Narsistit.

ne esittää marttyriä et saisivat huomiota,päinvastoin eivät rakasta ketään, ovat itse aiheuttaneet on ongelmansa,heistä ei pidä välittää, kateellisia muillle jotka tykkää toisistaan, vetoavat yleensä tunteisiin, mutta siellä on oikeita joilla on vaikeaa eivätkä esitä mitään. Niitä pitää rakastaa rakkaudellisesti ei tunnepohjaisesti.
12262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Evoluutiolla on mennyt ihmisen mielen kehittäminen varsin keturalleen. Joskaan eihän sillä ole mitään päämäärää siinä että ihmisen pitäisi olla järjellinen olento tunteiltaan. Tulee mitä sattuu tippumaan sattumalta. Ja vielä uskonnotkin sattumalta sotkevat soppaa. Ei ihme jos keitos on paha.

Äänestä

Tunnen näitä. Luulevat, että heitä ihaillaan ja kerjäävät itselleen huomiota. Rumaa ja lahjatonta huonosti käyttäytyvää on todella vaikea miltei mahdottomuus ihailla ja kunnioittaa.

Äänestä

Jos ihmisen keskeisen huomio on aina minä, minä ja vielä minä, niin silloin voi hälytyskellot soida. Mutta toisaalta sehän juuri pitäisi auttaa eloonjäämistaistelussa ja olla hallitseva ominaisuus. Sen pitäisi vahvistua ja muiden hävitä.

Äänestä

Kun perheessä on monta lasta ja vanhemmat jotka käy töissä !

Onko teidän mielestä perus kasvatuskäytäntö kun lapset villittelee ja pitää ääniä niin äiti jonka keino saada asiansa on huutaa lapsille ja lopulta kun se ei auta niin uhkaa tappaa itsensä ! Tämä tilanne on ollut useasti , jolloin lapset menevät paniikkiin ja alkavat itkemään niin onko kyseessä narsisti vai mielenterveyspotilas vai joku muu sairaus ! Mies on keskustelutaidoton moottorisahan teroittaja joka sitten kun tulee kohtaus niin yrittää jollain tavoin lohduttaa vaimoaan ja on avuton mieheksi ! Nainen käyttää lääkkeitä ahdistukseen ja on diagnosoitu kaksisuuntainen mielenterveyshäiriö ,miehellä moninaisia mielenterveys sairauksia sisaruksissaan .

Äänestä
  • Joo lapset on ainakin epäuskosia, äitin usko horjuu

    Äänestä

Nykyään rikolkiaet piiloutuu poliisin selän taakse kuten srk, muutta kun siitä ei välitä niillä ei oo pakopaikkaa, toiset haluaa vaan tehdä rikoksia ja kun niilke sanoo ne yrittää saattaa niitä vaulikeuksiin kuten halliitus ja virkamieehet

Äänestä
  • yleensä suomalaiset jotka haluaa tehdä rikoksaä

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    yleensä suomalaiset jotka haluaa tehdä rikoksaä

    Raamatussa oli jotkin mainintaa taiatelusta haalitusta ja virkaamiehiä vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Raamatussa oli jotkin mainintaa taiatelusta haalitusta ja virkaamiehiä vastaan

    ootellaan nyt sen veänäjän tuloa ainakin huhtikuuhun ni asiat oikenee

    Äänestä

Lääkärien sana on jumalan sanaa kaikki on jumalan samas oli päivämiehessä myos satana joka valehtelee, tollasia aivopierujs jotkut päästelee

Äänestä
  • täytyy kyllä olla umpivalehtelija

    Äänestä

Kun liikutaan ihmisen pään sisäissä asioissa niin silloin evoluutio ja lääketiede nosta kädet pysyyn. Se on paholaisen ja Jumalan taistelutanner.

Ja juuri siksi ihminen on niin outo kun hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Se ei tarkoita meidän olemusta, on eläimet jopa jossain mielessä söpömpiä, vaan sisäistä maailmaa että siellä myllertää erilaiset henget halusimme tai emme tai olimme asiasta mitä mieltä tahansa. Eläimillä sitä samaa ei ole ja siitä tulee se Jumalan kuva. Se on sitä silloin kun ihminen kuvastaa Jumalan Henkeä ilman häiriötekijöitä. Silloin siellä rauha, rakkaus, ilo ja henkinen yltäkylläisyys.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ne esittää marttyriä et saisivat huomiota,päinvastoin eivät rakasta ketään, ovat itse aiheuttaneet on ongelmansa,heistä ei pidä välittää, kateellisia muillle jotka tykkää toisistaan, vetoavat yleensä tunteisiin, mutta siellä on oikeita joilla on vaikeaa eivätkä esitä mitään. Niitä pitää rakastaa rakkaudellisesti ei tunnepohjaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu