Heinolan talouden todellisuus alkaa näkyä

Anonyymi-ap

Kaikki tietävät, että Heinolan kaupungin talous ajettiin kuralle käsittämättömillä investoinneille. Hopeasilta myytiin hinnalla, joka oli niin paljon rakentamiskustannuksia pienempi, että hankkeesta jäi miljoonia velkaa edelleen maksettavaksi. Koulujen ihmeitä tekevään voimaan uskottiin niin, että nyt joudutaan miettimään niidenkin myyntiä. Ja taas tietenkin alle rakennuskustannusten. Velkaosuus jää ja omaisuus häviää. Itseasiassa siitä tulee vielä lisärasite, sillä koulut joutuu kaupunki vuokraamaan takaisin. Joku lihoo ja heinolalaiset maksavat. Heikinmäen yrityspuisto eivätkä muutkaan hankkeet tuoneet 1001 uutta työpaikkaa. Heikinmäkeen on haudattu jo niin monta miljoonaa, että summan suuruutta ei saa selville kysymälläkään. Yhtään yritystä paikalla ei näy. Lukuunottamatta alueen korjausrakentamista toteuttavaa. Väkiluvun laskusta ja talouden ongelmista varoittaneet on kivittämiskiellon takia vain leimattu katkeriksi.

Pitkän johdannon jälkeen lohduttomat seuraukset. Lainoja hoidetaan jatkossakin lainoilla, kustannuksia siirretään tuonnemmaksi, palveluita leikataan veroja ja maksuja nostetaan. Kaupungin organisaatiota uudistetaan, mutta henkilöstön vähentämiseen ei tarvetta. Tämä on vahvan poliittisen ohjauksen seurausta. Jopa niin vahvan, että henkilöstöön puuttumattomuudesta piti päättää ennenkuin uusi organisaatio oli valmis. Johtuuko moinen siitä, että päättäjinä ja vielä päätöksentekoa vahvasti ohjaavina tomivat ovat joko kaupungin palveluksessa tai monin muin tavoin sidoksissa kaupungin organisaatioon ja toimintoihin?

Todellisten uudistusten aikaansaamisen esteenä on ennenkaikkea se, että valtuutetut, joiden pitäisi virheet korjata, ovat edelleen ne, jotka virheet tekivät.
Voisiko Heinolan syöjä perustaa totuuskomission ja virkistää näitäkin keskusteluja havainnoillaan? Voisiko Heinola nousta virheiden varjosta ja irtautua talousahdingon riutalta?
AD

46

1587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syöjällä on eväät loppu

      • Anonyymi

        ei lopu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei lopu

        😟😔😔😔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😟😔😔😔

        Hopeasilta myytiin hinnalla, joka oli niin paljon rakentamiskustannuksia pienempi, että hankkeesta jäi miljoonia velkaa edelleen maksettavaksi.


      • Anonyymi

        Todellisten uudistusten aikaansaamisen esteenä on ennenkaikkea se, että valtuutetut, joiden pitäisi virheet korjata, ovat edelleen ne, jotka virheet tekivät.


      • Anonyymi

        😵‍💫😵‍💫😵‍💫


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sillälailla. Hyvä siitä tulee kun tavoitellaan mahdottomia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillälailla. Hyvä siitä tulee kun tavoitellaan mahdottomia.

        juuri näin.


    • Anonyymi

      Olisiko se "syöjän totuus"sitten samantyyppinen kuin kommunistien tai stalinistien "totuus"?" Sellaisen kuvan sai jo idean tässä vaiheessa.

    • Anonyymi

      Ja katuja revitään auki, AIVAN TURHAAN: Mitä witun vikaa mustikkahaan kaduissakin oli. Saatananhelvvetinwitunpasska tunarit !!!

      • Anonyymi

        Joo, aina joku paikka revitty auki. Sitten saadaan hienoja ideoita, keskustan ahtaat ajoväylät ja Siltakadun remppa.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ennustin alkuvuodesta, että juhannukseen mennessä väkiluku tippuu alle 18000. Olin väärässä, väkiluku tippui vasta syyskuussa tuon alle. Ennakkotieto Tilastokeskuksesta 17972 jossa tiputusta elokuusta 39 henkilöä (suurin kuukausilasku tänä vuonna).

    • Anonyymi

      Väestökehitys eri ikäryhmissä vuoden 2023 alusta syyskuun loppuun.
      Lapset 0-14v vähennystä 24
      Työikäiset 15-64 vähennystä 127
      Eläkeikäiset 65- lisäystä 30
      Ei ole kääntäneet kehitystä koulut, tai uusitut torikivet.
      Työpaikkoja pitäis saada…

      • Anonyymi

        Todellisten uudistusten aikaansaamisen esteenä on ennenkaikkea se, että valtuutetut, joiden pitäisi virheet korjata, ovat edelleen ne, jotka virheet tekivät.
        Voisiko Heinolan syöjä perustaa totuuskomission ja virkistää näitäkin keskusteluja havainnoillaan? Voisiko Heinola nousta virheiden varjosta ja irtautua talousahdingon riutalta?


      • Anonyymi

        Töitä kyllä riittää. Kansalaisia kylä kaipaa.


    • Anonyymi

      Kaupunginjohtajasta ja viranhaltijoista ei todellakaan huoli näy asioiden typerästä etenemisestä.
      Noista katujen aukaisuista, eikö sinne voisi laittaa avauksessa 500 mm avoin tyhjä putki jotta taas seuraavalla tarpeella olisi putki valmiina jotta syöttää sen dna kaapelin sinne. Miettikää aina jatkokehitystä kun avaatte ja rakennatte.
      Ja purettu keskuskoulu,,, eikö sitä miljoonilla juuri suosikkirakentaja laajentanut , eli se Rakennus Valve Oy ? Ottaako vastuuta homehtumisesta vaikos koulutusjohtaja Hepo-oja ? Kenen vastuulla purku ?

    • Anonyymi

      Joku lihoo ja heinolalaiset maksavat.

      • Anonyymi

        päättäjät lihoo!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        päättäjät lihoo!

        on jo lihavia !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on jo lihavia !

        Paljonko painoindeksi keskiarvo?


    • Anonyymi

      Torin kulmalla parhaalla liikepaikalla oleva. Purkamista odottava liiketalo kertoo Heinolan elinvoimasta.

      • Anonyymi

        onko näin ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko näin ?

        on jos ei kannata mikään !


      • Anonyymi

        Remppaa kuntoon ja perusta museo-kauppakeskus-hotelli kombinaatio-center turisteille ihmeteltäväksi.


    • Anonyymi

      Heinolan syöjä perustaa totuuskomission ja virkistää näitäkin keskusteluja havainnoillaan? Voisiko Heinola nousta virheiden varjosta ja irtautua talousahdingon riutalta?
      AD

      • Anonyymi

        Kannattaa tiedustella riutalta


    • Anonyymi

      Ja nyt pilataan niemelänranta, vaikka keskusta on täynnä purettavia rötisköjä

    • Anonyymi

      Jättäkää heinäsaarentiet/ niemelänrannat rakentamatta, ne ovat todella tärkeät ulkoilumaastot vähän vanhemmille heinolan asukkaille,( ne joita heinolaan vielä muuttaa tai muutti) ja jotka eivät autoilla mene lenkille( aja 1 km tai 2 km päässä olevan lenkkipolun parkkipaikalle ) Törkeää pilata vanhusten lähimetsä

    • Anonyymi

      Heinolan keskustelua selatessa jäin kaipaamaan tällaisia asioita hauskastikin käsitteleviä kirjoituksia. Tämä näyttää entistä ajankohtaisemmalta nyt, kun taas valmistaudutaan kunnallisvaaleihin. UUSIA PÄÄTTÄJIÄ KEHIIN JA AHDINKOON AJANEET VAIHTOON!

      • Anonyymi

        Kyllä. JARMO JARPPE "LAIVURI" on saatava valtuustoon, hän kykenee perustamaan kunnallisen totuuskomission selvittämään monet asiat. Teatterin kenkälaatikkokassa, Heikinmäen kadonnut vetovoima, Sulkavankosken kadonnut laituri, virkaatekevien oppitodistukset ja monet muut jutut tulee hoidettua, kunhan ensin valitaan Jarppe valtuustoon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. JARMO JARPPE "LAIVURI" on saatava valtuustoon, hän kykenee perustamaan kunnallisen totuuskomission selvittämään monet asiat. Teatterin kenkälaatikkokassa, Heikinmäen kadonnut vetovoima, Sulkavankosken kadonnut laituri, virkaatekevien oppitodistukset ja monet muut jutut tulee hoidettua, kunhan ensin valitaan Jarppe valtuustoon!

        näillä mennään


    • Anonyymi

      Lusin kouluun teollisuuskeskus, vaihtoehtona???

      • Anonyymi

        Kesiöllä jo Ruususen unta uinuva teollisuusalue.


    • Anonyymi

      Kesiö on paikallisten metsästysmaita.

    • Anonyymi

      🫣🫣

    • Anonyymi

      🤔🤔

    • Anonyymi

      😁😁

    • Anonyymi

      lahjattomat reenaa kaupungin rahoilla

    • Anonyymi

      🤬🤬

    • Anonyymi

      Uusi kaupunginhallitus on saannut uusi älyköitä joukkoonsa, kuten T Erkkilä ja E Tiainen
      Huuhaa apuva.

    • Anonyymi

      vituix män nää duunit

    • Anonyymi

      🤬🤬

    • Anonyymi

      🤬🤬🤬

    • Anonyymi

      🫣🫣

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      77
      3929
    2. 51
      3248
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      154
      2989
    4. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      59
      2913
    5. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      75
      2436
    6. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      4
      2249
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      25
      1964
    8. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      62
      1951
    9. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      161
      1902
    10. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      91
      1301
    Aihe