sen sijaan kehuit kyllä, ja olit kysellyt menoistani ihmisiltä. No, ne kehut osui saumaan, jossa pyrit karttelemaan minua ja niin teitkin. Eli kehuilla pyrit korvaamaan sitä, että et halunnut minua lähellesi, etten olisi kokenut loukkaantuvani. Tulos, tietysti loukkaannuin.
Tämmöistä se oli enimmäkseen. 😔
Tämmöistä se oli enimmäkseen. 😔
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kannattaisi ikinä tehdä tuollaisia omia johtopäätöksia toisesta ihmisestä koska ne voi olla vääriä.
Itse en koskaan toimi noin. En ole kartellut ja kehunut kuten tuossa kirjoitit. Olen kyllä kehunut koska oli aihetta mutta en ole edes ajatellut että en haluaisi häntä lähelleni. . (Mietteitä miehestä naiselta)
No, hän itse sanoi myöhemmin, että kartteli, joten et se sinä ollut.
No minulle tämä ei ole, koska tunnustin tunteeni viestissä, vaikka muuten sopiikin tuo kuvio.
Mies, en koskaan kehunut sua enkä koskaan kysynyt keneltäkään mitään susta.
Kerroin jopa ihastuksestani kerran.
Hän kehui kasvotusten.
En ole kysellyt menoistasi vaikka kyllä ne kiinnostaa, mutta ei mulle kerrottaisi ja muutenkin olisi tosi outoa kysellä. Kehunut saatan olla. Silloin kun kehuin en vältellyt, ei vain nähty.
Älä edes yritä mun kontolle laittaa, pelkästään,jos ei nähdä/nähty. Nythän olemme jatkaneet normaaliin Kyllä tykkäsin j kiinnosti ja halusin lähelle. Niin ei käynyt ja nyt pakko rajoittaa ja olla normaali.
Älä rajoita mitään vaan tule lähelle. Normaalius ikkunasta ulos, täällä eletään vain kerran.
En pysty.
Se hiiri kolisee.