeruus paistaa kommentista.
Liekkö kirjoittaja "kaverin puolesta katkera" vai omasta puolestaan!?!?!?
- Anonyymi
Mikko oli taas pahana
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/raju-riita-koivujen-kodissa-poliisit-poistivat-helenan/1191716
Menin puoliksi omistamaani Suomen-kotiini omalla avaimellani. Ex-mieheni piti tuoda lapset luokseni, mutta lopulta tilanne eskaloitui siihen, että poliisit poistivat minut kiinteistöltä.
Olin jo etukäteen selvittänyt juridisen puolen, ja minulla piti olla täysi oikeus mennä Suomen-kotiini,
– Tämä sopi aluksi myös Mikolle. Olimme jo sopineet lasten luovutuksesta, koska kyseessä oli minun tapaamisvuoroni.- Anonyymi
Tuosta asiasta on vain Helenan versio tiedossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta asiasta on vain Helenan versio tiedossa.
Niinpä ja jos syy olisi ollut Mikossa, niin poliisit olisivat poistaneet hänet, jotain vikaa Helenan käytöksessä on ollut, kun noin asia on mennyt.
Itse en usko tuon naisen puheita yhtään, on niin paljon yksityiskohtia, jotka eivät todellisuuden kanssa käy yksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja jos syy olisi ollut Mikossa, niin poliisit olisivat poistaneet hänet, jotain vikaa Helenan käytöksessä on ollut, kun noin asia on mennyt.
Itse en usko tuon naisen puheita yhtään, on niin paljon yksityiskohtia, jotka eivät todellisuuden kanssa käy yksiin.👍 Totta👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja jos syy olisi ollut Mikossa, niin poliisit olisivat poistaneet hänet, jotain vikaa Helenan käytöksessä on ollut, kun noin asia on mennyt.
Itse en usko tuon naisen puheita yhtään, on niin paljon yksityiskohtia, jotka eivät todellisuuden kanssa käy yksiin.Eikös jossain mainittu että Mikko on lunastanut mökin kokonaan. Siitä poliisin tekemä häätö voisi johtua, toinen syy voisi olla Jelenan sopimaton käytös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös jossain mainittu että Mikko on lunastanut mökin kokonaan. Siitä poliisin tekemä häätö voisi johtua, toinen syy voisi olla Jelenan sopimaton käytös.
Ei ainakaan vielä
"Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä selviää, että omistajuus on yritetty siirtää kokonaan Mikolle, mutta lainhuuto on keskeytetty" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan vielä
"Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä selviää, että omistajuus on yritetty siirtää kokonaan Mikolle, mutta lainhuuto on keskeytetty"Olisiko Mikko väittänyt poliisille omistavansa paikan yksinään ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta asiasta on vain Helenan versio tiedossa.
Mikko on alkanut puhumaan ex - vaimonsa kanssa ☎️
https://www.seiska.fi/kotimaa/helena-koivu-julkaisi-videon-kohuillasta-mikko-valttelee-toinen-puhelu-tulossa/1194002
Videolla Helena tiedustelee, milloin tapaaminen toteutuu - Sitten kun se sopii aikatauluihini, Mikko tokaisee.
Hän myös välttelee keskustelua lasten tapaamisjärjestelyistä - Toinen puhelu tulossa, NHL-miljonääri tokaisee ex-vaimolleen. - Anonyymi
No taistelemaan Helena oikeudestasi. Jos omistat puolet asunnosta Suomessa, niin täys oikeutesi on viettää siellä lastesi kanssa tapaamisajat! Näin on!
Mikko voi mennä pettäjänsä kanssa hotelliin. Tai sukulaistensa nurkkiin! - Anonyymi
Toivottavasti lukot on Kakskertaan vaihdettu.
- Anonyymi
Puoliksi omistama. Ex mies oli maksanut koko talon. Työtön ja rahaton ex muija ei ollut maksanut mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No taistelemaan Helena oikeudestasi. Jos omistat puolet asunnosta Suomessa, niin täys oikeutesi on viettää siellä lastesi kanssa tapaamisajat! Näin on!
Mikko voi mennä pettäjänsä kanssa hotelliin. Tai sukulaistensa nurkkiin!Mikko voi olla missä haluaa.Tämä nainen myös.Ei tartte olla toisten nurkissa.Voi olla vapaasti omissa nurkissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti lukot on Kakskertaan vaihdettu.
Yx kertaa siellä on vuokratonttia kunnan taloja seurakunnan ja romaneilla puuhapaikat sekä hoivakotia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko on alkanut puhumaan ex - vaimonsa kanssa ☎️
https://www.seiska.fi/kotimaa/helena-koivu-julkaisi-videon-kohuillasta-mikko-valttelee-toinen-puhelu-tulossa/1194002
Videolla Helena tiedustelee, milloin tapaaminen toteutuu - Sitten kun se sopii aikatauluihini, Mikko tokaisee.
Hän myös välttelee keskustelua lasten tapaamisjärjestelyistä - Toinen puhelu tulossa, NHL-miljonääri tokaisee ex-vaimolleen.ei halua lasten takia riepotella asioita,Exsä osaa sen taidon.Silloin kun on lapsia on ajateltava mitä someen kirjoittaa Mitä kuvia laittaa mitä kertoo terveydestä yleensä lasten asioita olisi hyvä puolisoiden sopia yhdessä ehkä kysyä lasten mielipiteitä.Itse en ole laittanut someen perheestäni mitään.Jos ei olla puheväleissä asian ajat niihin yhteyttä.Joskus tilanne on jos toinen haluaa vesittää toisen puheet.tuomarit kehiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko Mikko väittänyt poliisille omistavansa paikan yksinään ?
En usko olisko väittänyt.Jos sanoisi kenen asialla olisi eri kaiku.
- Anonyymi
Toi Helena tuntuu ihan umpihullulta. Jakaa instaansa noita ikivanhoja juttuja pornotähdestä. Eihän ne vittu olleet edes naimisissa silloin. Nyt kuvaamassa toisten kotona toisen vaatteita ja tavaroita. Mikko ja Helena on eronneet jo lähes neljä vuotta sitten. Toki yritti pitkittää virallista eroa mahdollisimman pitkään. Katsois nyt helvetti peiliin tämä Helena. Tekee todella paljon vahinkoa omille lapsilleen näillä julkisilla ulostuloillaan.
- Anonyymi
Onpa änäriäijällä supernannyn kanssa aikataulutettu elämä, johon pitää oikein sovitella lasten äidin tapaaminen. Täysin pettäjä-änärin ja dynastiansa kiusantekoa. Häpeäisi koko porukka. Toivottavasti äiti kuitenkin jaksaa yrittää. Lapsilla on oma äiti, joka kuitenkin suurimman osan ajasta vietti heidän kanssaan. Äijähän kulki maailmalla ja biletti lomalla ilman perhettään.
- Anonyymi
Ei Mikolla tai hänen läheisillään ole aikaa viedä lapsia äidilleen
- Anonyymi
Biletti maailmalla, kun pelas ja hankki Hellulle rahaa tuhlattavaksi. Kyllä melko kurinalainen elämä ammattilaisilla jääkiekossa. Ei taida jäädä aikaa bilettää kesken kauden, kun perheelle ansaitsee massia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Mikolla tai hänen läheisillään ole aikaa viedä lapsia äidilleen
Olisi lähettänyt taksilla lapset äitinsä luokse
- Anonyymi
Ei ole Mikolla hävettävää.Elätti exän.Huolehti lapset.Siis normien mukaan.Kunnon isä.Ei jättänyt yhteiskunnan huolehtavaksi läheisiään.Ei valita lehtien palstoilla.Pärjää ilman somea.Mitäs tähän sanot tai kirjoitat vastauksen.
- Anonyymi
Hoitaja monet palvelijat.Mikko isä maksoi kaiken.Naine valitti ja kitisi.Olisi onnellinen kun on rahaa ja ylellinen elämä.Loisena on hyvä elää.
- Anonyymi
Onneks Mikko oli fiksu ja teki avioehdon, kun ansaitsi ison osan omaisuuttaan ennen virolaista. Kyllä tyhjästä saadulla millillä pitäis ihan hyvin pärjätä. Ei olis edes päätynyt naimisiin ellei olisi suostunut avioehtoon. Turha sitä on itkeä jälkeenpäin tuhlattuaan millin.
- Anonyymi
Olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Koivu Mikko vaikuttaa olevan itseään täynnä oleva mätäsäkki.
Miten törkeitä juttuja on taas ex-vaimolleen tehnyt. Luulee olevansa joku kuningas, joka saa ajaa entisen vaimonsa niin ahtaalle kuin ikinä. Nyt pitäisi alkaa toden teolöa puolustamaan Helenaa.- Anonyymi
Entä Miten ex vaimo on toiminut.En puolusta Helenaa olen nainen.Tällä naisella ei ole hätäpäivää.Mikko kumminkin on huolehtinut kaikesta.Ei ole kuningas,mutta isä joka huolehtii lapsista ottakaa selville exän huolto.Jos haluat puolusta Helenaa tee se.Ei aja vaimoaan ahtaalle Mikko on isä lapset on arvokkaita hänelle Helenalla ei hätä päivää Mikko aina katsoo että hän pärjää.Puolusta Helenaa tee se siihen sinulla on oikeus.Otathan ensin selville asioiden oikea laidan.
- Anonyymi
Puoustakaa ketkä haluatte kerätkää rahaa kehukaa ja auttakaa.Mutta Mikko pärjää
Ei ole kunigas vaan isä ei kerjää rahaa ei kenenkään tarvitse häntä puolustaa.Ei laita exsäänsä ahtaalle.Exä on rahojen tuhlari.Tuumi jossain ohjelmassa kun sitä rahaa on.Ei Mikon pidä hänen yletöntä elämää kustantaa Lapset elättää se on hyvä.Mikon ei tartte lehtien palstoilla tienata rahaa.Siis Mikko pärjää ilman somea ja lehtien kannanottoja. - Anonyymi
Ei ole kuningas suomi on tasavalta.Täällä ei ole kuninkaita.Jos tarkoitat Mikko Koivua Hän on kolmen lapsen isä elättää heidät.Huolehtii heidän tarpeista.siis on isä jonka lapsilla on mitä tarvitsevat.Hellua ei moiti ymmärtää puolisoiden ei kuulu moittia toisiaan.Pysyy pois somesta ei anna lehdille tietoja miten elää.Lapset pitää pois somesta ja lehdistä.Ihan kunnon isä.
- Anonyymi
Mikko Koivu seisoo ja makaa, Mikko edestä ja Mikko takaa. Ottakaa Suomalaiset naiset kiinni, halukas mies. Valitettavasti persoonallisuushäiriö, olisiko narsismiin liittyvää. Kiinnostusta pettämiseen, joista kic. Ja sitten valmentajaksi Suomeen. Ihan naurettava ajatus. Näitähän nyt on nähty. Pitäkää naiset lapsenne ja nuoret aikuiset kotona tästä seurasta ainakin! Pitäisi erottaa...
- Anonyymi
En usko miksei isätkin voi pitää lapset erossa,ainako nainen.Mikko nyt on vaan julkisuudeen henkilö.En usko noihin luonteen kuvauksiin.Nämä jotka kuvaa näin ovat itse häiriintyneitä tai eivät ole saanu huomiota tarpeeksi.Ja hauskaa somessa mollata,kun voi surutta olla ilkeä.Ei joudu vastuuseen.
- Anonyymi
Mikko pärjää Oletko kuulut sanomman.Pätee Mikkoon.Siitä paljon pidetään josta paljon puhutaan.
- Anonyymi
Asiaton ilmaisu.Ymmärsikö kirjoittja mitä kirjotti
- Anonyymi
Sympatiseeraan Helenaa. Miehen täytyy olla melko ****pää, että tekee tuota mitä tekee nyt lastensa äidille.
- Anonyymi
Kerro ihmeessä mitä hän on tehnyt lastensa äidille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro ihmeessä mitä hän on tehnyt lastensa äidille?
Minä en sympatiseeraa ahnetta virotarta.
Sai elellä luxuselämää MIKON rahoilla tekemättä itse mitään. On saanut ruhtinaallisen rahat eron jälkeen, sattui vaan törmäämään ne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en sympatiseeraa ahnetta virotarta.
Sai elellä luxuselämää MIKON rahoilla tekemättä itse mitään. On saanut ruhtinaallisen rahat eron jälkeen, sattui vaan törmäämään ne.Voi, kun sinä et saanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi, kun sinä et saanut
En minäkään saanut.
- Anonyymi
No Helena oli kotiäitinä ja hänellä oli myös apua siinä, ei hän yksin pyörittänyt hommia. Ja olipa miten kovaa hommaa tahansa, nyt tilanne on toinen. Rouva on saanut Mikolta miljoonan, ja lisää pitäisi vielä saada jotta hän voisi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, kotiäitinä. Hän rakastaa varmasti lapsiaan, mutta niin tekee varmasti Mikkokin. Ja lapset rakastavat molempia vanhempiaan. Onko lapsen etu se, että Helena jakaa heistä ylenmäärin videoita somessa, ja suoraan sanottuna kerjää sääliä ihmisiltä, ja samalla mustamaalaa Mikkoa, kyseenalaistaa hänet isänä.
Kuka sanoo, että vain äiti kykenee rakastamaan ja huolehtimaan lapsista?
Helena on itsekäs, toki rakastaa lapsiaan, mutta ei kykene itsekkyydeltään näkemään mitä vahinkoa hän itse tekee lapsilleen tuomalla heidät julkisuuteen. - Anonyymi
Hän myös allekirjoitti avioehtosopimuksen, joka on todettu päteväksi, saanut sen mukaiset rahat, halusi välttämättä avioerokäsittelyn hoidettavaksi jenkeissä ja siellä on päätökset tehty. Joten mitä helvettiä se vielä valittaa?!?
Lopettaisi lastensa riepottelun julkisuudessa, tuosta paskan jauhamisesta kärsii eniten ne lapset.
Helenallahan ei ole jenkeissä töitä eikä asuntoa, pian ei oleskelulupaakaan joten kimpsut kasaan ja Suomeen, sieltähän se Mikon perässä usaan muuttikin. Hommaa Suomesta työpaikan (varmasti löytyy hotellialalta) ja asunnon, niin näkee sitten niitä lapsiaan ja voi jopa pitää heitä luonaan pitempiä aikoja.
Mikolle pointsit siitä, ettei ole lähtenyt tuohon paskan heittoon mukaan vaan antaa Helenan rauhassa munata itsensä.- Anonyymi
Pointsityyppi vasta on paskanheittäjä ollut koko ajan, vaikka ei mukamas kommentoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointsityyppi vasta on paskanheittäjä ollut koko ajan, vaikka ei mukamas kommentoi.
No ei tämä äityli mikään ihme äiti ole.Ja onneksi on lapsilla isä.Isä nyt kumminkin huolehti lapsistaan ehkä katsoo exsänsä perään.Voitte nimitellä lasten isää miten haluatte Hän on isä joka huolehtii lapsistaan exsästään tilanteen mukaan. Tänne voi kirjoittaa vaikka mitä haluatte Pitäisikö Mikon lasten olla surkeita huonosti puettuja ja niin edelleen.Sanon vaan nämä lapset osaa huolehtia muista jotka tarvii apua.Eivät tee numeroa miten auttavat ehkä auttaminen on heille niin luonnolista siitä ei tehdä numeroa.Mikko on isä lapsille joka auttaa ja kannustaa heitä.Eikä mollaa äitiä kertoo miten asiat on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointsityyppi vasta on paskanheittäjä ollut koko ajan, vaikka ei mukamas kommentoi.
Naisena olen eri mieltä. Mikko on isä huolehtii lapsistaan ja katsoo että exällä on säälliset olot.Varjon voit heittää onko väitteelesi perää.Ja kyllä Mikko kun on mies kaipaa naisen hellä kosketusta,en tarkoita sexsiä.Mutta hän huolehtii Hellusta ja lapsista.En voi moittia
Ja Mikolla on oikeus elämään.Annetaan Mikolle some rauha.
- Anonyymi
Kokeiltu on.Pikku rahalla ei pärjää.Työtä tekemällä pärjää.
- Anonyymi
Femakko se jaksaa itkeä kun viruhoro halusi viedä Mikon rahat vaikka on avioehto ja sai silti yli miljoonan.
Mikset itkse kun sannukka ei jaa omaisuuttaan Räikkösen kanssa vaikka ei ole avioehtoa? - Anonyymi
Helenahan nimenomaan ei halua alkaa elää ankeaa taviselämää vaan yrittää viimeiseen asti päästä Mikon rahoihin käsiksi. Sanoi lehtihaastattelussa että toivoo voivansa päästä Mikon kanssa vielä neuvottelupöytään jotta voidaan taata lapsille elintaso molemmissa kodeissa. Olisi tyytynyt siihen miljoonaan niin kyllä nyt riittäisi elintasoa Helenallekin.
Halusi ahneuksissaan enemmän ja menetti kaiken. Ei Mikko lähde enää mihinkään neuvottelupöytiin kun on jo maksanut valtavat summat eroprosessin aikaisia oikeus- ja muita kuluja. Eikä hänen pidäkään. Helenan pitää nyt katsoa peiliin, ottaa vastuu valinnoistaan ja päätöksistään. Hän otti tietoisen riskin lähtiessään kalliisiin oikeustaisteluihin ja menetti miljoonan. Nyt on aika mennä eteenpäin. Hankkia asunto ja työpaikka. - Anonyymi
Miksi heidän USAhan pitäisi jäädä? Kumpikaan vanhemmista ei ole USAn kansalainen. Eikä tuo virolainen golddiggeri halua edes tehdä töitä. Olkaa nyt tyytyväisiä kerrankin, kun Mikko maksaa veroja Suomeen.
- Anonyymi
Työtön mies, jolla ei ole palkkatuloja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työtön mies, jolla ei ole palkkatuloja
Mitä töitä Mikko tekee nyt Suomessa? Jos ei tee mitään, niin miksi tuli Suomeen?
Olisi voinut jäädä lasten takia Jenkkeihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä töitä Mikko tekee nyt Suomessa? Jos ei tee mitään, niin miksi tuli Suomeen?
Olisi voinut jäädä lasten takia Jenkkeihin.Älä huoli, kyllä hän töitä tekee. Sillä työnteolla hän elättää perheensä. Miksi suomalaisen miehen ja virolaisen ex-vaimon pitäisi jäädä kolmen alle kymmenen vuotiaan lapsen takia jenkkeihin, jossa asuivat väliaikaisesti miehen jääkiekkouran takia. Eikö kaikkien ole parempi asua eron jälkeen Suomessa, jossa myös molempien läheiset sukulaiset voivat auttaa tukiverkkona eron jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työtön mies, jolla ei ole palkkatuloja
Mikko voi työllistyä helpommin Suomessa. Nyt voi olla hetken koti-isänä ja elättää lapsensa pääomatuloilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko voi työllistyä helpommin Suomessa. Nyt voi olla hetken koti-isänä ja elättää lapsensa pääomatuloilla.
Mistä voit tietää tuon, että Mikko voi työllistyä paremmin Suomessa?
Tuo on vain sinun omaa arvailuasi. Onko uusi rouva jo työllistynyt täällä Suomessa? Vai onko vain koti-äiti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä huoli, kyllä hän töitä tekee. Sillä työnteolla hän elättää perheensä. Miksi suomalaisen miehen ja virolaisen ex-vaimon pitäisi jäädä kolmen alle kymmenen vuotiaan lapsen takia jenkkeihin, jossa asuivat väliaikaisesti miehen jääkiekkouran takia. Eikö kaikkien ole parempi asua eron jälkeen Suomessa, jossa myös molempien läheiset sukulaiset voivat auttaa tukiverkkona eron jälkeen.
Hyvin pärjäsivät Jenkeissäkin. Sielläkin oli omat tukiverkot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä voit tietää tuon, että Mikko voi työllistyä paremmin Suomessa?
Tuo on vain sinun omaa arvailuasi. Onko uusi rouva jo työllistynyt täällä Suomessa? Vai onko vain koti-äiti?Turha kantaa Mikon työllistymisestä huolta. Eiköhän saa sijoituksistaan ruokarahaa lapsilleen. Ja Mikon nykyisen asiat eivät kuulu muille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin pärjäsivät Jenkeissäkin. Sielläkin oli omat tukiverkot.
Niin kauan kuin Hellu sai asua Mikon talossa ja sai rahaa Mikolta elämiseen ja naamarasvafirmansa perustamiseen. Ei Helenaa kukaan kiellä asumasta USAssa. Sen kun hommaa työpaikan ja asunnon sekä saa viisuminsa uusittua, niin jatkakoon lastensa puolesta taistelua USAssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko voi työllistyä helpommin Suomessa. Nyt voi olla hetken koti-isänä ja elättää lapsensa pääomatuloilla.
Varmaan elää tuotolla, kun sijoittaa rahat hyvin, niillä tekee lisää rahaa. Kaikkien ei tarvitse raataa paska duunia. Sijoittamalla rikastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työtön mies, jolla ei ole palkkatuloja
Miten elarit saisiko nainen pientä rahaan.Raha on kaiken pahuuden alku.Jenkki tuomarit on asialla.Naisella on asiat hyvin.Isän elämä on huolehtia lapsista naisen miten tuhlaa Mikon rahat.Mikko ole lapsille läsnä oleva isä pure hammasta vaan.Tulee aika kun nainen on tuhlannut rahat älä koskaan anna enenpää kuin lakirja kertoo.Toimi lasten kanssa miten oikeus on asian nähnyt.Lapsista pidä huoli.Minun tuttavani pisti kaiken puoliksi myös vaateostokset.Aika sähläämistä se oli selvisivät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä voit tietää tuon, että Mikko voi työllistyä paremmin Suomessa?
Tuo on vain sinun omaa arvailuasi. Onko uusi rouva jo työllistynyt täällä Suomessa? Vai onko vain koti-äiti?Mikko pärjää pää oma tuloilla, ei tarvitse mennä työkkäriin.
- Anonyymi
Onko Helena nyt sitten allakirjoittanut tonttipaperin, vai meneekö mieluummin vankilaan? Vai mikä juttu se oli?
- Anonyymi
Onko Helena nyt Suomessa vai Minnesotassa?
- Anonyymi
Kirjoitan tämän nyt 100:nen kerran.
Virolaismuijista ei ole kuin haittaa eron sattuessa. Ne on luonteeltaan edelleen venäläisiä. Kaikki lypsetään, mitä vain irtoaa. Liian monta nähnyt. Kaverit ei enää kehu "pitkäsääriään".- Anonyymi
Eikä niistä virolaisista ja venäläisistä näytä pääsevän eroon millään h**vetillä. Pari kolme milliä on mennyt jo nyt tuohonkin eroon.
- Anonyymi
Virolaiset ovat ole luonteeltaan venäläisiä. Pääsääntöisesti heillä ei ole sympatioita venäläisiä kohtaan. Historiasta johtuen.
- Anonyymi
Tuo Helenahan on katkera, kateellinen ex-muija. Katsokaa hänen "muka" seksikkäitä selfieitään. Yrittää löytää kohtalokkaan mallikatseen kuvissaan, mutta ei valitettavasti onnistu.
- Anonyymi
Olet näköjään hyvin kiinnostunut Helenasta. Katsot hyvin tarkkaan hänen kuviaan.
Viha-rakkaus on jännä juttu. 😈+😍 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet näköjään hyvin kiinnostunut Helenasta. Katsot hyvin tarkkaan hänen kuviaan.
Viha-rakkaus on jännä juttu. 😈 😍Kiihkeää tuo lepakkorakkaus sinulla, mutta saatko vastakaikua?
- Anonyymi
Täältä poistetaan kyllä kommentteja, mutta h..ritella saa ihan rauhassa muita naisia toisissa ketjuissa.
- Anonyymi
Onko se lopettanut somevinkumisen, kun nämä ketjut eivät ole hetkeen kärjessä keikkuneet?
- Anonyymi
Kohta vinkuu, oota vaan. Linnaan lähtö on käsillä mutt odottaa että vielä sais jotain kupattua.
- Anonyymi
Vieläkös Helena rahoittaa poikaystävän koksuttelua? Vai siirrytty jo edukkaampiin aineisiin. Fentanyyli tuntuu olevan in nyt jenkkilässä.
- Anonyymi
Onko Helena taistelemassa vielä lasten oikeuksista päästä asumaan takaisin Minnesotaan?
- Anonyymi
Eiköhän ole Suomessa valokuvaamassa lapsiaan intaansa. Joitain oikeusjuttuja on vielä Minnesotassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ole Suomessa valokuvaamassa lapsiaan intaansa. Joitain oikeusjuttuja on vielä Minnesotassa.
Nuo tarinat sinä osaat kirjoittaa jo unissasikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ole Suomessa valokuvaamassa lapsiaan intaansa. Joitain oikeusjuttuja on vielä Minnesotassa.
Ei voi lähtee jenkkilästä kun ei pääse takaisin jos rajan ylittää. Vankilan ovet kohta aukeaa, sitä nyt odottelee boyfriendin nurkissa.
- Anonyymi
Voisitko sinä Helena-fani ilmoittaa Helenalle, että pysäköintisakot on vielä Minnesotassa maksamatta. Mitätön summa, mutta kehoituksista huolimatta ei tämä kohukaunotar ole sakkoaan maksanut. Ex-rouva taisi saada nyt kuitenkin puuttuvia rahoja eksältään lakimieskuluihin ja uusiin vaatteisiin.
- Anonyymi
Kirjoita itse, kun tuo asia niin kovasti sinua rassaa.
- Anonyymi
Nytkö ei enää olekaan ikävä lapsia kun vähän rahaa sai. Mieluummin rahoittaa narkkari poikaystävän loisimista. Virottaret osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö ei enää olekaan ikävä lapsia kun vähän rahaa sai. Mieluummin rahoittaa narkkari poikaystävän loisimista. Virottaret osaa.
Nyt on Helena saanut taas lykättyä oikeudenkäyntiä eli näillä näkymin viimeinen käsittely 12.2. Pari vuotta on taas mennyt Helenan on hakiessa lykkäyksiä, vaihtaessa lakimiehiä ja muita viranomaisia. Tonttipaperit taisi allekirjoittaa vankilaan joutumisen uhalla. Vieläkö hän on "bring my babies back" -moodilla Minnesotassa? Ilmeisesti kaikki ok, koska näyttää hymyilevän raukeasti ottaessaan selfieitä.

Olikohan varaa ostaa huumeita?
- Anonyymi
Onko Helenalla vielä sisarensa avain omaan Suomi-kotiinsa, jossa hän vietti kahdeksan kesää ja josta "kodista" hän omisti puolet?
- Anonyymi
Soita ja kysy. Asianosaiset ei käy täällä tietojen vaihtoa sinun kanssasi.☎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soita ja kysy. Asianosaiset ei käy täällä tietojen vaihtoa sinun kanssasi.☎
Soitettu on Helenalle. Hän uskoo edelleen, että Mikko rakastaa häntä ja Mikko ottaa hänet takaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soitettu on Helenalle. Hän uskoo edelleen, että Mikko rakastaa häntä ja Mikko ottaa hänet takaisin.
Mikko valitsi juuri hänet hotellin respasta. Se oli kohtalo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikko valitsi juuri hänet hotellin respasta. Se oli kohtalo.
Taisi Helenalle herätä huoli, jospa noilla pelimatkoilla joku muukin hotellityttö saattaisi lähteä pikaisesti Koivun matkaan. Sen jälkeen tutkitaan miehen iPadit, puhelimet ja taskut joka pelireissun jälkeen. Siitä sitten napistaan koko ajan kun mies on kotona
Kun mies lähtee, niin syyllistetään miestä kaikesta. Ei kai tuota uhriutuvaa kotiäitiä voi jättää.
- Anonyymi
Millähän kriteereillä täältä on poistettu kommentteja? Kun lukee Sofiasta ja Martinasta kirjoitettuja kommentteja, niin kaikki h**rittelut ym. jää näkyviin.
- Anonyymi
Jos olet huomannut niin täällä päivystää tämän Helenan puolustaja. On päivystänyt aina niin kauan kuin näitä juttuja on täällä ollut. On täällä nytkin tällä hetkellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet huomannut niin täällä päivystää tämän Helenan puolustaja. On päivystänyt aina niin kauan kuin näitä juttuja on täällä ollut. On täällä nytkin tällä hetkellä.
Olisiko sama jolla on myös yhteydet Seiskaan koska Seiskahan noita Helenan juttuja tuo puolueellisesti esille?
- Anonyymi
Miehen siivellä on hyvä kierilla.
- Anonyymi
En hauku Helenaa,vaan ihailen miten ovelasti vie Mikon rahat.Suomen naiset ottakaa opiksi.Ja lopuksi lapsilla on isä joka huoleehtii heistä.Lapsistaan välittääkö.äiti joka somessa riekkuu.Toi otan mikä minulle kuuluu aika ilkeä kommenti kun tietää kuka rahat on tienannu.Onneksi on isä lapsilla joka pysyy netistä kaukana. Aikanaan Helena väsyy kun some kansa ei jaksa olla kiinnostunut Rieku Helena vaan ihan rauhassa netissä.Jos on lasteisi isän kanssa asioita puhu välittäjien kautta.Ei siihen lasten isää tarvita.
- Anonyymi
Seiska tuota showta ylläpitää tämän Helenan apuna. Ja ehkä myös Iltalehti, jolla on Seiskan kanssa samat toimittajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seiska tuota showta ylläpitää tämän Helenan apuna. Ja ehkä myös Iltalehti, jolla on Seiskan kanssa samat toimittajat.
Helenan ei ole pakko puhua toimittajille.Eli ei lehdet kirjoita jos Helena pitää suun supussa.
- Anonyymi
Olin minulla ei ollut ajokorttia,mutta kuljetta oli jonka mieheni hommasi.Tämä äityli joka netissä ja lehdissä hakee sääliä,ei ole hänellä pikkurahasta puute.Ota se Mikon tieneistä mikä sinulle kuuluu.Olen seurannut sinua usko pois Mikko sinut huolehtii sitten kun et itse pysty.Lapset pärjää heillä on rakastavat ihmiset lähellä.Isä joka huolehtii lapset ja siinä sivussa auttaa sinua .
- Anonyymi
Mikkohan kaiken maksoi.Mutta jossain vaiheessa Mikko laittoi raha hanat kiinni.
- Anonyymi
Ex miehen ei tarvitse elättää ex rouvan uutta nuorta jannua, eikä uusi jannu ole lasten isä. Rouvalla olisi ollut kissanpäivät jatkaa luksus elämää, entisessä talossa uuden jannun kanssa. Ex mies olisi maksanut kaiken. Ex rouva valittaa ettei ole rahan perässä, kuitenkin vaatii rahaa koko ajan, miljoonan sai eikä sekään riittänyt.
- Anonyymi
Missä haukkuu lasten äitiä.Kerrrohan ei auta että sanot haukkuu laste äitiä.Anna tietoa.
- Anonyymi
En palvo ketään,mutta ei ole reilua otta se mikä kuuluu itselle.Jos tämä äityli olisi tehnyt kodin hyväksi ja perheen hyväksi ymmärtäisin ton tokaisun Isä huolehti kaikesta lapsilta ei puutunut muuta kun äidin hellä hoiva.Mitäs tähän kirjoitat.
- Anonyymi
Minulla on käsitys Kotiäiti sai paljon mitä me tavalliset rehelliset naiset eisaatu.jenkeissä tällä naisella oli oli joka lähtöön apu.Mutta Mikko on isä joka ei rieku asioita lehtien palstoilla helenalla on varmaan rahasta pulaa ei lehdet ilmaiseksi julkaise tän naisen mielipiteitä.Arvostan naisena Mikkoa ja Mikonn sukua eivät missään rieku asioita mikä koskee lasten äitiä.Tämä miksi arvostan osoittaa osoittaa viisautta.Tällä suvulla on varaa huolehtia lapsista.Ja lopuksi.Jos äiti joskus uupuu Mikko huolehtii hänestä että hänellä on säälliset olot.Ja sen tietää äityli.
- Anonyymi
Koivuilla oli kolme lastenhoitajaa, ruuanlaittajat ja siivoojat. Piiat kuljetti kouluun ja harrastuksiin. Samoin oli ulkotöiden tekijät ym.
- Anonyymi
Mutta ei Helena kuskannut Mikko palkkasi auton ja kuljettaja. Koivu maksoi kaiken.
- Anonyymi
Kokeiltu on onneksi oli isällä paksu lompakko.Ei äitylillä ollut hätäpäivää oli isä lapsilla joka piti rahahanat tiukalla.Saa lapset hyvän elämän äitylin on yritettävä tulla toimeen omilla tuloilla.Tuntien vähän Mikkoa huolehtii aikanaan äitylistä ja tämän äityli tietää.
- Anonyymi
Yksi kirjoitus ehdotti helena töihin.Lakkaisi ruikuttamasta hyvät elarit saanut.
- Anonyymi
Tällä äidillä ei ollut hätää lapsilla kuljettaja vei kouluun harrastuksiin.Onneksi oli isä joka oli lasten turvana ja huolehti lasten tarpeet helppoa se ei varmaan ollut mutta selvisivät ilman somea.
- Anonyymi
Tässä tilanteessa äidillä oli rahaa käytössä palvelusväki huolehti kaikesta.Onneksi lapsilla oli isä joka huolehti lapsista palvelusväen kanssa.Herää kysymys.Missä koko lössi olisi jos Isä ei olisi ottanut äkkilähtöä suomeen.Meidän eitartte tietää yksityiskohtia,mutta voi pohtia missä olisivat.Siksi toivon Mikolle ja lapsille aurinkoisia kevät päiviä sylintäydeltä.
- Anonyymi
Oletko varma että vaimo oli uskollinen.Nyt tulee pikkuhiljaa tietoa.
- Anonyymi
Ei Helenaa haukuta.Me suomen naiset ollaan kateellisia kun emme ymmärtäneet miten miehet kupataan rahoista.Helena opasta meitä vielä enenmmän.Olet välkky.
- Anonyymi
Mikko nyt kumminkin huolehtii pesuestaan.Tämä äiti on katkera kun ei voi yhteiskunnan tukia käyttää ja siten kerätä sääliä tällä äidillä on hyvin asiat.On rahaa asunnosta en tiedä.Enkä tekeekö töitä verokirjaan onko merkitty tuloja.Mutta asunnon huolehtii Mikko ehkä ei ihan linnaa.Jos äitylille kelpaa.
- Anonyymi
Oletko jo rahat tuhlannut.Mikkoa haluut vielä kupata.lapset on vain sinun tiellä.Mikko on hyvä mies joku toinen olisi heittänyt sinut pois.Mikko ymmärtää tarvitse ehkä apua ja olet lasten äiti.En tarkoita rahalista apua.
- Anonyymi
Onneksi on isä joka on lasten turvana samoin suku.Äityli lepää ja hoitaa ittensä kuntoon.
- Anonyymi
Pettämisiä onko ollut.Hellun mielkuvitusta vai.Naisen tai miehen kanssa voi olla ystävä.Aina ei ole pettämistä kyse.
- Anonyymi
Nuo pettämiset Äiti jolle laset on rakkaita. Kävisi lasten kassa nämä asia läpi. Ei somessa.onko pettämistä olut.
- Anonyymi
Mikko huolehtii exsän asiat.Hellulta ei puutu elatus.Lapsia saa tavata sovitusti.Mikko on hyväluontoinen.Kyllä Hellukin tarvitsee tukea siihen ei some kansa voi auttaa onneksi Hellulla on hyvä luontoinen exä.
- Anonyymi
Vaimon pettjä miksi some kansa Mikkoa nimittää.Huolehtii vaimon mikä sitten vaimon tilanne on.Samoin lapset some kansa ei tiedä heidän asioistaan.Paitsi mitä äitily kertoo.Sanon tässä tilanteessa moni mies jättäisi vaimon.Mikko huolehtii hellusta ei se ole somekansan ongelma. Hellu vie siemen perunatkin suureen äänen vie mikä hälle kuuluu.Sanoisin niin kuin myllylä lautakaa ei akka ole hiihtänyt taloon.Hellu on mustissa.Tämä porukka mustiin pukeutuneena vie Hellun ja Mikon rahat.Aluksi Hellu sa rakkautta ja kehuja Pikkuhiljaa rahat katoaa.Hellu on puilla paljailla.Sitten Mikkoa aletaan painostaan Lapsista puhumataakaan.Hellu on vaarallisilla vesillä ei ymmärrä sitä.Esittää kohtalokasta naista mustiin pukeutuneena.Nämä ystävät vie kaiken jos Hellu olisi rahaton Hänen paikkansa olisi naiste talossa.
- Anonyymi
Mikko huolehti eron jälkeen exsästä.Tällä naisella oli hyvät tulot,mutta missasi ne.Ei Mikon kuulu elättää häntä.
- Anonyymi
Helena pukeutuu mustiin.Mitkä rahat hän sai.Onneksi hän on saanut kaiken.Vielä tulee aika mustiin pukeutuneet haluaa rahaa.Ei ne hellusta välitä vaan rahoista.
- Anonyymi
Ei ole Mikko huolehti palvelusväen lapsille hoitajat kuljettajat ja rahaa käytössä.Kaikki maksoi Mikko itse huolehti kun oli paikalla.Mikon ei tartte hakea kiillotusta hän on hoiti perheen asiat hyvin.Exä soveltaa omia juttja.Sa soveltaa rauhassa.
- Anonyymi
Mikkoa täällä enemmän haukutaan.Hän huolehti lastesa tarpeet oli läsnä.Helenaa auttoi tilanteen mukaa Mikko huolehti Hellusta ja lapsista moni mies oli jättänyt Hellun.Hän oli lasten äiti.Varmaan hyvän kotikasvatuksen tulos.Heikoimmat tarttee hoivaa ja apua.
- Anonyymi
Vielä kerran jos oli pettäjä.Mitäs some kansa siihen saoo.Huolehti exsästä moeni mies olisi hyljännyt vaan Mikko huolehti exsästä.Hän oli lasten äiti.Hellulla oli ja on hyvät olot.Kyllä Mikosta mies löytyy auttaa hellua Elämän korkeakoulun käynyt.Ei mollaa muita.Omat virhet korjaa itse.Ja käyttää sitä imuria.
- Anonyymi
No jenkeissä minulla oli auton kuljettaja.Kotiapua oli apulainen hoiti ruuan kauppaasiat.Olisin tykännyt itse toimia.Mieheni oli sitä mieltä apu tarvitsin.Oikeassa oli olen käytän apu välinettä kulkiessa.Hellulla on arkiset asiat kohdallaan.
- Anonyymi
Uskon Helenalla olevan hyvät olot jenkeissä.Palvelus väki hoiti monet asiat.
- Anonyymi
koivun Mikko Täällä on ihmiset jotka pitää Mikkoa pettäjänä. voi ollakin mutta Mikko isä huolehtii Hellusta ja lapset.
- Anonyymi
Helena onko lapsesi julkista riistaa .
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää ainakin Mikon tuloilla.Helenalla onko tuloja.Kyllä siellä pärjää menot on laitettava tulojen mukaan.Pakkoko sinne jenkkeihin on mennä jos ei oletuloja eikä parjää.
- Anonyymi
Mitä? Mikko on myynyt omistamansa talot USAssa. Mihin suellä Helena kuvittelee muuttavansa? Tuskin Mikko tulee enää maksamamaan ex-rouvan elämistä. Pääasia, että Mikko huolehtii lapsistaan.
- Anonyymi
Tulojen lisäksi pitäisi olla sellainen viisumi, jolla siellä saa olla ja elää.
- Anonyymi
Ei uhrannut Mikko huolehti palvesväen maksoi kulut.Hoiti lapset kun ei ollut rahaa tienaamassa.Tämän naisen harrastus miten saa Mikon rahat ja mollattua Turkuaa jaMikkoa lapsiani en antaisi muuta kun valvotusti.
- Anonyymi
Mutta Mikkohan kaiken maksoi.Ei Helena.Kokeiltu on aikanaan.Työtä oli mutta raahaa oli käytössni.Auto ja kuljettaja vei minne piti.Ei Helena rasittunut.Mikon lompakko kyllä.
- Anonyymi
Oli hienoa aikaa aikanaan,en silti haluaisi elää enää niin.Kuljettaja vie ava ovet.Nyt on elämä hyvin.
- Anonyymi
Mikko olet kuuluisa näitten netti kirjoituksen myötä. Mikä on totta ja mikä tarua.Uskoisin enenmän tarua.Et ole ainoa joka on kuuluisa netin myötä.Some kansa ei osaa erottaa mikä on totta.Tarut kiinostaa.Mutta huolehdit lapsista se on arvokas asia.
- Anonyymi
Hyvä aloitus. Olen seurannut heidän eroa ja on pakko sanoa että se on todella ruma ero. Helena on kuitenkin lasten äiti jota Mikon pitäisi kunnioittaa vaikka erosivatkin. Ero johtui Mikon pettämisestä.
- Anonyymi
Ei, vaan ero johtui siitä, että Mikko ei enää halunnut olla Helunan kanssa. Eihän pettäminen Helunaa saanut eroamaan aiemminkaan. Ero tuli vasta, kun Mikko halusi erota. Helunaa tuskin on Mikko kiinnostanut, raha se on, mikä Helunan sai pysymään avioliitossa. Nolo ja katkera nainen, kun on tuonut nämä eroasiat julkisuuteen.
Aika erikoisia näkemyksiä sulla, helenako yksin ne lapset on tehnyt, eikö mikolla isänä ole mitään viitettä asiassa?, ihmeellinen on tämä tasa-arvoinen ja suvaitsevainen suomi, kaikkien pitäisi kumartaa homoja ja jos jonkinlaisia friikkejä, mutta normaali mies on kaiken pahan alku pelkällä olemassaolollaan, jo jostain syystä nuo ajatukset ovat samoilla ihmisillä päässä pyörimässä.
Mikkohan on kunnioittanut helenaa ja pitäytynyt kommentoimasta mitään missään asiaoista, tämä helenahan kertoilee kaikenlaisia satuja sinnetänne ilman mitäänkunnioitusta toista kohtaan.
Tuskin se ero johtui mistään pettämisestä, mutta tuo tyhjäntoimittaja nyt haluaa uskotella ihmisille niin, nyt kkun on nähty millaista käytöksensä on niin en oikein ihmettele että se laitettiin pihalle.
- Anonyymi
Hävetä ei tartte.Helena sai hyvin rahaa.Viisas nainen petasi asiat hyvin.Onneksi on isä lasten turvana pystyy elättään heidät.
- Anonyymi
Nyt viruhoro on haastanut poliisit oikeuteen kun veivät muka väkisin omistamaltaan tontilta pois. Eihän se sitä omistanut sen enempää kuin taloakaan ja Mkkko maksoi jopa hotelliyöpymisen sille. Sillehän nauraa harakatkin.
- Anonyymi
Helenalla ei hätäpäivää.Jos hätä tule mustiin pukeutuneet ystävät auttaa.Ensin tietysti puolison rahat kupataan.Lapset toivottavasti hellu pitää heidät kaukana uusista ystävistä.Itse laittasin rahat määrätty summa automaatilta voi nostaa.Pankista myös.Pyysin pankista neuvoa,neuvot oli oivallisia siihen tilanteeseen,rahat olisin muuten menettänyt.Mitä hyödyin rahat säästy ja minut pahoinpideltiin ja heitettiin jokeen eivät tiennet olin hyvä uimari ja sukeltaan.Opetelkaa uimaan ja sukeltaan.
- Anonyymi
Jenkeissä oli palveluskuntaa ja Mikko huolehti että elämä rullasi eteenpäin.Kyllä moni tietää jenkeissä elämä maksaa eivät eläneet siivellä vaan Mikkoisä maksoi kaiken. Hellu vaan jättää sanomatta että että ei puutetta nähnyt ja osaa kertoa asiat miten lehdistö haluaa.Kyllä Mikko huolehti kaikesta.Asuntoa kehuu uskon joko saanut perintönä tai Mikko maksanut isä ehkä halusi lapsille hyvän kodin kun ovat äitylillä.
- Anonyymi
Isästä tehty hirviö meediassa.Mutta hän isä jonka lapset pärjää saavat isältä elannon.Suomen miehet täm än naisen huoltaa xsä hoitaa mitä tarvitsee.Ei ehkä pärjää asua yhdessä,mutta kulut maksaa.Kovan korkeakoulun Isä käy mutta menee eteenpäinonhan hänellä lapset kohteiliaat avuliaat näistä lapsista olisin ylpeä.Onneksi ei ole katkera antaa exsä solvata rauhassa lehdet kirjoittaa mistä saa rahaa rahaa.Uskaltaakoyksikään lehti kirjoittaa isä joka huolehtii lapsista.Ei tartte olla Mikko on huoltaja isiä muitakin.Nainen on yli ihminen lasten huollossa.Isät on onneksi saaneet vähän tilaa vaan liian vähän.
- Anonyymi
Miksi pitäisi mennä kokeileen.Suomessa ei ole ilmaista Jos sinä olet saanut ole hyvillä.Minä yh saan elatusavun asumistuen hoitopaikan ja pienen palkan kaikista maksan käteen jää summa mikä on määrätty laissa tarkista asiat.Kotipalvelussa näin ihmisten eläkkeet ei suuria mutta toimeen tulivat.Annetaa ihmisen tulla toimeen tuloillaan Kaikki ei ole valittajia.
- Anonyymi
Ei ole ilmaista kokeile puolivuotta elät tuilla kysyn sinulta oliko ilmaista.Aluksi saat isompaa rahaa sitten pienenpää.Ja käyt kursseja joista hyötyy työn antajat et sinä
- Anonyymi
En voi sille mitään minulta palaa käämit.Tänne suoltaa neuvoja ihmiset.Jollai on asiat hyvin.Ei yhteiskunta kaikkia elätä.Hätäaputyöt mistä et saa palkkaa vaan pienen korvauksen.Tänne antaa neuvoja ihmiset joilla on hyvät tulot
- Anonyymi
jenkeissä kuljettaja vei minne sanoin.Sain kaikki palvelut mitä mieheni tiesi että tarvitsen.Hellu sai myös kaiken.Loppuu ne miljoonat kun niitä huiskii menemään.Mikkoisä huomasi rahahanat kiinni lapset tarttee myös aikannaan rahaa.Mikko ymmärsi tämän pulisolla oli näky kun sitä raahaa on.Se oli kovin isku kun rahan tulo tyssäsi.Ei Hellu kurjuuteen joudu.Mutta Mikon hankkimä omaisuus miten sensaisi kupattua vielä.
- Anonyymi
Hei kirjoitinko tänne jenkeissä sain auton kuljettajan rahaa käyttööni reilusti.Tar kan rahan kuluttaja ostintarpeelista en turhuutee Mieheni sanoi voit ostaa itsellesi mitä haluat.Meillä oli hyvä elämä siihen asti kun mieheni sairastui.Hoitohenklöt oli sitä mieltä laitokseen.Sanoin mietin vielä otin selvää palveluista kannatti. mieheni sai hyvän henkilökohtaisen avustajan minä muun ajan miehen veljet kaverit oli apuna.Me saimme uuden erilaisen elämän Mieheni oli paljon avun tarpeessa.Olen kiitollinen siitä ajasta kun oli kotona viimeiseen asti.
- Anonyymi
0le suorasanainen Olen silti sitä mieltä jos menen ulkomaille vaikka mieheni kanssa turvaan selustani myös että minulla on työpakka oma tili.Sen takia ulkomailla voi sattua jotain miehelleni silloin minä pärjään. Uskokaa pois paperien selvittely ja muut molemilla omat rahat oma tili.selvittelyt kestää.
- Anonyymi
Ei tarvitse hävetä.Tämä nainen mustissa.esittää kohtalon naista.Mikko hänet loppupeleiisä huoltaa.Kunhan ensin saa Mikon rahat tuhlattua.Lapset Mikko huoltaa Lehdet ei myy hänen tarinoitaan rahavirrat hupenee.Mustat vaatteet kuluu uusia pitäisi ostaa.Tämä laiset ihmiset tuntee lain.Siis Mikko pysy kaukana vaikka älä mitään asioita sovi hänen kanssaPyydä kirjallinen selostus kaikista keskusteluista.Älä puhu mitään varsinkaan puhelimessa tai netissä.Minun ystävä entinen oli taitava oikoo puhelin keskustelua en muista miten teki itse en keskustele puhelimessa muuta kun arkisia asioita
- Anonyymi
Helena ihmettelee kun Mikko unohti hänen nimen.Ei exsiä tartte muistaa nimeltä.Kun erotaan erotaan kunnolla.Tässä tämä nainen haluaa rahat Mikolta.Kuinka paljon Mikko isän rahoja valuu taivaan tuuliin.Ei taida lapsille jäädä mitään.Kun Mikko jaksais huolehtia lapsista jatienata rahaa elämiseen.Olet Mikoisä aika lujilla mutta tiedän sinä pärjäät.Rahaa se on mikä exsäsi tuhlaa.Sinulla on lapsetJa lapsilla rakastavat sukulaiset.Se on suurin asia.
- Anonyymi
Ja ehkä Mikko kysyi sitä sukunimeä siksi, kun sellainenhan saattaa eron jälkeen muuttua.
- Anonyymi
Pettäjä huolehtii lapsistaan.Exä pärjää somessa,antaa lehtihaastatteluja,Some kansaa kiinnostaa juorut.Jos pettäjä kertoisi yh olemisestaan exä olisi hiljaa hetken.Etsisi uuden uhrin ikää on sen verran ettei lapsia tee.Mikko olet isä lapset on hetken nuoria elätä heitä hyvin.Huolehdi heidän tarpeet.Niin teet.Ole läsnä.
- Anonyymi
Miksi pitäisi hävetä.Suomen naiset elättää itsensä ja käyvät töissä ,huolehtivat perheestään.Eivät ole loisia eikä lokkeja.Ei tartte naiset hävetä.Ja jos asumme ulkomailla Menot suhtaudumme tulojen mukaan.Tämä joka käski meidän hävetä,hävetköön itse.
- Anonyymi
Ei ole pakko asua jenkeissä,suomessa on hyvä sossu.änne vaan asumaan.
- Anonyymi
Ei ole ilmaista paitsi lokeille.Maksamme lasten kulut itse asunnon vuokrat.Elämisen.Ota selville kelle on ilmaista me jotka käymme töissä maksamme korkeita veroja.sinunlaiset voi lokkella.Lokeille on ilmaista suomessa eläminen nauti siitä.Muista työssäkäyvät maksavat verot jotta sinä voit lokkeila.
- Anonyymi
Lokit tänne vaan.Suomi ei jätä kadulle.
- Anonyymi
Minä naisena en hauku,en pidä lokeista 40-vuotta työelämässä ja lokit tulee.Suomen naisille haluan hyvän elämän.Ahkerat äidit tekevät töitä huoltavat katraansa Suomen naiset olette ahkeria en vaan pidä lokeista.Näin niitä työelämässä lokkeja kun olin työelämässä.
- Anonyymi
Suomessa lähes ilmaista elämää on lokeille.Suomessa tehdään töitä ja aikanaan saadaan pientä eläkettä.Minua harmittaa nuo lokit.Mutta elättää nekin pitää.Kadulle suomessa ainakaan vielä joudu. Ottakaa selville onko suomessa lähes ilmaista elää.ja elättää lokit.
- Anonyymi
En häpeä olen suomalainen teen töitä että pärjään.En mene jenkkeihin miksi menisin .Joka paikassa pärjää työn teolla jenkeissä voi olla kalliinpaa tulot eri luokkaa kun meillä.
- Anonyymi
Koivu huolehtii pesuestaa ei yhteiskunta
- Anonyymi
Suomalaiset tekee töitä maksaa veroja aika summia.Lokit pärjää suomessa hyvin.Jenkeissä eri asia siellä ei ole samanlaisia tukia kun meillä.Mutta sieltä voi tulla suomeen.
- Anonyymi
Ei ole me jotka käymme töissä maksamme kunnolla veroja siis Suomessa ei ole lähes ilmaista paitsi lokeille.Eläkeläiset maksavat kunnolla veroja myös.Tuo oli kurja ilmaisu.
- Anonyymi
Ei jenkeissä laiskana pärjää työtä tekemällä pärjää.kerro mikä suomessa on lähes ilmaista,Me veronmaksajat otamme tiedon vastaan.meidän palkoista menee isot verot
- Anonyymi
Mutta eikö Mikko maksanut Oen ymmärtänyt Mikko maksanut mista hellulla oli rahaa.
- Anonyymi
Miten minun pitäisi hävetä.Jenkeissä maksoin itse työpaikka oli.
- Anonyymi
Nyt heluna on haastanut poliisit oikeuteen kun veivät muka väkisin omistamaltaan tontilta pois. Eihän se sitä omistanut sen enempää kuin taloakaan ja Mkkko maksoi jopa hotelliyöpymisen sille. Sillehän nauraa harakatkin.
- Anonyymi
No ei palvota,mutta huolehtii exsästä ja lapsista.Antaa heidän erota rauhassa se miten exä pärjää se jää nähtäväksi. Mikko hänet huolehtii,Mikkolla hyvä luonne.
- Anonyymi
Muistetaan jenkeissä on eri meininki .Nyt ollaan suomessa suomen meininki. Hellu voi muuttaa jenkkeihin jos ei pärjää täällä.Ei hellua haukuta. Annetaan hellun elää rauhassa.
- Anonyymi
Tuohon suomessa lähes kaikki ilmaista.Me jotka käymme töissä,Maksamme veroja.Lokit lokkeilee.Törkeä ilmaisu melkein kaikki ilmaista.Hävettää sinun ilmaisu suomessa ei ole niille jotka käy töissä ilmaista emme saa asumistukea lapsia ilmaiseen pvähoitoon.Lokit saa .vero aika korkeita jotta sinä saat melkein kaiken ilmaiseksi.
- Anonyymi
Mikko maksoi kaiken myös kuljetukset kouluun henkilö kunnan.
- Anonyymi
Nyt ollaan suomessa.Mennään suomen lain mukaan.Isällä on oikeus myös lapsiin.Äiti ottaa sen mikä hälle kuuluu avioikeudella uskosin tämä tokaisu onnisttu.Annetaan heidän erota itsenäiseti.Some kansa seuraa sivusta katsotaan miten käy.Mikko on isä lapset huolehtii.Exsän huolehtii aikanaan.Ei Mikko ole hirviö eikä mikään muu.Vaan isä joka huoltaa lapsensa.Aikanaan myös exsänsä exsä mollaa ja yrittää soimata Mikkoa tiesittehän oikeus lapset isälle määräsi ei oikeutta voideltu rahalla.Tämä on monelle isälle rohkaisu isäkin voi saada huoltajuuden yh äidit on vaan saanut ylivallan.Isille oikeutta.
- Anonyymi
Taitaa olla toisinpäin.Mikkoa haukutaa mutta huolehtii lapsensa ja hellun.
- Anonyymi
Nyt helluna haastanut poliisit oikeuteen kun veivät muka väkisin omistamaltaan tontilta pois. Eihän se sitä omistanut sen enempää kuin taloakaan ja Mkkko maksoi jopa hotelliyöpymisen sille. Sillehän nauraa harakatkin.
- Anonyymi
Helenalla palkatut palvelijat.Auto käytössä.Rahaa myös kunnes lasten isä laittoi stopin.
- Anonyymi
Mutta Helenalla oli rahaa Mikko maksoi kaiken.
- Anonyymi
varmasti Mikko tiesi.Siksi vaimolla oli joka lähtöön palvelus henkilöt.Uskon Mikon olevan hyvä isä lapsilleenExällä rahaa ei elänyt puutteessa.Ja kyllä Mikko pelasi niistä pelirahoista sai hellu osansa.Nyt saa huilata ja olla lastensa kanssa.
- Anonyymi
Tässä vaan on niin.Hellulla .oli palvelijat joka lähtöön Rahaa käytössä kunnes Mikko lopetti tuhlaamisen.Helenalla ei ollut rahasta puutetta
- Anonyymi
Niinpä.Palkatut henkilöt hoiti kun Mikko isä oli pelaamassa.Olihan Mikkoisän pelattava kun rahaa tarvittiin myös äidin luxus elämään.
- Anonyymi
Hei oikaisen suomessa ei läheskaikki ole ilmaista.Me jotka käymme töissä maksamme myös veroja.Näin kerron sinulle ota selville kelle lähes kaikki on ilmaista Yli 40-vuotta olen työelämässä ollut ja maksanut verot.Jotta sinulle kaikki lähes ilmaista.Tuntuu tosi pahalta lokit jotka saa hyvän yleispidon me jotka sen heille mahdollisisti.Nyt kohta hyvin vointi laantuu lokit joutuu tekeen töitä me jotka hyvin voinnin eteen tehtiin töitä meitä ei ole enää montaa.
- Anonyymi
olen suomalainen elän suomessa en jenkeissä.Ei minun tarvitse mennä jenkkeihin sääliä kerään pärjäisin tuloilani myös missä maan kolkassa tahansa.Siis elän suomessa
- Anonyymi
Hei ei suomessa ole lähes ilmaista,ehkä lokeille katkerile exille.Me jotka käymme töissä maksamme veroja.Lokit saa lähes ilmaiset edut.Ottakaa selville ketkä maksaa verot.
- Anonyymi
Kokeiltu on.Helenan ei ollut pakko asua jenkeissä.Tiesi aikanaan tulevat suomeen.Onneksi Mikolla ymmärrys lasten on hyvä kasvaa suomessa.Niin tuo jenkki tuomarikin sanoi.Asukoon Helena missä tahansa Mikko avittaa häntä.Siitä Mikko on järkevä pysyy kaukana somesta,lehtien sivuilla ei kerro lapsistaan Nämä lapset ei ole julkista riistaa.Eikä soimaa exsäänsä.
- Anonyymi
Hei tässä tapauksessa oli palkattu auton kuljettaja Helenalla oli jenkeissä kaikki palvelut.Ei kärsinyt puutetta.Mikko maksoi kaiken Lapset Mikko huolehti kun oli paikalla.Lasten hoitajat auttoi äitiä.
- Anonyymi
Mikko isänä huolehtikaikesta.Helenalla oli palvelus kuntaa joka lähtöön.Myös auto.
- Anonyymi
Et voi sanoa teillä ei ole tietoa minkäläista jenkeissä on.Helena pärjäsi olihan hänellä exsä joka huolehti hänestä.Jenkeissä pärjää työnteolla tai rikkaan puolison siivellä.
- Anonyymi
VIELÄ KERRAN suomessa ei ole ilmaista ei läheskään.Me raskaantyön raatajat maksamme lokkien yltäkylläisen elämän.Suomessa otetaan verovaroista näiden tarpeet.Siis suomen veron maksajat maksaa näiden lokkien tarpeet Uskon Mikon huolehtivan exsänsä tarpeet ja huolehtivan hänestä.Tämä lokki pärjää exsänsä tuloilla ei vaan pääse tuhlaan.Suomessa ei ole ilmaista.Ottakaa selville .
- Anonyymi
Oletko itse ollut jenkeissä.Rikas puoliso et ole puutetta nähnyt.Hellulla ei huolen päivää.Mikko huolehti kaikesta.
- Anonyymi
Hei Mikko huolehti auton kuljettat jos itse ei päässyt.Huolehti että arki sujui.Oli palkatut palvelijat joka lähtöön.
- Anonyymi
Hei Mikko huolehti kaikesta.Ei Helenan tarvinnut arkisilla askareilla itseään väsyttää.
- Anonyymi
Suomessa verot on korkeat.Niistä maksamme lokkien yltäkylläisen elämän.
- Anonyymi
Miten tätä 14v. vanhaa asia vielä jauhetaan. Monet muutkin eronneet, eikä muut ole saanu miljoonaa. Pitää mennä töihin ja elättää itsensä. Aikooko katkera exä mollata lastensa isää, kymmeniä vuosia.
- Anonyymi
Ei ole ilmaista suomessa.Raskaan työn raatajat on lokkien elämän hoitanut.
- Anonyymi
Jos noin on Mikko maksoi kaiken.Ei exä olisi pystynyt hoitaan asioita.Mikko nyt vaan tunnollinen isä ja katsoo exälle elintason lapsistaan huolehtii ilman somea.
- Anonyymi
Ei haukuta monia suututtaa tuo rahojen tuhlaus.Mikkoa enenmmän vaikka Mikko on mies.Ei elä somessa.Antaa exsälle tilaa somessa.Jenkeissä isä huolehti lapsille kaiken.Exsälle myös.Tämä isä ei tarvitse rahaa lehtijulkaistuista rahaa.Pystyy huolehtimaan jälkikasvun että exän ilman somea.
- Anonyymi
No täsä tapauksesa äidillä oli huolto joukko.Hoitivat pyykit lapsille puhtaat vaatteet tekivvät ruuat,Koulukuljetuksen hoiti autonkuljettaja.Mikko teki kodintyöt silloin kun ei ollut pelaamassa.
- Anonyymi
Lokeille lähes kaikki on ilmaista.Me työssä käyvät maksamme verot.Verora hoilla heidän elämisen.Suomessa on korkea verotus.Jote lokkeilkaa vaan.Ilmaista ei läheskään ole eläminen suomessa.Verotus korkea.
- Anonyymi
On kokeiltu.Ei jekkeihin mennä jos ei ole rahaa.Pärjää hyvin kun tekee töitä.Uskon exän huolehtivan kaikesta.Mitä tämä nainen tarvitsee.Ei tartte mennä kokeileen.
- Anonyymi
Helena olisi sopinut asiansa reilusti Mikon kanssa koko sotkua ei olisi tullut.Mikko huoleti reilusti korvauksia.Helena sai tosi hyvin ja Mikko huolehtii jatkossa säällisen elämän.Harva mies katsoo että exä pärjää.
- Anonyymi
Tottahan tuo on. Mikko on toiminut kunniallisesti vaikeassa tilanteessa. - Toisaalta harvalla miehellä on miljoonia, vaikken uskokaan, että kaikki niitäkään exän toimeentuloon laittaisivat. Ja Helena on saanut enemmän, kuinn laki määrää.
- Anonyymi
Jenkeissä oli apulaiset.Ei Helena yksin kaikkia töitä tehnyt.Mikko huolehti arjen pyörityksen.Ei uhrannut itseään Helena itseään.
- Anonyymi
uhrasi.Mikko maksoi palvelusväen.Helena ei rasittunut Mikon lompakko kyllä.Mikko auttoi ja teki kotitöitä kun oli kotona.
- Anonyymi
Siipeily taakse jäänyttä elämää.
- Anonyymi
Saiko Helena tarpeeksi rahaa.Laitetaanko uusi keräys.
- Anonyymi
En häpeä.Lokki saisi hävetä.Olisiko lokin aika mennä töihin.
- Anonyymi
ei uhrannut nautti luxus elämää.
- Anonyymi
Mikko maksoi kaiken Hoiti lapset kun ei ollut tienaamassa rahaa exän luxsus elämään.Nyt nauttii lapsista ehkä rakkaudesta.Suon sen Mikolle.Rahaa ei kulu nyt niin paljon kun ei ole exsä tuhlaamassa.
- Anonyymi
Herätkää hölmöt. Ketä enää kiinnostaa joku nousukas Viron vosu?
- Anonyymi
Oletko itse kokeillut sitä elämää.Helppoa kaikki palvelu autonkuljettaja toimii jos on rahaa.Mikolla oli taisi jarruttaa rahan käyttöä.Se on vaikein asia.
- Anonyymi
kaikista tärkei tässä kovassa maailmassa.On isä joka on laste tukena.Huolehtii heistä.
- Anonyymi
Miksi pitää haukkua?
- Anonyymi
Niin, miksi ex-vaimon pitää haukkua ex- miestään jatkuvasti instassaan?
- Anonyymi
Tässä tapuksessa oli käytössä palvelus kunta.Minkä Mikko maksoi Helena ei rasittunut arkisilla askareilla.Ehkä olisi katsoa vähän laajemmin asioita ei yhdestä näkökulmasta.Onko asia somekansan asia.Mikko huolehtii perheensä.
- Anonyymi
Suomessa ei ole lähes ilmaista muille kuin katkerille exille.Mikko maksaa huimia summia lokille toivottavasti lokki ostaa lapsillekin jotain ettei rahat mee kokainiin.Tuntuu siltä isältä halutaan viedä kaikki.Mikko rahaa sinulta halutaan.Uskon sinua harmittaa Yritä elää ja anna muiden elää.Sinulla on upeat lapset.Heitä ei sinulta viedä.
- Anonyymi
Ei Helenaa haukuta.Mikkoa kyllä.Mikko onneksi jaksaa lasten elatuksen ja elämän hoitaa.Jaksamista sinulle Mikko.
- Anonyymi
Ei haukuta.Vaan ollaan kitkeriä kun ei itse ymmäretä lokkeilla.
- Anonyymi
Sama meno jatkuu, Mikko maksaa, Helena loikoilee tekemättä mitään ja kodinhoitaja pitää kodin kunnossa. Lapset eivät sentään enää ole kodinhoitajan varassa kuten aiemmin vaan elävät normaalia kasvavien lasten arkea.
- Anonyymi
Mikko joutuu maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Oikeus voittaa aina!- Anonyymi
On maksanut tähänkin asti, Helena hävitti miljoonansa nopsaan.
Taisi uusi poikaystävä vetää melkoisen osan nenästä tajuntaan. - Anonyymi
18:06 Ihan oikein Mikolle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
18:06 Ihan oikein Mikolle!
Pikkusummia verrattuna virohoron tuhlaukseen
- Anonyymi
Eipä Helena tässäkään asiassa ajatellut lapsiaan yhtään. Lihotti vaan asianajajia. Kaikki kolme lasta olisivat voineet saada ne yli 130000 Euroa tulevaisuutta varten opintoihin, matkoihin äitinsä luokse ym ym.
Ei ne Mikonkaan rahat koko ikää riitä. - Anonyymi
Hienoakun olet samaa mieltä ettei viruhoron kuulunutkaan saada yhtään lisää!
- Anonyymi
Niin olen erimieltä.En ole kitkerä olen rehellinen suomalainen nainen.Mikä oikeus.Miehet on aina maksajia.Naiset on vaan oikeudessa erossa surkeita valittajia.Rehelliset suomalaiset saa ilman ottamista mikä heille kuuluu.Miettikää mikä lokki.Onneksi ei ole suomalainen.Me veron maksajat hoidamme hänet nyt ja aikanaan kun lokkeiu aika on ohi.Maksamme huikeat asia-aja laskut vai onko ne Mikon maksettava.Ottakaa selville mikä tuhluri.Millä saisi naisen sinne mistä on tullut.Me maksamme hänen kulut.
- Anonyymi
Ei aina Jenkki tuomarit puuttu hellun käytökseen tuomaria vaihtaessa yritti rahastaa Mikkoa Oikeus voittaa hellun käytös ei onneksi voittanut.Jää lapsille muutama euro.Ottakaa selville mikä on totuus.
- Anonyymi
Voittaako.Jos tuomarit on tehny rehellisen valan.Valoja voi voi tehdä väärillä perusteilla.En ihan usko oikeuteen.Vaikka hellu olisi maksaja mikko kulut maksaa toivootavast pääsee eroon exsäxtä.Oottaka vaan helulla on joku uusi asia alkaa alkaa vinkua maksajaa.Tämä nainen ei lopeta.Toivon somekansa.Mietitään mitä kirjo itetaan someen kun seuraatte tilannetta hellu tietää mitä some kansa haluaa.On taitava myös epärehellinen.Minä pysyn kaukana hänestä.Ja yrittää yh varjolla kerätä sääliä.Ehkä some kannanotot pitäisi olla lapsilta piilossa.Hellu ei tiedä yh elämästä.Hänellä on hoitaja kaarti palvemassa ja palvelut mitä ymmärtää etsiä.Puoliso joka maksaa kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikkusummia verrattuna virohoron tuhlaukseen
En ole koskaan katkera jos joku vie toisen rahat.Ja mitä tuhlasi ei kerrota meille mitä se meille kuuluu.Lasten perintöä ajattelen vaan
- Anonyymi
Siks helenaa haukutaan kun on virolainen. Virolaiset on tunnetusti ahneita rahalle. En tunne yhtään rehellistä virolaista.
- Anonyymi
Minä tunnen montakin virolaista ja kaikki ovat rehellisiä.
- Anonyymi
EI se takia että on virolainen.Syyt on paljon syvenmäällä ja pahemmat.Nauti Helena kun Mikko isällä on jokunen euro jäljellä.Pystytkö huolehtiin lapsista.Kun rahavirrat loppuu.Lapset kasvaa ymmärtävät tilanteen.Tuhlaa vielä kun voit Jenkkituomarit uskon että näkevät sinun läpi.Mutta ei ne suomessa puutu ovat sinun puolella.Mikolla on ystäviä jotka ei ole vahingoniloisia.Minä entisenä yh toivon sinulle lasten kanssa keväsiä päiviä.Sinä pärjäät anna exsän solvata ihan rauhassa.Kitkerät ihmiset pärjää somessa.Rahaa äityli tarttee sinä ja lapset olette pelinappuloita.Voimia sinulle lapset tarttee isän jos menetät rahat jää sinulle lapset tärkein asia.
- Anonyymi
Nyt Helena soppaileen.Olethan tyytyväinen kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista.Sanoisin olet tai olkoon.Nauti elämäsi innolla rahoista minkä eteen et ole tehnyt mitään.Saat avio oikeudella tuhlata toisen tienaamat rahat.Sinulla oli aikaanaan palvelus väki et joutunut kotitöitä tekeen.Ole onnellinen rahoinesi.Lapsilla on kumminkin isä joka pitää heistä huolen.Suku myös.
- Anonyymi
Eipä Helenalla ole taalaakaan enää jäljellä. Tulot muodostuvat kerjäyksestä ja sosiaalituesta.
Uusi poikaystäväkin on tainnut lähteä kun Helenan rahat loppuivat. - Anonyymi
Mikko maksanut huimia summia.Maksaa varmaan edelleen.Jenkki tuomari ei ole ajan tasalla.Jos Helenan puheet pitää paikkansa.Onneksi lapsilla on isä isän oikeutta äityli ei voi viedä.Mikko suurinta elämässäsi on lapset.Helenan on äiti äideillä on valtava kannatus.Ole isä lapsille tässä tilanteessa jatkossakin.Lapset tarvitsee järkevän aikuisen johon luottaa.Minä olen yh.Tiedän äitien voiman miksi jenkki tuomarit ajaa asiaa.Eikö suomesta löydy Mikolle suomalaista asianajajaa.Vai eikö Mikko jaksa käydä oikeutta.Tämä nainen ottaa tilanteesta ja julkisuudesta kaiken irti.Mikko pitää lapset pois julkisuudesta se on hyvin huomattu lapset ei ole julkista riistaa.Mikko maksaa järkyttävät asianaja palkkiot se on niin syntisen väärin.Haluaisin keskustella jenkkituomarin kanssa jos sellainen on.Vai onko hieno nimi vaan.Johon äityli vetoaa.Mikko maksaa järkyttävät elarit mihin rahat menee.Miettikää some kansa tämä äitityli saaa sellaiset rahat mihin suomen yh ei koskaan saa.Onko oikein.
- Anonyymi
Kaikki menee asianajajavelkoihin. Raha liikkunut aiemmin, ei osannut sanoa mihin. Katosivatko kun alkoi laskuja tipahdella?
- Anonyymi
Pettäjä ken on Helena vetää säälipisteitä.Mikko on huoltanut kaikki menot.Minä yh olisin kiitollinen jos exsäni oli maksanut edes ripusen mitä Mikko on maksanut.Jenkki tuomarit onko sanonut mitä hellu puhuu.Haluaisin hellun ja jenkkituomarit kanssani saman pöydän ääreen.Täällä voi suoltaa mitä vaan.Olen yh eläkkeellä.Tiedän miten exsiltä viedään rahat.Helena osaa asiansa tuntee lain.On ihan varma ettei kukaan pärjää hänelle.Ei edes jenkki tuomarit.Mikko keskity lapsiin hellu keskittyy miten vie loput rahasi.Me suomen yh ollaan tukenasi.ajatuksi rukouksin olet isä lapsille.
- Anonyymi
Ei tarvitse mennä jenkkeihin olen suomalainen.Suomen laki koskee suomalaisia.Nyt Mikko katse eteenpäin exsäsi on taakse jäänyt.Lapset ja heihin liittyvät asiat hoituu asianajajien kautta.Pidä exsäsi kaukana älä tuhlaa sanoja häneen älä tuhlaa ajatustakaan häneen.Ala elään omanlaistasi elämää.Sinulla on lapset isommat ymmärtää tilanteen pienempi sen miten aikuiset kertoo.Jätä exän mielipiteet kommentit omaan arvoonsa.Olet isä isällä on vastuu jonka olet hoitanut vaikka exsä pistää kapuloita eteesi.Isänä sinulla on suuri vastuu.
- Anonyymi
Pettänyt varjoja voi heittää.Helena on etevä nainen.Uskokaa ken uskotette jos Mikko petti hellu saanut runsaat korvaukset.Mikko huolehtii lapsien elatuksen.Isommat lapset saa sanoa mielipiteensä pienenpi ei ymmärrä someraivoa hänestä Mikko huolehtii.Jenkki tuomarit tänne vaan.
- Anonyymi
Ei Helenaa haukuta miksi pitäisi.Hän on etevä raha-asioissa.Ootellaan vaan Mikon rahat kun sa kupattua sen jälkeen lapset yhteiskunna kontolle. Jenkki tuomari avittaa mielellään.Mikko ei pärjää tälle naiselle. Ei pärjää tuomaritkaan ei jenkki tuomarit.Lapsita välittää sen hetken kun rahaa tulee kun rahat loppuu Mikolta lapset kuten kirjoitin yhteiskunta elättää.
- Anonyymi
Tämä nainen ei ole uhrannut päin vastoin ottaa kaiken Mikon rahat.Tässä sellainen ihminen josta kuullaan jälkeenpäin.Onneksi Mikolla on läheiset tukena.Hän tietää joka arvoesineen minkä voi muuttaa rahaksi.asuihan hänMikon kanssa Lapsia ei hoitanut Mikko huolehti että arki pyöri.Joku ajattelee miksi Mikko ei vaatinut Helennaa töihin .Siitä olisi riitaa.Mikko sai tuta minkälaisen naisen kanssa on yhdessä.Tämä nainen osaa käyttää meediaa hyväksi. ainoastaan somea päivystää.
- Anonyymi
Helena pärjää Mikko hänet huoltaa kun ei itse pysty aikanaan.Oikeastaan mitä meille kuuluu tämän perheen asiat.Totuutta emme tiedä Parempi ettemme tiedä.Toivottavasti jenkki tuomari älyää missä mennään.Kun hellu sitä hehkuttaa.Mikolle ja lapsille toivon sittekin valoisia aikoja.Rahaa se vaan on mitä tämä nainen haluaa.Lapset ja Mikko viis heistä onneksi on isä joka lapsista välittää.
- Anonyymi
Kyllä tietoa on.Millä tämä äiti pystyy huoltaan lapsensa.Se on iso kysymys.Jos jenkkituomari määrää lapset jenkkeihin.Siinä ei ole Mikolla vaihtoehtoja kuin vuokrata asunto ja pitää lapsista huolta.omalla vuorollaan.Menee elarit tasan.Se on se kovin asia.
- Anonyymi
Mutta oliko pettäminen sittenkään totta.
- Anonyymi
Minua ärsyttää sana.suomessa läheskaikki ilmaista.Ei ole me veron maksajat pidämmme lokit elossa.
- Anonyymi
Rahasta ei riidellä.Mikko maksaa hurjia summia.Jenkki tuomarit naisten puolella.No Helena on etevä nainen.Pystyykö tämä nainen hoitaan lapsensa jos Mikko ei jaksa tapeella hänen kanssa.Mikolle lapset on arvokkaita haluaa heille hyvän elämän.Äidin kanssa myös joskus vaan ihminen väsyy,lapset on arvokkain asia Mikon elämässä.Sen äityli tietää ja haluaa estää.
Joskus voimat uupuu.Ei halua eripuraa äityli sanoo ei rahasta ole tarvetta puhua - Anonyymi
Vielä kerran ei Mikkoa palvota.Mutta isänä hän hyvä huoltaa lapsensa niin kauan kunnes exävie loputkin rahat.Lapsista välittää.Jenkeissä varmaan vähän eri tyyli.Mikko on isä.
- Anonyymi
Helena ei tehnyt mitään typerästi.Ei vaan ymmärtänyt Mikkokin haluaa olla lasten elämässä mukana.Mikko on isä hellu on äiti molemilla oikeus lapsiin.Lapsista riitely Helena olisiko ilman somea.Siis isälle oikeus muuhunkin rahastus.Olkaa lapsille rakastavat vanhemmat.Vaikeaa se varmaan on kun rahasta on kyse.Kannattaa yrittää.
- Anonyymi
Miksi tarvitsee hävetä.Mikko huolehti maksut kuljetukset.Hellun tartti somessa päivystää kerjätä sääliä.
- Anonyymi
Niinpä mitkä summat Mikko on maksanut,exsälle.Mieti sitä.
- Anonyymi
Suomessa veronmaksajat maksavat ilmaiset koulut.Siis peruskoulun.Lukio ammattikoulut maksaa ei ole ilmaisia.Me suomalaiset käymme töissä pienellä palkalla.Mutta haluamme lapsillemme hyvän koulutuksen aikanaan myös työpaikan.Ota selville mikä on ilmaista.
- Anonyymi
Minä suomalaisena käyn töissä isolla palkalla.
- Anonyymi
No nyt on tilanne.Mikko maksaa hurjia summia.Helenan elämä turvattu.Lapsista en tiedä.Jos saavat olla isän kanssa ovat turvassa.Uskon isän olevan parempi huoltaja.Helena äiti osaa vinkua enemmän rahaa.Kehuu jenkki tuomarit sanoo sitä ja tätä.Onko suomen tuomarit eri arvoisia.Mikolle toivon voimia jaksamista tässä uuvutus taistelussa mitä exä harrastaa.Sinulla Mikko on 3lasta pidä heistä huolta.Sitten kun viiminen arvokello ja muut esineet exä on hävittänyt,saat rauhan hänestä.Jenkki tuomarit rahaa.Ei ne sinusta välitä vaan rahoistasi.Lapset on viattomia tähän tilanteeseen.Onneksi sinulla suku ja veli.Seuraan tilannettasi,en uteliaisuudesta vaan miten härskisti voi ihminen jonka kanssa sinulla 3lasta toimii.Lapsille toivon myötätuulta sinulle samoin sinulle.entinen yh.
- Anonyymi
Kerrohan kuka palvoo Koivua.Ei palvo vaan moni on sitä mieltä isä joka huoltaa lapsensa.Mikko voi tarjota lapsille myös elämys hetkiä.Kaikkia ei somessa kerrota.Mikolle lapset on arvokkain mitä hänellä on.Helena pitää yhteyttä jenkkituomareihin.Sen kautta putsaa Mikon.Helena jos luet tämän.Mikko sinut huoltaa kun rahat loppuu.Sinulla on voimia uuvutus taisteluihin.Sinä pärjäät somessa.Lapset kasvaa elarit loppuu.Mitä sitten.
- Anonyymi
Mikko nyt kumminkin elätti exsän luxus elämän.Ei tämä äiti puutteeseen jäänyt.Elatus taattu.Lapsille myös.Mikko isänä huoltaa lapsensa Tietää varmasti exän luonteen.
- Anonyymi
Tälläinen ihminen en halua tuntea enkä olla missään tekemisissä.
- Anonyymi
Minulla on tietoa.Minulla palvelu hoitu tein kyllä töitäkin.Ei siellä laiskana pärjää.Vaikka olisi rahaa.Mikko kyllä auttoi rahallisesti ja teki muut kotityöt siis Helena oli lokki.
- Anonyymi
Hei kaikkin hommiin oli työntekijät.Tämä nainen ei rasittun askareilla.Mikon lompakko kyllä.
- Anonyymi
pettikö ihan oikeasti.Onko hellun pettämistä tietoa.Ihan pullantuoksuinen nainen ei ole.
- Anonyymi
jenkkituomarit ja Helena Koivu
- Anonyymi
Eikö Helena pärjää suomen tuomareiden kanssa.Vai eikö jenkki tumarit Helenan kanssa.Jää nähtäväksi.Helena tuntee lain.Mikko on isä isä huolehtii lapsensa.Tiedätkö Mikko sinulla on jotain mitä rahassa ei mitata.Kolme lasta.Elä heille tässä tilanteessa se on hyvä ratkaisu.Usko pois kun et exsääsi solvaa somessa älä missään muualla.Pure vaan hammasta anna Helenan solvata jossain vaiheessa huomaat tein sittenkin oikein.Helena vaihtaa tuomareita sinulle aina uusi maksu.Tämäkin on tapa saada rahasi ja lapsilta elatus.Ei Helena lapsista välitä.Ainoa asia miten sinun rahat saa tuhlattua.Se on Helenan suunnitelma.Toivon sinulle sylin täydeltä kevät auringon paistetta.entin yh.
- Anonyymi
ei haukuta hellu nyt vaan yrittää kaikin voimin saada Mikon rahat.Asui Mikon kotona tietää Mikon tavaroiden arvon.kaikki yrittää kupata.Nauti hellu elämästäsi toisen rahoilla.
- Anonyymi
Ei hävetä Tämä nainen saisi hävetä.Pistäsin niinkuin koulussa nurkkaan ja luuta silmien eteen.Saisi kunnolla hävetä.Onneksi Mikko isällä on järki tallella pystyy elättään ja huoltaan lapsensa.Mikosta löytyy mies joka jossain vaiheessa on exsän apuna katsoo exsällä on katto pään päällä.Myös vaatetus.Me emme tiedä perheen asioita ei ne meille kuulu. Mikosta löytyy isä lapsille.Varmasti on purru hammasta yhteen ettei lähde näihin so exsän syytöksiin mukaan.Mietin lehdistö käytöstä mieti sinäkin kun luet näitä exsän syytöksiä.Ollaanko me katkeria kun luetaan näitä.Tärkein asia IsäMikko ei jätä lapsia yhteiskunna elätiksi.Sitä exä yrittää onneksi lapsilla on isä.On saanu hillitä ittensä ja antanut exän solvata vaan.Elä Mikko sinulla on perhe upeat lapset.
- Anonyymi
THei miksi minun pitäisi mennä jenkkiin.Tässä tapauksessa isäMikko maksoi kaiken.Jos menisin en menisi ilman mieheni avustamista.Helena sai rahaa käyttöönsä ja käytti.Käyttääkö vielä.
- Anonyymi
Jo on kitkerä ilmaisu.Miksi suomen naisten pitäisi hävetä Kerrohan.Jenkeissä pärjää ihan hyvin. kun tekee töitä siellä riittää töitä.
- Anonyymi
Eihän Helenaa haukuta.Antaa Helenan elää pärjää hyvin lehtien ja julkisuuden valossa.Mikko isänä pitää lehdistön kaukana samoin lapset julkisuudesta.Sitä arvostan naisena.Lapset ei ole julkista riistaa.Aikuiset saa selvitellä välejään miten haluavat.
- Anonyymi
No Mikko isänä huoltaa koti pesän.Mikosta yritetään tehdä luuseri.Hän on isä joka pärjää pitää lapsistaan huolen.
- Anonyymi
Hei tämä on yhden ihmisen näkemys.Nyt on tullu asioita esille Annetaan Koivujen elää mitä meille kuuluu eroasiat.Mikko isänä ei solvaa exsäänsä.Jonkun on pidettävä lapsista huolta.Avioehtoa ei tarvinnut tehdä.Mutta se takasi Lapsille turvatun elintason.Jos avioehtoa ei olisi.Vastaatko missä lapset olisi.Mikon rahat olisi hetkessä hävinnyt.-
- Anonyymi
Tietojen mukaan Mikko huolsi lapset kun ei pelannut.Huolehti hoitajat kun ei ollut paikalla.Mikko isänä huolehti kaikesta.Tuntuu tosi ikävältä isä menettää rahat.Exsä joka ei hoitanut lapsia muuloin kun meedia olipaikalla .Lapsia ajatellen surkea juttu.Mikko yritä ajatella rahaa se on .Lapset saa sinulta mitä exsäsi ei ole vienyt.Ole lapsille isä isolla iillä
- Anonyymi
sain kaikki palvelut.Ei jenkeihin mennä köyhänä.
- Anonyymi
Ei Helenaa haukuta.Kyllä Mikkoa enemmän.Mikko ei jätä lapsia pulaan.On heille isä joka on arjessa mukana.Helenalle maksaa ruhtinaat elarit.Jenkki tuomari voisi vaatia mihin rahat menee.Ostaako elari rahoilla lapsille niinkuin kuuluisi.Sitä emme saa tietää.Eikä tartte tietää mietittytää vaan.Mikko huolehtii kumminkin lapset ehkä omaiset vähän auttaa.Lapsista pidetään huoli mikä upea asia.Äläkä Mikko usko mitä some ja lehdistö tiedottaa.Olet isä joka huolehtii lapsensa.Olen entinen yh.
- Anonyymi
No ei Mikon tartte hävetä.Päinvastoin.Exsä sai reilusti rahaa.Lapset huolehtii Mikko.Jos ovat äidillä Mikko maksaa kaiken ylöspidon.Siis vielä kerran isä elättää lapset.
- Anonyymi
Hyvä Helena. Nauti elämäsi kylyydellä Mikon tienaamilla rahoilla.Veithän lasten edestä euroja.Toivon sinun oikein iloitsevan kuinka etevä olet.Pärjäät jenkki tuomareille uskovat sinua.Mikko nyt on rehellinen suomalainen ei pärjää virolaisille.Mikko isänä pärjää ilman sinun kieroilua.Siis vielä kerran iloitse riemuitse.Vie kaikki mitä pystyt.Olet varmaan vienyt.Sinulle Mikko anna hellun touhuta nauti lapsistasi niin kauan kunnes hellu alkaa riiteleen heistä.Olet pärjännyt aika hyvin exsäsi kanssa.Vaikeaa ja uuvuttavaa se on.Pärjäile
- Anonyymi
Petti kuka petti ketäkin.Isot rahat sai.Näin ne lapsille tienatut rahat hupenee.
- Anonyymi
En palvo Mikkoa.Hän on isä huolehtii lastensa elatuksen Miten äityli osallistuu lastensa elatuksesta.Mikko on isänä lasten arjessa.Entisenä yh suututtaa arvostelut isästä.Mikko huolehtii lasten tarpeista kaikilta osin.Exä vonkuu lisää lisää.Osaako ostaa lapsille kunnon arkivaatteet.Siis naiset on joskus katsella laajemmin asiota.
- Anonyymi
No Helena katse eteenpäin.Sinulla ei huolen häivää.Mikko isänä huoltaa lapset.Sinäkin kun on lehdistö paikalla saat hehkuttaa tekemisiäsi.Olet äiti sinun pitäisi myös olla arjessa mukana.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää tavallinen tallaaja.Jos Helena ei pärjää sieltä pääsee pois ehkä maitojunalla.Onhan uskonystäviä varmaan auttavat.
- Anonyymi
Kun on työikäinen ja työpaikka pärjää.Lokkina ei pärjää.
- Anonyymi
Kuka palvoo kuka ei.Mikko Koivu elättää lapset kunnon isä.Maksaa hyvät elarit exälle kunnon entinen aviomies.Siis Mikko mies joka huolehtii läheisensä.Exä riekkuu yrittää saada sääliä osakseen.Sääliä saa kuka haluaa.Mikolla alkaa uusi onnellinen vaihe elämässä.
- Anonyymi
Kotiäidin elämä.Jos äiti ei pärjää jenkeissä sieltä on tultava pois somessa on turha kerätä sääliä.
- Anonyymi
jenkki tuomarit Kerro Helena miten pärjäsit.Avioero edessä. Autttaisiko meikeläistä.Vai luotanko sittenkin suomalaiseen tuomarivalan tehneeseen tuomariin.
- Anonyymi
No Helena on voimakas tahtoinen nainen.Pärjää missä tahansa maassa.
- Anonyymi
No ei se ihan helppoa ollut.Siellä pärjää.Työtä tehden.Tarkoitan tehdä oikeitä töitä.
- Anonyymi
Ehkä oli hyvä että petti sai eron.Sekä somevihan.Nyt elää rauhaisaa elämää läheisten kanssa.Oli aika rankka elämän vaihe exsän kanssa.Nyt on elämä rauhaisaa.Ja aikanaan uuden rakkauden.
- Anonyymi
Mikko olet kyllä katkeran kitkerän naisen kanssa tehnyt 3lasta jotka on sinulle rakkaita .Pidä heistä hyvä huoli.Exsäsi vinkuu tosi ilkeästi tuntuu tosi kurjata.Ja ajattele rahaa se on mitä exsäsi vonkuu.Sinä ne olet tiennut katkera exsä vie siemenperunatkin tiedätkö sinulla on lapset.Ole heille isä johon he voi luottaa hädän hetkellä.Olen entinen yh.Tuomari koulutus jos näillä jenkkituomareilla on heidän pitäisi erottaa lokit.
- Anonyymi
Minun ystävä erosi menetti omaisuuden vaatteet sai pitää.Lapsista huolehti.Lapset nukkui lattialla. Mikko rahaa exä vaatii,Mieti minkälaisen tuomarin valantehneet.Rahaa ne haluaa ja hellu osaa olla kiero.Nauttii kun omaisuutesi katoaa.Älä anna katkeruudelle valtaa.Sinulla on lapset.Huolehdi heistä.Älä soimaa exsääsi heille.
- Anonyymi
Tiedätkö nyt on tullu esille asioita Helulla on ollut hyvä elämä rahaa saanut tuhlata.Nyt jenkkituomarit asialla.Vaihtaa tuomareita aina uusi aloitus maksu.Tässä meillä törkeä tuhluri Ei saa rauhaa ennenkuin Mikko on puilla paljailla lapset vallan välineillä.Pelottava nainen pysykää kaukana älkää olko missään tekemisissä jos ei ole pakko.
- Anonyymi
Oikeastaan en puutu pettämisiin onko ollut.Vai onko katkeran exän tilitys.Sen sanon somekansalle.Mikosta tehty hirviö.Senkö takia elättää lapset exsänkin .Mikko on isä joka elättää läheisensä exä riekkuu ja raakkuu ihan turhaanJenkki tuomarit hoitaa asiat Mikko maksaa palkkiomaksut.Kun tämä nainen lähtisi viroon ja lakkaisi vinkumasta someen.Olet Mikko isä huoledi edelleen lapset.Exä haluaa sinut pistää matalaksi maksoi mitä maksoi.Ja laskut tulee sinulle.Sinulla on lapset se on asia mitä rahalla ei saa.Kunnes exsä alkaa vinkua heitä.
- Anonyymi
Pettämistä Tämän naisen puheita voi ehkä kyseenalaistaa.Tämä nainen pettää exänsä rahat.Tietää lasten isä ja suku huolehtii lapsista.Nauttisi jos isä ei pystyisi huoltaan lapsiaan.Onneksi suomessa on äitejä jotka elättää lapsensa niillä tuloilla mitä heillä on.Tälläiset naiset vie lasten leivän.Ja kehuu jenkki tuomareita.En halua elättää tällaisia lokkeja-maksan veroja.Tämä nainen saisi itse maksaa tuomarinsa.Ja lähteä viroon tai sinne mistä suomeen on tullut.Jos lapset olisi hänelle rakkaita ei vallan välineitä miettisi vähän käytöstänsä.Onneksi lapsilla on isä isolla iillä.Lapset kasvaa haluavatko olla tämän naisen kanssa tekemisissä.Sanon Jenkkituomarit jos ovat tuomarin valan vannoneet huomaavat tässä on lokkien lokki.Mutta jos ovat ainoastaan asiana-ajajia Mikon rahat menee taivaan tuuliin.Pärjää Mikko sinulla on lapset.Ole heille turvana.Pysy edelleen lehtien palstoilta pois.Älä puhu exsän kanssa jos ei ole ketään paikalla.Äänitä puhelut.Niin exsäsi tekee.Kaiksta selvin älä tämän naisen kanssa puhu muita on oltava paikalla.Osta itselle kone ja äänität exsäsi puheet.Niin että exä näkee.Pysy kaukana naisesta joka on lastesi äiti.Elä elämääsi sinulla on läheisiä Olet varmaan miettinyt mikä lastesi äidissä oli että kolme lasta sait .Lapset on arvokkain asia mikä sinulla on.Pidä heistä huoli.Älä mollaa exsääsi heille.Toivon että jenkki tuomarit ymmärtää tämän naisen tarkoitusperä entinen yh.Olin taitava ehkä taitavampi kuin exsäsi.
- Anonyymi
Olen eri mieltä jos omaa ammatti taidon.Elättää itsensä työnteolla pärjää.Jo ei halua tehdä töitä tai ei osaa tehdä töitä.Ei pärjää.Tämä naisen ammattitaito On miten parhaiten saa Mikon rahat ja Mikon ja lapset sossun asiakkaisiksi.Sitten saisi paistatella somessa ja lehdistössä.Onneksi lapset ei vielä ole julkista riistaa.Mikko kestää aikuisena exsän solvaukset.Kestämistä toivon Mikolle Some kansa jätä paitsioon.Ystäväni joutui samantyylisen solvauksen kohteeksi.Hän aikuisena selvisi,15-vuotias ei kestänyt.Sinulla on isänä vastuu .Tälläiset asiat jättää jäljen lapsiin syvän jäljen.Älä käy lehdistössä tai somessa oikeutta.Sitä varten on tuomarit myös suomen tuomarit osaa asiat hoitaa.Hyvin suomen tuomarit asiat hoitaa.Samoin muun maan tuomarit.Lapsilta nämä rahat on pois Mitä tämä nainen harrastaa.Toivomme sinulle Mikko ja lapsillesi voimia kestää jossain vaiheesssä exsäsi väsyy.Jos jenkki tuomarit on tuomarin valan vannoneet.Uskon Mikokin saavan oikeutta.
- Anonyymi
Ei Mikkoa palvotahan on isä elättää lapsensa ja maksaa mahtavat korvaukset exsälle.Ei hauku naista joka on lastesa äiti.Äiti tietää miten yh rahat viedään.Onneksi lasten isä lasten turvana seka elättää heidät.Mikolle kiitokset ei alennu tähän exsän some mollaukseeen.
- Anonyymi
sinulle tidoksi suomessa ei lähes ilmaista Mikko maksoi kaikki menot.Mikko on isä joka elättää lapsensa.Toivottavasti jenkki tuomarit ymmärtää tän.Tämä nainen saisi maksaa kaikki palkkiot itse.Tämä nainen on lokkien lokki.Lapsista ei välitä muuta kun meedia on paikalla.Onneksi on isä lapsilla jaksaa elättää heidät ja antaa exsän tiedottaa somessa asiat.Meitä köyhiä yh on monta jos saisimme murto-osan Mikon maksamista elatustuesta.Pärjäisimme tosi hyvin ei tarttis hakea punalaputteja tuotteita kaupasta ostaaVoisimme käydä uimahallissa lasten kanssa eläisimme aika hyvin.Tämä nainen hänen tehtävä miten kerää sääliä ja saisi Mikko isän rahat.Mikko sinulla on arvokas tehtävä .Lapset ole heidän tukena ja turvana.Jenkkituomarit.Uskoisin heidän Ymmärtävan tämän naisen tarkoituperät.Jos ovat tuomarin valan tehneet.
- Anonyymi
Tämä nainen ei tenyt typerää avioehtoa.Hän sai euroja vaikka kuinka.Omaisuutta.Oli viisa sai toisen hankkiman omaisuudesta paljon.On lokkien lokki.Ei jäänyt pulaan.Lapsista ja Mikosta en tiedä.Toivottavast jenkkituomarit tajuaa lasten omaisuudesta on myös kyse.Mikon omaisuutta tämä nainen haluaa kaiken Sanoisi julma nainen.
- Anonyymi
Ei hävetä osataan elättää itsemme.Emme elä toisen rahoilla.Tiedämme jenkissä asuminenon eri tasoista kun suomessa.Tämän naisen elätti huolti entinen puoliso.Elättää edelleen ja huoltaa lapsensa.Nainen osaa valittaa ja valittaa ota selville totuus.
- Anonyymi
En mene jenkkeihin.Pärjään suomessa.Saan elatusta sen verran että pärjään.Tiedä jenkeissä on elintaso korkeampi.Olen nainen osaan tehdä töitä.En elä miehen varoilla minulla 3lasta pärjään en elä somessa en lehtien palstoilla.Siis olen rehellinen suomalainen nainen.
- Anonyymi
Ei Mikkoa palvota.Huolehti lapset ja hellun On isä lapsille se on tärkein asia.Ei hae julkisuutta.Sitä on saanut tarpeeksi.
- Anonyymi
Mikkoa ei palvota yritetään auttaa että pärjää lasten kanssa.Nainen vie kaiken oikeastaan saa viedä. Kukaan ei pärjää tälle naiselle.Ei edes jenkkituomarit.Suomesta voi löytyä ihan rehellinen tuomari.Sitten kun Mikko köyhä lankkuaidan maalari,nainen jättää hänet rauhaan.Lapset ymmärtää naisen teot. Kasvavat alkavat elään nainen on kavala. Mikko sinä et pärjää tälle naiselle ei edes Ota hänestä irtiotto älä rahasta välitä ala elää omaa elämääsi.
- Anonyymi
Ei jenkeissä mitään hätää ole.Mikko maksoi kaiken.Lakatkaa valittamassa.ottakaa selville.Mikko maksoi kaiken myös lapsille hoitajatNaisella niin hyvät olot,Suomen naiset voi uneksia.
- Anonyymi
Miksi katkeruus ilmenee.Jenkeissä pärjää tekemällä töitä.Tämä uneksia nainen ei pärjää missään ilman palvelijoita paitsi päivystää somessa.
- Anonyymi
Mikko pärjää ei rieku pisteitä somesta.Elää lapsiarkea kun lapset on hänellä.Nyt kun on seurattu asioitten kulkua.Miten tämä uneksia nainen pärjää.Laittaako Mikko ruuat vaihtovaateet mukaan tai vaatteet mukaan tietysti osaako nainen pesukonetta käyttää.Mikko isänä pärjää lapset kasvaa.Lapset tietää muistaa kuka on heitä hoitanut.Sen tiedän uneksia nainen hoitaa tekee työt kun on meeedia paikalla.
- Anonyymi
Minä naisena äitinä isomumminna tämä äiti välittää rahasta mies ja lapset saa mennä.Voi Helena ei sinua paljon arvosteta no et odota että sinua arvostetaan sinä hukut jossain vaiheessa dollareihisi.Äidin rakkautta oletko itse saanut.Lapsilla on isä.Mikko pärjää puree hammasta ei vastaa syytöksiin joita niin mielelläsi suollat.Joskus mietin miksi toisten vastoinkäymistä ihaillen kirjoitetaan Mikko on isä.isät ei rieku somessa.
i - Anonyymi
Tässä tilanteessa.Onneksi oli isä.Nyt Helena nautihan Mikkoisän rahoista.Tuhlaa ja riemuitse.Lapset on sinulle kauppata varaa.Me naiset jotka elämme pienillä tuloilla elämme varmaan rikkaanpaa elämää kuin sinä meidän elämäämme kuuluu rakasta lähimäistäsi.Autamme heikommassa asemmassa olevia rahaa meillä on vähän emme valita.Enkä halua sinun rikkauttasi en rahojasi.Mikko varmaan antaisi jos pyytäisin vähä osaille lähinmäiselle.
- Anonyymi
En palvo Mikkoa.Ajattelen siinä isä elättää'' lapsensa.Lapsilla turvattu elämä isän kanssa.Olen nainen mietin tämän naisen ajatuksia rahan käyttöä Kosto on ja julma kosto.Tämä kostaminen kostautuu jossain vaiheessa häneen itseensä.
- Anonyymi
Mutta onko vaimonsa pettäjä onko ihan oikeasti.Naisena pohdin .
- Anonyymi
Tuskin on ensimmäinen joka olisi pettänyt. Hellu sai jo miljoonansa. Olisi tyytyväinen.
- Anonyymi
Me ollaa suomessa ei jenkeissä,Mikko maksanut kaiken mitä nainen tuhlaa.Ja Mikko on isä huoltaa ja auttaa lapsiansa en tiedä maksaako naiselle elareita.Jenkki tuomarit niille maksaa on suomessakin hyvät tuomarit käyttäisin suomalaisia tuomareita ole suomalainen.Nainen tässä ei ollut suomalainen.
- Anonyymi
Hellitä jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellitä jo.
Kumpaako osapuolta tarkoitit.Mikko ei ole riekkunu somessa.
- Anonyymi
Jos petti hellu on iloinen sai rahaa vaikka totesi ei halua riidellärahasta jatoinen kerta kunsitä rahaa on.
- Anonyymi
tämä nainen olisi oltava lapsista ja Mikosta kaukana.Mikko et pärjää naiselle joka vihaa sinua sydänmensä pohjasta.Ei pärjää tuomarit poliisit ei mikään virkavalta.Parasta mitä teet anna exsäsi raakkua somessa julkisuudessa.Käy rauhassa lastesi kanssa nämä asiat läpi.Älä itseäsi vihalla kuormaa.Exsäsi ei vihaltaan katkeruudelta näe muuta kuin sinun mustamaalaamisen.Älä sorru lastesi isänä samaan.
- Anonyymi
Tässä tilanteessa Mikko maksoi helenan yllelisen elämänä.Ottakaa selville.Mikko on isänä elättänyt Helenan hellu saanut Mikon rahoillla elää leveästiOttakaa selville Äiti Helenan rahat syö Mikon tienatut rahat.Lapsille ei jätä kun tietääMikko isänä huoltaa lapsensa.Miten Helena pärjää jos some kansa käsittää Helenan tarkoitus perät.
- Anonyymi
Siellä pärjää rikkaan miehen siivellä.Työtä tehdä täytyy ilman toimeentuloa ei pärjää.
- Anonyymi
Hei MIkko maksanut kaiken.
- Anonyymi
Helena Koivulla ei ole rahasta puute.Mikkoisänä elättää lapset sitä ei nainenKerro julkisti tietää isä pitää kotipesän julkisuudesta pois.Äidinkin pitäisi lasten takia pitää kotipesä pois julkisuudesta.
- Anonyymi
Mikko Koivu on perunut 9 päivä helmikuuta ex- vaimonsa rikosilmoituksen ja se oli kirjoitus seiskalehdessä .
- Anonyymi
Ei haukuta kuka uskaltaa Helena on nainen ei välitä kenestäkään ainoastaa kun saa riidellä meediassa.Lapset peli nappuloina onneksi Mikko on voinut saada oikeutta lapset pois meediasta Muuten Mikon elämän tämä nainen tuhoo.Toivoisin lehdet ei kaikkea törkyä kirjoita Isä kumminkin huolehtii lapset.Nainen ei rauhoitu tuhoaa läheistensä elämän.Kun suomalaiset rehelliset ymmärtää tän naisen katkeruuden ja vihan Mikkoa kohtaan Autamme yhteis voimin isää joka yrittää elättää lapsensa etteivät joudu kadulla elään sossun avulla. En tarkoita rahaa vaan pidämme yllä meediaa Olemme yhtä taitavia kun katkera Helena.Tiedän Kaikki ei pidä Mikosta Mikko on suomalainen Helena ei ole suomalainen.Lehdet ei kirjoita Mikon elämästä.Onko helenan mielipiteillä väliä kun emme tiedä totta vai tarua
- Anonyymi
Hei ollaan suomessa.Isä maksoi kaiken jenkeissä.
- Anonyymi
Lehdet some jaksaa kirjoittaa pettämisistä ketä kiinnostaa.Nyt Mikko elää eläämäämsä samoin exsä Helena.Kirjoittakaa sitten kun uusia tuulia tulee.Niitä tulee jokaisen lukijan on hyvä pohtia ruokkiiko näillä asioilla itseensä vai jättääkö mielestä pois.Mukavia luku hetkiä.
- Anonyymi
Miksi nainen jäi jenkkeihin.Siellä pärjää naisen koulutuksella ihan hyvin ja runsailla elareilla.Ei ole valittamista.
- Anonyymi
Oli tai tuntui siltä vihamielisen kirjoitus.Moni on ollut jenkeissä.Laiskana ei pärjää Rikkan miehen siivellä tai työtä temällä.Niin toimii suomalaiset.
- Anonyymi
Ketä enää kiinnostaa Mikon ja Helenan ero? Kirjoitelkaa vasta sitten, kun on jotain asiaa ja jotain komgreettista tapahtuu....tuota samaa lässynläätä koko ketju...
- Anonyymi
Eiköhän se karma aikanaan osu Mikon kohdalle, kun lapset aikuistuvat ja ymmärtävät, mitä Mikko on tehnyt heidän äidilleen.
- Anonyymi
Aivan, kuten antanut yli miljoona euroa eron jälkeen, jotka mamma sai tuhlattua saman tien.
- Anonyymi
Mitä tehnyt, ex muija itse tuonut asiat julkisuuteen. Näistä on vain ex muijan näkemys.
- Anonyymi
Miksei tule suomeen.Tietää jokainen jenkeissä on kaliinpaa elämä kuin suomessa rikollisuutta paljon lapsiin kohdistuvaa.Suomessa lapsilla hyvä ja turvallista elää.Isä tajuaa tämän.Miten hellu pärjäisi ja turvaisit lastesi elämän jenkeissä.
- Anonyymi
Ihan törkeää miten täällä haukutaan Mikko Koivua.Meni naimisiin naisen kanssa uskoi liiton kestävän.Huomasi pian Törsäily vie rahat.Mikko koivu on isä exsä äiti joka riitelee rahasta ei luovu ennenkuin lastenkin perintö rahat on tuhlattu.Mikko Koivu nyt kumminkin elättää ja huoltaa 3lastaan exsä jaksaa vinkua ei rauhoitu ennenkuin Mikko ja lapset on syöty.Älkää suomen miehet ottako virolaista puolisoa.Menetätte omaisuutenne.Lapset saatte pitää kun rahavirrat loppuu.Pärjää Mikko lapset kumminkin yrität huoltaa.Exä pistää jarrua.
- Anonyymi
ei Helenaa haukuta.Me suomalaiset yh ihmetellään miten hän putsaa exsänsa omaisuuden.Me suomen yh ei olla rosvoja.
- Anonyymi
Hei ei hellua haukuta.Jenkeissä hänellä oli apuvoimat auto kuljettaja sistijä kokit pyykkärit ruuanlaittajat siis lapset hoiti hoitajat ei rasittunut koti töillä.Helenan osa oli hyvä ei käsittänyt jossain on raja mikä tulee vastaan.Rahat loppuu isänäMikko lopetti tuhlaamisen jaisi lapsille perintöä.
- Anonyymi
Mikkoha maksoi kaiken huolehti kaikki palvelut.Se siitä.
- Anonyymi
Tiedämme elämä on toisenlaista kuin suomessa.Mikko isänä rahoitti kaiken auto vei lapset jos isä ei vienyt kuljettaja vei huolti lapset perille.Ei äitiHelenan tarvinnut huoltaa lapsiaan kotiaan palkatut työntekijät oli joka hommaan.
- Anonyymi
EiHelenaa haukuta suomalaiset ymmärtää Helena on lasten äiti Mikko isä.Annettaan oikeuden aikanaan selvitellä asiat ehkä ne eikuulu julkisuuteen.Toivon aurinkoista kevättä lapsille ja vanhenmille.
- Anonyymi
ei haukuta ehkä äidin olisi mietittvä tarkkaan mitä netissä kirjoitaa ja kuvia laittaa.Sitä ei koskaan tiedä mihin kuvat päättyy.Niitä voi muokata.Ole äiti huolellinen kuvien kassa.
- Anonyymi
Ei ole ilmaista.Suomen naiset käy töissä verotmaksavat.Jenkeissä voi olla Toinen tyyli.Suomessa eletään tällä tyylillä.
- Anonyymi
Mikkohan kaiken maksoi.
- Anonyymi
Miksi lastesi kuvia laitoit someen.Äidit ei tee niin,Tyttösi voi olla vaikka missä.Kuvia kaapataan.Itse en laita mitään kuvia lapsistani someen.Jokainen äiti isä ymmärtää mihin kuvat voi päättyä.Uimarannalle pöksyt lapsille jalkaan
- Anonyymi
Niinpä hellulle ei Mikon lompakolle.Mikko huolehtinut lapsille kaiken vaatteista urheilu välineistä.Siis ihan normi isä.
- Anonyymi
Vielä kerran suomessa korkea verotus.Saatte elää luxusus elämää meidän jotka käymme töissä maksamme veroja. Siis vielä kerran ei lähes ole ilmaista muuta kun loisijoille.Se on totta suomessa on hyvä sosiaali turva tänne tulee elätiksi ne jotka voisi omassa maassa tehdä töitä .Koivun lapset huoltaa elättää isä.Olet isä joka huolehtii lapsensa.Me yh arvostamme sitä.
- Anonyymi
tämä äiti jakaa somessa netissä kuvia lapsista.Ehkä ottanut pois ja hyvä niin.Yksi kuva minkä näin ehkä äiti ei nähnyt minkä minä näin.Kuva ihan siisti asiallinen.Tytöllä valkoinen pusero kaula aukko liian iso.Oikein katsottuna naisellisuus herää.Kaikki ei sitä osaa sillä silmällä katsoa.On niitä jotka osaa.En laittaisi lasteni kuvia julkisuutteen.
- Anonyymi
pärjää kun on työ tai rikas mies.
- Anonyymi
Ei taatusti uhrannut.Palvelijat auto kuljettaja joka hetki käytössä.Lapsilla hoitajat.Pukiko itse vai oliko pukijat nainen mustissa aika pelottava.
- Anonyymi
Mikko kaiken maksoi ja huolehti.Ei Helenaa haukuta,Taitaa itse keksiä juttuja,Helena pitää puolensa lapsista ja Mikosta viis kun rahavirrat toimii.
- Anonyymi
Koivut ei rieku somessa.jos on jotain asianajajat hoitaa.Hellun hourailua vaan.Lapsita varmaan välittää.Ajatteleeko koulukaverit osaa lukea näitä.Jossain joku kirjoitti äiti kertoo totuuden.Totuuden voi kertoa monella lailla.On muistettava lasten on mentävä kouluun.Aina ei varmaan ole helppoa äidin vuodatusten jälkeen vaikka omasta mielestä kertoo totuuden.Totuuden voi kertoa lapsille kasvotusten niin tekevät äidit jotka ei hae julkisuutta.
- Anonyymi
hei missä äitihellua haukutaan.IsäMikko huoltaa lapset hellu voimiensa mukaan Mikko onisä joka huoltaa arjen nyt hellu sitten kun jaksaa.Lapset pärjää Hellukin aikanaan.
- Anonyymi
Ei Mikkoa palvota.Hän on isä joka huoltaa lapsensa ehkä exsänsä kunhan toinen rauhoittuu lakkaa vinkumasta somessa.Siis ihan normi isä joka huoltaa lapsensa.Exsän olisi hyvä miettiä omaa käytöstä.
- Anonyymi
Sen tiedä Helenan mies maksoi kaikki menot palvelijat joka lähtöön Sitä olen miettinyt joskus.Mikko haki lapset suomeen.Hellu ei väittänyt vastaan.
- Anonyymi
Uskon isän hoitaneen lapsia mutta isän oli myös pelattava rahaa tarvittiin.Kotona oli palvelus kunta.Mikko katsoi että huolto hoitui.Ei hellu olisi pärjännyt ilman apuväkeä.
- Anonyymi
No rikas on nyt pärjää virossa hyvin.
- Anonyymi
Nuorin on sen ikäinen joka saa elatusapua.Vanhimmat ovat isompia voivat sanoa oman mielipiteensä.Nyt hellu kiirust riiteleen kun vielä vähän aikaa saat elareita.Olethan äiti osaat jalon taidon meediassa.Siis riitelyn,Olisin rahoissa sinun kannalta.Mutta oletkin elänyt siivellä.Rahat kuuluisi lapsille.Sinä pärjäät olet kova ja itsekäs tuntuu pahalata sanoa näin,mutta totuus on näin
- Anonyymi
Eikös lapset saa elatusta 18v. asti. Varmaan senkin jälkeen, isä rahoittaa.
- Anonyymi
En hauku ihailen hänen taitoa esiintyä meediassa.Saa hyvät elarit isä huolehtii paljon lapsista.Osaako hellu muuta kuin päivittää somea.Onneksi lapset on aikalailla pois somesta ja hyvin vaatettu.
- Anonyymi
Kuulin lapsesi pärjää.Ei ole hyvä riepotella heidän asioitaan.Miltä lapsestasi tuntuu kunkoulumenstymisiä kerrotaan somessa.Se on niin ala-arvoista lastasi kohtaan ei äidit somessa kerro lastensa kouluelämää eikä muutakaan elämää.
- Anonyymi
Jos tarkoitit hellua.Hänellä oli palvelut Mikko maksoi.
- Anonyymi
Olen yrittänyt ulkopuolisena seurata tätä eroa.Some kansa on toisen puolella eihän sitä kielletä.Jos toinen ei alennu solvaan lastensa äitiä.Näin mennään eteepäin.
- Anonyymi
Ei jenkeissä elämä kamalaa raskasta ole.Mikko maksoi kaiken hellu unohtaa sujuvast että isä huolsi kaiken.
- Anonyymi
Kuuleppas nyt Tämä äityli ei tehnyt mitä mainisit IsäMikko palkkasi joka lähtöön apuväkeä.Äiti Helena ei rasittunut
- Anonyymi
Uskoi ikuiseen rahavirtaan.
- Anonyymi
Olipa kirjoitus.Isä nyt kumminkin on ollut lasten turvana huolehtinut vaatteet olet hyvä isä tyttöselläsi on kunnon vaatteet ei mitään hepsankeikka vaatteita.
- Anonyymi
Tiedän siellä on tehtävä töitä oltava asunto.Jos on mies rikas pärjää.
- Anonyymi
Palkattu henkilö kunta joka tilanteeseen Mikko maksoi kaikki kulut Tiedän rahattomana siellä ei pärjää.Helenalla ei ollut rahasta puute.
- Anonyymi
Mikään raha ei korvaa äidin menetystä. Lasten rikottuja sydämiä ja äidin kaipuuta ei voi korvata rahalla eikä ostaa ehjäksi. Kyllä lapset aikuisina kertovat mitä tuskaa kokivat ja kuinka heidät manipuloistiin kertomaan ns. äveriään isän pyhää tarinaa.
- Anonyymi
...siis manipuloitiin...
- Anonyymi
Ainut ero tavikseen.Mikko maksoi autonkuljettajan Ja muun elämisen
- Anonyymi
Kokeiltu on pärjää tekemällä töitä.TarkoitanTöitä hellu sanoi jossain hän on työtä pelkäämätön.Töitä on Mikko hoitaa lapsia saa tehdä töitä elämänsä innolla.
- Anonyymi
Ei jenkeissä kamalaa ole.Elämä on suuniteltava tilanteiden mukaan.
- Anonyymi
Palvotaan ketä palvotaan.Mikko Koivu on kolmen isä.Ei ole some kansan isä koska ei kerro asioitaan.Ei mollaa lastensa äitiä puree vaan hammasta ja antaa kolmen lapsen äidin solvata vaan.
- Anonyymi
Helenaa ei haukuta.On kolmen lapsen äiti.Toivoisin ettei Mikkoakaan on kolmen lapsen isä.
- Anonyymi
Kokeiltu on tämä nainen ei taatusti pärjää siellä.Siellä on teh tävä töitä.Siis työtä pelkäämätön.
- Anonyymi
Miksi monet kirjoittaa menkää itse kokeileen.Totta moni suomalainen pärjää jenkeissä
- Anonyymi
Pidän hänestä ja siitä mitä hän kertoo, koska se on totta parisuhteessa jossa Raha on Miehen ansaitsemaa. Niin Nainen on aina alamainen ..
- Anonyymi
Jos sinulle on ilmaista.Me jotka elätämme lokit ei ole ilmaista.
- Anonyymi
Mitens Mikko Uhrasi myös.Mikko isänä huoltaa pesueensa.Turha pohtia tän liiton asioita.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää ihan hvin Hellulla palvelut pelasi.Hänellä ei ollut mitään hätää.Rahaakin runsaasti,
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää jos puoliso on varakas.Hellu pärjäsi tosi hyvin.Mikko takas hyvän elintason.Uskon jos hellu vinkuisi vähemmän ja totuuden mukaisesti.Hänellä olisi hyvä elämä.Mikkokin on rahoittanut runsaasti.Mikko huolehtii hellusta ei jätä pulaan vaikka uusi mies voi jättää.
- Anonyymi
Miksi mennä hellulla ei hätää ollut.Mikko huolehti kaikesta erityisesti lapsista.
- Anonyymi
Lueppas uudestaan ei hellua haukuta.Meitä harmittaa ettemme osanneetkupata exsiemme rahoja.
- Anonyymi
Moni on ollut jenkeissä asunut pitenpään ollut työelämässä.Ovat pärjänneet.Joka paikassa pärjää jos tekee töitä ja on asunto.Isä Mikko hoitaa elatusvelvollissuuden kympin arvosanoilla.Mihin rahat menee se on arvaus mitä emme tiedä.Isähän lapset huolehtii vaikka ovat exsällä.
- Anonyymi
Mikko kaiken maksoi huolehti kuljetukset harrastusvälineet.Hoiti niin lapset heillä oli mitä tarvitsevat.
- Anonyymi
Mietin näitä kirjoituksia jenkeissä pärjää työn teolla.Lokille siellä on vähän tuskallista.Helena anna tietoa mieti joutuuko läheisesi pilan kohteeksi.
- Anonyymi
Helenalla oli hyvin asiat.Turhaan etsii sääliystäviä.Rahaa oli lastenhoitajat asunto Palvelijat joka työhön.Säälipisteitä ei tarvitse kerätä.
- Anonyymi
Tais isi maksaa koulut ja harrastukset, hoitajat kuljetti kouluun. Kolme lastenhoitajaa. Ruuanlaittajat, siivoojat ja ulkotöiden tekijät. Rouva sai viettää päivät kauneus hoidoissa ja shoppailemalla.
- Anonyymi
Aloittajalle sanoisin että avioehto on aina järkevä ratkaisu. Nyt kävi niin että se toteutui mutta juuri sellaista tilannetta vartenhan se tehtiin...
Avioehtohan merkitsee sitäkin, että rva saa pitää omaisuutensa eikä siitä puolet mene ex- puolisolle...eiks ookkin hyvä näin? - Anonyymi
Nyt oli hellu mielipiteesi aika rivo.Lisää näitä ihmiset joilla ei ole hauskaa elämässä.lukevat n´mielenkiinnolla näitä.Sinä osaat rimaa hipoen ladata mielipiteesi et joudu vastuuseen.Exsäsi lapsesi eivät lue näitä,Koululaiset on tulilinjalla.He osaavat ajatella järkevästi.Äidin viha katkeruus jättää syvät arvet.Et ehkä omalta vihaltasi ymmärrä mitä saat aikaan.Onneksi lastesi isä ymmärtää some raivon ja on ehkä sinuun ulkopuolisen henkilön kautta.Sait aikaan pahaa mieltä monelle.Et ainoastaan lapsille Mikko tuntee sinun luonteesi.Ei ala tähän some raivoon.
- Anonyymi
Rahan osaa tuhlata.Aina uusi tuomari Epysy laskuissa montako kertaa vaihtoi tuomarin.Aina uusi maksu mieti miten paljon Mikko maksoi.Yksi jenkkituomari lopetti vedätyksen.Nämä rahat olisi lapsille tarpeen.
- Anonyymi
Joka maankolkassa pärjää työn teolla.Ei pidä lähteä jos aunto työpaikka ei ole.Hellu pärjää onhan hän työtä pelkäämätön.
- Anonyymi
Miksi mentäis.Helenalla ei hätäpäivää jenkeissä.Mikko makksoi kaiken.Ehkä pian joutuu elättää itsensä onhan hän työtäpelkäämätön.Itse sanonut näin.
- Anonyymi
No mielipiteitä on monia.Tässä tapauksessa ei hellun tarvinnut maksaa Mikko huolehti hellu vaan ei huomaa kertoa exsä on hänet huoltanut.Vieläkö kehuu jenkki tuomarit Oikeuskulut maksoiko vai maksoiko Mikko.
- Anonyymi
Helena uskoi ikuiseen paksuun lompakkoon ja murtui kun rahahanat menikin kiinni liikakäytön takia.
- Anonyymi
Miksei jenkeissä pärjää.Ei sinne rahattomana mennä.Töitä siellä tehdään.Niin kauan meni hyvin kun Mikko aksoi kaiken.
- Anonyymi
Se on totta.Jenkeissä ei pärjää jos ei osaa töitä tehdä.Työtä tekemällä pärjää .Asunto myös pitää olla.Hyvä terveys.Jos siivellä menee.Selusta turvattava.
- Anonyymi
Minä pärjään hyvin.On asunto lapsilla hoitopaikka.Käyn töissä saan elarit.Exsä hoitaa lomilla.Sanoi että saan levätä ja omaa aikaa.Uskon Mikko maksoi hyvin ja hoiti lapsia aina kun ei tienannu rahaa.Kunnon isä.Mistä annan isälle pisteet osaa ostaa kunnon vaatteet lapsille.
- Anonyymi
Miten hellua haukutaan.Itse kertoo asioita some kansan mieleen.Ei hellua haukuta.Hellu itse antaa tietoja mustamaala lastensa isää.Missä olette lasten isän haukkuvan hellua.No entisenä ö yh se on äitien oikeus.Olen nainen Onneksi ymmärsin lasteni oikeus isään on muutakin rahan kerjuu.Vaikka hellu saisi kuinka paljon rahaa ei mikään riitä.Mietin miten pärjää minnesotassa jos isä muuttaa lasten lähelle.Elarit puoliksi Voi olla hankalaa asuntokin oltava säällinen ei isän sitä tarvii maksaa,Hellulla oma ja Mikolla oma asunto.Kun on yhteishuoltajuus näin helppoa se on ratkaista asiat.Vai onko hellu?Rahasta ei ole kyse.Olisiko ajateltava lasten kannalta ratkaisu.Tuntuu tosi pahalta olet äiti ja et osaa neuvotella.Rahasta tässä on kyse sanot kun sitä rahaa on.Siis rahasta on kyse.Sinä et rauhoitu ennenkuin lastesi isän viimeinenkin kello on myyty.Arvokelloja hellu tietää montako on ja minkä arvoisia.Mikko on isänä pelannut Lapset hoiti hoitajat Olihan isän pelattava.Hoiti yksin kotipesän hellu silloin kun sai lehtiin hyviä kuvia .No se ei ollut hyvä kuva missä itkeviä lapsia kuvattiin.Siis Mikko olet isä joka ei viesti some kansalle omasta etkä lasten elämästä.
- Anonyymi
Ei jenkkeihin köyhä äiti mene.Miehen tuloilla elelee hyvin.Ei tartte mennä kokeileen jokainen tietää miten siellä pärjää siis tekemällä töitä.
- Anonyymi
Ei tarvitse mennä uskon monen tietävän siellä tehdään töitä.Ei jenkeissä laiskana pärjää.Työtä pelkäämätön pärjää.
- Anonyymi
Uskon näihin mielipiteisiin kirjoittaa alaikäiset tai tosi ilkeä mieliset exsät.
- Anonyymi
on tyKokeiltu on.Pärjää jos osaa tehdä töitä Asunto ehkä vähän rahaa.Helenalla ei ollut mistään puutetta.Tarmoa riitti tuomareitten vaihtoon.Tämän tiedon löysin netistä.Mikko ei kerro lähestensä asioita julkisuuteen Helena kyllä pitää asiat julkisuudessa.Mikolla on asioista eri näkemys lasten elämä ei kuulu julkisuuteen.Ainoastaan jos ovat yhdessä sopineet.Siitäkin on hyvä olla todiste.
- Anonyymi
Mietin luin Hellu muuttaa lasten kanssa oliko minnesotaan.Mikko isänä pohtii miten järjestää lapsille turvatun elinympäristön.Saattaako hellu lapset kouluun.Uskon Mikon palkkaavavn Henkilön jos ei itse pääse.Jenkki tuomari sanoi suomi on turvallinen maa.Vaikka hellu vihassasi viet lapset ääriin maan.Mikko isänä seuraa lapsia tai palkkaa turvahenkilön.Itseppä valitset miten elät.Rakastat lapsia samoin Mikko voisitko ajatella lastenkin etua helena olethan äiti.
- Anonyymi
Olen seurannut tätä tarinaa.Pitemmän aikaa Mietin edelleen totta vai tarua.
- Anonyymi
Paljoko nettosit lapsesi isän rahoja.Ei se meille kuulu.Pääasia että itse tiedät.
- Anonyymi
Mikko elää elämänsä rakkaitten kanssa läheisten onko jo minnesotassa asunto.
- Anonyymi
Eihän hellua haukuta.Mikkoa kyllä.
- Anonyymi
Miten voit sanoa suomessa kaikki lähes ilmaista.Satutko tietään suomalaiset tekee töitä maksavat veroja sinunlaiset haihatelijat ja lokit saatte elää hyvin meidän veronmaksajien selkänahasta.
- Anonyymi
Mä en vaan yksinkertaisesti ymmärrä, mitä Helena edelleen tekee Jenkeissä . On kohta vuoden ollut erossa lapsistaan , aivan turhaan. Se on pitkä aika. Mitä hänellä on siellä? Asuu muiden nurkissa , ei töitä , ei sukua. Ainoastaan raamattu. Hänen kannattaisi nyt laskeutua todellisuuteen ; muuttaa lasten lähelle ja hankkia töitä. Tällä käytöksellä ei ajattele kuin itseään. Valitettavasti lasten etu on tästä kaukana.
- Anonyymi
Ei hellua haukuta.Hän pärjää jos on sijottanut rahat oikein.
- Anonyymi
Mikko kaiken maksoi.äitiHelena unohtaa sujuvasti kertoa Mikko on huolehtinut kaikista maksuista.Olet hellu itsekäs nainen.Ei uskoisi olet kolmen lapsen äiti.
- Anonyymi
No Helena.Olet varmasti onnesi kukkuloilla.Olen seuraillut ulostuojasi.Joku varmasti neuvoo sinua.Tuo tuomareitten vaihto oli ala-arvoista.Mutta olethan virolainen.Käyt omaa kansaasi vastaan.Virolaisista sanotaan ovat rahan ahneita eivät osaa tehdä töitä.Sinua nämä asiat koskee siis olet Työtä pelkäämätön ainoastaan miten voit viedä lastesi omaisuuden.Kuinka paljon on vielä kuvia lastesi isän omaisuudesta.
- Anonyymi
Tuomarit vedättää jatkamaan oikeuden käyntiä. Tuomarit saa rahaa. Valittajalla ei ole rahaa maksaa tuomarien palkkioita. Mankuu rahaa ex mieheltä. Ex miehellä ei pitäisi olla velvollisuutta maksaa ex muijan valituksia. Asia on jo päätetty oikeudessa. Pistäkää valituskielto tälle farssille.
- Anonyymi
Kokeiltu on pärjää.Hellukin pärjää onhan hän työtäpelkäämätön.Sanoi jossain tilanteessa.Hellu pärjää missä vaan missä voi rahastaa.Mikkoa rahastaa lapsista viis jos lapset olisi hänellä Mikkoisän rahat hupenisivat.Ei hellu ymmärrä rahat loppuu.Ei hellu kadulle joudu.Jos lapset on hänellä lapset joutuu.Ehkä lastenkotiin tiedätte varmaan mitä tarkoitan lastenkodeilla.Päätti oikeus mitä tahansa.On kamalaa jos lapset joutuu viroon tai minne hellu haluaa.Mutta jos hellu ajattelisi järkevästi.Tai ei mitään hellu ajattelee euron kuvat silmissä.
- Anonyymi
Asun suomessa käyn töissä ei minulle ole ilmaista läheskään kaikki.Maksan veroja lokeille on ilmaista samoin hellulle jon ka elatuksen hoitaa entinen puoliso kolmen lapsen isä.
- Anonyymi
Ninpä paljonko tuo nainen petti rahaa.Lapsiltaan se vaan on pois.
- Anonyymi
Mikko tajusi liian myöhään pettäjä ei rakasta.Vedätti tosi rumasti onneksi jenkki tuomari oli oikeuden mukainen.
- Anonyymi
Ei helenaa kolmen lapsen äitiä haukuta.Kehutaan miten etevä hän on ja röyhkeä.Nauttii kolmen lapsen isää miten voi haukkua virossa varmaan on paljon koiria.Mikko nyt ei ota kantaa tuntee exsänsä.Lapset aikanaan lukee netissä säilyy tieto.Uskon turussa on järkevät opettajat lasten kaverit.En usko että lapsia kiusataan.Minä olin kiusattu 60-vuotta sitten samanlainen tilanne.
- Anonyymi
Taitaa hellu itse tehdä kommetteja, joissa häntä muka haukutaan. Lopettaisi turhan valittamisen ja menisi töihin.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää ei sinne mennä rahatonna olisi hyvä kielitaito kyllä pärjää.Helena on kielitaitoinen Rahaa sai joten pärjää.
- Anonyymi
Jätä jo tämä perhe rauhaan.
Kommenttisi täyttävät ketjun ja ne tunnistaa välimerkkien käytöstä.
- Anonyymi
Tais hassata saadut rahat. Kielitaidolla ei pärjää jos ei ole töitä. Oleskelulupa umpeutuu. Uutta ei saa ilman työpaikkaa, jolla pystyy elättämään itsensä.
- Anonyymi
Moi hellu.Oletko saanut työpaikan asunto mihin kolme lasta mahtuu jos lapset haluut.Oletko laskenut mihin elarit riittää.Mieti pärjäätkö ihan oikeasti.Vai oletatko lastesi isä elättää sinunkin yltäkylläisen elämän.Uskon kun lastesi isän ja asianajajien kanssa neuvottelet pärjäät.Ei lastesi isän kuulu elättää sinun yletöntä elämää ainoastaan lasten.Äidit neuvottelee sopii asiallisesti eri tahojen kanssa lasten tarpeet.Äidit ei sano otan sen minkä mi nulle kuuluu.Saat sen ihan sovinolla.Helena olet kolmen lapsen äiti.
- Anonyymi
Mitens nainen.Petti rahassa.Entä oliko muuta.
- Anonyymi
Suomessa ei ole lähs ilmaista ainoastaan lokeille.Lokit vois lähteä omaan maahansa.
- Anonyymi
Minä pärjäsin.palvelut hoitui.Niin hoitui hellullekin.Hellu pärjäsi tosi hyvin.Ymmärsikö laittaa sukan varteen euroja.Kolmen lapsen isä elätti runsaasti.
- Anonyymi
Pettämiset mietin minkälaiset ihmiset käy niitä somessa.Ehkä epävarmat haluavat julkisuutta kun ei muuten saa.
- Anonyymi
Kokeiltu on.Pärjää hyvin kun on asunto työpaikka.On ahkera työn tekijä
- Anonyymi
Voitko jo ystävällisesti lopettaa sekaantumisen tämän perheen elämään. Elä omaa elämääsi ja pidä huolta omista läheisistäsi.
- Anonyymi
Mitens hellu oletko pärjännyt vai onko eurot tuhlattu.Pärjäile.
- Anonyymi
Hellulla ei hätää.Älkää mammat hätäilkö ja antako ohjeita hellu osaa itse hoitaa asiansa.
- Anonyymi
nyt selvisi neljän litran mehukannun arvoitus.Hyvä sinä.
- Anonyymi
Ei ole haukuttu lueppa tarkemmin.Koivut Mikko vähiten.Toinen osapuoli pitää meedian tietoisena,
- Anonyymi
Niin uskoi kolmen lapsen isä.
- Anonyymi
Pärjää jenkeissä on myös tehtävä töitä oltava asunto rokotukset kunossa ja terveys.
- Anonyymi
Ei palvota.Me yh arvostetaan isää joka maksaa kunnon elarit.
- Anonyymi
Avioehto sai kumminkin rahaa.Ei elä puutteessa.Lasten isä maksaa kunnon elarit suomen yh voi unta nähdä.
- Anonyymi
Vielä kerran tämä äiti jalapset eivät elä puutteessa.Hellulla kunnon elarit vai saiko kertakorvauksen.Tämä nainen ei puutteLLessa elä.Jos haluatte kerätkää rahaa puutetta ei hellu näe.Lapset elättää isä niin tekee isä joka huolehtii pesueestaan.
- Anonyymi
Sääli pisteitä edelleen.Entä sitten kun on tosi tarve. Kuka uskoo sitten.
- Anonyymi
Joka paikassa pärjää.Hyvä terveys työpaikka oikea ote työhön.Siipeily ei lyö leiville.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää on vaan tehtävä töitä.Ei siellä ole sama sossu kun meillä.
- Anonyymi
Pärjää rikas mies elättää.Pärjää myös työtä tekemällä.
- Anonyymi
Tässä tilanteessa.Kolmen lapsen isä maksoi kaiken.
- Anonyymi
Me yh suomessa.Ihailemme miten hienosti virolainen putsaa kolmen lapsen isän.Suomalaiset ei ole ahneita vaan tekevät töitä ovat oikeudenmukaisia.Tämä nainen kopio sanan työtä pelkäämätön joku mainitsi sen jossain.Hellu ei tiedä mitä työn teko on kun pääsi kolmen lapsen isän rahoihin.Nauttikaa kolmen lapsen äidin kanssa hyvistä elareista jos lapsille jää jotain.
- Anonyymi
Mutta Mikko hoiti kaiken.Koulukyydit kauppa-asiat laskut maksoi.Ei hellulla vaikeaa ollut.
- Anonyymi
Eipä pahemmin haukuta.Aikuinen vastaa itse mihin lähtee kenen perään.
- Anonyymi
Joka maassa pärjää työpaikka ja osattava tehdä töitää.
- Anonyymi
Minä luen erilaisia kommenteita.Harvoin hellua haukutaan.Ei ole osunut kohdalle.Some kansa ymmärtää on kolmen lapsen äiti.
- Anonyymi
Niinpä ajattelekaa miten älykäs veto hellulta.Vaihtoi tuomareita Mikolta meni uusi aloitusmaksu.Jenki tuomari huomasi vedätyksen.Tämä löytyy netistä.
- Anonyymi
Ei tartte mennä kokeileen.Pärjää ihan hyvin joka maassa.
- Anonyymi
Nyt on aikaa mennyt.Tämä ero on aika ruma Olisiko hellun parempi käydä oikeutta rahoista muualla.Pettämiset onko ollutkaan.Sanoisin kolmen lapsen äidille.Eron olisi voinut käydä kohteliaasti.Mikon rahahanat olisi ollut runsaammat.Nyt täytyy tyytyä oikeuden laskemiin.Niin hellu kannattiko.Ole huoletta kun olet kaikki edut käyttänyt rahat loppu.Kuka vierellesi jää.Mietippä.
- Anonyymi
En ole huomannut hellua haukuttvan.Mikko ymmärtää on kolmen lapsen äiti.Ei hauku eivät myös Koivut.Jos äidillä on työpaikka asunto lasten koulupaikat järjestyksessä.Ei isän kuuluu maksaa kun elarit.Syötkö Helena lasten perinnöt mitä sitten teet kun olet rahat tuhlannut.Sanoithan hyvin ylpeästi otan sen mikä minulle kuuluu.Sanomasi on julkinen. Löytyy kyllä netistä.Aina jää jälki.
- Anonyymi
No hellu onko turku tullut tutuksi toriralliako harrastat,
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää rikkaan miehen siivellä.Jos osaa töitä tehdä aina parempi.Jossain sanottiin kun torirallia ajetaan.Piikaränni.Oletko hellu piika tai pysy pois torirallita.
- Anonyymi
Helena Koivu pääsi elämään Mikon rahoilla koko avioliiton ajan. Joku muu pääsee Mikko Koivun seuraavaksi vaimoksi mukaan siihen hänen lifestyleen. Ei Koivun kanssa pääse naimisiin ilman avioehdon tekemistä. Eli ei se ole Helena Koivun typeryyttä. Minun mielestä sitten taas Helena Koivun kehuminen tuohon tyyliin kuulostaa siltä, ettei Mikolla saisi olla enää mitään elämää sen ensimmäisen vaimon jälkeen ja rahatkin olisivat kuuluneet Helena Koivulle. Ei kannattaisi unohtaa normaalia elämää eli sitä, ettei pääsekään niin helpolla miljönäärin leskeksi. Kuin joku luuli.
- Anonyymi
Hei ottakaapa selville kuka kirjoitaa mitä kirjoittaa.Totuus voi olla joillekin järkyttävä.
- Anonyymi
pettikö ihan oikeasti.Aikaa kulunut moni miettii oliko pettämisiä ollenkaan.
- Anonyymi
Kuka hellua haukkuu.Otetaan oppia kuinka miehet kupataan.Älykäs nainen.Nyt kurvailee turun toria.Yrittää saada Kolmen lapsen isän ottaan kantaa.Saa kurvailla rauhassa.
- Anonyymi
Mikko ei tuo läheisiä someen.Lapset ei ole julkista riistaa.On miettiävä tarkkaan mitä läheisistään solvaa.kirjoittaa.
- Anonyymi
Helena olet kolmen lapsen äiti.On hyvä muista tämä.
- Anonyymi
kuka hellua haukkuu.Ei kukaan muu kun itse kirjoittaa hän on taitava.Ei rahoitu ennenkuin hopealusikka on hinnoiteltu.
- Anonyymi
Helena on äiti suomalaiset ei haukun kolmen lapsen äitiä.Mikko ei missään ole tuonu esille hellusta mitään.Naisilla on oikeus haukkua exsäänsä.
- Anonyymi
Mikko muuttaa sinne minne hellu vie lapset.Hellu haluaa kunnon elarit Jos olisi hiukan halua neuvotella lapsista Tilanne olisi mennyt niin että hellu oli si saanut kunnon elarit
- Anonyymi
Helena sai naimalla pienen omaisuuden ja viel vinkuu lisää kun tuhlasi kaiken. Että kehtaakin viel valittaa, no ne meni elämiseen! Joo muija laitto reilus 1,5 vuodes menee saman verran milleis ja nyt tollaselle luksus ämmälle kerätää jotai vitun kolehtiiniivoi ittu sanon mä!
- Anonyymi
Oli vihamielinen käskytys.Jenkeissä pärjää tosi hyvin kun on asunto ja työpaikka.Jos sinne siivellä yrittää pärjätä ei helppoa.
- Anonyymi
Muistetaan Mikko maksoi kaiken.
- Anonyymi
Ei helenaa haukuta.Nuo kirjoitukset voisi olla sinun tai hellun aikaan saannoksia.
- Anonyymi
Ei palvota. Eikä hellua joka on rahojen perässä.sanoo ettei ole totuus jos ei ole olisi mentävä töihi.
- Anonyymi
Onneksi aikanaan omat vanhemmat erosi eivät riekkuneet somessa eikä lehdissä Siitä kiitokset heille.
- Anonyymi
Mikkohan kaiken maksoi.
- Anonyymi
Mikolle tuli kallis lasku. Se maksaa jolla on rahaa. Tämähän meni sitten ihan oikein.
- Anonyymi
Helena on perhekeskeinen äiti.
- Anonyymi
Joko hellu on valloissa.Onko laste n koulu asiat kunnossa ja muu elatus.Vai odottaako hellu Mikon elätäävän hänetkin.
- Anonyymi
Miten hellu työ elämä jenkeissä asunto koulu.Oletko järjestänyt nämä.Jenkeissä on työpaikka asunto hyvä olla.Ei sinne loisiin mennä.Mikko elättää lapset sinua ei ehkä.
- Anonyymi
Ei tainnut uskonsisarten rahankeräys tuottaa miljoonia, eikä muutkaan halua elättää rahaa mankuvaa exää.
- Anonyymi
Hyvä meidät tiedoitetaan mitä hellu ostaa ostaa ruokakaupasta.Lisää näitä tietoja niitähän kaipasimme.
- Anonyymi
Miksi jenkeissä lapset asuu suomessa Mikko elättää lapsensa vaikka hellu veisi heidät ääriin maan.Joskus on aika ettei lapsia tartte elättää.Mikä on hellun kohtalo.Alkaa neuvoa hellulle elämisen taitoa.Ei kolmen lapsen isän tartte elättää naista joka on sanonut työtä pelkäämätön hän on.Aina tehnyt töitä.Olisko nyt näytön paikka.
- Anonyymi
No Mikko voi tehdä hommia jenkeissä.Älkää ikinä uskoko hellu pärjäisin lasten kanssa jenkeissä.Sinne kun menee on oltava työpaikka asunto.Ei ne ota sinne elätiksi.Suomessa on hyvä sosiialihuolto.Ei hellu sieltä taida saada Mikon tulojen mukaan.
- Anonyymi
Mikon ei tarvii tehä töitä, elää sijoitusten tuotoilla.
- Anonyymi
Helena uskoisin Mikon rahahana olisi auennut ilman erimielisyyksiä.
- Anonyymi
Jos petti hellu petti rahaa yritti maksattaa kolmen lapsen isällä siis tuomarien vaihto uusi tuomari jenkki tuomari lopetti vedätyksen.Hellun olisi oikein kuulunut maksaa nämä vaihdot siis tuomarien vaihdot.Tämä naine ymmärtää ainoastaan miten rahat viedään lasten isiltä.Tai miten miesten rahat viedään.Olet minua etevämpi.Nyt ajelet hienoilla autoilla.Joskus se auto voi vaihtua rollaattoriin.Nyt voit vielä iskeä rikkaita miehiä.Koska rahaa tarvitset elämiseen.
- Anonyymi
Hei ei hellua haukuta.Me yh otetaan oppia miten rehelliset suomen yh isät viedään rahat heiltä.Onko hellu sinulla lisää ideoita meille.Olet tosi taitava.Me suomen yh emme pärjää sinulle.Emme ole riisto kansaa.Entä sinä.
- Anonyymi
Mikko on hyvä luontoinen.Helena ole vähän enemmän neuvottelu haluinen.Pidä lehdistö pois ja neuvottele asiallisesti.Sovi Mikon kanssa mitä tiedoitatte lehdistössä.Se on lastenkin kannalta oikein.Olet äiti uskon että ajattelet lastesi parasta.Pidä sopu exsäsi kanssa.Lapset on niin vähän aikaa pieniä.Toivon sinulle valoisia kevät päiviä. Entinen yh.
- Anonyymi
Minä kokeilin jokusen vuoden.Töitä tein Pärjäsin.Ilman työntekoa tai rikkaan miehen siivellä ei pärjää.
- Anonyymi
Uskon Mikon myös heräilleen yö syöttöihin.Uskon isän pukevan lapset tilanteen mukaan.Kyllä Helena myös osaa nämä hommat.
- Anonyymi
Luin hellun kirjoituksen.Säälittävä.Nyt töihin elätettävä itsensä.Suomen naiset ei kehtaa riekkua valittaa Isä elättää lapset saa hellukin vähän rahaa,Lopeta hellu toi vinkuminen Sinulla on asiat tosi hyvin.Verratuna suomen yksin huoltajiin.Koska olet joutunut laskeen rahoja mitkä olet itse tienannut.Lastesi isä kyllä joutuu laskemaan.Suomessa yh ei ole autoa tienaavat auto rahat itse.Painu jenkkeihin siellä saat edut.Tai mene töihin.En välitä miten elät kunhan et elä suomalaisten siivellä.Lastesi isä huoltaa lapset ja sinut kunhan lakkaat vinkumasta Olet suomessa.Jenkkituomari ei määrää suuria elareita.Suomessa mennään suomenlain mukaan.Olet myös taitava vedättään rahaa.Vielä kerran jenkki tuomarit lopetti sinun vedätyksen.Voisit lähteä minnesotaan Meillä on tarpeeksi elätettäviä omasta takaa.Lastesi isä onneksi elättää heidät.Missä elättäsit lapsesi.Hanki työ se on äidin tehtävä sitten asunto.Lastesi isä hommaisi kaiken Olet tuonut julkisuuteen asioita mitä suomen yh ei tee suomen yh käy töissä lastensa asioita ei riepotella.Suomessa ei tartte autoa meillä on hyvät kulkuyhteydet julkisella puolella.Siis mene töihin elätä itsesi ja vähän lapsiasi.
- Anonyymi
Hei hellu miet lapsia kun tuot julki asioita.Äiti kertoo totuuden sanoi joku.Totuuden voi kertoa kasvotusten rauhassa lapsille.
- Anonyymi
Nyt on vielä rahakasta aikaa riidellä elatuksista.Lapset on pian sen iän yli kun elareita maksetaan.Ja sen jälkeen isä saa vapaasti huoltaa lapsensa.Tai viimeinen kello on hellu tuhlannut.Hellu tietää tarkkaan lasten isän rahat.Mikko ei onneksi tuo exän asioita sanomisia julkisuuteen varmaan niin kauan kunnes nuorin on täysi ikäinen.Sinulla on aikaa.
- Anonyymi
Onko hellun pikkurahat loppuneet.Olisi vaan sopuisampi niin kolmen lapsen isä voisi hommata ladan ne on hyviä autoja.Ei jätä välille.Minulla oli naisena oli helppo tehdä pienet korjaukset itse.Vieläkö ladoja tehdään.Myöhemmin samara ja nyt skoda lujia autoja .
- Anonyymi
Helenalla oli palvelusväki joka lähtöön.Auto käytössä sekä rahaa.Lapset huolsi hoitajat kodinhitajat ruuan siivous Kolmen lapsen isä maksoi kaiken.Se elintaso mihin hellu pääsi siitä oli vaikea luopua.Ja se tuomarien vedätys.Uskon lasten isän nauttivan elämästään lasten kanssa.Uskon hellunkin kun on hänen vuoronsa.Nauti hellu lasten kanssa ilman julkisuutta.Eihän lasten isä tuo heitä julkisuuteen.
- Anonyymi
Ei suomessa ole lähes ilmaista.Hellu kuvittelee että näin on.Suomessa Hellun tapaiset naiset yrittää elää lokkina.Tai saavat sossun kautta elannon.Toisaalta missä se työtä pelkäämätön nainen on.Hellu on tuhluri.Auton hinta sillä on jemmassa.Ei elä puutteessa.Mikon ehkä täytyy laskea euroja Mikko suomalaisen miehen rehtiydellä ei rieku lehtien palstoilla.
- Anonyymi
Hellulle ollut kaikki ilmaista. Ukon rahoilla helppo shoppailla. Koeta tulla todellisuuteen, mikään ei ole ilmaista.
- Anonyymi
Vielä kerran jenkkeihin ei mennä rahatonna ei hellua huolita lasten kanssa ilman Mikkoa.Jenkeissä on toinen meininki kuin suomessa.Siis jenkit ei huoli hellua ja lapsia ilman elättäjää.Siellä on oltava työ paikka ja Mikon oikeus elättää lapset.Siis hellun viroon.
- Anonyymi
Jenkeissä pitää olla työpaikka ja rahaa sinne mennessään. Jos ei kykene elättämään itseään ei saa oleskelulupaa.
- Anonyymi
Rupsahtanut eukko ei saa, enää uutta miljonääri elättäjää. Vielä kolme muksua. Jenkeissä on isot koulu ja terveysmaksut, jos ei ole työpaikkaa eikä terveysvakuutusta. Ilman työpaikkaa ei saa oleskelulupaa. Miten meikki virma tais tulla vaan tappioita.
- Anonyymi
Outoa että rouva olettaa että hän olisi omistanut erilaiset talot ja autot . Kun avio ei ole solmittu jenkkien maalla , siellähän mies maksaa loputtomiin naisen elämä n . Jopa perikuntana voi jäädä elatusvelvollisuus
- Anonyymi
Pärjää hyvin kun on töitä ja asunto.
- Anonyymi
Ensin hellua ei haukuta.Vaan hänen etevyyttä viedä Mikon rahat.
- Anonyymi
Nyt hellu lapset kasvaa saavat sanoa missä asuvat eli sinun vai Mikon.Sinulla on aikaa riidellä ja kerjätä sääliä.Tarmoa säälipisteitten keräämiseen.
- Anonyymi
Hei jenkeissä pärjää tosi hyvin.On työpaikka asunto tai rahakas mies.Suomesta on aikan lähtenyt naisia töihin.
- Anonyymi
Suomesta meni aikoinaan ihmisiä töihin jenkkilään, ei menneet sossurahoilla elämään.
- Anonyymi
Oliko pettämisiä.Mitä ne some kansalle kuuluu.Hellu on hyvissä vaatteissa ja hyvin ruokittu. ei ole nälkää nähnyt.Osaa käyttää somea hyvähksi.Onneksi Mikko isänä ei tuo lapsia julkisuuteen.Jos tuo joskus lapset on säädyllisissä asusteissa Siis vaatteissa.
- Anonyymi
Hassua miten toiset Virolaiset akat täällä huonosella suomenkeelelä komppaa tuota verenimijää, eikö olekin?
- Anonyymi
Viron vosut puolustaa ahnetta rahan imijää. Hellu ei omista talosta mitään, ei ollut töissä, ei voi esittää miten on rahoittanut. Verottaja kyselee miten rahoittanut, koska ei ole ollut töissä. Mistä rahoitus tullut. Ex mies on varmaan rahoittanut talon ja kaiken. Nimi paperilla ei takaa omistus oikeutta.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää.Ei kolmen lapsen äiti ole avuton.
- Anonyymi
Äiti voi mennä töihin ja tienata itse omat rahat. Mekin synnytetty lapset oltu töissä, maksettu puolet ok. talosta ja kesämökistä pankkilainoilla.
- Anonyymi
Avuttomana mankuu, kaikki viety, ei itse omistanut mitään. Monta vuotta ollut aikaa mennä töihin rasvan myynti virma ei elätä tulee vain tappiota.
- Anonyymi
Ei palvota Mikkoa. Huomataan on isä joka huoltaa lapsensa sekä exsänsä.
- Anonyymi
Mikä Suomessa on ilmaista, meillä maksetaan isot verot, joilla kustannetaan peruskoulu ja osa terveydenhoitoa. Jenkkilässä ei ole pakko asua, jos ei kykene maksamaan elämistään. Mikään avioliitto ei ole ikuinen. sai jo miljoonan. Suomessa kukaan eronnut ei ole saanut miljoonaa. Monet isät eivät maksa edes elatusmaksuja. Koivu maksaa lasten elämisen ja pitää lapsistaan hyvää huolta.
- Anonyymi
Koita helena iskee taas vähän varakkaampi mies ja tee parempi avioehto nii jos sit jäis jotai vähä kätee. Tai ala roikkuu nois roskalehdis eiks ne jotai maksa tai mee sit vaikka nukkuu lidlin roskiksee.olet naurettava ulisija.
- Anonyymi
Ei palvota.On isä joka on lastensa kanssa elää lapsiarkea.Ei mollaa exsäänsä ainakaan julkisesti.Lapsista ei ole mukavaa luettavaa jos toista julkisesti moititaan
- Anonyymi
Nyt annat väärää tietoa.Ensin jenkeissä pärjää kun ontyöpaikka asunto.Sitten jos on rikas elättäjä Ja jos vielä osaa tehdä töitä..Suomalainen pärjää uskon Helenankin pärjäävän.
- Anonyymi
Helenalla on korkeakoulu tutkinto ettei hän ainakaan ole mikään tyhmä nainen !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helenalla on korkeakoulu tutkinto ettei hän ainakaan ole mikään tyhmä nainen !
Korkeakoulututkinto on yhdyssana.
- Anonyymi
Taidetaan haukkua Hellun ex miestä, joka hoitaa lapset ja maksaa kaiken.
- Anonyymi
Uskoi ikuiseen raha virtaan.
- Anonyymi
Rahavirta on yhdyssana.
- Anonyymi
Hellulla ei ollut puutetta jenkeissä pärjää Mikon rahoilla.Jos teki töitä saa jäädä työttömänä ei.
- Anonyymi
En usko hellua haukutaan.Entä hellu kirjoittaa viestiä.Saa lisäpisteitä.
- Anonyymi
Pilkun ja pisteen jälkeen tulee välilyönti.
- Anonyymi
Sanon vielä kerran Suomen naiset saa elatusavun ilman somea.Eivät käy riitaa exsien kanssa.Elatus suomessa hoituu sossun kautta sinne vaan hellu.Sitä haluat julkisesti. Sossuunet pääse Lastesi isä rehtinä suomalaisena huoltaa lapsensa ja elättää sinut.
- Anonyymi
En häpeä.Olen suomalainen yh.Teen töitä.Pärjään hyvin.Asuntoon saan asumistukea vähän en paljon koska teen töitä.
- Anonyymi
Pilkun ja pisteen jälkeen tulee välilyönti.
Pärjäät siis hyvin mutta et pärjää edes ilman asumistukea, mitä hyvin pärjäämistä tuo on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pilkun ja pisteen jälkeen tulee välilyönti.
Pärjäät siis hyvin mutta et pärjää edes ilman asumistukea, mitä hyvin pärjäämistä tuo on?Minäkin ihmettelen? Jos saa asumistukea niin ei pärjää hyvin. Tuethan maksetaan muiden veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Uskoi ikuiseen " rahavirtaan " 🥴
- Anonyymi
ei haukuta itse antanut lausuntoja.
- Anonyymi
Ajatekaa kuinka äveriäs hellu olisi.Halusi julkisuuteen.Nyt tyytyy siihen mitä oikeus päättää.Oikeus on oikeuden mukainen.
- Anonyymi
en moiti,vaan kehun miten taitavasti käärinyt kolmen lapsen isältä rahaa.Siitä vaan yh ottakaa opiksi.
- Anonyymi
Aikuinen lähti itse omilla jaloilla.
- Anonyymi
Ei ikuisia liittoja ole.Kolmen lapsen isä tarjosi tosi hulppean elämän.Maksoi tuomarien aloitus maksut Jenkkituomari puuttui asiaan.Ne on oikeuden mukaisia.Lastesi isältä meni rahaa.Sinähän sanoit otan sen mikä minulle kuuluu.avioliiton oikeudella.
- Anonyymi
Jenkeissä palvelu pelasi.
- Anonyymi
On vihamielinen käsky.Mennä jenkkeihin kokeileen.Suomalaiset pärjää maailmalla.Työtä tekemällä.
- Anonyymi
Ei ole pakko olla jenkeissä.Suomessa on hyvä olla.Lapsille saa hoitopaikan kun äiti käy töissä.Tässä tapauksessa isä maksaa hyvät elarit.Ei hellu taida saada yhteiskunnan tukia on pärjättävä kolmen lapsen isän elareilla.Vieläkö hellu vaihtelet tuomareita.Jenkki tuomarit on varmaan valppaina.
- Anonyymi
Ei haukuta.
- Anonyymi
Tiedän jenkeissä on tehtävä töitä eläkseen.Siellä ei ole samaa tukijärjestelmää kuin suomessa.
- Anonyymi
Ei mennä kokeileen.Mikko on isä hänellä on muuta tehtavää kuin olla somessa kolme lasta heidän kanssa aika menee.
- Anonyymi
Nyt olet hakoteillä.Mikko rahoittaa hellun myös.Ei syytä ei soimaa.Lapsilla kunnon vaatteet ja elatus.Siis on isä joka välittää lapsistansa elättää heidät.Eikä hellu nälkää näe.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää hyvin.On tehtävä töitä.Tässä tilanteessa isä elättää lapset
- Anonyymi
Olisi kiinnostavaa ketkä haukkuu hellua.
- Anonyymi
Totuus ei ole haukkumista. Olisi kannattanut Hellun mennä jenkeissä töihin, ei tarviis valittaa rahapulaa. Mies maksoi kaiken omat rahat ois säästyneet tilille.
- Anonyymi
No kirjoitan mieli piteeni.Olen seurannut mielipiteitä yritän olla puolueeton.Ei tässä tilanteessa onnistu.Mikko isänä ymmärtää some vaarat.Ei tuo lapsia julkisuuteen ei rieku asioitaan netissä.Exsä hoitaa julkisen puolen.Pettämiset julkisuudessa onko totta. Jos oli hivenen totta onko hienoa olla julkisuudessa.
- Anonyymi
Suomessa on korkeat verot niillä jotka käyvät töissä.Niistä rahoista elätämme myös lokit.
- Anonyymi
Mikkohan kaiken maksoi.Miksi hellu valittaa.
- Anonyymi
Hellu sai miljoonan, tyhmyyttään tuhlasi kaiken. Rahan tulo loppui. Jenkkilässä muija voi saada puolet omaisuudesta. Jako tehtiin Suomen lakien mukaan, Hellu ei kartuttanut omaisuutta, vaan shoppaili ja tuhlasi, ex nmies maksoi kaiken.
- Anonyymi
Ei mennä jenkkeihin.Suomessakin pärjää
- Anonyymi
Minä pärjäsin oli asunto lapsilla hoitopaikka sen aikaa kun tein töitä.Kyllä jenkeissä pärjää mutta ei siellä ole samaa sosiaali etuja kuin suomessa.
- Anonyymi
Hellu pärjäsi hyvin.Mikko kolmen lapsen isä maksoi kaiken.En tiedä kuinka paljon Mikko isän olisi vielä pitänyt maksaa.Onneksi jää lapsille vähän.Ole Mikko lapsille läsnä oleva isä.Huolehdi heidän elämänsä myös tulevaisuudessa.Sinä tiedät parhaan ratkaisun.
- Anonyymi
En mene pärjään suomessa.Parjäisin myös jenkeissä.Teen töoitä
- Anonyymi
Eikös tämä nainen ole oikein rahan ahne.Ihan pahaa tekee hänen röyhkeys.Ei lopeta ennenkuin Exsä ja lapset on putsattu.Siitä vaan hellu eteenpäin.Onneksi Mikko ja lapset ei rieku julkisuudessa.Sinä vaan jaksat vihasi voimalla.
- Anonyymi
Mitens ne pettämis menikään.Oliko totta. rahoista kyllä.Ja vielä hellu ne tuomarien vaihdot.Olet kyllä älykäs käytä joskus älykyyttäsi oikein.
- Anonyymi
Mikko on näyttänyt kuin läpimätä onkaan suomalainen ”oikeusjärjestelmä”. Saati lasten oikeuksien puolustaminen ja toteutuminen.
Kun on ex-jääkiekkoilija ja sukunimi Koivu niin olet lain yläpuolella. Ainakin Turussa. Suomen villi länsi. Siirtykää kaikki sinne, jotka haluatte rahalla ja maineella voidella oikeuksiasi.
Mikko kohtelee Helenaa törkeästi. Olen pitkään seurannut Helenan somekanavia ja pisteet Mikosta ovat ropisseet miinuspuolelle.
Yhteisesti omistamaansa kotiin vaihattanut lukot ja numerokoodit. Helena saa asua vierastalossa lasten kanssa. Pesee käsin pyykkinsä.
Helenan hoitoviikoilla Mikko sabotoi Helenan vanhemmuutta jatkuvilla vierailuillaan ”talolla” ”uskovaisen” uuden naisystävänsä kanssa. Natalie on täten osallinen Helenan kiusanteossa.
Kysymys:
Millainen isä sabotoi lastensa äidin vanhemmuusviikkoa? Millainen isä kiusaa ex-puolisoaan lastensa nähden.
Sääliksi todellakin käy eniten lapset l. Mikko show on mennyt todellakin liian pitkälle. M.Koivulla olisi edelleen mahdollisuus sopia ja tehdä elämästä helpompaa itselleenkin. Poistua kunniakkaasti isän rooliin. Antaa kuten kuuluu äidin rooli Helenalle. Tukea toisiaan eronneenakin vanhemmuudessa. Antaa lapsille mahdollisuus terveelle kasvulle. - Anonyymi
Olen seurannut mielipiteitäsi.Kerro olet uskovainen luotat taivaan isään.Uskovainen uudesti syntynyt.Osaa myös neuvotella eikä rieku julkisuudessa.
- Anonyymi
Helen on Mikon exsä ja lsten äiti.Mikko ei arvoonsa niin ales pistä että hellua haukkuu.
- Anonyymi
Ja nyt kun menettää rikkaan huolettoman elämän, käyttäytyy todella ala-arvoisasti. Huono esimerkki lapselleen. 1 000 000 dollaria kulutti, niin ettei edes huomannut. Töihin ja laita elämäsi kuntoon. Ex- miehesi rahat eivät ole sinun rahoja. Et ole tehnyt mitään niiden eteen
- Anonyymi
Miten voit sanoa suomessa lähes kaikki ilmaista Ei ole suomessa on työtätekeviä ihmisiä heidän työstä peritään veroja.Näille jotka luulee että lähes ilmaista.Tee ensin töitä 50-vuotta.Kysyn onko ilmaista.Me sodan jälkeinen sukupolvi aloitimme verokirjalla teimme ainakin 40-vuotta jotkut enemmän.Pieni on eläkkeemme.Siis ei ilmaista läheskään.Jonkun selkänahasta se revitään.
- Anonyymi
Seiskaan tulee juttua mitä ala-ikäiset lapset huutelevat isänsä avopuolisolle eli äitipuolelleen. Voi elämän kevät!
- Anonyymi
En palvo Mikkoa. Arvostan hellulla on hyvä elämä edessä Mikko rahoittaa sen.Kolme lasta Isä Mikko elättää en usko hellun rahoittavan millään lailla lastensa elämää paitsi vuokraa auton ja tuo lapset näyttävästi jätskille.
- Anonyymi
Oli asiaton sinun käytöksesi.Ei ihme jos ero tuli.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää.Kuka petti ketä.Tämä nainen ainakin rahaa.Onneksi Mikolla nattie joka elää ihan erilaista elämää kuin hellu.Elää luonnonläheistä tuntee miten luonto ruokkii osaa käyttää luonnon antimet.Uskon Mikon arvostavan näitä herkkuja.
- Anonyymi
jenkeissä pärjää kun on asunto työpaikka
- Anonyymi
Uskokaa pois jos hellu olisi ollut asiallinen olisi nyt varakas nainen.Nyt joutuu tyytymään mitä oikeus on ohjeistanut.Hellu aina voita riitelyllä.Sinulla ei hätäpäivää.
- Anonyymi
Kokeiltu on hyvin pärjätty.Helena olisit ollut säyseämpi.Sinulla olisi asiat tosi hyvin.Onko pakko rymistellä et sillä voita mitään.Nyt tyydyt mitä oikeus määrää.Sanoit otan sen mikä minulle kuuluu.Se oli virhe.Suomessa ei oteta oikeus meillä toimii oikeus sanelee ehdot.Virossa ja itämaassa tappeleen joutuu. Ei suomessa Suomessa pärjää saa voiton neuvottelemalla.asiallisesti jos sanelee ehdot ei onnistu.
- Anonyymi
Uskoko joku hellun olevan rahaton.Tämä nainen on etevä annetaan hellun elää rauhassa hoitaa lapsiaan jos haluaa.Töitäkin voisi yrittää vähän tehdä.Riitaa en halua hänen haastavan.Mikko elää eläämänsä rakkaus kukoistaa.Lapset on onneksi pidetty selkkauksista pois. .Lapset on syyttömiä vanhempien erimielisyyksiin.Saat hellu olla erimieltä
- Anonyymi
Oliko pettäjä.Elätti hellun hyvin ja lapset.En usko että helulla oli muuta tunteit kuin raha.
- Anonyymi
Perhe on perustettu ja yhdessä täytyy jatkaa!
- Anonyymi
Oletko hellu miettinyt Nyt olet vahvoilla.Entä kun meedia ei ole kiinnostunut sinusta.Kuka auttaa sinua.
- Anonyymi
Miksi kirjoitit noin vihamielisen viestin.Mikko on elättänyt lokin ja lapset.Tälle lokille ei riitä mikään.Hän on häpeäksi suomen yh Ikinä hälle ei riitä mikään.Kertoo ei halua rahasta riidellä.Hän kertoo mitä haluaa.Mikko pärjää hänen mielestä vaikka katuojassa.Lapsista vanhin osaa kokata pyykit voi viedä pesulaan.Mikko maksaa tietysti.
- Anonyymi
Niin oliko sittenkään pettämisiä
- Anonyymi
sitä ajattelen vuosia takaperin.Miksi Mikko haki lapset pois.Hellu oli hiljaa hänhän haluaa olla jenkeissä.Yleensä hellu metelöi nyt oli hiljaa,se siitä-
- Anonyymi
iin uskoi myös Mikko.Joskus asiat ei mene niinkuin suunnitellaan.Ero tuli Mikon kunniaksi huolehti Hellun toimeen asunnon lapsia saa tavata.En nyt hirviöksi sanoisi.
- Anonyymi
Jos maailmalle lähtee on pärjättävä.Ei voi luottaa että muut elättävät ja hoitaa asiat.
- Anonyymi
Jenkeissä pärjää.Ontehtävä töitä asunto lapsille hoitopaikka koulu.
- Anonyymi
Nyt jatka elämää.I lman suuria rahoja.Pärjääthän.Mitä meille kuuluu paljonko lastesi isä maksaa sinulle elareita.Jos et pysty töihin se on sinun asia.SEon hyvä asia exsäsi pitää lapsista ja sinusta huolen.Minusta tuntuu ikävältä.Lastesi isä elättää ja huoltaa lapsensa siinä samalla sinut.Kadulle et joudu.Sinulle tekisi hyvää elää vaatimattomasti.Exsälläsi on hyvä elämä ei jää vellomaan menneisiin ja rahojen menetyksiin.Sinulla on tuumimista miten pärjäät.Ole huoletta kadulle et joudu et nälkää näe.Luxus elämää et ehkä pysty elämään.Lastesi isä katsoo perääsi mieti voit parjata exsääsi.Uskon hänen näkevän sinut naisena jonka kolme lasta olet synnyttänyt.Siis olet lasten äiti.
- Anonyymi
Kuinka paljo hellu pettää rahassa.Vielä on lusikoita jakamatta.Mietin on upeaa kun ei ole rahoja itse tiennut.Voi surtta tuhlata.Lapsista viis.
- Anonyymi
Joko hellu saanut rahat.Voisi lähteä jenkkeihin.Mikko tulee vähemällä toimeen pystyy hyvin vielä elättään lapsensa Hellu haluaa lapset Hoida asunto työ paikka ei jenkit huoli elättettäviä.Mikon siivellä onnistuisit.Nyt on tilanne toisin.
- Anonyymi
Olen sitä mieltä.Jätetään tämä äiti pois julkisuudesta.Lapsia ajattelen onneksi on kesäloma.Mikko kestää hän tietää exsänsä luonteen.Ei ala julkisesti ja lasten takia mielipiteitä vaihtaan.
- Anonyymi
Uskoi ikuiseen rakkauteen. Rakkaus on ikuista, kohde vaan vaihtuu. Vain täys uuno uskoo ikuiseen rakkauteen.
- Anonyymi
No hellulla ei hätää Kolmen lapsen isä elätti hänet ja lapset.Vielä miettii missä kolmen lapsen isällä on rahaa.Tai niitä hopea lusikoita.Helena ei ajattele lapsiaan heidän isästä puhumattakaan.Viha katkeruus tulee olemaan julmaa läheisiä kohtaan.Lapsia miettisin uskaltaisinko antaa hänen kanssaan Mikko on aikuinen turvamiehet lähelle.Viha kohdistuu julmemmin Mikon ystävään.
- Anonyymi
Ei hellun pidä uhriutua.Hänellä on rahaa hopealusikoita arvokelloista en ole varma.Asui Mikon kanssa tietää kyllä kolmen lapsen isän varat osaa käyttää lehdistöä julkisuutta hyväksi.Sitten kun totuus vihdoin tulee julki.Hän on taitava väärentään asiakirjoja videoita.Mikko huomasi liian myöhään kaiken röyhkeyden.Lasten tähden on julkisuudessa hiljaa.Tämän äidin vedätykset löytyy netistä lasten isä ei kaikkia tuo julkisuuteen
- Anonyymi
En palvo kolmen lapsen isää.Pelkään hänen puolesta.hellu suunnitelee julmuuksia.
- Anonyymi
Jos tämä nainen jakoi jukisesti papereita niihin en usko.Hellu on taitava muuttaan tekstejä.Hän varmaan rikastuisi paljon väärentäjänä ammatti sekin.
- Anonyymi
suomessa käydään vielä töissä.Verorahoilla elätämme lokit.
- Anonyymi
jos hellu julkaisi salaisia papereita mikä niiden arvo olisi pimeiilä markkinoilla.Kerro hellu.Totuus.
- Anonyymi
Jakoi julkisuuteen salaisia papereita.Tästä epelistä on hyvä pysyä kaukana.
- Anonyymi
Yksi ja sama jankkaaja kymmenillä kommenteilla jankkaa samaa asiaa samoja kirjoitusvirheitä kommentista toiseen toistaen...
- Anonyymi
Jos Mikko petti Tämä nainen petti rahaa ja runsaasti.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 826225
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t293743törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/263091Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3641666- 331378
- 261292
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11916Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi42883Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11860- 42829