Naismaista puskahuutelua.

Internetin rohkein Tyttö2010Neitinen kirjoittaa seuraavasti, jonka johdosta annan hänelle mahdollisuuden myös antaa näyttöjä syytöksistään minua kohtaa, siis ole hyvä olosuhteistasi.

Mitä yhteistä on Saaritulkulla, Tapsalla, Senssulla ja tällä uudella Määdmänillä?
-Suurin yhdistävä tekijä on roikkua heittämässä lokaa matkakohteen päälle, josta kuitenkin he kaikki haaveilevat.

Tapsa tosin tunnustaa haaveilevansa bussimatkasta Pattayalle ja Saaripökäle on siellä rampannutkin etsimässä uutta ilmaista avustajaa.

Tuollaiselle vihakampanjalle ei ole mitään järjellistä syytä. Kyse on siis mielenterveysongelmista.

Toinen iso yhdistävä tekijä on että naista näillä ei ole kellään ja naiset eivät heitä kiinnosta. Heillä on myös lukihäiriö ja ymmärryshäiriö kaikissa muodoissaan.

Kolmas asia on silmiinpistävä, jossa nämä herrat (mikäli heitä on enemmän kuin yksi)
ovat yhtä mieltä on se että suomalaiset ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa oikeasti matkustaa Pattayalle.

Kun joku todistaa että on, alkaa järjetön poru että "niin mutta ei sillä oo varaa koko ajan syödä noin..." , sen jälkeen kun on ensin haukuttu toisten annokset ja kehuttu porukalla omat voileivät.

Yhdestä asiasta on vielä huomautettava, -Tapsan kuvat ovat netistä ja Senssulla ei ole kuvia ollenkaan. Luopui yrityksistä kuvata kuvaruutua jo vuosia sitten.

Emme tule myöskään koskaan näkemään "Määdmänin" kuvia, joka on ilmiselvä Onkopojan paluu Saarikreisin puurokattilasta.

Sitä se marraskuun sairaseläke taas teetti. Megalomanialla varustetun humalatilan.

2010

7

245

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Neiti tyttönen kertoi mielipiteitään miksi ?

      • Anonyymi

        Ketäpä ei vituttaisi lukea tuota kohta vuosikymmenen kestänyttä satuiluasi lukuisilla roolhahmoilla joilla kaikilla on sama sanoma, eikä omaa elämää laisinkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketäpä ei vituttaisi lukea tuota kohta vuosikymmenen kestänyttä satuiluasi lukuisilla roolhahmoilla joilla kaikilla on sama sanoma, eikä omaa elämää laisinkaan.

        omaa elämää kuten sinulla ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        omaa elämää kuten sinulla ?

        Minulla on normaali työ, perhe, parisuhde ja vapaa-aika. Ei ole aika tullut pitkäksi.
        Suunnittelutöissä tällä hetkellä ja pitää antaa välillä aivojen levähtää ja viihteeksi vilkaista mitä Pölhökvartetti https://aijaa.com/SgZH7I on nyt keksinyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on normaali työ, perhe, parisuhde ja vapaa-aika. Ei ole aika tullut pitkäksi.
        Suunnittelutöissä tällä hetkellä ja pitää antaa välillä aivojen levähtää ja viihteeksi vilkaista mitä Pölhökvartetti https://aijaa.com/SgZH7I on nyt keksinyt.

        Sinulla on varmasti ollut varsin vaikea elämä, joka on johtanut sinut melkoisiin ongelmiin, ainoa työ mihin kykenet on kuntouttava, noilla kuva muokkauksellasi, ei heru pisteitä sen enempää, hullu mikä hullu ja palstan heikoin lenkki, varmasti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on normaali työ, perhe, parisuhde ja vapaa-aika. Ei ole aika tullut pitkäksi.
        Suunnittelutöissä tällä hetkellä ja pitää antaa välillä aivojen levähtää ja viihteeksi vilkaista mitä Pölhökvartetti https://aijaa.com/SgZH7I on nyt keksinyt.

        Ei se nyt kovin normaalia ole kuitenkaan nuo sun kuvas ja juttus sekä, että "normaali" perheesi vietti haaveilluusioloman Pattayalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se nyt kovin normaalia ole kuitenkaan nuo sun kuvas ja juttus sekä, että "normaali" perheesi vietti haaveilluusioloman Pattayalla.

        Kuka vaan voi kertoa "Minulla on normaali työ, perhe, parisuhde ja vapaa-aika. Ei ole aika tullut pitkäksi." mutta kuvasi puhuvat puolestasi enemmän kuin 10.000 sanaa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      272
      769
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe