Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Todella hyvä tuulivoimalatilaisuus Nurmijoki-Vehkaperä

Anonyymi-ap

Eilen oli Kauniskankaan tuulivoimalatilaisuus, joka oli todella hyvä . Koska Kauniskangaskaan ei mene maakuntakaavaan, oli hankkeen omistaja saanut uudet ideat ja vaihtoehdot esitettyä nopeasti "paperille". Yhdeksän tuulivoimalaa ja aurinkoenergiakenttä. On todella hyvä, että vanhat jo energiatuotannossa olleet turvesuot otetaan käyttöön näin hyvällä tavalla. Alue on muutenkin Kyyjärven paras paikka tuulivoima/aurinkoenergiatuotannolle. Valtatie kulkee vierestä, sähkönsiirto on vieressä ja alue lähes kokonaan avointa turvesuota. Näin säästytään avohakkuilta ja teiden ja linjojen rakentamiselta. Hankkeessa oli hyvin sijoitettu tuulivoimalat riviin aiheuttaen vähemmän haittaa ihmisille. Tuolle turvesuolle voisi siirtää myös muiden suunnitteilla olevien hankkeiden energiatuoton esim. aurinkoenergiana, niin säästyttäisiin luonnon ja ihmisten tuhoilta, kun ei koko pitäjää tarvitsisi tuulivoimala-alueeksi suunnitella. Ja mikä tämän hankkeen kruunaa: Kotimainen, jopa kyyjärvinen toimija ja hankkeen vetäjä. Ei mene rahat Saksaan, Tanskaan eikä muuallekaan ulkomaille. Jos kunnan päättäjät eivät nyt tartu näin hyvään tilaisuuteen verotulolähteenä ja tuuli/aurinkoenergian tuottajana, on syytä katsoa, onko päättäjillä puhtaat jauhot pussissa, onko esteellisyyttä tai omat lehmät ojassa. Joskushan on kuultu ja luettu, että alueen asukkaat yrittävät puhua ympäri , ja ??????? päättäjiä, mutta se on väärä tie ja siitä tulee varmaankin seuraamuksia. Niin näkyvää tämä toiminta on. Päättäjillä ei ole tämän viimeisen esityksen jälkeen mitään epäselvää, vaan on päätettävä, että Kauniskankaan tuulivoimalahanke toteutetaan nopeaan tahtiin. Näin saadaan nopeasti runsaasti tuloja kunnalle ja yksityisille maanomistajille. Kateellisia kannanottoja ei tule hyväksyä. Yleisöstä pyydettiin, että jos tuulivoimalan etäisyys lähimpään asuntoon olisi 2,5 km , niin asia on ok ja siunaus tulisi voimaloille. Kun katsoo karttaa, tuokin on mahdollista siirtämällä jotain voimalaa eri paikkaan. Kunnan kannattaa nyt nopeasti tarttua tähän hankkeeseen, sillä tämä hanke on sellainen, että päästään vähimmillä haitoilla ja töillä tuottamaan sitä vihreää energiaa. Suurkiitos kunnanjohtajalle, konsultille, hankkeen vetäjälle ja muille asiaa valmistaneille. Olette tehneet hyvää työtä!!!

Hyvää tuulta teille toivottaen!

24

959

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missähän tilaisuudessa eilen olit kun tuollahan hanke sai vain kritiikkiä ja vahvaa vastustusta alueen asukkailta! Alue kärsii jo nyt Möksyn voimaloiden meluhaitoista ja ne aiheuttavat häiriötä myös television näkyvyyteen alueella (näitä on jo käyty mittaamassa). Nyt olisi tulossa samalle alueelle lisää voimaloita, lähemmäs asuntoja ja paljon korkeampia kuin Möksyn voimalat. Ihan sairasta!!! Haitat tulisi samoihin asuntoihin joihin Möksyn haitat kohdistuu, ei siellä pystyisi enää asumaan. Jos kunta miettii pelkkää rahaa ja samalla heittää omat kunnan asukkaat suden suuhun - se ei ole enää tervettä toimintaa. Kaikilla kuntalaisilla on oikeus asumisrauhaan - ei pelkästään sinulla joka tuollaisia kirjoitat.

      • Anonyymi

        Jos kunta miettiikin rahaa, tulee siitä hyötyä sinullekin. Nyt on kuunneltu asukkaiden ja mökkiläisten ääntä tarpeeksi. Myllyjen määrä tiputettiin 9 ään, kun niitä oli alussa 21 kappaletta. Jotkut juoksivat Jyväkylää myöden puhumassa Maakuntaliitossa ja yrittiväthän he tänne kuntaankin tulla vääntämään, että kunta olisi keskeytänyt tai peräti lopettanut kaavoituksen. Todella törkeää ja laitonta touhua.
        Huomio, jos kunta olisi noin tehnyt, heidän toimensa olisi tutkittu oikein kunnolla, eivät he saa vääryydellä näitä asioita hoitaa eikä politiikalla vaan sääntöjen ja luonnon (mukana tietty ihmisetkin) arvojen ja tuulivoimalan soveltuvuuden mukaan. Nyt tämä hanke on pienennetty niin, että kaikkien pitää olla tyytyväisiä, aurinkoenergias ei liene haittaavan ketään, eihän se kuulu eikä nävy mökkelöihin. Aurinkoenergiaa voisi tänne lisätäkin, kun muita hankealueita nyt jää pois. Ollaan vaan nyt tyytyväisiä kenen maalle alue tuleekin että rahhoo alkaa tulemaan ja kovasti. lisäksi kuntaan tulee uusia työpaikkoja. Kauniskangastuulivoimala-alue ei liiemmälti aiheuta avohakkuita, suota, valmis sähkölinja ja isson tien vieressä. Ollaan tyytyväisiä kaikki ja pidetaan kuntalaiset leivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        O n todella hyvä että hanke toteutuu.

    • Anonyymi

      Vittu mitä paskaa jauhat!!! Minäpä esitän kuule sulle kun noin viisas tunnut olevan että meneppä sinne tuulivoimalan alle ulkoteltan kanssa ja kuuntele siellä oikeen miten käy ihana humina! Oo siellä kaks viikkoa ja kirjota sitten kokemuksista!🤗🤗🤗

      • Anonyymi

        Olen ollut Hirvipassissa 50m pyörivästä tuulimyllystä.3h..Kuulosta ei ollut mitään hyötyä silti kaato tuli,jouduin viikonpäästä uudelleen samaan paikkaan.lavatpyöri tasaisesti,pitäen sellaista "Huminaa! Viiko on mennyt edelleen humina soi korvissa.Mulle riiti!

        Siinähän se onkin, kun kukaan ei usko.!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Oletko ulkoruokinnassa vai eikö lääkitys ole kohillaan, jos teltassa tuulimyllyn alla asut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se onkin, kun kukaan ei usko.!!!!!!!!!!

        Jos melumallinnukset alittuvat, niin ei voi mitään. Pyytäkää uusintamittauksia kuten Soidinmäessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut Hirvipassissa 50m pyörivästä tuulimyllystä.3h..Kuulosta ei ollut mitään hyötyä silti kaato tuli,jouduin viikonpäästä uudelleen samaan paikkaan.lavatpyöri tasaisesti,pitäen sellaista "Huminaa! Viiko on mennyt edelleen humina soi korvissa.Mulle riiti!

        Eiköhän se ole vapaaehtoista mennä tuulivoimalan alle hirvipassiin tai telttailemaan. Leirintäalueet ovat telttailua varten ja passipaikan voi muuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se ole vapaaehtoista mennä tuulivoimalan alle hirvipassiin tai telttailemaan. Leirintäalueet ovat telttailua varten ja passipaikan voi muuttaa.

        Vapaaehtoista se on syöminenkin varsinkin yhteisöltä ja kavereilta.
        Aidataan koko Tuulivoimala alue.Puollustetaan sitä sodan tullessa sitten ,porukalla.

    • Anonyymi

      Alottaja. Hyvät talvikelit on saapunut ja äänet kuuluu pakkasella vielä kovemmin kuin koskaan. Jatkuva humina, seki ihmiset ja kotieläimetkin jo kärsii näistä äänistä. Olen ihan ajatellut tehdä hiihtoreitin kaikille päättäjille näissä kauniissa tuulimylly maisemissa, että miten luonto on parhaimmillaan. Siinä saattaa suksien suhina olla pieni vitutus, kun muutaman kerran reitin vedätte.
      Pahinta tässä on se, että me täällä asutaan tämän jatkuvan helvetin huminan keskellä, helppo se on muualta selittää.
      Jos jollakin jakomielitautisella on vastalauseita, että kuuluuko ääniä ja haittoja ei mukamas ole, niin lupaan vuokrata taloni käyttöön pariksi viikoksi täältä erämailta. Veikkaan että alkaa Pirjot ja Kyllikit muuttamaan kantaansa kokouksissa sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Totuus on kuitenkin se, että Kauniskangas on paras mahdollinen paikka tuuli- ja aurinkoenergian tuottoon. Samalla saadaan vanhat energiasuot käyttöön ja siistiksi. Alueen käyttöönotto tuo vähiten luonto- ja ihmishaittoja. Ei saa olla oman kylän tuuliyhtiön vetäjälle kateellinen, hänhän tuo kuntaan kiinteistöverotuloja.

        Kateellinen??? West windin edustajako täällä kirjoittelee vai se epämääräinen hiippari tuulivoimakokouksesta joka puukottaa toisia selkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellinen??? West windin edustajako täällä kirjoittelee vai se epämääräinen hiippari tuulivoimakokouksesta joka puukottaa toisia selkään?

        Ettei vaan olisi se suksilla suhistelija...nyt ois luntakki...

    • Anonyymi

      Asuntojen hinnat laskee mitä.lähempänä ovat.
      Kokemusta on.18 myllyä pyörinyt ,linnuntietä noin 2 kilometrin,hyvällä tuulella voi niitä kuunella päivin ja öin Matala humina kuuluu kyllä tuuletus kanavien kautta sisälle.Pakko on uskoa omia korviaan,tuulen suunnan vaihtelut vaikuttaa kyllä kuuluvuuteen.Tätä on kuuneltu jo 12 vuotta,tähän kyllä tottuu.toisinaan paukahtelee.
      Saas nähdä onko ,tuotos näkyvissä 40 vuoden päästä kuin aspestilla. Salakavala sairaus.! Asukkaita ja niiden tekijöitä pitäisi saada kuntaan.Eipä siinä mitään,sanonta sanoo:pidot paranee kun kunnasta väki vähenee.

      • Anonyymi

        Päässä huminaa on ollut havaittavissa ennen myllyjäkin ja varmasti myllyjen jälkeenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päässä huminaa on ollut havaittavissa ennen myllyjäkin ja varmasti myllyjen jälkeenkin.

        Kannattaa yritää myydä 5 vuotta vanhaa omkotitaloaan,alehintaan 6o tonnin tappiolla
        tuulipuiston hyväksi.Varmasti on päässä havaittavissa,myllyjen aiheuttamaa huminaa.
        30 vuotta vanhasta tuskin saa edes 30.000 euroa.
        Laita nyt ne läppärit päähäsi,saattaa humina tarttua.!

        Ei kai täällä Ok talo edes maksa 60000 euroa. Miten siis voit tappiolla myydä.

    • Anonyymi

      Eihän tuo aloittaja ole mukana ollut, on kuullut kylillä asioista, joita kyllä aloittajan mukaan kehutaan. Eli hyvä juttu että Kauniskangas vihdoin toteutuu ja kunnan kassaan kilahtaa rahaa.

      • Anonyymi

        Kyllä kunnan kassaan on markkoja ennen, Tuulimyllyjäkin tullut. Jotkut vain ovat sijoitaneet ne ihan väärin.Ei tässä oltaisiin nyt kiistelemässä moninkeroin maksetuista sähköistä.Jälleen kerran eurot suunataan vääriin käsiin,nyt vain menee jo ennen kunnan kassaa.
        Luuleko jotkut että tämä jotenkin parantaisi kunnan taloutta,ja 1300 asukkaan ikääntyneden
        palveluja. Siellä nämä palveluja tarvitsevat ovat auraamatomien yksityisteiden varsilla,odotamassa yksin.viimeistä kujetuksia ja kauppareissuja ynm.Luuleeko joku että KELA maksaa 18 kauppareisua Taxeilla Kuaemmaksi siirtyviin terveyskeskuspalveluihin.
        Suomi on jossakin huumassa Sähkövoimaloita uudistattaessa,tyhjätään Vation ja Kunnan asukkaiden tilit.Kunta voisi olla aloiteelinen kylissä asuvien vanhusten palvelujen parantamiseksi,silloin niihin saattaisi eksyä lapsiperheitäkin asumaan.

        Markat eivät enää käy rahanmaksuvälineenä. Mitä aikakautta elät vai onko dementia iskenyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kunnan kassaan on markkoja ennen, Tuulimyllyjäkin tullut. Jotkut vain ovat sijoitaneet ne ihan väärin.Ei tässä oltaisiin nyt kiistelemässä moninkeroin maksetuista sähköistä.Jälleen kerran eurot suunataan vääriin käsiin,nyt vain menee jo ennen kunnan kassaa.
        Luuleko jotkut että tämä jotenkin parantaisi kunnan taloutta,ja 1300 asukkaan ikääntyneden
        palveluja. Siellä nämä palveluja tarvitsevat ovat auraamatomien yksityisteiden varsilla,odotamassa yksin.viimeistä kujetuksia ja kauppareissuja ynm.Luuleeko joku että KELA maksaa 18 kauppareisua Taxeilla Kuaemmaksi siirtyviin terveyskeskuspalveluihin.
        Suomi on jossakin huumassa Sähkövoimaloita uudistattaessa,tyhjätään Vation ja Kunnan asukkaiden tilit.Kunta voisi olla aloiteelinen kylissä asuvien vanhusten palvelujen parantamiseksi,silloin niihin saattaisi eksyä lapsiperheitäkin asumaan.

        Keskustapuoluehan se koko ajan heikentää ikääntyneiden palveluja mm viemällä terveyspäivistyksen Äänekoskelle. Keskisuomen sotessa on eniten kepuvasemmistolaisia valtuutettuja. Katsokaa ketä olette äänestäneet.

    • Anonyymi

      Ihanaa, että Kauniskangas käynnistyy. Saamme taasen sitä kuuluisaa hernesoppaa vaivojemme palkaksi. Mitä tuo pieni suksien suhina, ei se ole mithään.....kunhan saa pierukeittoa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe