Miksi ahdistun isäni seurassa

Anonyymi-ap

En tiedä onko oikea paikka tätä kysyä mutta kysyn kuitenkin.. mikä voi olla syynä että tunnen isääni kohtaan niin suurta ahdistusta ja välillä jopa vihaa? Ei koskaan ole tapahtunut varsinaisesti mitään pahaa. Muistan kyllä että hän oli, kun olin lapsi ja nuori, aika vaativa ja tunnekylmä. Mutta mikä voi olla että en pysty olemaan hänen seurassaan kahdestaan enkä pysty häntä katsomaan silmiin? Olen 44v ja isäni kohta 80. Nähdään noin kolmen/neljän viikon välein, asutaan melko lähellä, mutta en halua koskaan käydä vanhemmillani yhtään ylimääräistä isäni takia. Taas on isänpäivä ja joulukin tulossa ja ahdistaa ajatus siellä poikkeamisesta kun "kuuluu tapoihin " nähdä. Olen tätä puhunut psykoterapiassa kin mutta ei niistäkään pohdinnoista tullut itselleni kunnon vastausta että mikä tässä mättää.

7

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla oli myös sellaista että kun tapaan äitiäni,olen vähän hermostunut,enkä ymmärtänyt miksi.Oivalsin sitten että kyse oli siitä että pelkäsin että tulisi valitusta vaikka olisin parhaani tehnyt jonkin asian eteen.Tai sitten se että sanotaan toista ja ajatellaan toista ja pitäis ymmärtää ajatuksia,tosi raivostuttavaa.Sitä vain vieläkin nieleskelee ja loukkaantuu eikä viitsi väitellä ikäihmisen kanssa kun tietää kuka sen viimeisen sanan sanoo.

    • Anonyymi

      En ole psykiatri, mutta voisiko olla niin, että vihan tunteesi isääsi kohtaan aiheuttaa sinulle sitä ahdistusta, koska se tuntuu sinusta väärältä (eihän nyt omia vanhempia saisi vihata). Oletko miettinyt, miksi sinusta tuntui, että isäsi oli vaativa ja tunnekylmä. Ehkä hän ei osannut ilmaista tunteitaan ja suhtautua luontevasti isänä olemiseen. Ja millaiset mahtoivat olla hänen suhteensa omaan isäänsä. Muista, että syy ei ole sinussa, mutta mieti, pystytkö ymmärtämään asiaa isäsi kannalta, miksi hän oli sellainen kuin oli.

      • Anonyymi

        Hyvä pointti,tiedän myös henkilön jolla isäsuhde vaikea.Se menee jo neljännessä polvessa ja sama kaava toistuu,isä etäinen ja tunnekylmä.


    • Anonyymi

      Hei alkuperäinen kirjoittaja!
      Taisit valita varsin oikean palstan, kun valitsit tämän AHDISTUS aiheisen. Minä myös olen täällä ensimmäistä kertaa, koska ”ahdistus” määritelmä on alkanut kiinnostamaan ja itsellänikin saattaa olla taipumusta/herkyyttä tähän.

      Nyt sinun asiaasi. Voisiko asia olla, niin että isäsi asenne silloin aikanaan ja myös nyt aiheuttaa sinulle niitä oireita, joita lääketieteessä kutsutaan ahdistuksesi. Se henkilö nostattaa pintaan nämä oireet*. Joudut olemaan varuillasi hänen seurassaan ja ehkä välttelemään konflikteja. Vähätteleekö hän sinua?

      * hikoilua, vapinaa, vilunväristystä, sydämentykytystä jne. Oireita, joita ei välttämättä ymmärrä liittyvän ahdistukseen. Niitä vaan hups syntyy vierailulla, etkä välttämättä siinä tilanteessa hoksaa mikä kaiken aiheutti.
      Myöhemmin vaan toteat, ettet halua vierailla usein siinä paikassa.

      • Anonyymi

        Kyllä! pelkään mitä kaikkea se aiheuttaa muille. Lasinsiruja, plutrausta, ei koulutusta, ei taukoja, kaikkea hämärää jatkuvasti. Jatkuva pelko myös muiden norppien ja lasten puolesta.


    • Anonyymi

      Jos se pani sua perseeseen lapsena ja sitten sulle tuli traumaperäinen amnesia ja siks et muista. 🤔 Koska eihän tuohonkaan tarinaan ole rivien väliin mitään insestivihjailua kirjoitettu enemmän tai vähemmän tietoisesti. Sä vain haluat että joku muu sanoo sen ääneen niin sun ei tarvi.

    • Anonyymi

      Miul on pää marssissa ja varpaat Venuksessa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2827
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1634
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1149
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1148
    Aihe