Artemis, osuuko Uuteen-Seelantiin?

Anonyymi-ap

Jotenkin piirtyy tuo viiva sellaiseksi, että tulee tunne pyrkimisestä ohi Uuden-Seelannin.

Kai siellä ihminen venettä ohjaa. Ei kai suunta noin vakaana muuten pysyisi.

https://i.imgur.com/m7o4NYn.png

113

2254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esim ilmainen Windy sovellus kertoo hyvin tuuliennusteista. Niiden pohjalta tuo kurssin muutos oli fiksu ja pakollinen. Tuuli kääntyi nimittäin täysin vastaiseksi. Ja kääntyy huomenna lisää. On hyvä pyrkiä juuri tuonne, ja kääntää sieltä sitten UuttaSeelantia kohti. Pääsee sivutuulessa mantereen(saaren) suojiin hyvästä suunnasta. Eilen itse myös ihmettelin että miksi kurssi valittiin tuollaiseksi, mutta tuuliennusteet ja toteutunut tuulensuunta toi tuohon näkökulmaa.

    • Anonyymi

      Mutta nopeus on tuuliin nähden vaatimatonta. Onkohan rikissä vaurioita. Väittäisin että pelkällä Genuallakin Artemis kulkisi tuossa olosuhteessa hiukan kovemmin kuin nyt tänään tullut. Toki siellä on nyt yö. Niin varmaan ei maximoida purjeita..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiitos tuosta linkistä. Se on siis livetilanne. Oma kuvani on kuvakaappaus sen hetken tilanteesta.

      • Anonyymi

        Juu kuvakaappaus sikäli hyvä, että myöhemminkin katsottavissa..


    • Anonyymi

      Nyt sitten tuli raju kurssinmuutos kohti Uutta-Seelantia. Samalla laski nopeus 1,7 solmuun. Kyllä siellä ukko kyydissä on.

      • Anonyymi

        Nyt jatkaa entiseen suuntaan, mutta hetken ajoi ehkä vastaiseen koneella ja yön jäljiltä laittoi purjeita tms? Eikös siellä nyt aamu ole jo pitkällä. Sinänsä tuonne Uuden Seelannin kärkeen voi lasketella ihan hyvin ja kun kerran maalta merelle tuo tuuli niin hyvä tulla sisään ja purjehtia rannikkoa sitten vaikka Aucklandiin. Eipä ole merenkäynti pahaa vaikka kovempikin tuulisi, eikä tarvi rannikkoa pelätä kun noin päin tuulee.


    • Anonyymi

      Google Earth näyttää viimeisimmän sijainnin huomattavasti enemmän itään kuin Predictwind.

      30 51.541s
      175 42.232e
      Last Updated5 Nov 2023, 21:37 (GMT)
      (Suomen aikaa 23:37)

      Kun tuon sijainnin laittaa Google Earthiin, Hessu on juurikin suoralla kurssilla kohti Aucklandia, ohitti pari tuntia sitten Raoul Islandin ja Macauley Islandin, jotka kuuluvat Uudelle Seelannille.

      Eli Predictwindin sijainti on koordinaatteina oikein, mutta näytöllä heittää ihan kunnolla liikaa länteen.

      • Anonyymi

        Ei, päin helvettiä menee Predictwindin mukaan....Raoul Island on Predictwindin mukaan satoja maileja idässä.

        Google Earth taas näyttää että oli melko lähellä koordinaattien mukaan....
        No, huomenna nähdään missä ukko seilaa....


    • Anonyymi

      Myös Zoom Earth näyttää Hessun sijainnin huomattavasti idempänä kuin Predictwind. Ja edessä on kapea, mutta pystysuoraan pitkä pläkä, yrittää ilmeisesti vältellä sitä.

      Jos homma menee tähän malliin, Hessu on tiistaina perillä Aucklandissa (jos nyt sinne meinaa mennä, onhan tuolla muitakin kaupunkeja).

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei, otan takaisin, perillä varmaan keskiviikkona-torstaina.

    • Anonyymi

      Predictwindin sijainti kartalla on aivan metsässä.
      Ukko ei oikeasti ole siellä päinkään, missä tuo näyttää :)

    • Anonyymi

      En minä saa koordinaatteja käyttämällä sijaintiin mitään eroa. Laitoin kuvat rinnakkain ja kumpaankin kuvaan viivan avuksi.

      https://i.imgur.com/r7nmvQU.png

    • Anonyymi

      Sinänsä Tyynen Valtameren ylityksessäkin vedeltiin ohi välietappien suoraan 5 viikkoa Polynesiaan. Niin ei olis mikään yllätys että Uusi Seelanti skipataan ja vedellään ohi. Mutta tuo veneen nopeus askarruttaa. Nytkin siellä on ollut pitkään tosi hyvät tuulet ja nopeus ei ole yhdessäkään päivityksessä ollut yli 5 solmun mutta tasaisesti kyllä liki 5 solmua nyt. Eihän tuolla huudeilla vastavirtaa merkittävästi ole? Nopeus viittaa hyvin rakennettuun hätäpurjeeseen lähinnä. Pelkällä genuallakin pitäisi kulkea paremmin. Siltä pohjalta olis toki outoa ohittaa UusiSeelanti. Mutta eipä tuonne nyt pystyisi suoraan tulosuunnasta purjehtia edes, pakko hakea tulokulmaa

    • Anonyymi

      Ennusteen mukaan pitäisi tuulen kääntyä läntisemmäksi iltaa kohti, enempi lounaasta huomenna puhaltaa ja pitäisi mahdollistua tehdä halssin vaihto ja lasketella sivutuulessa mestoille. En mitenkään voi ymmärtää että todella ohi kokonaan oltais menossa, kun kulku tuollaista ontumista

    • Anonyymi

      On siellä joku ongelma varmaankin purjeiden tai rikin kanssa.
      Olisiko iso menetetty tai vene mennyt peräti ympäri ja masto poikki.....?

      Jollain videollahan Hessu mainitsi jotakin "lähes ympärimenosta"....

      No, eiköhän se aikanaan selviä.....pääasia on, että Hessu pääsee satamaan tuolta.....

    • Anonyymi

      Käännös kohti Uutta-Seelantia on tapahtunut.

    • Anonyymi

      Ja vauhti 2,4 solmua. Tuolla vauhdilla kestää pitkään ennen kuin on perillä.
      Jotain siellä on rikki ja kunnolla....niin hidas on vauhti ollut jo monta päivää.

      • Anonyymi

        Juu, Hessu yleensä aktiivisesti ja hyvin säätää purjeiden kanssa ja pitää yllä vauhtia. Varmaan nytkin säätää ja touhua riittää että saa noinkin hyvin kulkemaan 😐😄


    • Anonyymi

      Nopeus putosi taas 3.7kn vaiheille.
      Matkaa Aucklandiin (jos nyt sinne tähtää) on 237NM.

      Jos tällä keskivauhdilla etenee, pitäisi siis olla keskiviikon-torstain maissa perillä.
      Mielenkiintoista nähdä, kun siihen videoon asti päästään, millainen tapahtumaketju paljastuu ja mikä on remontin määrä.
      Mastoremppaa varmasti pystyy Aucklandissa tekemään, ei olla enää missään periferiassa....

      • Anonyymi

        Vaikka tähän vuodenaikaan merikin tuolla suunnilla on sekavaa eikä veneet siksi aina kulje saman logiikan mukaan vallitsevaan tuulenvoimakkuuteen nähden, niin aika varma olen että jotain on rikissä hajalla. Voi olla että on suurikin ihmettelyn aihe aikanaan että noinkin hyvin saanut pidettyä vauhtia yllä niillä virityksillä mitkä käy sitten ilmi tuolla olleen käytössä.

        Mulla hämärä muistikuva, että Minervalta lähdön ja viimeisen raportin jälkeen ajoi Hessu selvästi hyvän tovin hiljakseen ihan vastaiseen koneella. Olisiko silloin säädetty ja parsittu rikiä kasaan jonkun haverin jäljiltä..muistan että hiukan ihmettelin selkeää koneajoa. Siitä eteenpäin ollut nopeudet hyvinkin maltillisia. Kovissa myötäisissäkin jotain reilua viittä solmua ja nyt sivutuulessa ja kryssillä vielä vähemmän mikä ymmärrettävää JOS on joku vajaakuntoinen rikaus päällä


    • Anonyymi

      Omaan kokemukseen nojaten sanoisin että jotain ongelmia rikin ja purjeiden kanssa on. Tai muuta ongelmaa. Noin parin solmun nopeudella suoraan vastaiseen tehdyt lyhyet vekit reitillä kertoo mielestäni koneajosta. Eli rikiin tai purjeisiin liittyvät asiat ovat vaatineet vastatuuleen menemistä. Kaikista omituisista koukeroista reitillä en olisi huolissani koska on ennenkin laskenut purjeet jos ei ole tuullut ja maininki on aiheuttanut purjeiden turhan läpsyttämisen. Kannattaa huomioidamyös aikaero.

    • Anonyymi

      Nyt menee suunta reippaasti ohi Uuden Seelannin. Windyn tuuliennuste näyttäisi muutaman tunnin kuluttua luoteistuulta, sillä pääsisi jo lähemmäs rannikkoa, riittävän alas ajettuaan voisi sitten tuulen kääntyessä (ennusteen mukaan) keskiviikkona etelään lasketella suoraan Aucklandiin tai johonkin, missä pääsee maihin.

      Viittaisi vähän ympärimenoon, maston menetykseen ja satelliittipuhelinkaluston joutumiseen mereen tai kastumiseen.

      Se selittäisi sen ensimmäisen pitkän rusetin mikä tuli muutama päivä Minervalta lähdön jälkeen. Siinä hätärikauksen tekoon ja veneen tyhjennykseen menee aikaa - ja Minervan jälkeen ei ole viestejä tullut.

      Piinaavaa jännitystä tämä...

      • Anonyymi

        On se kiva kun on jännää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kiva kun on jännää...

        Purjehdus on viihdettä, ei sitä muuten seurattaisi saatikka toteutettaisi, nyt on draamaa.


      • Anonyymi

        Tai ehkä sillä oli paha flunssa tai joku trooppinen tauti.


    • Anonyymi

      Menee ottamaan vastaan OGR:n paatteja Aucklandiin? Sitten kun ne aikanaan tulevat sinne.

      • Anonyymi

        Niin taitaa käydä! 🙂 Pikkuhiljaa tulee Artemis, harmi kun toi tuuli kääntyy ilmeisesti hiukan vastaisemmaksi, nyt olisi hyvä tuulensuunta. Ihan kryssittävissä pitäisi säilyä eli oletus on että tällä halssilla loppumatka! Mutta näyttää että vauhti hidastuu jos vähänkin reilummin tuuleen noustaan. Ja nytkin pysyy kuin maagisesti alle 5 solmussa nopeus ja välillä tiukkaa tekee että pysyy 4 solmun yllä vauhtia 😲 eli joku muu viritys siellä on kuin se normaali riki! Tai sitten Hessu sairastaa vakavammin ja pohjaan reivattu iso sekä joku myrskyfokka tai sitä vastaava genuan nurkka keulassa alati. Jää kokoajan ainakin sen 2 solmua normaalista Artemiksen nopeus, vähänkin tiukemmalla kryssillä mennään puolikasta normaalista..


    • Anonyymi

      Näkyykö jostakin merivirtojen suunta ja nopeus? Onko tuollapäin sellaisia?

      Jos nyt oikein tuota Predictwindiä tulkitsen, niin tuulee 10m/s sivuvastaisesta. Hessun vauhti 3,4s on kieltämättä alakanttiin, ellei ihan tolkutonta vasta-aaltoa ole, tai vastavirtaa.

      Tosin vajaa 4s vauhti olisi hätärikille mielestäni ihan jo kelpo lukema, että josko siellä sittekin olisi riki kunnossa, ja ehkä reivatut purjeet..?

    • Anonyymi

      Joo nytkin 10 m/s tuulta sivuvastaiseen, varsin maltillinen nousukulma ja 3,2 solmua nopeutta. Reilusti reivattunakin normaali nopeus olis 5-6 solmun paikkeilla. Toki voi olla sekavaa merta jolloin ei vedä ja virtauksiakin. Tuntuu että vähänkin enempi kun vastaiseen mennään niin ei oikein toimi, mutta selkeämpi sivutuuli vie sentään reilusti yli 4 solmua. Tuo että kulku hiljenee niin paljon heti kun on nousukulmaa viittaisi siihen ettei täysin ehjänä ole riki.

    • Anonyymi

      Tuuleekohan siellä liikaa käytössä olevalle hätäpurjeelle tai rikin viritelmälle? Tuulen noustessa 10 m/ on vauhti tippunut, ollen nyt 1,4 ja lähitunteina 2 ja 3 solmun luokkaa. Vielä olisi legiä jäljellä. Jokohan voisi olla paikallaan jonkun kopterin käydä tsekkaamassa että about kaikki hyvin seilorilla? Tuolla etäisyydellä se jo onnistuisi. Olisi surullista jos Hessulla oikeasti vaaralliset olosuhteet veneen tai/ja itsensä kuntoon liittyen ja täällä vaan ihmetellään kun merellä tilanne päällä. Toki Hessulla on ollut asiaankuuluvat hätäilmoitusjärjestelmät Artemiksessa, ja tuskin niitä menetetty vaikka esim ympäri olisi menty. Mutta jotain on hajalla. Ihan pakko olla..

    • Anonyymi

      Voi olla, että pelkää senkin hajoamista. Nyt oli nopeus 1,9 solmua.

      • Anonyymi

        Tai se hajosi jo..nyt nimittäin seilataan 1,9 solmua puhtaasti tuuli sivulla. Ei välttämättä ole mitään purjetta nyt ylhäällä.. nousukulmasta luovuttu tunteja sitten. Nyt ei kryssitä edes hitaasti... Toivotaan että joku välivaihe, ja löytyy materiaalia mistä rakentaa. Toinen vaihtoehto on, että olisi joku paikallinen pläkä siellä nyt vaikkei tuossa sääkartassa näy...


    • Anonyymi

      No nyt on 4,2 nopeutta ja äsken 3. varmaan purjeita yön jäljiltä kohenneltiin. Nyt myös kurssi taas paremmin vastaiseen jälleen.

    • Anonyymi

      Näyttää että kulkee paremmin vähän kevyempään tuuleen? Nyt vaan puhaltanut turhan eteläiseltä, ei tuolla halssilla harmi kyllä päästä perille, eilen puhalsi paremmin lounaasta. Muutoinkin kyllä hiljakseen tulee Artemis..

    • Anonyymi

      Tuli mieleen että monet kruisailijat maailmalla keräävät fyffeä esim Patreonin kautta. Jos Heikillä on riki nurin, pistetäänkö joukkorahoitus pystyyn?

      • Anonyymi

        Vois se olla hieno ele. Toisaalta olen ymmärtänyt että Hessu ei ole varsinaisesti budjettiseilori vaikka siltä vaikuttaa. Jossain videossa hienovaraisesti vihjaisi pohtiessaan hienojen veneiden sähkövinssejä ja automatiikkaa ja hienouksia, että Artemis ei ole pakko vaan valinta..käsittääkseni Hessu tehnyt pitkän uran lastenkirurgina ja ollut myös sotakirurgina Afrikassa jne. Tältä pohjalta arvostan nöyrää asennetta ja budjettiseilausta erittäin paljon, kuten sitäkin ettei leveile taustoillaan tai tuo sitä esiin oikein millään tavalla. Näyttää pikemminkin nauttivan yksinkertaisesta elämästä. Alkupään videoissa Hessu häädettiin jostain kaupasta kun ei ollut kenkiä jalassa, ja videolla siitä kertoessaan näytti huvittuneelta todetessaan niiden luulleen hänen olevan koditon tms 😂 siitäkin jäi mielikuva että hän jotenkin nautti saamastaan arkisesta kohtelusta...

        Mutta siis kyllä osallistuisin keräykseen jos sellainen mahdollisen rikivaurion takia järjestetään! Reissun jatkuminen kuitenkaan ei liene vaakalaudalla taloudellisista syistä vaikka remonttia olisi enempikin


    • Anonyymi

      Oho! Venda tehty aamulla, ja tultu hiljakseen 2-3 knotsia mutta nyt 4,4 vauhtia! Yö siellä eli tuskin mitään uutta ihmeellistä purjetrimmiä tehty ja edelleen kryssillä. Pääsikö hinaukseen vai onko se etäisyys rantaan että koneella voi lähteä ajamaan ja polttoaine riittää lopuksi matkaa?

      • Anonyymi

        Tai tilastopoikkeamaa vain.. 3,3 nyt taas, tavanomaisempaa kryssille nyt tällä legillä


    • Anonyymi

      Lähin marina jossa varmaan pystyisi tekemään remppaa näyttäisi olevan Kerikeri.
      Sinne on nyt linnuntietä 175NM matkaa.

      Luulen että Hessu pyrkii lähemmäs rannikkoa ennen juuri tuonne ennustettua isoa pläkää.
      Perjantaina ennuste näyttäisi tuulten kääntyvän etelästä itään, sillä saattaisi päästä Aucklandiin viikonloppuna.
      Matkaa on kuitenkin varmaan se 250 mailia ainakin kun joutuu pelaamaan tuulten kanssa noin paljon.

    • Anonyymi

      Tässä nyt taas näkyy se suuren tankin merkitys. Pahimmillaan tankin pienuus pakottaa hylkäämään veneen.

      • Anonyymi

        Miten tilanne muuttuu paremmaksi jos hylkää veneen ellei se ole uppoamassa?


      • Anonyymi

        Artemiksessa on 91 litran tankki jos se on alkuperäinen.

        Vaikka pitäisi ajaa vasta-aaltoon niin kulutus ei mitenkään ole yli 3 litraa tunnissa?

        Jos moottoripurjehtii luovien hiljakseen niin voi olla 2 litraa tunnissa ja kunnon pläkässä hiljakseen ajaen vielä vähemmän.

        Näin ollen naftaa olisi 30-40 tunnin moottoriajoon tämän hetken olosuhteissa. Elikkä 150-200 Nm matkalle jos edetään 5 knotsia.

        Ennusteiden mukaan vielä pläkääkin tulee, niin ehkä siitä sitten alkaa moottorimarssi niinkuin yllä joku kirjoittikin.

        Uusimmalla videolla joka on ehkä kuukauden tai kahden takaa reaaliajassa, tankataan Artemis. Näin ollen tankki varmaan lähes täynnä jollei tuolla ole nytkin joutunut antamaan moottorilla lisäapua kun purjeet mitä lie. Muistetaan että Artemiksessa oli Karibialla edelleen se nafta tankissa joka oli Suomessa sinne tankattu 😂 ja muistaakseni oli jo tovi karibiallakin siinä vaiheessa operoitu


    • Anonyymi

      Joo kun lähti joskus potkurin akseli irti laipasta, kuten seilorilla kävi, niin vika uusi. Sellaisen korjaaminen merellä on luultavasti mahdotonta.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä voi olla tapahtunut, kun 13:50GMT on tehty U-käännös ja jo pari tuntia on ollut suunta itä-koilliseen?

      • Anonyymi

        Eli käännös on tapahtunut yöllä 1:50 paikallista aikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli käännös on tapahtunut yöllä 1:50 paikallista aikka.

        Uskon että kippari nukkuu. Autopilotti ohjaa mutta purjeviritelmä pettänyt ja lipuu ikäänkuin jonkinlaisessa piissä tms takaisinpäin. Purjeet silti jonkinlaisessa vedossa eli tavallaan purjehditaan mutta ei edetä. Aiempi päivitys antoi 1 solmun nopeutta taaksepäin ja nyt 3..ilmeisesti hätäpurjeet ja kryssiminen yöllä on huono yhtälö. Vaatii trimmausta. Ja eilenhän kun tuuli kovemmin niin kulki vaan hiljemmin, ei varmaan kestä hätäpurje kovin isoja voimia... No aamu pian koittaa ja eiköhän suunta taas korjaannu....


    • Anonyymi

      Taas jotain outoa kun suunta 63 ja nopeus 3,1. Eli jostain syystä tehnyt täyskäännöksen.

      • Anonyymi

        Tai purjeiden viritelmä pettänyt unen aikana...ei riitä voima että kuljettaisiin eteenpäin kelissä jos ei kokoajan valvo ja säädä purjetta.. Tossa aiemmin oli jo samaa takaisinpäin lipumista mutta nopeus 1 solmua. Toisaalta hetki aiemmin jopa 4,4 solmua ja yli 3 solmua kryssittiin.. siellä voi olla joku spiirapuomi ja genaakkeri millä yritetään saada purjetta tehtyä, loput vei meri?


    • Anonyymi

      No nyt taas suunta oikea...aamu koittanut! Tos vaiheessa henkisesti raskasta kun herää ja menty väärään suuntaan. Toki eipä tuo kokonaisuuteen mitään tee, yhtä taistelua tuo kryssiminen ollut muutenkin

    • Anonyymi

      Nyt on sitten kääntynyt takaisin.

    • Anonyymi

      2,4Kn vauhtia eli kävelyvauhdilla suunnilleen mennään.
      Matkaa lähimpään rantaan on vajaat sata mailia, Aucklandiin vajaat 200.

      Taitaa mennä lauantain-sunnuntain paikkeille ennen kuin pääsee maihin?

      Nytkin on parissa tunnissa saanut kelattua vajaat puolet takaisinpäin ajelehtimastaan matkasta, eli ei etene käytännössä ollenkaan.

      Tuulen suunta on nyt todella hankala ja jos tosiaan kone on joko käyttökelvoton tai polttoaine ei riitä, on aika tuskainen tilanne. Toivottavasti juotavaa ja ruokaa riittää veneessä.

      Sitkeästi näyttää yrittävän, mutta onhan tuossa jo riskit aikamoiset kun ei meinaa millään päästä avomereltä rantaan.

      • Anonyymi

        Kyllä nyt ajetaan koneella kun lähes vastaiseen mennään. Tai melotaan mutta veikkaan ensimmäistä.


    • Anonyymi

      Jos vaan on terveenä ja kunnossa Hessu niin ei siellä varsinaisesti hätää ole. Tulihan Artemis nonstoppina 5 viikkoa Polynesiaan. Mutta toki rikkinäisellä veneellä on kurja ja työläs seilata. Jos on menettänyt maston ja joku viritelmä purjeena, niin ei oo kivaa touhua eikä mitään tekemistä normaalin seiluun kanssa. Heiluukin vene melkoisesti enemmän nyt, kun ei ilmeisesti kunnon purje ole tukemassa ja vakaamassa. Rukoillaan suotuisia tuulia, että kääntyisi sivumyötäiseksi pian. Se varmaan paras tuohon olisi.

    • Anonyymi

      Taas käännyttiin ja nyt kaakkoon. Tällä hetkellä 3.3KN vauhtia.
      Huomiselle ennustettu pläkä juuri tuohon kohtaan on aika huono juttu jos toteutuu.

      Perjantaina tuulisi idästä, sitten voisi jo päästä myötäisessä Aucklandiin viikonloppuna, jos vain ehtii nyt riittävän etelään ennen tuulen tyyntymistä...

    • Anonyymi

      Oho, 4,6 knots länteen menossa!

      Alle 100Nm olisi rannikolle eli vuorokaudessa tällä vauhdilla siellä jos menisi lähimpään rantaan.
      Mutta lähemmäs rannikkoakin olisi jo jotain, koska pääsisi ainakin rantaan hakemaan ruokaa ja polttoainetta ja sitten voisi rauhassa ajaa koneella tai hätärikauksella lasketella johonkin etelämmäs marinaan, jossa saa vehkeet korjattua.....

      Jännitys helpottaa varmasti vasta, kun Hessu on saapunut rannikolle....kunpa nyt kävisi tuulten kanssa sen verran tuuri, että tuota vajaata viittä solmua riittäisi vuorokaudenkin verran niin olisi jo aika lähellä rantaa.

      • Anonyymi

        Joo nyt vetää hienosti, sopiva tuuli ja tollanen lungi nousukulma 👍 ei mahdotonta vaikka jo olisi moottoriajo myös päällä. 20 tuntia moottorilla 5 kn nopeudella, niin eipä se ole kuin 60 litraa polttoainetta, en usko että yli 3 litraa tunnille kulutus on. Uusi "nuorukainen" pilssissä on aika taloudellinen. Yanmar 3YM20 muistaakseni kyseessä


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Joo ei olis kuin jotain 70 mailia. En tiedä ajaako vieläkään koneella, periaatteen mies 😂


    • Anonyymi

      Venda juuri tehty ja heikkoa tuulta, 2,3 knotsia nopeus. Ei aja Hessu moottorilla. Toki jos esim joku rosvoaalto murjaissut kunnolla niin ei välttämättä ole edes moottori pysynyt kiinnityksissään tai voinut muutenkin saada siipeensä. Niin voi olla ettei moottorilla edes voisi ajaa. Jännäksi vetää ja mielenkiintoista kuulla meriselitys vaiheista

    • Anonyymi

      Windyn tuuliennuste näyttäisi pläkää nyt NZ:n edustalle, siellähän on nyt ilta - eli kello on 13 tuntia enemmän kuin meillä - Hessu on siis torstai-illassa nyt.
      Yön yli tuulet näyttävät hyvin heikoilta - eli antaisi mahdollisuuden levätä.

      Aamusta tuuli kääntyy ennusteen mukaan itään, ja kiihtyy noin 11 solmuun eli tuuli olisi melkolailla sivusta - sillä pitäisi päästä jo 4-5 solmua huomisen päivän ajan eli tuurilla noin sata mailia. Sitten tuuli rannikon tuntumassa ilmeisesti tyyntyy lauantaiksi, mutta matkaa Aucklandiin olisi enää 50-60 mailin verran.

      Aika-arvio muuttuu koko ajan, sunnuntaina luulin, että olisi tänään perillä, mutta nyt näyttää siltä, että hyvä jos on Aucklandissa lauantain-sunnuntain paikkeilla.
      Koneella ajaen tietysti nopeammin ja olisi tietysti fiksuakin jos tuuli kuolee rannikolla koko viikonlopuksi....

      • Anonyymi

        Joo mielenkiintoista aikanaan kuulla, että onko tämä lopun kituutus vapaaehtoista asennehommaa vai onko Artemis saanut niin isot vauriot ettei moottorilla voi ajaa ollenkaan. Rikin menetys lienee aivan varma asia, mutta onko se menetetty muutenvaan vai onko rosvoaalto iskenyt ja vene mennyt ympäri. Siinä rytäkässä kyllä voi vaikka irrota moottori osin tms. Aivan järjettömät voimat. Nythän matka on sellainen, mihin aivan varmuudella olisi polttoainetta pläkässä ajaa jos vaan koetaan tarvetta ja jos moottori on kunnossa. Uusimmalla julkaistulla videolla Artemis tankataan. Vaikka videoissa on viivettä niin kyllä Hessun tyylillä tankki on ollut ennen tätä legiä edelleen varsin täynnä.

        Oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, joko pelkkä riki menetetty ja ei hätää, tai jos vene mennyt ympäri niin voi olla jopa hätää ja moottorin ongelmien lisäksi kapteenikin vaurioitunut. Luulisin kuitenkin että hätäkutsun mahdollistavat välineet olisi säilynyt käyttökunnossa vaikka olisi pahemmin ympäri menty ja siten ei kovinkaan pahasti ole hätää merellä ollut vaan lähinnä työlästä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo mielenkiintoista aikanaan kuulla, että onko tämä lopun kituutus vapaaehtoista asennehommaa vai onko Artemis saanut niin isot vauriot ettei moottorilla voi ajaa ollenkaan. Rikin menetys lienee aivan varma asia, mutta onko se menetetty muutenvaan vai onko rosvoaalto iskenyt ja vene mennyt ympäri. Siinä rytäkässä kyllä voi vaikka irrota moottori osin tms. Aivan järjettömät voimat. Nythän matka on sellainen, mihin aivan varmuudella olisi polttoainetta pläkässä ajaa jos vaan koetaan tarvetta ja jos moottori on kunnossa. Uusimmalla julkaistulla videolla Artemis tankataan. Vaikka videoissa on viivettä niin kyllä Hessun tyylillä tankki on ollut ennen tätä legiä edelleen varsin täynnä.

        Oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, joko pelkkä riki menetetty ja ei hätää, tai jos vene mennyt ympäri niin voi olla jopa hätää ja moottorin ongelmien lisäksi kapteenikin vaurioitunut. Luulisin kuitenkin että hätäkutsun mahdollistavat välineet olisi säilynyt käyttökunnossa vaikka olisi pahemmin ympäri menty ja siten ei kovinkaan pahasti ole hätää merellä ollut vaan lähinnä työlästä...

        Nythän siellä on tyyntä, nopeus 0,6kn. Huominen tuuli on varsin vastaista ja kaikesta päätellen eteneminen nykykunnossa olevalla veneellä työlästä.
        Moottorilla on Hessu kuitenkin lyhyitä aikoja tässä ajellut. Vaikka hän on ollut perillä siitä asti, kun hän kaksi vuotta sitten irrotti köydet laiturista Kotkassa, olisi nyt hyvä hetki hyödyntää kevyttä keliä ja ajella 80M matka Kerikeriin. Isompaa ja penempää korjattavaa ja huollettavaa on varmasti ihan riittävästi. Tsemppiä Hessulle.


    • Anonyymi

      Hessun kohteena varmaan Whangarein satama. Toivottavasti pääsee piakkoin perille ja jos veneessä jotain rikki, sieltä löytyy varmasti apuja.

    • Anonyymi

      Viimeisen vuorokauden aikana matka on edennyt 25NM linnuntietä mitattuna.
      Auckland on eilisestä vajaat 4 mailia lähempänä.

      Varmaan huomisen perjantain tuulta odottelee. Sitten ilmesesti viikonloppuna tuuliolosuhteet menevät ensin olemattomiksi ja sitten suoraan rannikolta poispäin eli todella hankaliksi, jos satamaan pitäisi kuitenkin päästä.

      Vähän nyt kyllä vaikuttaa siltä, että kone on tavalla tai toisella menetetty ja Suzukiin tuskin on bensiiniä monen tunnin ajoa varten....

    • Anonyymi

      Jos tuo kommentoinnin katkeaminen Predictwindiin liittyy siihen oletettuun rikin menetykseen, niin joku päätelaite ilmeisesti huuhtoutunut mereen mutta sijainti silti päivittyy ja kiinteät asennukset toimii. Niin sanottu rosvo aalto voisi olla mahdollinen syy. Periaatteessa oli otollinen olosuhde niiden synnylle oli tuolloin. Sykloni oli pyörinyt lähistöllä ja erilaisia kovia säärintamia oli ympäristössä. Ne rosvo aallot voi olla monen kokoisia ja hyvinkin rauhalliseen keliin saapua ympäröivien olosuhteiden vaikutuksesta, jopa pläkään. Monesti ajatellaan ne vain valtavan suuriksi, mutta niiden muoto yleensä niin jyrkkä että voivat olla murtuvia ja silloin niiden tuhovoima on melkoinen vaikka ei olisi mikään ennätyskokoinen. Ne oikein suurethan on tuhonnut ja upottanut tankkereita ja muita isoja laivoja. Jotain uutta tutkimusta näistä ollut, ja niitä on paljon enempi kuin luultu ja monen kokoisia.

      Tämä silti silkkaa spekulaatiota Artemiksen kohdalla. Voi olla jonkunlainen rikivaurio ilman sen kummempia rosvoaaltoja tai ympäri menoja. Predictwindin päivitysten katkeaminen ei välttämättä liity rikiongelmiin.

      Tuolta lueskelin jälleen rosvoaalloista. https://www.cruisersforum.com/forums/f90/the-rogue-wave-and-the-sailor-222856.html

    • Anonyymi

      Mentiin hetki takaisin tulosuuntaan, mutta nyt näyttäisi olevan Hessu hereillä.
      Suunta kääntyi suoraan kohti Kerikeriä.

      Ainakin kohti rannikkoa nyt mennään, varmaan yrittää käyttää perjantain itätuulet hyväkseen ennen viikonlopun kestävää isompaa lähes tyyntä jaksoa tuolla rannikon edustalla....

      Nyt on jännää, tuuli on voimistumassa nyt ja kääntyy vähitellen myötäisemmäksi.
      Hyvällä tuurilla voisi päästä vuorokaudessa jo lähelle rannikkoa.
      Jos kone toimii tai jos Suzuki on toimintakuntoinen, saattaisi sillä päästä lauantaina rantaan?

    • Anonyymi

      Nyt tuulta ei nimeksikään, mutta 4,2 kn nopeutta..taitaa olla moottori käynnissä? Jos nyt ajaa sen 10 tuntia koneella niin paikallinen ens yö livutaan jo rannikolla..

    • Anonyymi

      Katsoin samaa, että nyt on vauhtia kohti rantaa. Tuuli kääntyy pian lähes täysmyötäiseksi, joten olosuhteiden puolesta seuraava vuorokausi on hyvä ikkuna pyrkiä rantaan.

      Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että onnistuu. Kun tuuli voimistuu tuosta, voi vauhti olla pian kovempikin.
      Tiukalle vetää, mutta täysin mahdollista keritä Kerikeriin tai rannikon tuntumaan ylipäätään.

      • Anonyymi

        tällä vauhdilla n. 20 tuntia ja ollaan perillä.


    • Anonyymi

      Riittääkö polttoaine. Tuohan on Suzukin vauhti.

      • Anonyymi

        Tuulivoimalla todennäköisesti mennään. Jos olisi kykyä ja tahtoa pitkään koneajoon niin se olisi aloitettu jo aikaisemmin jolloin olisi päästy suoraan kohteeseen eikä olisi tarvinnut mutkitella. Jokin syy on ettei pääkonetta ilmeisesti voi käyttää. Bensaa tuskin on kanisterikaupalla. Oma arvio 10-30l. Sillä pääsisi ehkä 20-60 mailia mutta bensaa varmasti säästetään tarkoituksella viimeisille maileille.


    • Anonyymi

      Mihinkä suuntaan lie oli pielessä sen pääkoneen potkurin mitoitus? Jotainhan siinä oli. Ei tuosta koneajon nopeudesta oikein voi sanoa ihan varmaa. Mulla se on about 5 kn jos ei oo vastaista. Siis sopivilla kierroksilla. Kaverini vene on reilusti isompi, ja marssivauhti silti hiukan omaani hiljaisempi. Onkohan tuolla mitään virtauksia. Suzukiin en jaksa uskoa olevan bensiiniä mahdottomia, 20 litraa olis ihme... Joku 5 tai 10 kannu todennäköisempi. Tai toisaalta, olihan se hetken ratkaisevassa roolissa, kun ankkurista siirryttiin marinaan. Jos se siirtymä oli kohtuullisen pitkä niin voisi olla kunnon jerrykannu mahdollinen...

      • Anonyymi

        "Mihinkä suuntaan lie oli pielessä sen pääkoneen potkurin mitoitus?"
        Liikaa nousua, ei saavuta täysiä kierroksia, kuormittaa välitystä ja moottoria.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mihinkä suuntaan lie oli pielessä sen pääkoneen potkurin mitoitus?"
        Liikaa nousua, ei saavuta täysiä kierroksia, kuormittaa välitystä ja moottoria.

        Ok, eli voi olla että tuo reilu 4 knotsia on sille potkurillle luonteva nopeus...


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Suisan alkuperäinen tankki on 25-litrainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suisan alkuperäinen tankki on 25-litrainen.

        Pienten moottoreiden tankki on 12l.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienten moottoreiden tankki on 12l.

        DF8-DF140 alkuperäinen tankki on 25-litrainen.


    • Anonyymi

      Kyllä se nyt joka tapauksessa moottorilla ajaa. Viivasuoraan ja täsmälleen samaa nopeutta. Toivotaan, että käytössä on veneen oma moottori.

      • Anonyymi

        Nyt nopeus nousi. Sivutuuleen on helppo purjehtia suoraan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt nopeus nousi. Sivutuuleen on helppo purjehtia suoraan.

        Joo, sivutuuli ei hassumpi moottoripurjehdukseen ja myös mikälie Artemiksen käytössä oleva purjeratkaisu onkin, niin se vaikuttaa toimivan sivutuulessa kohtuullisesti..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, sivutuuli ei hassumpi moottoripurjehdukseen ja myös mikälie Artemiksen käytössä oleva purjeratkaisu onkin, niin se vaikuttaa toimivan sivutuulessa kohtuullisesti..

        5.3kn on aika hyvin.


    • Anonyymi

      60NM jäljellä.

      Tuolla nopeudella ja suunnalla olisi huomenna aamulla - eli sikäläisellä illalla perillä.
      Saattaahan ajaa johonkin hollille illalla ja jäädä yöksi ankkuriin ja mennä sitten päivänvalossa etsimään satamapaikkaa.....

      Tuuli tosiaan kääntyy kohta puhaltamaan enemmän idän kantilta, jos käyttää purjeviritystä ja moottoria, voi päästä kuudenkin solmun vauhteihin.
      Sillä nopeudella olisi 10-12 tunnin päästä Bay of Islandsilla....

      Siihen voi jäädä pimeän ajaksi ja ajaa sitten aamun valjettua etsimään satamapaikkaa....
      Nyt näyttää huomattavasti paremmalta, tietysti tilanne voi vielä muuttua.

      Mutta itsekin nukkuisin yöni paremmin, jos tietäisin seilorin päässeen turvallisesti rantaan :) .

    • Anonyymi

      Kerikerissä on ainakin tuollainen putiikki http://kiwirigging.co.nz/

      Tekevät kaikkea mastojen uusimisesta vantteihin, rullalaitteisiin, vinsseihin jne.
      Eli sieltä saa vaikka koko maston uusiksi jos sellainen tarve on.
      Jos purjeet on menetetty maston mukana, joutuu varmaan Aucklandista hommaamaan tai tietysti toinen vaihtoehto jos (Hessulla oli muistaakseni WB-Sailsit) jos tekisivät uudet ja DHL:n kyydissä parissa päivässä perille....

      No, ei nyt mennä asioiden edelle - katsotaan nyt että mies pääsee rantaan ja kunhan vikaraporttia alkaa tulla - ja mitä Hessu jatkosta lausuu.
      Jos masto ja/tai purjeet on menetetty, siitä tulee kyllä aika paukku.

      Vakuutuskuviotkin saattavat tulla mukaan ja sitten tietysti harkinta, miten kalliisti kannattaa korjata vai tuleeko eteen Artemis II:n hankinta?

      No joo. Eipä mennä asioiden edelle.... :).

      • Anonyymi

        Jos on paljon vikaa niin kannattaa upottaa paatti, meloa rantaan ja nostaa vakuutusrahat.


      • Anonyymi

        Kyllä tää melkoinen jännitysnäytelmä on ollut. Ekana 10 päivää Minervan riutalla ja myrsky pyöri siinä..jo silloin hiukan jännitti seurata että tuleeko sykloni yli. Ja koska aukeaa sääikkunaa. Nyt alkaa näyttää hyvälle, senkin puoleen että ainakaan kovia tuulia ei nyt ole tarjolla lähipäiville, niin ei ainakaan pitäisi olla hankaluuksia tulla rantavesiin jos Artemis on vaikka enempikin kokoonparsittu ja toipilas jonkin äksidentin sekä kirurgin korjaavien toimenpiteiden jäljiltä 🙂😂


    • Anonyymi

      Nyt on vauhti 5,3kn ja matkaa jäljellä 53NM Kerikeriin.

      Jos menee putkeen, on huomenna aamulla perillä, eli sikäläisellä illalla.

    • Anonyymi

      Aurinko laskee tuolla sikäläistä aikaa klo 20.03. Ei jää monestakaan mailista kiinni etteikö olla valoisaan aikaan ihan siinä sataman ankkurilahden huudeilla. Syvällä saaren sisäpuolella jokatapauksessa... Japanialainen nuorukainen pilssissä on hoitanut hyvin hommiaan 😊

      • Anonyymi

        Eli nyt siellä klo 18.26...


    • Anonyymi

      Artemis suihkii jo saariston sisällä. Taitaa määränpäänä olla Opua, minne vähän yli tunnin matka. Siellä on hyvät olosuhteet rauhalliseen tilanteen tarkasteluun.

    • Anonyymi

      On tämä ollut melkoinen jännitysnäytelmä. Nyt näyttää hyvältä, vaikka olisi mitä murheita, kun ollaan jo näin lähellä rantaa/satamaa. Selvästi rannikon sisällä jo ja maltillinen tuuli takaa.

      Onneksi kiulu tuntuu pysyvän pinnalla ja liikkuu edes jotenkin.

      T. Ihan sivustaseuraaja

    • Anonyymi

      Kohta Opuassa. Mielenkiinnolla kyllä jään odottamaan selostusta tästä legistä.

      • Anonyymi

        Joo Hessu ollut parhaimmillaan kuvatessaan ja selostaessaan videoissa näitä vaikeuksia, koneen hajoamisia ja läpiviennin pettämisiä, puomin katkeamista..


    • Anonyymi

      Artemis vaikuttaa nyt pysähtyneen keskelle Paihian lahtea.

    • Anonyymi

      Jäi varmaan unkkuriin tuohon Wahabu inletin kohdalle? Näyttäisi Google Earthin perusteella olevan yleinen ankkurilahti.

    • Anonyymi

      Jes! Varmaan nukkuu Hessu nyt hyvin kun saa olla rauhassa ankkurissa...tänään pitäisi tulla uusi videokin ajastettuna aikaisemmista vaiheista. Kenties sen kommenttilentässä voisi kysyä jotain tuosta juuri päättyneestä legistä. Vaikka voi olla että aikanaan videossa vasta tarkempi tieto tulee...

    • Anonyymi

      taitaa olla jo kiinnittynyt Opuan marinaan.ehkä saamme lisätietoja vielä tänään?

      • Anonyymi

        Joo kyllä taitaa olla Artemis marinassa tai aivan marinan edustalla jossa näkyy olevan ankkurointialue. Hyvin näkyy kuvan hetkellä olleen lahti täynnä veneitä, kun sateliittikuvan valitsee Predictwindin asetuksista.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Uusi videokin tuli vajaa tunti sitten linjoille! Mahtoiko olla ajastettu, liian hyvä yhteensattuma kun heti sataman edustalle ankkuroitumisen jälkeen pomppaa uusi jakso jakeluun? Tämä kertoisi että Hessu on hyvässä vireessä kunnossa kun videon julkaiseminenkin heti listalla.
      On se vaan äijä. Kumpa itsekin olisin tuon ikäisenä tuossa kunnossa, sekä fyysisesti että henkisesti.

      • Anonyymi

        Toisaalta se tuli epätavalliseen aikaan jo n. 12.50 tms, ku ajastettuna aina tullut tasatunnin kohdalla. Venyihän Tongalta Uuteen Seelantiin pääsy varmasti kaikkia arvioita pidemmälle, kun Minervallakin oli sään venttausta 10 päivää ja myös tämä loppumatka oli hidas. Niin voi olla että tälläkertaa ei ollut ajastettuna kuin tuo viikon takainen ja tämä julkaistiin nyt ihan suoraan. Koskalie sitten editoitu, ehkä Minervalla tms..


    • Anonyymi

      Ajastettujahan nuo videot ovat. Ne tulevat silloinkin, kun vene on vesillä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eilen oli siirtynyt Artemis ankkurista marinaan!

    • Anonyymi

      Nyt Artemis päivittänyt. Varmaan videoista selviää mitä ollut rikki, ehkä purjeet lujilla ainakin jos 19 m/s tuulta välillä.. ei ainakaan tuossa kerro varsinaisista isoista rikivaurioista..

      "35 18.933s 174 07.291e
      Nyt vasta kunnossa
      Ti 14.11.2023

      Minerva reeffilta lähtiessä pääsi vanhaan tietokoneeseen, jossa nämä offshore sääohjelmat oli, kastumaan. Nyt vasta sain nämä tälle paremmalle koneelle.
      Opuassa ollaan Purjeet huollossa ja korjattavana ja muuta huoltoa tehdään pikkuhiljaa ja levätään. Paljon lilluttiin plägässä, mutta oli myös 19m/s tuulta ja sen mukainen merenkäynti ja lopuksi vielä n. 100nm luovintaa. Aikaa meni, mutta hyvä että lähdettiin, tavallaan kahden syklonin välistä mentiin. Nyt toinen lähestyy Minerva reeffiä."

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Purjeet huollossa eli rikkihän ne ovat todennäköisesti menneet tuolla tuulissa.
      Siitä vaivalloinen eteneminen ja ihmeelliset silmukat.

      Parempi niin kuin maston menetys.

      • Anonyymi

        Juu, mukava kuulla että riki ehjä. Mutta purjeissa varmaan reilummin vaurioita. Nimittäin Hessulla on purjeneulomakone veneessä ja kirurgina ompelutaitoa sekä tarkka linja. Niin tuskin veisi purjeita ompelimoon ihan noin vaan. Onhan 19 m/s tuuli tosi rajua.


    • Anonyymi

      Olisi fiksua varmasti vaihtaa nyt samalla se potkuri nousultaan sopivampaan, että koneesta saisi täyden hyödyn irti.

      Varmaan pohjan putsaus ja uudelleen myrkkymaalaus lienee ajankohtainen, edellisestä on jo rutkasti aikaa.
      Samallahan sen potkurin vaihtaisi.
      Kone ei tykkää hyvää jos se ei koskaan käy täyden tehon kierroksilla, nokeentuu, männänrenkaat jumittuvat, pakoventtiilit ja palotilat keräävät karstaa jne.

      Sopiva potkuri on ihan elinehto meridieselin käyttöikää ajatellen.

      Varmaan nyt on hyvä sauma uusia samalla tarvittavia köysiä, tsekata vantit jne.
      Merellä joku nostimen vaihtaminen kelissä on äkkiä tekemätön paikka.

      Tuolla on hyvä tehdä serviisiä veneeseen ja levätä kunnolla.
      Sitten voi katsella maisemia ja tutustua maahan kaikessa rauhassa.
      Veikkanpa, että taitaa Hessu viettää joulun Uudessa Seelannissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe