Olen monesti ajatellut kirjoittaa aiheesta, koska eläkkeelle siirtymisessä näyttää olevan kovin monenlaista ilmaa.
Nythän "gamla gubbe" otti asian esille jälleen, joten jutellaampa.
Kun ystäväpiiristäni yksi ja toinen siirtyi eläkkeelle, useimmat sairaseläkkeelle, he olivat täysin murheen murtamia koska he olivat joutuneet eläkkeelle ja kokivat näin itsensä toisenluokan kansalaisiksi. Jo silloin sanoin, että kun minun aikani koittaa, pääsen eläkkeelle.
Näin myös kävi ja minulle se oli yksi elämäni parhaista päivistä.
Jos ihminen on vielä suht. hyväkuntoinen ja pääsee yhtäkkiä irti työrutiineista, on se semmoinen vapauden pamaus ettei paremmasta väliä.
Yhtäkkiä olet ajassa jossa eivät enää kellot määräile. Voit itse - kuten Lyyli - laatia oman
lukujärjestyksen oman mieltymyksen mukaan.
Kuitenkaan työelämä ei ollut minulle vastenmielistä itse työn kannalta ja ainoa jota jäin kaipaamaan oli työtoverit ja heidän kanssaan päivittäisten asioiden käsittely - maailmanparantaminen. Minua rassasi työn rutiini.
Olen sillätavalla rakennettu, että tykkään "lyödä päätä seinään" eli niinkauan kuin on haasteita työ kiinnostaa, mutta kun se rupeaa sujumaan rutiinilla kyllästyn.
Siksi minä PÄÄSIN eläkkeelle ja parinkymmenen vuoden kuluttuakin olen edelleenkin ILOINEN eläkeläinen.
Kukaan meistä ei ole korvaamaton missään työyhteisössä joten hellittäkää ihmeessä ja nauttikaa. Tämä on kylläkin viimeinen jakso tässä elämän myllyssä mutta ei välttämättä se huonoin.
Tämä on minun mielipiteeni, enkä oikein jaksa ymmärtää niitä jotka masentuvat asiasta.
Nythän "gamla gubbe" otti asian esille jälleen, joten jutellaampa.
Kun ystäväpiiristäni yksi ja toinen siirtyi eläkkeelle, useimmat sairaseläkkeelle, he olivat täysin murheen murtamia koska he olivat joutuneet eläkkeelle ja kokivat näin itsensä toisenluokan kansalaisiksi. Jo silloin sanoin, että kun minun aikani koittaa, pääsen eläkkeelle.
Näin myös kävi ja minulle se oli yksi elämäni parhaista päivistä.
Jos ihminen on vielä suht. hyväkuntoinen ja pääsee yhtäkkiä irti työrutiineista, on se semmoinen vapauden pamaus ettei paremmasta väliä.
Yhtäkkiä olet ajassa jossa eivät enää kellot määräile. Voit itse - kuten Lyyli - laatia oman
lukujärjestyksen oman mieltymyksen mukaan.
Kuitenkaan työelämä ei ollut minulle vastenmielistä itse työn kannalta ja ainoa jota jäin kaipaamaan oli työtoverit ja heidän kanssaan päivittäisten asioiden käsittely - maailmanparantaminen. Minua rassasi työn rutiini.
Olen sillätavalla rakennettu, että tykkään "lyödä päätä seinään" eli niinkauan kuin on haasteita työ kiinnostaa, mutta kun se rupeaa sujumaan rutiinilla kyllästyn.
Siksi minä PÄÄSIN eläkkeelle ja parinkymmenen vuoden kuluttuakin olen edelleenkin ILOINEN eläkeläinen.
Kukaan meistä ei ole korvaamaton missään työyhteisössä joten hellittäkää ihmeessä ja nauttikaa. Tämä on kylläkin viimeinen jakso tässä elämän myllyssä mutta ei välttämättä se huonoin.
Tämä on minun mielipiteeni, enkä oikein jaksa ymmärtää niitä jotka masentuvat asiasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kerkisin jo varrota . Vaikka läksin 62 vuotiaana eläkkeelle. Tuli sitä (herkkua ) kokeiltua yli 47 vuotta. Nyt kun ei työt haittaa ( harrastuksia)
on ihan mukavaa.
Ja kun on vielä aika hyvässä kunnossa, niin nautin olostani.
sie taiat olla topakka ihminen muori,kun tahot aina oppia uutta,se on hyvä piirre ihmisessä,ilmankos sie vaikutat minua nuoremmalta vaikka kehuit olevas vanhempi täs kerran.
samoin tuo, että sie pääsit eläkkeelle,sie oot osannu luopua,kun aika on ollut,sillo elämä on helpompaa.
mie oon lukenu ja kuullu tuosta et toiset ihmiset ovat ihan peloissaan ,kun eläkeaika lähestyy.
se on vissiin sitä suomalaisen ja vähän muukinmaalaisen luonnetta ,että ihmisen pittää raataa ja olla järjestelmässä kiinni loppuun asti.ihminen ei uskalla aatella omilla aivoillaan .kun kattelee tuota venäläisten touhua,niin siinä sen näkkee, kun hyö oli kurin alla ,niin kansa oli suht koht tyytyväinen tai ainakin kurissa.mut kun sinnekin tuli länsimaalainen vapaus, gorpatsovin aikaan ,niin kaikhan muuttui,rikollisuus kasvoi ja ihmishenki ei oo missään arvossa,hyö on kuin tuuliajolla, mie oon sitä mieltä et niin ois tapahtunnu itä saksassakkin ,kun muuri sortui,mut hyö yhdistyi länsisaksan järjestelmään,niin hyö ei jääny irralleen oman päätösvallan armoille .vaan semmonen henkinen turvallisuus säilyi,vappaudesta huolimatta.
miekin jalmarin kuoltua tunsin et oon kuin orpo piru,kun kukkaan ei oo sanomassa mitä millonkin tehhään,minul kesti pari vuotta ennen ko luovuin jalmarin päivärytmistä,ja uskalsin elämään ommaa,voip sannoo et sillo mie jäin eläkkeelle.
nuorena mie olin äidin kovan kurin alla ,sit kun olin piikomassa niin määräs isäntäväki mitä tehhää ja sen jälkeen tuli jalmari. niin siinä oli opettelemista päättää asioista omalla järjenjuoksullaan, jopa se tuntu ,et voip syyvä mihinaikaan tahon,jalmarin aikaan meil oli tiukka päiväjärjestys ,hää oli kaikessa järjestyksen mies.jos häneltä kysy joku mitä kuuluu niin hää aina vastas et , hyvinhän tässä ,ko jaksaa töitä tehhä ja säästää. niin siin sit kävi et ainakaan säästöist ollu hänelle mittää iloa,tai sit se ilo oli hänel vaan siin säästämisessä.
kyll minul vielläkin joskus häivähtää mieles semmonen epävarma olo ja siks mie pidänkin lukujärjestystä päivän hommista ,sillo tuntuu et mie oon jossain kiinni, vaikka sen itte kirjotankin , välillä siinä lukkee ,laiskottelua,laiskottelua,laiskottelua ,ruokatunti,torkut ,laiskottelua syömistä ,laiskottelua,laiskottelua,yöpuulle,jalmari kauhistus ko näkis joskus minun päivälistan,mie taian vähän mukavuuden haluinen ja välillä laiskanpuoleinen.
et siint se minust johtuu turvattomuuden tunteesta, ,mut kyllä useimmat sit ajankanssa pääsee olemisen makkuun.
oon sammaa mieltä kansas et eihän näit päiviä mikkään voita.
En tiedä nuorekkuudesta, vanhahan tässä on kuin taivas, mutta ei sitä kannata ikää katsoa vaan sitä että tekee mihin pystyy ja mistä tykkää. Nythän on siihen jokseenkin täysi vapaus.
Tuo laiskotteleminen Lyyli oli sitten oivallisesti sanottu. Luulin, että sinä et laiskottele ollenkaan, kun kirjoituksista päätellen olet menossa vaikka minne ja harrastuksia sinullakin riittää roppakaupalla.
Mutta on se niin ihanaa heittäytyä joskus ihan veltoksi ja vain olla, lueskella tai uppoutua ristisanoihin. Minulla ne ovat Suomen vaikeimmat, sellaiset että on pohdittava ja etsittävä apuja vaikka mistä. Mutta osaan minä löhötäkin.
On vain niin, että kun ihmisellä on sellainen kuin omatunto ja se peijooni ei anna löhötessäkään rauhaa. Se tyrkkää muistilokeroihin sellaisia aatoksia, että sekin tarttis tehdä ja sinnekin tarttis mennä mut kun j.n.e.
Ollaan me pitkälti samoilla linjoilla, mutta niin kai ne ovat muutkin vanhat - kuten Lokarikin.
Ei muuta kuin kevättä rintaan.
Kiitos viesteistäsi!
Yleisön pyynnöstä suomennan nimimerkki "Gubben" = olen siis Kuppe. Nimitys vain viittaa kiusallisesti luonteenpiirteeseeni: minulla kun on taipumusta kupata lähimmäisiäni.
Hilpeää wanhain wappua!
käytät?
Olisi mukava kuulla lisää "selviytymistarinoita" eläkkeelle siirtymisestä. Itse luulin kuuluvani siihen ryhmään, joka pääsee eläkkeelle, sitten kun aika joskus koittaa. Mutta toisin kävi. Äkillinen sairastuminen pudotti minut kertaheitolla uuteen elämäntilanteeseen. Pitkän sairasloman ja kuntoutusvaiheen jälkeen olen kuitenkin voinut palata takaisin työelämään osittain. Nyt en oikein tiedä mihin joukkoon kuulun - eläkeläisiin vai työssäoleviin - molempiin kyllä, mutta osittain.
Nyt olen kohta vuoden opetellut tätä OSAelämää ja ilokseni saanut huomata päivä päivältä pitäväni yhä enemmän uudesta elämästäni. Olen pääsemässä eläkkeelle JOUTUMISEN TUNTEESTA eläkkeelle PÄÄSEMISEN TUNTEESEEN ja kutsuisin tätä LOTTOVOITOKSI.
Kun on yli 30 vuotta pyörinyt oravanpyörässä ja sitten putoaa kerralla siitä pois - kriisiinhän siitä joutuu. Mutta siitä selviää. Elämän arvot joutuu asettelemaan täysin uusiksi. Ja yhtenä päivänä saakin huomata, että ELÄMÄ ONKIN ILOINEN ASIA. On löytynyt elämänilo.
Minun löytöretkeni jatkuu edelleen: ja toivon sen jatkuvan ja jatkuvan. On huikaisevaa löytää uusia asioita, joista pitää. Tässä muutamia omista löydöistäni: pyöräily, lukeminen, patikoiminen Lapissa, matkustaminen, puutarhan hoito, leipominen, kirpputorishoppailu, tietokone, kirjoittaminen ... ja uusia asioita tulee koko ajan.
Jos osaeläkkeelläkin on näin mukavaa, millaista onkaan kun PÄÄSEE ELÄKKEELLE!!!
Olisi mukavaa, jos keskustelu jatkuisi. Tähän astiset kommentit ovat minua ainakin rohkaiseet ja ilahduttaneet. * Kiitos Ukko-Gubbe ja Muori, kun aloititte keskustelun!*