Karon pikkuhousut 1/3

Anonyymi-ap

Olemme vaimoni kanssa tavanomainen Suomalainen aviopari. Vaimoni on kohta kolmekymppinen sairaanhoitaja ja itse täytän seuraavaksi 45 vuotta. Oma työni on teollisuudessa ja sitä voisi kutsua tylsäksi perusduuniksi liukuhihnan varrella. Naimisiin menimme noin viitisen vuotta sitten ja lapsia meillä ei toistaiseksi ole. Avioliittomme on tasaista ja seksielämämme melko tavanomaista. Vaikka vaimoni onkin itseäni huomattavasti nuorempi, on hän ulkonäöltään aikalailla huomiota herättämätön ja hieman ylipainoinenkin, mutta rakastan häntä kovasti. Olemme yleensä harrastaneet seksiä muutaman kerran kuussa ilman sen suurempaa intohimoa siihen, mutta kumpikin vaikuttaisi tyytyväiseltä tilanteeseen ja kuvailisinkin avioliittoamme onnelliseksi.

Vaimoni on paljon itseäni sosiaalisempi ja hänellä onkin laaja ystäväpiiri verrattuna omaani. Onkin näin keski-ikäistyvänä miehenä ollut kivaa, kun meillä käy vaimoni nuorempia ystävättäriä aika-ajoin kahvilla tai iltaa istumassa. Vaikka yleensä pysyttelenkin omissa oloissani, niin toisinaan osallistun keskusteluihin ja tutustun näin samalla vaimoni ystäviin. Varsinkin yksi heistä on muodostunut minullekin läheiseksi ja tulemme mukavasti juttuun, vaikken mikään seuramies olekaan.

Karoliina, eli tutummin Karo on 25-vuotias näyttävä ja pitkänhuiskea brunette. Hän on luonteeltaan iloinen ja rempseä, mutta samalla hieman ilkikurinen. Kuulen usein naisten keskustelevan olohuoneessamme ja Karon herskyvä nauru on tuttu ääni, varsinkin jos he ovat hieman maistelleet viiniä, mutta muutenkin. Karolla on usein puettuna ylipolven nousevat nahkasaappaat ja salaa ihailenkin hänen pitkiä sääriään, jos saan tilaisuuden. Omalla vaimollani on pienet huomaamattomat rinnat, mutta Karon tissit ovat eri maata. Ne lienevät E-G kokoa ja hän tykkää pitää niitä esillä antavien kaula-aukkojen muodossa, eikä hän vaikuta milloinkaan häpeilevän muotojaan. Toisinaan, kun teen tiskejä pienessä keittiössämme, tulee hän aivan lähelle ottamaan vettä raanasta tms., jolloin pystyn haistamaan hänen naisellisen tuoksunsa samalla kun hän suorastaan esittelee rintojaan edessäni. Ja aina nauraen sekä vitsaillen seksikkäällä äänellään samalla ohimennen.. Hän on varmasti huomannut kiinnostukseni ja tykkää selvästikin kiusoitella minua ikäänkuin huomaamatta.

Eräänä talvisena viikonloppuna viime vuonna naiset olivat porukalla ulkona tanssimassa ja juhlimassa. Nukuin kotona sängyssämme, kun heräsin oven auettua ja vaimoni tullessa kotiin Karo mukanaan. Kumpikin olivat iloisessa hiprakassa ja ehkä jopa muutaman liikaa nauttineena. Asuntomme on melko pieni ja sohvakin soveltuu huonosti nukkumiseen, niinpä herättyäni naisten ääniin tarjouduin tekemään heille tilaa ja siirryin itse olohuoneeseen jatkamaan unia päästäen naiset makuuhuoneemme sänkyyn nukkumaan tilavammin. Jossain vaiheessa aamuyöstä heräsin sohvalta vessakäynnille. Matkalla vessaan kävelin unisena makuuhuoneemme ohitse, jolloin vasta muistin naisten nukkuvan siellä humalaansa pois. Vanha lievä viinanhaju sekottui hajuvedentuoksuun joka leijaili raolleen jääneestä ovesta käytävälle. Sisälläni sykähti, kun tajusin Karon nukkuvan vain muutaman metrin päässä juhlimisesta väsähtäneenä paikallani sängyssämme. En voinut vastustaa kiusausta, sydämeni hakkasi spontaanisti jännityksestä täristen, kun raotin varovasti makuuhuoneen ovea. Tiesin sisälläni, että niin ei olisi sopivaa tehdä ja olisi hirveän noloa jäädä kiinni siitä. Huoneessa oli hämärää, mutta katulamput loivat ulkoa seesteisen valaistuksen aamuöiseen makuuhuoneeseemme.

Varovasti rohkaistuneena avasin hieman lisää makuuhuoneen ovea.. maassa lojui naisten vaatteita sikin sokin. He olivat selkeästi vain riisuneet kaiken samaan kasaan ennen nukkumaanmenoa. Katsoin taakseni ja eteisen lattialla erotin Karon nahkasaappaat myös hujan hajan. Vaatekasasta puolestaan huomasin hänen rintaliivinsä riisuttuina, tämä lisäsi jännitystäni entisestään. Vaimoni ne nimittäin eivät voineet olla, sillä hänen rintsikkansa olivat kaikinpuolin paljon vaatimattomammat kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta. Samassa tajusin, että Karon tissit olisivat vapaana kannattimistaan hänen nukkuessa sängyssämme. Tuijotin ihastuneena maassa lojuvia isoja rintaliivejä. Ne olivat ruskeat ja brodeerattu erilaisilla kullan värisillä koristeluvioilla, jotka hivelivät silmiäni. En voinut olla kuvittelematta hetkeä, kun hän oli riisunut itsensä ja siirtynyt sitten vuoteeseen peiton alle. Kunpa olisin päässyt silloin tirkistelemään tapahtumia avaimenreiästä.

0

2920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin kaivattusi

        Ja sinun juttusi kaatui?
        Ikävä
        163
        7322
      2. En löydä sinua

        En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
        Ikävä
        26
        4218
      3. Ketä julkkista

        kaivattunne muistuttaa?
        Ikävä
        50
        3728
      4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

        Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
        Maailman menoa
        147
        3210
      5. Opettelen sun jokaisen virheen

        ja rakastan sua.
        Ikävä
        51
        2966
      6. Miten, milloin

        Se onnistuisi sun luona
        Ikävä
        49
        2559
      7. Ne oli ne hymyt

        Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
        Ikävä
        26
        2356
      8. Hajoaako persut kuten 2017?

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
        Maailman menoa
        273
        2049
      9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

        IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
        Kankaanpää
        55
        2005
      10. Mitä haluat oikeasti

        Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
        Ikävä
        29
        1906
      Aihe