Oman kylän mansikat, naapuri pitäjän mustikat

Anonyymi-ap

On tuo valtuutetun rooli rankka. Lukiessa paikallisesta aviisista lähiaikojen esityksiä, päätöksiä ja erilaisia pohdintoja ei voi kuin ihmetellä, kuinka naapuri pitäjässä valtuutetun taholta mietitään millaisilla merkinnöillä varustettuun uimahallin pukukoppiin mennään minkälaisilla sukuelimillä - jos mennään. Ja onko kopin merkinnät sukuelimen ja oman sukupuolikokemuksen mukaisesti toteutettu.
Mahtaako löytyä yhtään avarakatseisempaa ehdokasta seuraaviin kuntavaaaleihin?
Valtuutettu jatkaa syksyn edetessä valitsemallaan tiellä. Kun muuten ei julkisuutta saa, pitää ehdottaa veroalennusta kuntaan. Vinkkinä vaan, että aina pitää pystyä perustelemaan ja ehdottomasti kertomaan mistä tuo puuttuva summa saadaan, jos tuollaisia heittoja tehdään.

Toisen naapuri pitäjän valtuutettujen päiväuniin tuli rauha, kun komeat raamit omistava Laurinmäki astui Kehräämön pihamaalle. Nyt on kovat piipussa ja tulosta syntyy! Hyvä Vesa!

Sitten vielä hulevesiasiaa. Kyllähän se niin on, että hulevesimaksu menee kankkulan kaivoon. Eipä tiedä Virenojan demari valtuutettu paljonko omalla pihamaalla kertyy hulevettä, mutta kovasti on sitä mieltä, että hule hula maksun saa maksaa kaava-alueella asuvat. Ei kiinnosta valtuutettua, kun ei kosketa itseään. Aiheuttamisperiaatteen mukaan, ilmeisesti. Kepulaiset kusivat taas omalle kintulle, kun unohtivat, että kaava-alue löytyy myös entisen Artjärven keskustasta.
Jos nyt pidettäisiin kuntavaalit, olisi heittämällä 19 entistä valtuutettua.

2

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä näin on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3044
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1425
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1289
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      134
      1018
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      947
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      757
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      713
    Aihe